Liigat

Kommentti: Jarkko Nieminen on salibandylle mahdollisuus

14.04.
2016
12 Kommenttia
1
Liigat
Salibandynanalyytikko Jani Hakkarainen pohtii Pääkallo.fi:ssä Jarkko Niemisen Classic-sopimusta. Kuva: Jussi Ojala

Salibandynanalyytikko Jani Hakkarainen pohtii Pääkallo.fi:ssä Jarkko Niemisen Classic-sopimusta. Kuva: Jussi Ojala

Viime päivinä useimpia salibandyniiloja on varmasti mietityttänyt kovasti ex-tennistähti Jarkko Niemisen rekrytointi Classiciin ensi kaudeksi. Asiaa voidaan pyöritellä monesta eri näkökulmasta. Mutta kannan muodostamiseksi on syytä asettaa Tapaus Nieminen historialliseen ja kulttuuriseen asiayhteyteensä.

Salibandyn historia Suomessa on 30 vuotta pitkä. Laji on edelleen siis nuori verrattuna perinteisiin lajeihin, joissa puhutaan sadasta vuodesta. Lisäksi se on syntynyt tilanteessa, jossa on ollut jo pitkään olemassa useita pitkälle kehittyneitä lajeja. Salibandy on siis syntynyt ja kehittynyt täysin erilaisissa olosuhteissa kuin vaikkapa jalkapallo. Esimerkiksi extreme-lajien kanssa sen on täytynyt yrittää voittaa alaa tilanteessa, jossa kilpailijoiden asema on täysin toista luokkaa.

Näistä olosuhteista huolimatta salibandy on pelaajamäärissä mitattuna kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti Suomessa. Kasvu on tapahtunut noin reilun 20 viimeisen vuoden aikana. Vastaava kehitys on tapahtunut Ruotsissa, Tsekissä ja Sveitsissä. Samalla myös salibandyn urheilullinen taso on noussut jatkuvasti.

Toistaiseksi kehitys ei ole kuitenkaan näkynyt merkittävällä tavalla yleisömäärissä. Salibandy on edelleen enemmän laji, jota pelataan kuin laji, jota katsotaan. Salibandyn yleisessä arvostuksessa on myös tänäkin päivänä paljon parantamisen varaa.

Yleisömäärissä tai arvostuksessa ei pikavoittoja ole todennäköisesti luvassa, vaikka itsekin niin erehdyin luulemaan 90-luvun kasvuhuumassa. Niiden kohdalla tie on pitkä ja väistämättä jossain määrin kivinen. Mutta ainut mahdollisuus on käydä tätä pitkää ja kivistäkin tietä kärsivällisesti ja sinnikkäästi.

Arvostuksen kohdalla ainut mahdollisuus on jatkaa pitkäjänteistä kehitystyötä erityisesti urheilullisella puolella. Vain sitä kautta salibandyn urheilullinen taso voi nousta, mikä tuo arvostuksen ennemmin tai myöhemmin.

Yleisömäärien tapauksessa avainasia on salibandyn ujuttautuminen suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan perusrakenteisiin. Muista lajeista tässä ovat onnistuneet ainakin hiihto, jääkiekko, yleisurheilu ja jalkapallo, vaikka kuningaspelin asemasta Suomessa usein taitetaan peistä.

Tästä voidaan ottaa esimerkki kotikaupungistani Tampereelta. Jääkiekossa Tappara ja Ilves ovat osa tamperelaista syväkulttuuria ja monien ihmisten identiteettiä. Tamperelaisena tämän seikan voi kokea menemällä Hakametsään katsomaan jommankumman peliä. Hakametsässä suorastaan huokuu Tapparan ja Ilveksen merkitys tamperelaisen kulttuurin osittaisina rakentajina. Se tuntuu luissa ja ytimissä varsinkin arvo-otteluissa.

Jalkapallossa Ilves on pitkään ollut Tampereen ykkösseura, vaikka TPV voittikin yhden mestaruuden 90-luvulla. Ilveksen jalkapallo on siis keskeinen tamperelaisen kulttuurin ja monien ihmisten identiteetin rakentaja. Nykyään tämän tosiseikan voi kokea kesällä Tammelan pallokentän mielenkiintoisessa atmosfäärissä. Se unohdettiin totaalisesti, kun Ilveksen ja TPV:n miesten edustusjoukkueista muodostettiin Tampere United vuonna 1998. TamU menestyi hyvin, mutta oli teennäinen rakennelma. Ei siis ollut suuri yllätys, että TamU romahti menestyksestä huolimatta (toki seura yrittää paluuta).

