Naisten puolivälierät käyntiin lauantaina – kuudella voitolla Superfinaaliin

SB-Pro kohtaa naisten Salibandyliigan puolivälierissä TPS:n. Kuva: Juhani Järvenpää

SB-Pro kohtaa naisten Salibandyliigan puolivälierissä TPS:n. Kuva: Juhani Järvenpää
SB-Pro kohtaa naisten Salibandyliigan puolivälierissä TPS:n. Kuva: Juhani Järvenpää

Naisten Salibandyliigan puolivälierät alkavat lauantaina 19.3. Paikka välieriin aukeaa kolmella voitolla.

Puolivälieräparit muotoutuivat siten, että runkosarjan voittanut Classic sai valita ensin vastustajansa sijoilta 5-8. Sitten oli kakkosen NST:n vuoro. SB-Pro sai valita kolmantena kahdelle jäljelle jääneestä mieluisemman ja neljänteen pariin PSS sai kolmelta edelliseltä valitsematta jääneen.

Classic valitsi Erän sijalta 7, NST otti M-Teamin (8.), SB-Pro haki parikseen TPS:n (5.), joten PSS saa vastaansa Kooveen (6.).

Classic puolustaa Suomen mestaruutta ja tammikuun lopussa tamperelaisnaiset ehtivät ottaa nimiinsä Suomen Cupin voiton.

Puolivälierät ja välierät pelataan paras viidestä -tyylillä, mutta SM-kullan kohtalo ratkeaa yhdessä finaalissa tälle kaudelle tulleen uuden sarjajärjestelmän myötä. Pronssimitalit menevät jakoon entisen kaavan mukaan yhden ottelun perusteella.

Kauden huipentava Superfinaali on vuorossa lauantaina 16. huhtikuuta Hartwall Arenalla Helsingissä.

Puolivälierien ohjelma (kolme voittoa)

La 19.3. 18:00 Classic – Erä III Tampere Areena
Ma 21.3. 18:45 Erä III – Classic Mosahalli
Ti 22.3. 18:30 Classic – Erä III Tampere Areena
La 26.3. 15:30 Erä III – Classic Mosahalli (tarvittaessa)
Su 27.3. 14:00 Classic – Erä III Tampere Areena (tarvittaessa)

La 19.3. 18:00 NST – M-Team Lappeenrannan UT
Su 20.3. 18:30 M-Team – NST Ruskeasuo AC
Ke 23.3. 18:30 NST – M-Team Lappeenrannan UT
La 26.3. 15:45 M-Team – NST Ruskeasuo AC (tarvittaessa)
Su 27.3. 17:00 NST – M-Team Lappeenrannan UT (tarvittaessa)

La 19.3. 19:00 SB-Pro – TPS Campo-Sport
Su 20.3. 18:00 TPS – SB-Pro HaNi-halli
Ke 23.3. 19:00 SB-Pro – TPS Campo-Sport
La 26.3. 17:30 TPS – SB-Pro HaNi-halli (tarvittaessa)
Su 27.3. 17:30 SB-Pro – TPS Campo-Sport (tarvittaessa)

La 19.3. 18:30 PSS – Koovee Aurora
Su 20.3. 14:45 Koovee – PSS Spiral-halli
Ke 23.3. 18:30 PSS – Koovee Aurora
La 26.3. 13:45 Koovee – PSS Spiral-halli (tarvittaessa)
Su 27.3. 18:30 PSS – Koovee Aurora (tarvittaessa)

Teksti: Salibandyliiton tiedote

2 comments

  1. Onko näistä tulossa kattavia ja mielenkiintoisia Pääkallo-ennakoita?

  2. On taas onnistuttu sössimään oikein kunnolla Turussa. Luultavasti halli tilanteen takia on naisten pelit viety Mynämäelle Hani-halliin. Jo pelkästään se vähentää katsojia. No nyt miehet vielä meni voittamaan ja kuudes peli pelataan samaan aikaan naisten pelin kanssa. Mahtaako sielä olla ketään Mynämäellä? Jos miehet sattuu voittaa perjantaina Jyväskylässä, onkohan TPS:llä edes joukkuetta kun kaikki on Marli-areenalla.