Some käy kuumana fuusiosta – ”Ei kai tuo voi olla seuran pysyvä nimi?”

Kuva: Juhani Järvenpää

Kuva: Juhani Järvenpää
Kuva: Juhani Järvenpää

Suomen salibandykansa koki tänään melkoisen jytkyn, kun Salibandyseura Viikingit ja Tapanilan Erä ilmoittivat fuusioituvansa EräViikingeiksi. Sosiaalisessa mediassa, etenkin Twitterin puolella, tämä aiheutti runsaasti keskustelua.

Keskusteluun osallistuivat niin aktiivipelaajat kuin uransa lopettaneet, monet lajin parissa toimivat seuratyöntekijät ja valmentajat, lajin seuraajat, sekä tietenkin median edustajat. Pääkallo.fi:n saamien tietojen mukaan Erän ja Viikinkien pelaajia oli kehotettu olemaan kommentoimatta, mutta kummastakin leiristä löytyi twiittejä aiheen tiimoilta.

Keskustelua käytiin fuusiosta ylipäätään, mutta myös aukeavasta liigapaikasta ja sen täyttämisestä. Suurin keskustelua herättänyt detalji oli kuitenkin fuusioseuran nimi, EräViikingit.

Ohessa Pääkallo.fi:n keräämiä twiittejä.

Lue myös:
Nyt jysähti: Helsinkiin maailman suurin salibandyseura isolla fuusiolla
Jättifuusio vie liigasta yhden joukkueen pois – myös Viikinkien ja Erän edustusjoukkueet yhdistyvät
Juhanin Järvenpään kuvat EräViikingit-pressistä
”Kuluvan vuoden salibandyn uutispommi nro 1”

41 comments

  1. Maailman suurin? Ei edes Suomen kun junnukato käy. Tiimi, Tikrut,Heimo ja Öljymiehet karkkipäivällä.

  2. Aivan sama nimestä. Mitä ihmettä tekee salibandyliiga, kun antaa julkistaa moisen häröpallon PÄIVÄÄ ennen karsinnan huipennusta. Välillä on sellaista amatöörimäistä kohellusta, että tulee väistämättä mieleen, onko liigan taustoilla tekevät henkilöt olleet koskaan oikeissa töissä. Tuohan on ihan farssi!

    No, mitä tulee integraatioon, niin oma veikkaus on, että Kurre haluaa pois Viikinkien taustoilta ja tietää korttitalon romahtavan, jos näin tekee. Fuusion kautta saadaan kasvot ja seura säilytettyä.

  3. Eiikös seen pittäisi olila HELSINGIN SALIBANDY (väli SEURA?

    ps. Näin laudattur
    n äidinkilest kirjottaneena seinä (väli) joen yhteislyseossa…

  4. Porukka lätisee jostain seuran nimestä… Yhtä typerä nimi on esim. Seinäjoen peliveljet tai Happee tai Lahden pelicans. Aivan sama. Samilta aika hyvä pointti liigakarsintatilanteeseen.

  5. Ssv + erä on maailman suurin. Mutta parhaat edarist ja junnuista lähtevät muualle jos eivät mahdu parhaisiin joukkueisiin. Onko sitten enää maailman suurin? Luultavasti koska seuraavaksi isoin on Ruotsissa 1200-1500 lisenssipelaajalla

  6. Ssv + erä on maailman suurin. Mutta parhaat edarist ja junnuista lähtevät muualle jos eivät mahdu parhaisiin joukkueisiin. Onko sitten enää maailman suurin? Luultavasti koska seuraavaksi isoin on Ruotsissa 1200-1500 lisenssipelaajalla….

  7. Mulla tuli ensimmäisenä nimestä ja etenkin logosta joku larppaus-kerho mieleen.

  8. Miksi nimeksi ei tullut joku ihan erillinen? Helsingin Salibandy Seura? Salibandy Seura Helsinki? Helsinki Floorball Club? Helsinki Floorball United? Nimiä on satoja ja niihin saisi paremmat logot sopimaan!

  9. Logossa yhdistyy sulavasti muinaiskreikkalainen kypärä ja Asterixin kypärästä siivet. En vielä osaa yhdistää näitä sen enempää Erään kuin Viikinkeihin.

  10. Toinen fuusio Viikingeille! Toivottavasti organisaatioiden kulttuurit onnistuneesti fuusioidaan, eikä Viikingit vie ja Erä vikisee…

  11. Onneksi HIFK palasi juniorikartalle juuri oikeaan aikaan! Taitaapa tryoutit täyttyä tuota pikaa fuusioseurojen pelaajista….

