Happee-puolustaja pelasi pelikiellosta huolimatta – näin kurinpitoprosessi eteni

Otto Tikka sai yhden ottelun pelikiellon neljännessä välieräottelussa, mutta pelasi keskiviikon viidennessä kamppailussa. Kuva: Esa Jokinen

Otto Tikka sai yhden ottelun pelikiellon neljännessä välieräottelussa, mutta pelasi keskiviikon viidennessä kamppailussa. Kuva: Esa Jokinen
Otto Tikka sai yhden ottelun pelikiellon neljännessä välieräottelussa, mutta pelasi keskiviikon viidennessä kamppailussa. Kuva: Esa Jokinen

Happeen Otto Tikka määrättiin kurinpitäjän toimesta yhden ottelun pelikieltoon viime sunnuntaina pelatun Oilers-Happee-ottelun tiimoilta. Itse pelitilanteessa tuomio oli Happeen vapaalyönti.

Kurinpitäjä Jussi Wahen päätöksessä Tikan pelikieltoa perusteltiin muun muassa seuraavanlaisesti:

”Vastineissa ei ole kiistetty sitä, etteikö Tikka ottaisi kontaktia mailallaan Lindforsin niskaan. Ottelutallenteelta näkyy, kun Tikka lyö mailan Lindforsin niskaan. Kyse ei ole painamisesta eikä työntämisestä vaan Tikan koukussa olevat kädet selkeästi suoristuvat ennen osumaa. Osuman jälkeen Tikan liikerata jatkuu siten, että
hänen jalkansa lähes nousevat pelialustasta, kun hän painaa vartalollaan Lindforsia alaspäin. Mikäli Tikalla olisi ollut aikomus väistää Lindforsia, hänellä olisi ollut siihen tilaa ja mahdollisuus. Näin ollen katson, että Happeen
vastineessa esiin tuotu näkemys, että Tikka yrittää väistää Lindforsia on väärä.”

Tikka kuitenkin pelasi keskiviikkona Oilersia vastaan, kun Happee voitti kotikentällään maalein 7-2. Pääkallo.fi selvitti asian laidan ja soitti liigapäällikkö Jyrki Paajaselle pelikieltoasian tiimoilta.

Mikä on tämänhetkinen tilanne Otto Tikan pelikiellon suhteen?

– Tikka sai neljännessä ottelusta kurinpitäjän päätöksellä yhden ottelun pelikiellon. Happee valitti asiasta valituslautakuntaan eilen (keskiviikkona). Valituslautakunta laittoi rangaistuksen täytäntöönpanon jäihin asian käsittelyn ajaksi. Hän siis sai pelata keskiviikkona valituslautakunnan päätöksen vuoksi. Tänään noin puoli yhden aikoihin valituslautakunta teki päätöksen, että kurinpitäjän päätös pysyy voimassa. Eli tämän hetken tiedon mukaan Tikka on pelikiellossa seuraavassa ottelussa.

Onko nyt siis sataprosenttisen varmaa, että Tikka ei pelaa seuraavassa välieräottelussa perjantaina?

– Ei voi sanoa, että se olisi sataprosenttisen varmaa. Happeella on oikeus tehdä valitus vielä urheilun oikeusturvalautakuntaan asiasta, kuten kaikissa muissakin lajeissa.

Millä aikataululla tuo valitus voisi sitten tapahtua?

– Oikeusturvalautakunta ei ole Salibandyliiton alainen elin, eli en pysty lainkaan arvioimaan.

Millä perusteella juuri tämä tilanne vietiin kurinpitoon?

– Asia vietiin kurinpitoon videotuomarin päätöksellä. Videotuomari otti asian tarkasteluun videotutkintapyynnön perusteella, koska videotuomari ei voi itse ottaa tilanteita tarkasteluun. Se kuka videotutkintapyynnön teki, ei ole julkista tietoa. Se on yhteinen käytäntö näissä.

Kuka voi tehdä tutkintopyynnön videotuomarille?

– Ottelun osapuolet. Eli sen saa tehdä kumpi tahansa joukkue, otteluvalvoja tai erotuomarit.

