VeikkausTV-ennakko: Viimeisteleekö sensaatiojoukkue kevään suurimman salibandyjytkyn Kupittaan pauhussa?

Tähän mustavalkoiseen juhlaan päättyi ottelu Jyväskylässä perjantaina. Päättääkö TPS cup-voittaja Happeen kauden sunnuntaina? Kuva: Esa Jokinen

Tähän mustavalkoiseen juhlaan päättyi ottelu Jyväskylässä perjantaina. Päättääkö TPS cup-voittaja Happeen kauden sunnuntaina? Kuva: Esa Jokinen
Tähän mustavalkoiseen juhlaan päättyi ottelu Jyväskylässä perjantaina. Päättääkö TPS cup-voittaja Happeen kauden sunnuntaina? Kuva: Esa Jokinen

TPS ja Happee. Happee ja TPS. Tästä puolivälieräsarjasta on tullut jo eeppinen käsite, ja Salibandyliigan herkullista ”El Clásicoa” on tarjolla vielä ainakin yhden pelin verran Turussa sunnuntaina. VeikkausTV on paikalla, kun turkulaiset pyrkivät antamaan haavoitetulle hirvelle kuolettavan niskalaukauksen.

Lähtöasetelmat:

Melko sanattomaksi tässä meinaa mennä, kun paria perkaa. Kaikki viisi ottelua ovat olleet aivan mielettömän tasaisia ja tiukkoja trillereitä, ja nyt sarja on katkolla ensimmäistä kertaa TPS:lle. Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen totesi jääkiekkoliigan pudotuspeli-infossa, että voittaakseen HIFK:n joukkueen tulisi olla ”sitkeä…ja sitkeä”. TPS vei edellisessä ottelussa perjantaina sitkeyden aivan uudelle tasolle Jyväskylässä, kun se tuli takaa pahasta sillasta tasoihin niin pelin kuin rankkarikisankin aikana. Happee on tullut kahteen edelliseen peliin paljon paremmin kuin sarjan alkuvaiheilla, mutta Janne Hoikkasen typerä ja täysin ansaittu ulosajo tuhosi joukkueen hyvän otteen kakkoserässä. TPS:n ylivoima on ollut tukkoista, mutta nyt tärkeällä hetkellä se toimi ja turkulaiset pääsivät onnistuneen ylivoiman myötä peliin taas mukaan.

Happeen loukkaantumistilanne on jo jopa surkuhupaisa, ja ukkoa on tippunut vasemmalta ja oikealta koko ajan. Se, minkälaisella kokoonpanolla hirvipaidat Turkuun matkaavat, on vielä täysi arvoitus ja joukkuetta testataan nyt fyysisesti sekä henkisesti todella rajusti. TPS:n suorittaminen on ollut päävalmentaja Aki Vilanderin silmiin epätasaista, ja voitoista huolimatta miehen kehonkieli on huokunut kaikkea muuta kuin tyytyväisyyttä ryhmän suorittamiseen. Se kielii syvästä keskittymisestä, ja Vilanderilla sekä koko TPS:llä on nyt miljoonan euron mahdollisuus sysätä äärimmäisen haavoittunut Happee sensaatiomaisesti kesälomalle. Miten joukkue käsittelee tilanteen, ja pystyykö se pelaamaan parhaan pelinsä katkopaikassa? Varmaa on se, että miehistövajeesta ja ongelmista huolimatta Happee tulee jättämään Kupittaan kaukaloon aivan kaiken sunnuntai-iltana. Salibandykansan kannalta olisi sääli, jos seitsemäs peli jäisi pelaamatta, mutta jos TPS sarjan pätkäisee poikki, on se välieräpaikkansa totisesti ansainnut.

Kylmät ja kuumat:

Kapteeni Olli Laine jysäytti pudotuspeliuransa ensimmäiset maalit kohtuulliseen tärkeään paikkaan perjantaina. Mailataituri Jaakko Hautamäki on pakko nostaa myös esiin, sillä niin jäätävät ratkaisut mies heitti rangaistuslaukauskisassa tärkeässä paikassa. Hautamäen ketjukaverit Sami Saarinen ja Ville Hirvisuo jatkavat myös hyvässä vireessä.

