Liigat

Värikäs maalivahtilegenda lopettaa pelaajauransa – ”Valmentajana voitan maailmanmestaruuden”

05.03.
2016
9 Kommenttia
5
Liigat
Pekka Nieminen pelasi Salibandyliigaa yhteensä 15 kauden ajan. Arkistokuva: Topi Naskali.

Pekka Nieminen pelasi Salibandyliigaa yhteensä 15 kauden ajan. Arkistokuva: Topi Naskali.

Nokian KrP:tä tällä kaudella edustanut salibandymaalivahti Pekka Nieminen, 36, on päättänyt lopettaa uransa. Vain kolme ottelua menneellä kaudella pelannut tamperelainen lopettaa jo toistamiseen – nyt kuitenkin lopullisesti.

Keväällä 2014 täysi Synergia-areena juhli Jyväskylän Happeen Suomen mestaruutta. Hopealle jääneen Tampereen Classicin maalivahti ja elävä lajilegenda Pekka Nieminen ilmoitti ottelun jälkeen lopettavansa pääsarjatasolla pelaamisen.

– Ei tän parempaa tapaa lopettaa ole! Tai on, mutta jos pitää himmeämpään tyytyä. Ajatus siitä, että lähtisi ajeleen vieraspelimatkoille tämän jälkeen on ihan järjetön. Paitsi tietenkin ikämiehissä, Nieminen totesi tuolloin Pääkallo.fi:lle.

Ikämiehissä Nieminen ei ehtinyt pelata kuin yhden turnauksen, kun Nokialta soitettiin marraskuussa 2014. Nieminen kertoo, että oli käynyt katsomassa muutaman pelin ja päätteli, että pärjäisi vielä.

– Ikämiehissä oli voittoprosentti sata, ja kun siellä pärjää, niin miksei liigassakin, Nieminen kertaa sen aikaisia mietteitään.

Kausi 2014-2015 sujuikin hyvin ja kokenut kassari päätti sorvata 1+1 mallisen jatkosopimuksen Nokian KrP:n kanssa. Meneillään oleva kausi olikin sitten vaikeampi. Oma joukkue ei pärjännyt ja Nieminen kärsi selkävammasta. Tilille ei lopulta kertynyt kuin kolme Salibandyliigan ottelua.

– Vaikka sain selän kuntoon, niin marraskuussa lamppu välähti päässä, että ei tässä ole mitään järkeä.

– Ilmoitin saman tien, että nyt alkaa vähän pidempi joululoma, ja joskus joulun aikaan sovittiin, että tämä oli tässä.

Niemisen mukaan innostus lopahti ja myös aika oli kortilla. Hän myöntää, että menestymään tottuneelle konkarille otti kunnian päälle könytä Salibandyliigan pohjamudissa. Tällä hetkellä Niemisellä ei ole hinkua takaisin pelikentille, ei edes ikämiehiin.

– Ei ainakaan enää tänä vuonna. Katsotaan jos ensi kaudella riittäisi aika. Yhdet varusteet olen säästänyt ikämiehiä varten.

Salibandyn parista hän ei kuitenkaan ole missään nimessä poistumassa. Nieminen valmentaa Kooveen 2001-syntyneiden poikien joukkuetta, joka on hänen omien sanojensa mukaan koko seuran lippulaiva.

– Taidetaan olla ainut Kooveen joukkue, mikä johtaa omaa sarjaansa. Valmentajansa näköinen joukkue, Nieminen veistelee.

Niemisen viimeiseksi liigaseuraksi jäi Nokian KrP. Arkistokuva: Topi Naskali.

Niemisen viimeiseksi liigaseuraksi jäi Nokian KrP. Arkistokuva: Topi Naskali.

Kun pyytää maalivahtilegendaa kertomaan uransa parhaista hetkistä, hän nimeää oitis vuoden 2014 SM-finaalit Happeeta vastaan ja Ruotsin vuoden 2008 finaalin AIK:n paidassa. Vaikka molemmilla kerroilla kaulaan ripustettiin hopeaa, ei Nieminen ole katkera tai pettynyt.

– Ne olivat äärettömän hienoja kokemuksia ja ikimuistoisia.