Kurinpitäjän päätös kokonaisuudessaan

33 comments

  1. Olisi mukava vielä tietää ei niinkään tämän tapauksen vuoksi vaan tulevaisuuteen:
    1. Jos Happee ilmoittaisi vievänsä/olisi jo vienyt asian UOL:an ( mitä en usko tapahtuvan ), saisiko Tikka pelata seuraavassa ottelussa?
    2. Miksi videotutkintapyynnön tekotaho on ei-julkinen tieto? #avoimuus

  2. Toivottavasti se oli Oilers joka teki valituksen, selvä vahingoittamistarkoitus Tikalla.
    Menee kyllä ohi minun oikeuskästyksen jos rikkoja valittamalla voi sirtää rangaistusta pudotuspelien aikana jolloin jokainen peli voi olla viimeinen. Jos pelikielto siirtyy syksyyn niin onko se samanarvoinen rangaistus?

  3. Onhan tuo ns. Kurinpito ihan pelleilyä. Tietyt henkilöt ja seurat saavat tehdä ihan mitä vain kentällä ja ei tule seuraamuksia. Joillekkin jaellaan pelikieltoja pienistäkin asioista. Jos saat löydä pallotonta pelaajaa päähän etkä saa minkäänlaista rangaistusta niin Milla perusteella tästä tulee yksi peli. Olisi kiva saada selvityksiä tuolta joka näistä päättää. Annetaanko rangaistukset Joukkueen/henkilön sekä päivän fiiliksen perusteella????

  4. Millainen voisi olla ideaalinen menettelytapa näissä tilanteissa?

    Valituksen käsittely pudotuspelien nopeassa aikataulussa on ongelmallinen mutten osaa kuvitella myöskään järjestelmää ilman mahdollisuutta hakea muutosta rangaistukseen.

  5. Oilers ei tietojeni mukaan koskaan tee näitä jälkitarkastuspyyntöjä. Esimerkiksi Väänänen vs Raikamo tilanne parivuotta sitten olisi varmasti poikinut jatkoa jos Oilers olisi halunnut asian nostaa esiin. Tuskin ovat linjaansa muuttaneet. Huomioitavaa on myös se, että aiemmin kaudella Savolainen vs Lindfors casessa Oilers ei tehnyt omaa vastinettaan, eivätkä olleet näköjään tehneet tässäkään. Tuskin on Oilers ollut asialla.

  6. Korjaus. Savolaistapauksessa Oilers oli jättänyt vastineensa. Siitä huolimatta en usko Oilersin olleen kummankaan tapauksen käsittelypyynnössä aloitteellinen.

  7. Kuten Wahe Ilta-Sanomien haastattelussa kertoo pitää hänen päätöksistään olla mahdollisuus valittaa. Salibandyssä kuten muissakin lajeissa on liittokokouksen valitsema valituslautakunta.

    Ihmeellisen tästä casesta tekee se miksi ihmeessä valituslautakunta laittoi rangaistuksen orrelle? Se ei ole mikään automaatio (faktatietoa). Kun käsittely käytiin kuitenkin niin nopeasti että päätös oli jo seuraavana päivänä.

    Tuo oli päivän selvä pelikiellon paikka! Ei valituslautakunnan tarvitsisi antaa mahdollisuutta tällaiseen kikkailuun.

  8. Onhan se selvä että salaista olla pitää kun näitä jälkikäteen kähmitään. Jos Lerssi ei paskonut housuun ja tehnyt tutkintapyyntöä niin enpä usko tuomareidenkaan tehneen. Omaa mokaansa oikomaan! Siis otteluvalvoja mahdollisesti. Kukahan mahtoi olla? Jää aina ilmaan leijumaan pieni käry, että kun näissä tiukoissa paikoissa puuhastellaan taustalla, että oliko tutkintapyynnön tehnyt täysin vailla kytkentöjä pelaaviin joukkueisiin. Ihan vaan spekulatiivinen heitto: olisiko tätä tutkintapyyntöä tehty tavallisen runkosarjan pelin jälkeen?

  9. Jos Oilers on tehnyt tutkintapyynnön selvästä rangaistuksen arvoisesta rikkeestä jonka ”sokea reettakin” olisi nähnyt niin mitä ihmeen housuihin paskomista siinä on?