TPS:n kolmosketjun pakkaslukemat pahenevat, ja viisikon pitäisi pystyä pelaamaan ”nollanollaa” tarkemmalla puolustamisella. Artis Raitums on osunut maalipuiden väliin kolmasti, mutta hänellä, Antti Nurmisella ja Ville Laineella on kuitenkin tilastoissa melko ikävä -5.

Happeen Peter Kotilainen on halukas ratkomaan, vaikka peli ajoittain meneekin puskemiseksi ja yksinyrittämiseksi. 2+1 viime pelissä oli hyvä suoritus, Petri Kauko säesti tehoin 0+3. Myös Lauri Liikanen on tehnyt positiivisen vaikutuksen pudotuspeleissä.

Loukkaantumisten takia ”kylmänä” tuntuu olevan koko Happeen joukkue, mutta ykkösketjun Juuso Heikkisen 0+1 on erikoisen heikko saldo kokeneelta pelaajalta pudotuspeleissä. Perjantaina mies hassasi sellaisia paikkoja, joista reppu soi noin suurin piirtein aina, vaikka rankkari upposikin sisään. Maalivahti Tuomas Turusen päätä on turha myöskään silitellä perjantaina uponneista maaleista. Vaikka hänkään ei tiettävästi aivan täydessä kunnossa ole, paremminkin voisi tolppien välissä suoriutua.

Yhteinen historia:

Keskinäisiä pelejä on hakattu nyt viisi perätysten, eikä aiemmilla peleillä ole merkitystä. Keväällä 2013 joukkueet pelasivat tasaisen sarjan silloinkin, ja tuolloin Happee meni jatkoon voitoin 3-2.

Taistelupari:

Sami Saarinen, TPS – Peter Kotilainen, Happee

Saarinen saapui kesken kauden Turkuun Ruotsista, ja hankinnasta täytyy nostaa hattua korkealle Turun suuntaan. Mies on ollut juuri sitä, mitä joukkue kaipasi ja kemiat sekä roolitukset Hautamäen ja Hirvisuon kanssa pelaavat erittäin hyvin. Saarisella on viisi tärkeää maalia tehtynä, ja lisää haetaan sunnuntaina. Kotilainen on täysin erilainen, mutta yhtä lailla maaliahne pelaaja, jonka pelaaminen on aika tavalla joko taivasta tai helvettiä. Parhaimmillaan ilmiömäinen virtuoosi ja huonona päivänä hyökkäykset katkeavat yhden miehen puskemiseen kerta toisensa jälkeen. Millainen show on luvassa sunnuntai-iltana?

Kokoonpanot:

TPS:n maalivahti Pyry Luukkonen pelasi sairaana ensimmäisen erän, jonka jälkeen Santtu Ylänen korvasi hänet. Turussa toivotaan, että Luukkonen olisi pelikunnossa sunnuntaina. Happeen Johannes Jokinen tuskin pelaa ainakaan, mutta muut vammoista kärsineet lienevät mukana yrittämässä parhaansa mukaan. Kokoonpanot ilmaantuvat tänne muutama tunti ennen peliä.

Edelliset ottelut:

18.3. Happee-TPS 7-8 rl.
16.3. TPS-Happee 5-4
14.3. Happee-TPS 5-4

Arvio:

Onko turhan halpa veikkaus, että tasaista tulee ja päätöshetkillä ratkeava maalin peli on jälleen tilauksessa? Kupittaan Marli Areenalle on tulossa varmasti hurja yleisömäärä rytmittämään TPS:aa kohti välieriä, ja Happee on kauden ylivoimaisesti tiukimmassa paikassa. Happeen kokoonpano vaikuttaa paljon joukkueen iskukykyyn, ja vaikka avainmiehet Veli-Matti Hynysen johdolla kokoonpanossa olisivatkin, se ei tarkoita automaattisesti pelikuntoa. Raihnaiselta nipulta on mielettömän kova suoritus, jos ensi viikolla vielä Jyväskylässä ”game seven” nähdään.

VeikkausTV:n lähetys kamppailusta käynnistyy vähän ennen sunnuntaina klo 17.00 alkavaa ottelua, ja live-vedon lisäksi ottelu on tuttuun tapaan myös Tulosvedon ja Pitkävedon kohteena.