  12. Miksi aina pitää ensin olla tuollainen ’yhteisnimi’ jossa kumpikin seura omansa esiin. (Gkoovee). Sitten muutavan vuoden päästä saadaan nähdä oikea seuran nimi, ehkä Erä ehkä Viikingit.
    MIKSI tätä ei voisi tehdä nyt heti?

  13. Helsinki Real Salibandy? Real Helsinki Salibandy? Jos kerran salibandyn real madrid niin eräviikingit voi unohtaa

  14. Pohjanoteeraus: sekä nimi, että logo. Ja nyt nauretaan…! 🙂

  15. Muutos aiheuttaa aina vastarintaa. Sinänsä mikä pelko junnuilla? Kahden seuran resurssit ja junnusarjoissahan saa(ainakin b j c) olla useampi jengi karsimassa. Sinänsä B.junnuissahan tää on hupaisaa, koska EräViikingit tulee ottamaan kultaa ja hopeaa;-). Mutta mutta onhan tässä vähän nielemistä, mutta eipä kehitys koskaan tuu ilmaiseksi ja kivasti huupastelemalla…

  16. Siellä on liitolla kädet tärissy tän uutisen kans, eikä maltettu odottaa kautta loppuun! Huomenna kuitenkin OLISI ollut vielä jännä peli edessä! Meni maku!! #ajoitus

  17. ja nythän mä vasta luin, että on vain yksi jengi per sarja… Jokerit, m-team jne. hieroo varmasti tällä hetkellä käsiä yhteen:-D. Kumpi ostaa asm paikan? :-D. Onneksi mä oon vain katsoja, joten sinällään mulla ei paineita tässä hommassa. Nimi on melkoinen se pitää sanoa…

  18. Eikö nyt olisi kannattanut katsoa superfinaali ensiksi alta pois ja keskittää kaikki humio siihen eikä hajauttaa huomiota tällä tavalla moneen suuntaan! Superfinaalin jälkeen olisi kaikessa rauhassa voinut tämänkin tiedottaa! Nyt ei ole taas kesällä sitten mitään puhuttavaa kun kaikki kortit on jo näytetty!

  19. Tämä on hienoin uutinen pitkään aikaan. Vähän väriä latteaan tuotteeseen ja yksi keulakuva lajiin, miettikää vähän. Täällä 80% kommenteista liittyy nimi keskusteluun, HALOO…

  20. Näin Helsingistä käsin, niin jotainhan oli tehtävä. KOSKA nyt meillä neppaili 3 jengiä pääsarjassa katsojaluvuilla, mihin päästään melkein 2 divarissakin. Ja muu Suomi nauroi, että kun ei saada katsojia. Pelaajia toki löytyy, mutta onneksi meiltä löytyy varmasti ottajia ja tää nostaa muidenkin seurojen tasoa(niinku moni sanonut). Onneksi mä en oo tekemässä päätöksiä ja miettimässä oliko tää oikea ratkaisu saada asioita eteenpäin… Mun mielestä parempi tehdä jotain, kun vaan miettiä omissa koloissaan, josko vaikka facebook mainoksilla saataisiin tuhansia ihmisiä katsomoon… Niin ja se Halli nyt ja heti…

  21. Olet täysin oikeassa! Classicilla paineita voittaa nyt eka mestaruus, tämän jälkeen mahdollisuudet heikkenee vuosiksi. Tässä hyötyjiä ovat tällä hetkellä pelaajamateriaalin kanssa painivat ja suhteessa muihin heikentyjiä ovat tämän hetken materiaali kärjet.

  22. Aika hämmentävä toi uusi logo. Antiikin Kreikan aikainen kypärä johon yhdistetty Erän tennarista reväisty siipi (Kreikan mytologiassa Hermes käytti kultaisia siivekkäitä sandaaleja). Onhan se ihan hienon näköinen, mutta jotenkin vaikea yhdistää näitä symboleja suomalaiseen salibandyseuraan nimeltään EräViikingit.

  23. Jos oltaisiin kansainvälisyyttä ajateltu edes sekunti tämän nimen kanssa, niin ei ikinä oltaisi tähän aivopieruun päädytty.

  24. Taitaa olla sen varten kateellisia, kun tällaista ? Hyvä ja rohkea veto. Kun uusi halli tulee, ei kukaan halua muualle. Älkää välitäkö lapsellisesta itkemisestä vaan Viikinkien lailla vallatkaa koko suomen säbävaltikka.

