TPS jysäytti jytkyn pudotuspeliavauksessa – Happee nurin rankkaritrillerissä

TPS-vahti Pyry Luukkonen nollasi kaikki Happeen rankkariyritykset. Kuva: Jari Turunen

TPS-vahti Pyry Luukkonen nollasi kaikki Happeen rankkariyritykset. Kuva: Jari Turunen
TPS-vahti Pyry Luukkonen nollasi kaikki Happeen rankkariyritykset. Kuva: Jari Turunen

Miesten Salibandyliigan puolivälierät pärähtivät tänään käyntiin. Avausotteluiden isoin pommi nähtiin Jyväskylässä, kun TPS onnistui kampeamaan kotijoukkue Happeen nurin. TPS:n voittonumerot kirjattiin lukemin 7–6 rankkarien jälkeen.

Sarjan ennakkosuosikki Happee ei päässyt missään vaiheessa ottelua kunnolla kuskin paikalle. TPS pääsi alussa niskan päälle – pitkälti Peteri Kotilaisen viiden minuutin väkivaltaisuusjäähyn aikana. Kippari Petri Kaukon (tehot 2+3) johdolla Happee kuitenkin taisteli itsensä päätöserässä 6–5-johtoon, mutta TPS:n 17-vuotias Eero Jalo vei ottelun jatkoajalle komealla rystylätkäisyllä.

Juuri Kauko ja uransa ensimmäistä Salibandyliigan pudotuspeliottelua pelannut Jalo (tehot 3+0) olivat varsinaisella peliajalla kamppailun ykköstähtiä.

Rankkarikisassa TPS-vahti Pyry Luukkonen osoitti vahvuutensa ja nollasi kaikki Happeen laukojat. TPS:ltä onnistui vain Waltter Mahlberg, mutta se riitti tällä kertaa voittoon.

Jo huomenna Turussa pelattava toinen osaottelu tulee pian Happeelle, sillä keskiviikkona joukkue oli liikkeellä ilman ykkösketjun laituria Juuso Heikkistä ja kakkosketjun sentteriä Johannes Jokista. Happeen ykkösketju pelasikin keskiviikkona hurjat minuutit – mikä kostautui lopussa siten, että alkuvuoden aikana vammoista kärsineen ykköspakki Jonne Junkkarisen jalat kramppasivat kivuliaan näköisesti.

Linkkivinkki: Jari Turusen kuvat Happee–TPS-ottelusta

Lue myös:
Viikingit marssi puolivälierien avausvoittoon – katso keskiviikon salibandytulokset
Kaikki olennainen Salibandyliigan puolivälieristä – katso tästä Pääkallo.fi:n lukupaketti

22 comments

  1. Tää on kyll hieno näpäytys Tepsin jätkiltä kaikkia epäilijöitä ja kuran niskaan heittäjiä kohtaan! Jengin piti muka pudota ja ensin plaijareihin ja heti osoitus, ettei olla tultu kumartelemaan ketään. Paljon jokaisella paikkakunnalla hehkutetaan omia junnuja, mä voisin heittää Juselius/Soinia tähän, mutta kyllä tää Olli Laine on törkeen kova äijä. Äijä jotain 12 ja silti törkeen kova kapteeni omalla jengilleen.

  2. Surkeat katsojamäärät kaikissa peleissä, onko mielenkiinto hiipumassa

  3. Olisko ehkä keskellä viikkoa pelattavat pelit hieman hankalampia katsojille kuin viikonloppuna pelattavat pelit..

  4. Sami Saarinen oli myös tepsiltä hyvä hankinta. Tuonut jalkoja ja oveluutta lisää hyökkäys peliin.

  5. Ei ollut Happeen näköistä peliä, ihmeen aneemista, hidasta hiihtelyä vailla suurempaa intoa. Ikään kuin olisi tultu paikalle mutta ei oltu läsnä. Ja edes avopaikoista ei onnistunut viimeistely. Mutta ei mitään pois Tepsiltä, olivat pirteämpiä ja halusivat enemmän voittoa. Ja Luukkonen oli kyllä hyvä. Jos hirvi ei herää, niin vaikeaa tulee.