12 comments

  1. Vähän kateellisena seuraan kuinka Turussa ja Hämeenlinnassa onnistutaan otteluiden markkinoinnissa kun verrataan mitä pääkaupunkiseudulla tapahtuu.
    Esimerkiksi Oilers-Erä otteluparina täyttää varmasti kaikki urheilulliset kriteerit jännityksen loistavien joukkueiden jyksilöiden kautta.
    Nyt tänään kun Energia areenalla on taas sarja katkolla niin ainoastaan lajin uskollisemmat kannattajat ovat tietoisia ottelusta. Potentiaalisia katsojia on monen tuhannen yleisämääriin mutta otteluun tuleee todennäköisesti vain n. 1000, mikä on kehno tulos pääkaupunkiseudulla.
    Kaikki kunnia seurojen työntekijöille jotka tekevät pääosin vapaaehtoisesti pitkiä päiviä rakkaan lajinsa eteen.
    Tässä piilee samalla haastellinen ongelma jos oletetaan että samat ihmiset hoitavat markkinointia kaiken muun työn lisäksi niin ei voi odottaa parempia tuloksia?
    Voisiko ratkaisu olla pääkaupunkiseudun seurojen yhteistyö markkinoinnissa jolloin saataisiin panostukset yhteensä isommaksi ja voitaisiin käyttää ammattilaisia apuna?

  2. Olisin sitä mieltä, että tämä sarja on ollut hyvää vääntöä alakastin joukkueilta. TPS on näyttänyt vahvalta ja Happee heikolta. Onhan se näin, että jos Happeelta on lähes jokainen puolustaja ja maalivahti remontissa niin TPS.n kaltainen joukkue siitä hyötyy. En puhuisi TPS.n hyvyydestä vielä mitään, kun tämän hetkinen mittari on ns. kahdella sekaviisikolla pelaava Happee, joka tolla kokoonpanolla häviäisi varmaan 1. divarin huippujoukkueellekin. Onhan pelit mielenkiintoisia, sitä en kiellä. Ja kyllä mielenkiinnosta katson tämän päivän pelin, sillä ihan sama millä kokoonpanoilla pelataan kummallakin ei ole mitään hävittävää. Jos TPS jatkoon pääsee niin on mielenkiintoista nähdä miten huippujoukkueen, jolla kaikki parhaat on kehissä käy. Itse veikkaan että huonosti. Se on ainakin varma, että kummallakaan joukkueella ei ole laittaa maalille erinomaista maalivahtia erinäisistä syistä ja tuollaisella maalivahtipelillä tulee seuraavalla kierroksella turpaan aika huolella. Itse veikkaan, että finaalissa nähdään hyvä vääntö Classicin ja Viikinkien välillä, sillä näillä kahdella joukkueella on tällä hetkellä porukka hyvässä tikissä.

  3. Nähdäänkö tänään taas TPS vs Happee A-jun vahvistettuna parilla viime vuoden TPS-pelurilla ja Petri Kaukolla?

  4. Samaa mieltä edellisen kanssa. TPS:n hyvyydestä ei voi tosiaankaan puhua. Joukkueen pitäisi nostaa huimasti omaa tasoaan pärjätäkseen kunnossa olevalle Happeen joukkueelle. Nyt he ovat saaneet ”ilmaiseksi” nämä voitot.
    Valitettavasti Happeella on paljon loukkaantumisia tällä hetkellä, enkä syyttäisi niistä fysiikkavalmentajaa, niinkuin täällä monet ovat asiasta niin kommentoineet.
    Jos Happeen joukkue olisi saanut tätä sarjaa pelata terveenä, olisi tämä sarja katkennut jo heidän hyväkseen.
    Tänään on pelipäivä ja toivon Happeelle kaikkea hyvää ja menestystä illan peliin !

  5. Loukkaantumiset ovat osa urheilua ja Happeen on aivan turha piiloutua niiden taakse! TPS on pelannut tässä sarjassa todella hyvin ja jos tästä otteluparista menee jatkoon niin he ovat sen ansainneet ja piste! Ja jos Happee johti viime peliä 5-1, 6-5 ja 7-6 ja aina vaan TPS tuli rinnalle ja vielä lopussa ohi,ni eiköhän tuo jo kerro jotain myös TPS:n hyvyydestä!
    Nautitaan tästä huikeasta ottelusarjasta ja parempi voittakoon (pelasi Happeella sit ketä tahansa), niin urheilussa on tapana käydä ja varsinkin kun pelataan paras seitsemästä systeemillä..