Salibandyn tavoitteena tulee olla pääseminen vastaavaan kulttuuriseen asemaan Suomessa kuin Tappara ja Ilves ovat Tampereella. Paikallisesti monilla seuroilla pitää olla sama päämäärä.
Ujuttautuminen suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin syvärakenteeseen vaatii hyvin monia erilaisia keinoja. Mainitsen tässä vain yhden pienen osan niistä: erilaiset toistuvat markkinointitempaukset. Superfinaali ja Jarkko Nieminen rekrytointi ovat juuri tällaisia keinoja. Salibandy tarvitsee niitä. Välillä onnistutaan, välillä epäonnistutaan. Mutta yrittää pitää. Onnistumisia ja epäonnistumisia on vaikea tietää etukäteen. Vasta historia kertoo meille sen. Ja historia kirjoitetaan aina jälkikäteen.

Markkinointitempausten kohdalla salibandyn nuoruus on etu. Lajista löytyy ennakkoluulottomuutta kokeilla rohkeasti uusia asioita. Ei ole joidenkin perinteisten lajien luutuneita rakenteita ja asenteita (esim. hiihto).

En kuitenkaan mitenkään usko, että Jarkko Nieminen olisi suostunut vain ”markkinointipelleksi”. Siihen hänen asemansa on aivan liian arvokas. Hän takuulla yrittää päästä pelaamaan Salibandyliigaan.

Tämä yritys on salibandylle urheilulajina mahdollisuus. Nieminen on päässyt hyvin lähelle maailmanhuippua perinteisessä, globaalissa ammattilaislajissa. Hän tietää, mitä on urheileminen huipulla sellaisessa lajissa. Tästä salibandyllä on vain ja ainoastaan opittavaa. Jarkko Nieminen voi näyttää esimerkkiä salibandypelaajille. Hän on ”kortti”, joka kannattaa siis katsoa myös urheilullisesti ja salibandyn arvostuksen parantamisen vuoksi. Vain sillä tavalla saamme tietää, oliko se ässä, mustapekka vai jotain siltä väliltä.

Salibandyväen on hyvä olla tässä suhteessa hyvin nöyrää. Meillä on paljon opittavaa muilta. Nöyristellä ei kuitenkaan tarvitse.

Ulkopuolisesta opista hyvä esimerkki on Classicin kakkosvalmentaja Samu Kuitunen. Petteri Nykky rekrytoi hänen vajaat kymmenen vuotta sitten jääkiekosta miesten maajoukkueeseen. Tuomitsin siirron silloin Urheilulehden sivuilla. Olin väärässä. Kuitunen on tuonut arvokasta oppia salibandyyn. Hyvänä esimerkkinä voi toimia alueellinen miesvartiointi oman alueen puolustuspelissä. Se oli taktisia avainasioita vuosien 2008 ja 2010 miesten maailmanmestaruuksissa.

Vielä lopuksi veikkaus: Jarkko Nieminen ei tule pärjäämään Salibandyliigassa. Hänen lajitaitonsa eivät tule riittämään ainakaan hyökkäyspelissä. Mutta silloinkin seuraus on salibandyn kannalta positiivinen. Jokainen tapausta seuraava ymmärtää, että Salibandyliigan taso ei ole niin alhainen kuin monet luulevat.

Lue myös:
Jytkyjen jytky – Jarkko Nieminen vaihtaa tenniksen salibandyyn
Jarkko Nieminen shokeraavasta lajinvaihdosta: ”Salibandy ollut aina se toiseksi rakkain laji”
Katso: Jarkko Nieminen pelaa tällä videolla salibandya
Kommentti: Kaikkien aikojen salibandykausi ei vain markkinointipuhetta – Jarkko Nieminen jäävuoren huippu

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jani Hakkarainen
Jani Hakkarainen
Analyytikko, asiantuntija ja filosofi.
Twitter: @hakkarainenjani
JZ
14/04/2016
Urheiluväki on kovin konservatiivista, ja usein ajatellaan että huipullekin voi ja "saa" nousta vain perinteistä reittiä pitkin. Siinä jää helposti huomaamatta ja hyödyntämättä moni hieno mahdollisuus tavoitella haaveitaan, kun pelätään vääriä reaktioita tai sitä, että "nolaa itsensä" kun uskaltaa ennakkoluulottomasti yrittää. Epäilemättä Jarkollekin aika moni ensi kaudella naureskelee, että miten se nyt kehtas ja jaksoi tonne mennä sekoilemaan.