  6. Hynynen 0+0 ja nätisti hukkas 3vs1 ku veti paniikissa itse. Noo ehkä se siitä vielä syttyy, tuhlas kuitenkin aika hyviä paikkoja ja jos ne olis menny sisään niin happee olis vienyt. Silti hieno voitto tepsiltä. Tätä lisää vaan. Fiksu veto classicilta ettei katsonut pelimatkoja vaan jengiä 😀

  7. Classic ehdottomasti kovin porukka tällä hetkellä. Happeen loppukausi ollut todella huono ja nyt vielä loukkaantumisia. Spv koko kauden heikko. Oilers ja erä molemmat pelanneet aika vaihtelevasti. Viikingit aika tasainen suorittaja. Tepsin onni ettei joutunut Classicia vastaan vaan saivat helpomman vastustajan.

  8. Tepsi pelasi hyvin. Taktisesti otettiin Happeelta sen paras osa, liike, pois.
    Happee ei päässyt ylivoimahyökkäyksiin montakaan kertaa.
    Ja Tepsin hyökkäyskuvio oikealta oli aina vaarallinen.
    Hieno peli. Kyllä kumpikin olisi voinut voittaa, näin tänään.

  9. Mielenkiintoiset pelit liigassa ja divarissa. Missä yleisö??? Lasb ja Steelers pelailee pelejä samoilla keskiarvoilla kuin liiga jengit.

  10. Onko Marli-areenalta tänään minkäänlaista lähetystä/streamia katsottavissa? Ei näkyny akselilla fanseat / IS extra / Veikkaus…

  11. On sieltä ilmainen youtube lähetys.
    Lisäksi seuran jäsenet pääsee ilmaiseksi sisään.
    Muutenkin lippujen hinnat on kaikilta 5€ eli ei paha.
    Säbä on parasta paikan päällä.

  12. Pete vähän torppasi kaveria sivulaidan yli. Sama suunta äijillä, mutta töötti lähti irti kropasta, niin että tuli pientä saattoa. Vastustajan tehdessä katsojan silmin samanlaisen rikkeen Tikalle tuli vain kakkonen. Eli helposti tulee vähän ns. Pete-lisää.

  13. Mikä tuossa TPS #9 ja Happeen maalivahdin törmäyksessä oli tepsin puolelta rike kun Marttinen näyttää, että Happee jatkaa..? Video löytyy floorball.fi instagrammista

  14. Kotilaisen vitosessa ei ollut kyllä mitään epäselvää. Siinä oli pallon tavottelu kaukana, haettiin vain lätkätyylinen taklaus. Tikan tapauksessa kontakti oli huomattavasti kevyempi, meni nähdäkseni oikein molemmat tuomiot. Videosta molemmat tilanteet näkee selkeesti 🙂

  15. Kotilaisen olisi ansainnut kortin siitä taklauksesta.

  16. Miettikää mikä meteli olisi noussut, jos Kotilaista oltaisiin ajettu samanlailla.

  17. Juuso, jos katsot enemmän Happeen pelejä, niin huomaat, että Peteriä otetaan jokaisessa tilanteessa / vaihdossa, usein jopa hieman sääntöjä venyttäen.
    Onneksi kaveri ei ole sellainen hyppelijä.
    Vastustajat, ja Peter itsekkin, tietää miksi näin tehdään, ei pelkästään siksi että saisi kuulan pois.
    Aika hyvinhän Pete on tällä kaudella noiden iskujen kanssa pärjännyt.

  18. Surkeat katsojaluvut ovat osittain myös seurausta siitä että liiga käyttää kaiken mediatilan ja energian Superfinaalin markkinointiin. Liigalla on kova hätä onnistua Superfinaalissa. Sen seurauksena kaikki panokset puuttuvat pudotuspeleistä.