  10. Ja jättänyt oman vastineensa toimittamatta. No just. Niinhän se kannattaakin hoitaa, että jättää homman puolitiehen.

  11. Toistan spekulaation: olisiko tehty tutkintaa jos oli sarjapeli? Mitään ei onneksi käynyt, ei naarmuakaan. Se hyvä. Näitä sattuu kymmeniä kauden aikana, kun mokea rapataan ja mailalla huidotaan, niin se on lajissa kuin lajissa tosiasia, että pakit tai kuka vaan puolustaa ja varjelee kassaria. Sitä ei moraaliset rangaistuksen perusteet muuksi muuta. Ja tyyliä et aina ehdi tai edes pysty valitsemaan kun kassaria puolustat. Näitä moraalisia läheltä piti tilanteita on peleissä lukemattomia, maila osuu pari senttiä paremmin niin lähtee näkö, taju tms. Näitäkö lähdetään jälkikäteen selvittelemään? Ei taatusti, paitsi silloin kun huippupakki on mahdollista saada sivuun tärkeistä ratkaisupeleistä. Siis kyllä moraaliset perusteet on, mutta tarkoitushakuisuus on ilmeinen. Ja sen myötä chicken shit haisee.

  12. Eipä yllätä että kyseessä taas rotta-Lindfors joka saa osakseen kovuutta hakattuaan veskaria. Ehkä oppii tavoille kun joku vihdoin ottaa oikeasti lujaa.

  13. Pasi Kotilainen otti hyvin kantaa Savolaiseen twitterissä, ”siitä tulee pelikieltoa, että haukut tuomaria apinaksi, mutta päähän saa ilmeisesti taklata”. No samaa vois sanoa tästä. Pulkkinen tuomitsee vitun apinaksi huutelun julkisesti, mutta poikkarin vetäminen päähän on ilmeisesti hänen mielestään ok? Kumpihan se nyt enempi satuttaa tai näyttää huonoa esimerkkiä?

  14. Miksi Seppo moittisi pelaajaa joka teki just sitä mitä pitikin, puolusti joukkueen tärkeintä pelaajaa. Ja mene juma sinne tyylittelemään kun jätkä pitää saada nopeasti pois moken kimpusta. Tekevälle sattuu, tekemättömälle ei. Puhejäähyt on tyhmiä ja me pitääkin tuomita. Valkku ei lähde tuomitsemaan pelaajaa, joka teki hommansa, vaikka vähän lipsahtikin. Ja joku sanoi tuosta Lindforsista hyvin, se on aina koukkimassa ja rappaamassa mokea. Täytyy tietää että siinä hommassa voi sattua.

  15. Eli mielestäsi on ok antaa poikkari niskaan, jos vastustajan pelaaja syyllistyy rikkeeseen?

  16. Hattu päästä Happeelle, täysin oikein lähteä puolustamaan omaa pelaajaa jos kokee, että pelikielto on liioiteltu tuomio. Vastaavasti Happee ei tehnyt mitään tutkintaa Lindforsin jalkapyyhkäsystä eikä Kuosmasen aivotärähdykseen johtaneesta tilanteesta. Kenellä täällä on focus väärissä asioissa? Happee taistelee paikasta finaaliin ja haluaa suojella pelaajaansa pelikiellolta joka johtaisi ykköskentän, alivoiman ja yvn uudelleen järjesteliseen. Valoja päälle! Kukaan ei puhu Lindforsin jatkuvasta agitoimisesta, filmaamisesta ja rottailusta. Ainoastaan sen jatkumona tapahtuneesta ylilyönnistä, josta olisi tosiaan voinut sen kakkosen antaa.

  17. Vaikka kuinka agitoisi, kaatuilisi ja rottailisi, oikeuttaako se lyömään kaveria poikittaisella mailalla herranjumala NISKAAN?? Eikö täällä jyväskyläläiset juntit tajua, että tuo oli Tikalta täysin idioottimainen ja erittäin vaarallinen teko! Pahimmassa tapauksessa kyseessä halvaantuminen. Sietäisi saada tämä säbän Suarez isompaakin kakkua tuosta…

  18. Hilska hei, älä jaksa. Miksi jääkiekossa homma toimii, eikä näitä valituksia vastaavista tule oikeuslautakuntaan? Voisiko kuvitella vaikka samaa systeemiä? Siellä kai seurat ovat sitoutuneita päätöksiin mut salibandyssa valitetaan todennäköisesti Karpolle saakka.