  6. En tiedä miten muualla Suomessa, mutta ainakin Turussa on kyllä mainoksia monessa paikassa. Ilmaisjakelulehdessä, radiossa jne on juttua asiasta.
    Toinen asia on lipunhinta. 5 euroa on sopiva. Esim. otin kaverin(joka ei niin sählystä välitä) mukaan ja maksoin sisään. 10 euroa meni siihen. Tänää se kaveri jo soitteli, että koska nähdään hallilla. En minä sitä kaveria olisi sisään maksanut jos lipunhinta olis 15-20 euroa.
    Kolmas seikka tässä yhtälössä on, että turkulainen ilmestyy aina paikalle jos joukkue menestyy. Silloin halutaan olla mukana. Jos TPS olis hävinnyt 3 ensimmäistä peliä, ei neljännessä pelissä olis ollut edes 500 silmäparia.
    Kaikki asiat kun ynnää yhteen, saadaan tänää hallille tosi paljon porukkaa.
    Mun arvaus on, että tänää mennää yli 2000 katsojaa.

  7. Kyllä Happeessa varmaan kestetään tulos,ja sitä kunnioitetaan, kävipä tässä miten vaan. Eikä tarvi sinällään selitellä loukeilla tulosta, onhan käyrä ollut laskeva loppukaudesta. Toki loukit 1-2-ketjuista ovat vähän eri asia kuin 4-ketjun vasemman laidan loukit. Onhan se hieno tarina sekin, jos Teps tuolla porukalla pääsee pelaamaan aikuistakin mitaleista, joita seuralla ei vielä taida olla.

  8. Onhan ne loukit osa urheilua, mutta onhan Happeen tilanne jo aika koominen noiden kanssa. Kova on temppu jos vielä hurmoshenkisen Tepsin tuosta voittavat.

  9. Tietysti loukit kuuluu urheiluun, mutta se että saa rimpuiltua muutaman rankkarivoiton Happeen junnuista ja nelosketjun ukoista ei vielä ihan nosta TPS:sää mestarisuosikkien joukkoon ?

  10. Enkä ole sen kummemmin Happeen kannattaja, kuin TPS:n vastustaja. Toteanpahan vain että Happeen peli on ollut loukkien kannalta niin sekaisin että vaikeuksissa tuolla pelillä olisi oltu jopa karsinnoissa Nokian Krp:tä vastaan. TPS:kään ei ole mielestäni ollut tässä ottelusarjassa mitenkään erityisen hyvä, minkä Vilander varmasti allekirjoittaa myös. Kokonaisuudessaan tämä puolivelieräsarja on ollut varsin viihdyttävä ja jännittävä, mutta pelillisesti siis mielestäni melko huonotasoinen. Ja toki monesti pelin heikompi taso jopa parantaa viihdyttävyyttä, kun tapahtumia ja virheitä piisaa (vrt esim kiekon u20 mm-kisat).

  11. Veikkailin ennen pudostuspelejä, että Happee on jäähyaltis.
    Onko? Ainakin #73 on lahjoittanut Tepsille ainakin kolme maalia.
    Hyvä! Kuinka äijän annetaan pelata.

  12. Ei ole meilläpäin mainoksia missään ja tuskinpa laittavat lehtiin ja radioon menemään mitään. Ja toisekseen Pasilan hallin sijainti on kaikkea muuta kuin ideaali, ei ole parkkipaikkoja eikä julkisilla pääse kovinkaan kätevästi paikan päälle. Sinällään onhan toi nyt ihme homma, että Suomen suurimmassa kaupungissa on ihan paskat puitteet pelata säbää!! Paitsi toki isot pelit on hyvissä puitteissa, mutta kyllä nyt helvetti joku parempi pelipaikka pitäis hoitaa tännekin… ja tosiaan mainostukseen panostusta, pelkkä netti ei varmasti riitä…