Nieminen sanoo, että vaikka finaalit ovat olleet pelillisesti upeimpia, niin kaikista hienoin asia on kuitenkin ollut matka, jonka hän on 15 vuodessa kulkenut.

– Olen päässyt tutustumaan upeisiin ihmisiin, ja vaikka sitä joskus ajatteli, että Joensuun ja Oulun reissut ovat yhtä helvettiä, niin kyllä niitä nyt lämmöllä muistelee. Sairaan makeita juttuja.

Kaikenlaista on Niemisen uraan mahtunut. Hän on muun muassa vääntänyt Suomen maajoukkueen päävalmentajien Petteri Nykyn ja Petri Kettusen kanssa siitä, että mitä järkeä maalivahdin on juosta 20 minuutin testejä. Hampaankoloon ei ole kuitenkaan jäänyt mitään.

– Päinvastoin. Aivan mahtavia muistoja, Nieminen naurahtaa.

Pelaaminen on nyt Niemisen osalta ohitse, ja hän sanoo panevansa kaiken tietotaitonsa sekä intonsa valmentamiseen.

– Olen laskelmoinut, että koska pelaajana en mestaruutta pystynyt voittamaan, niin valmentajana sitten voitan maailmanmestaruuden ja Suomen mestaruuden. En vain tiedä, kumpi tulee ensin, hän letkauttaa.

Salibandyliigaan muodostuu ainakin hetkeksi Pekka Niemisen kokoinen aukko. Toivoa sopiikin, että hänen valmentajauransa lähtee nousuun, ja että Nieminen on pikapuoliin takaisin liigassa – tällä kertaa valmentajana. Niemisen kaltaisia suuria ja sanavalmiita persoonia ei todellakaan ole liikaa.

Päivitys 5.3. Klo 9.47. 20 km:n testillä tarkoitettiin 20 minuutin juoksutestiä.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Niko Vahtera
Niko Vahtera

Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Turku / Mynämäki

Twitter: @nvahtera


05/03/2016
Nupi on kingi.
Teme
05/03/2016
Odotettavissa oli, mutta silti harmin paikka. Oishan Pekan otteita maalinsuulla voinut vielä kauden, tai vaikka kymmenen kautta seurata, ei kentillä persoonallisia väriläiskiä koskaan liikaa ole ollut.

Kiitos menneistä ja onnea tulevaan.
#69
05/03/2016
Päällikkö, idoli
JZ
05/03/2016
Eihän Nieminenkään enää ehkä ollut ihan entisensä, mutta toisaalta tämän kauden otteet olivat myös hyvä esimerkki siitä että salibandyssä hyvä maalivahti tarvitsee tuekseen myös toimivan puolustuksen. Sen KrP on näemmä saanut vakaampaan kondikseen vasta loppukaudesta.

Harmi toki lopettaminen, mutta kun bensa loppuu, se loppuu.
Vanhoja poikia viiksekkäitä?
05/03/2016
Joo. Tää on niitä hetkiä kun tuntee itsensä jos ei ny vanhaks ni ainaki pitkään mukana olleeksi . Ei siitä tunnu olevan ku hetki kun Nieminen oli yks Syssyn Sulkiksen hallilta firmaliigan peliin värvätyistä junnuista, oman veskan puuttuessa. Veskapeli kantoi, umpipaskan puolustuksen takana ;).
Hieno ura, huikea persoona. Tsemiä valmennuspuuhiin ja muutenkin.
S7
05/03/2016
Firmaliigoissa tosiaan ton tason veska pärjää vaikka yksinään:-D. Liigatasolla taasen menee tasan niinkuin JZ naulasi, ilman puolustusta ei oo olemassa hyvää veskaa tässä lajissa. Ja täysin ymmärtää miksei Nupi jaksanut tota KrP:n spedeilyä katella. Iso peukku Nupille täältä!!!!
Junnu#8
05/03/2016
Peukut täältäkin. Hieno persoona ja ihminen! Jollaisia ei ole koskaan liigaa salibandykentillä.
06/03/2016
Ei mennyt ihan puikkariin KooVee C2-poikien viimeiset pelit, sarjan kärkipaikka vaihtui paikalliskilpailija Ilveksella.
JooJoo
07/03/2016
Nupi oli monen Tampereen hallin väriläiskä jo kahviossa treenejä odotellessa :)
Jatkoja!

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.