  19. Kiitos, että kutsuit juntiksi. Lämmittää mieltä. Mutta valitettavasti olen jossain määrin sitä mieltä, että sitä saa mitä tilaa(lukuunottamatta jalkapyyhkäisystä ansaittua pelikieltoa tai tästä tilanteesta ansaittua jäähyä maalivahdin sormille hakkaamisesta). Halvaantuminen on aika fataalinen skenaario tilanteesta jossa kontakti ei todellakaan siihen riitä. Kuten sanottu, kaksi minuuttia, ehkä femma jos oikein ruvetaan pilkkua halkomaan.

  20. Joka joukkueessa on näitä jotka puolustaa omaa mv.tä vähän kovemmin ottein esim. Lamminen, Savolainen, Karjala, Laine, Wardit jne. Maalinedus poikkareita tulee melkein joka pelissä. Välillä poikkari tulee rintaaan, välillä selkään, joskus olkapäähän. Ei niitä o ikinä ruettu videolta jälkikäteen katsomaan. Tai no nyt on.

    Mestarihan meillä ratkaistaan jo viihdeaspektit edellä, niin kai ne finalistitkin voidaan ratkoa muilla kuin urheilullisilla perusteilla.

  21. Jeppe hei nyt ihan oikeasti :Dd pään ja niskan seudulle tulleet osumat voivat olla kertalaakista äärimmäisen vakavia. Poikkari esim rintaan on vaarallisuudessaan aivan eri luokkaa kuin niskaan. Pitää kyllä ihmetellä suuresti kaikkien tätä tekoa puolustelevien todellisuudentajua…

  22. Oilers ei ole tehnyt videotuomarin toimivallan suvereenina perusteena olevaa pyyntöä seuraamusmenettelyyn ryhtymisestä. Tuomaripari ei liioin. Valituslautakunnan lakimiesjäsen ilmoitti, ettei lautakunnalta ole ollut tietoa asiaa ratkaistessaan kahdesta keskeisestä seikasta eli 1) kuka on tehnyt videotuomarille vaatimuksen jälkiseuraamusprosessin käynnistämisestä ja 2) siitä että valituslautakunnan sähköpostiosoitteeksi liitosta ilmoitettuun sähköpostiin oli toimitettu n. 11.30 aikaan tieto, että valitusperusteen kannalta keskeisten tuomarikaksikon lausuntojen ja puuttumisen ja videotuomarin toimivallan kannalta ehdottoman prosessinedellytyksen (vaatimus säännöissä aiktorisoidulta taholta) puuttumisen vuoksi Happpee tulee käyttämään koko jäljellä olevan valitusmääräajan 12.4. Saakka hyväkseen. Nyt onkänyt ilmi, että valituslautakunnan tietoon tarkoitettu ilmoitus ei menny liiton organisaatiossa lainkaan päätöksentekijöiden tietoon.arkipäiväisesti ilmaistuna tämä on sössimistä, Urho Kekkosen kielenkäytössä se olisi ollut ”saatanan tunarit”. juridisesti se on perusoikeusloukkaus, Suomessa kaikki asiat tapatuvat lain puitteissa, ja sen mukaisesti yhteisön noudatettavilla olevien sääntöjen rikkominen on aina lainvastaista menettelyä.

  23. Arvoisat urbaanit kirkonkyläläiset Espoon haja-asutusalueelta, kyllä se on selvää, että päätös on tehty ja se todennäköisesti pitää. Kysymys on siitä että sohvaperunat ei tajuu pelin dynamiikkaa ja sitä että asioita tapahtuu refleksillä tiukoissa tilanteissa. Ei tarkoituksella. Kun rotta rappaa joukkueen tärkeintä pelaajaa, pitää reagoida. Se on näillä jätkillä selkärangassa. Poikkari on poikkari ja penaltia on nyt jaettu. Aika on vielä avoin, koska asia kabineteissa. Mutta tuskin tutkintaa olisi tullut, jos sarjapeli kyseessä. Eli ei tarvi jeesustella: taustalla haisee Lerssi ja Happee vastaa sallituilla kabinettikeinoilla.