  25. EräViikinkien lailla*.. Pistää vaan miettimään, tuleeko liigasta epätasainen fuusion myötä, jos uuteen jengiin jätetään vaa timantit rosteriin. Vai käykö kentien Man Cityt ja hommataan aimokasa huippuja joilla ei oo mitään kemiaa kentällä. Saa nähdä miten vaikuttaa maakuntien joukkueiden vetovoimaan. Mielenkiinnolla odotellaan. Ja kyllähän tuo nimi on ihan täysi susi, voiko sitä joku oikeasti lähteä kieltämään.

  26. Salibandyliiton touhu näissä asioissa on samaa tasoa kuin tarhassa mennään ruokailemaan… toni lötjöselle kiitokset livekuvasta kyseisestä tapahtumasta,toki siinäkin sai varmasti monet katsojat nauraa ja ihmetellä kyseistä touhua ja tätä olematonta mediasirkusta. Koko tilaisuuden parasta antia oli herrojen lötjönen ja auremaa ihmettelevät ilmeet ja herrojen naamoilta pystyi hyvin aistimaan kaikki tunteet sekä ajatukset tilaisuudesta ( mitä nyt herroilla pokka piti ) koko salibandyliiton touhu ja siinä mukana olevat suojatyöpaikkalaiset saivat nyt ansionsa mukaan julkisuutta ja toivottavasti nauttivat jokaisesta haastattelusta yms. Ei muuta kun onnea vaan jatkoon.

  27. Olipa ikävä uutinen! Mitäs nyt tapahtuu Hämeenlinnan divarin unelmafinaalille? Jos vähänkään olisi ollut pelimerkkejä nähdä (tai kai ehkä olikin) niin tämän asian julkistus olisi tehty vasta pelien jälkeen.

    Taisi olla kiire profiloitumaan, kun urheiluruutukin huomaa Hämeenlinnassa tehdyn hyvän salibandytyön. Tuleeko siis liigaan kolme joukkuetta ensi vuonna Hämeenlinnasta? (Yksi naisten ja kaksi miesten?)

    Julistettakoon Hämeenlinna säbän pääkaupungiksi, sillä asukaslukuun suhteutettuna se pieksee jopa Tampereen liigajoukkueiden määrässä tulevana vuonna.

  28. Älkää Hämeenlinnassa tehkö samaa virhettä. Ei liikaa liigajengejä. Hesalaiset on näemmä oppineet.

  29. Vähän sama kuin tekisi mokkapaloja ja laittaisi suklaan tilalle paskaa. Ei mulla muuta kiitos ja anteeksi. 🙂

  30. Hei. Haloo…Ei kuule paljon hetkauta täällä hämeessä moiset uutiset. .Hämeenlinnassa pelataan huomenna klo 17 unelmafinaali,jota tulee n.2500seuraamaan paikan päälle.Elenia vikaa penkin reunaa myöden täys ja valitettavan moni jää ovien ulkopuolelle koska ei vaan kaikki halukkaat mahdu. Huikeeta duunia tehdään Hämeenlinnassa!

  31. Pääkaupunkiseudulla yli miltsi populaa mutta silti kaikilla liigaseuroilla olematttomat katsojaluvut. Onkohan ongelma jossain muualla kuin seurojen määrässä?

  32. Jotain Tampereella tehty erilailla kun katselee Classicin katsojalukuja verrattuna ”Eräviikinkeihin” vaikka yhteenlaskettuna

  33. Logo näyttää korvavahan poistoaineen mainokselta.

  34. Fuusio on varmaankin hyväksi, mutta tuolle nimelle on tehtävä jotakin.

  35. Jos mainostetaan suurimpana seuran ja ajatellaan näkyvyyttä muuallakin kuin täällä kotomaassa niin kyllä noi ääkköset vähän naurattaa … the biggest floorball team EraeViikinigit .Kun katso logoo niin oispa ollu seurat vaikka kuopiosta, niin ois saanu tosin napakan lyhenteen E.V.K : )

  36. Uudelle seuralle UUSI kunnon nimi – siis SUOMALAINEN nimi/sana. Jätetään pitkät jenkkienkku hifistelyt sikseen. Sellainen iskevä ytimekäs nimi olis hyvä, minkä suomalainen osaa lausua ja kirjoittaa kännissä ja selvinpäin.

  37. ”Sellainen iskevä ytimekäs nimi olis hyvä, minkä suomalainen osaa lausua ja kirjoittaa kännissä ja selvinpäin.”

    ERÄJORMA! ERÄJORMA! ERÄJORMA!

    Tätä huudetaan katsomoissa…