  24. DIIBADAABA ei ilmeisesti lukenut tota Purasen asiatonta ulostuloa. Siinä selkeästi mainitaan Happeen edustajan taholta, että Oilers ei ole ollut prosessissa aloitteellinen. Kuten jo aiemmin ilmoitin Oilersin tavoista toimia näissä asioissa. Näköjään jatkavat linjalla ”mitä tapahtuu kaukalossa, jää kaukaloon”

  25. Minun mielestäni kommentti on kaikkea muuta, kuin asiaton. Avoimuus on näissä asioissa valttia, miten muuten sinun mielestäsi voidaan viestiä asioista niin, että minä tai sinä ymmärtäisimme asioiden todellista laitaa? Vapaa data kunniaan niin ei tarvii arvailla tai osoitella sormella Oilerssin suuntaan mistään salaliittoteorioista.

  26. Heikki sun mielestä purasen esa ei saa tulla antaa kommenttia samaiseen paikkaan johon on antanut haastattelua? En määkään esana ois välttämättä tullu kommentoimaan kun täällä nää heikit ei edes tajua mistään mitään.. Minkätakia Heikki muuten pyörit edes näillä sivustoilla kun et näytä tajuavan yhtään mistään mitään? Eiköhän sullekin löytys ne oikeen paikat kommentoida. Ja sanon ihan hyvällä sydämmellä että kaikki häpee sua heikki

  27. Periaatteessa kyllä. Avoimuus yleensä palvelee kaikkia parhaiten ja tässä tapauksessa toimii Oilersin kannalta hyvin, että ei turhia tarvitse lällätellä. Fakta on kuitenkin, että jotkut asiat vaan ja ainoastaan kuuluvat prosessissa sisällä oleville. Jo kurinpitäjä ensimmäisissä kommenteissaan otti kantaa tähän aloitteellisuus kysymykseen. Ei kuulu julkiseen tietoon. Muutenkin jos kurinpitäjä antaa informaatioita henkilökohtaisella tasolla, on se luottamuksellista. Tämän pitäisi myös ammattijuristi Purasen tietää. Eihän tämä Pääkallo kuitenkaan mikään MV-lehti ole ja sitä ei Puranen tainnut oikein ymmärtää.

  28. Ateeksi jos joku ymmärsi että puutuin pelitapahtumiin. Siitä ei ollut kysymys, vaan liiton oikeussuojajärjestelmän poikkeavuudesa siihen nähden, miten yhteisösääntöjen noudattamisessa tulee lain mukaan menetellä. Sääntörikkomukset pelikentällä tulee tuomita, mutta niin on myös kabinetirikkomusten kanssa. Eihän tässä sen kummemmasta ole kysymys. H – O ottelusarja on kentällä kova ja reilu. Äijät on nauttineet, me kitisijät ollaan niitä kun ei olla kentällä. Sori jos joku ymmärsi väärin selvennykseksi tarkoitetun kommenttini. Parempi sieltä finaaliin menee kuitenkin.

  29. Ei haittaa siitä häpeämisestä. Kun on yksinäinen ei ole ketään kuka häpeäisi. Itse en edes ymmärrä hävetä, joten taidan jatkaa tämän sivuston seuraamista. Ja ehkäpä saatan kommentoidakin. Joskus.

  30. Tässä tapauksessa Purasen kommentti nimenomaan palveli yhteistä etua. Selvensi juuri ne asiat jotka ovat omiaan aiheuttamaan turhia huhupuheita ja Oilerssin passiivisuuden. Kurinpitäjän mielipide ei ole yhtä kuin kaikkien yleinen kanta. Vaikka kuinka asiaa pyörittelisi, on asian selväksi saattamisella olematon määrä negatiivisia vaikutuksia.

  31. Eli onko väärin päätellä, että kun ei Lerssi eikä tuomaristo niin otteluvalvoja. Oliko aiemmin mainittu, että nämä ovat ne tahot jotka voivat ”aktivoida” videotuomarin tsekkauksen. Kuka olikaan tämä salaperäinen ja äänetön taustavaikuttaja. Tuskin kuitenkaan noin vastuunalaisessa tehtävässä mikään seuran bulvaani…..

  32. Tuoltahan se floorball.fi selviää. 3.4. Oilers-Happee otteluvalvoja Iiro Parviainen