Harva urheiluihminenkään kuitenkaan, varsinkaan sählyn parissa, oikeasti ymmärtää kuinka järkyttävällä tasolla Jarkon kaltaisen maailmantähden ammattimaisuus on. Jos siitä tarttuu hippunenkin, on laji jo voittanut jotain. En minäkään usko, että hänen lajitaitonsa riittää oikein mihinkään merkittävään liigassa, mutta toisaalta, jos hän oikeasti hullaantuu touhuun tosissaan, voi parissa vuodessa jo syntyä aika ennennäkemätöntä kehitystä.
Make
14/04/2016
Niemisen pelitaidoista en voi sanoa mitään ennen kuin pelejä on nähnyt. Salibandyyn vaan lajina on näköjään helppo tulla mukaan liigatasolle, tavalla tai toisella. Niemisen lajin vaihto esim. jääkiekon SM-liigaan ei varmasti onnistuisi. Tästä syystä monikaan ei varmasti naureskele Jarkko Niemiselle, vaan salibandylle lajina. Näin se valitettavasti on muiden lajien harrastajien mielestä (perustuen omakohtaisiin keskusteluihin), vaikka salibandy-Niiloina emme niin haluaisikaan. Vaikkakin itse uskon, että 90% kyse on vain ja ainoastaan PR-tempusta, 10% muista tekijöistä.

Ja se on valitettavasti just näin.
Makelle
14/04/2016
Samat kokemukset täällä, pikkusen saanut kuunnella yhtä sun toista ei laji ihmisiltä. Kädet ristiin, ettei pääse kentälle.
Espoo
14/04/2016
Hyvä analyysi Hakkaraiselta.
Nieminen on tulee maailaman huipulta, lajista joka on paljon suurempi kaikilla mittareilla salibandyyn verrattuna. Olisko juuri tässä se mahdollisuus että saamme hänen kokemuksien ja esimerkin kautta oppia mitä ammatilainen joutuu uhraamaan arjessa kun haluaa päästä huipulle.
Sponssoroinnissa ja tapahtumien markkinoinnissa on Jarkko Nieminen jo hieno "tuote" jota Classic tulee varmasti hyödyntämään ja toivottavasti myös salibandyliiga.
Millainen salibandyn pelaaja Jarkko on? Sitä ei varmasti tiedä kukaan, se nähdään vasta ensi kaudella.
Urheilijana hän on kuitenkin jo nyt esimerkillinen esikuva nuorille, hänen esiintymisensä salibandyssä nostaa varmasti salibandyn arvoa myös median kautta.
Toivotaan että Jarkko näkyy myös Superfinaalissa, Classicin kannattajana tai vaikka komentaattorina.
Manse
14/04/2016
Paras osa keinoarsenaalissa viedä lajia eteenpäin on kuitenkin tuote salibandyliigan saaminen mielenkiintoisemmaksi, mikäli puhutaan yleisömäärien kasvattamisesta. Runkosarja on aivan liian puuduttava, yleisömäärät tulevat laskemaan (vaikka ovat mitättömät) entisestään. Paikallispeleillä on merkittävä rooli runkosarjan elävöittämisessä (vertaa divari lasb/steelers). Se vaatii kuitenkin kaksi vahvaa joukkuetta kaupunkiin tunnetuilla brändeillä. Otetaan esimerkiksi Tampere. On aivan päivänselvää että KRP:een ja Ilveksen pitäisi fuusioitua => Ilvekseltä tulee tunnettu brändi ja yhteistyömahdollisuudet fudiksen ja jääkiekon kanssa. KRP tuo fuusioon yhteistyökumppanit ja taloudellisen tuen. Tuosta syntyy toinen vahva tai ehkä vahvin seura Tampereelle. Sitten pitäisi saada pohjanmaalle SPV:lle vahva seura sen alueen paikallispeleihin esim. SB Vaasa joka on vahvalta talousalueelta. Nämä alueelliset vahvuudet sitten nostavat myös koko liigan tasoa. Eli tämä ajattelumalli lähtee rakentamaan liigaa palasista ja tämä rakentelu vaatii panostusta myös liitolta ja liigalta.
kyllä
14/04/2016
Manse puhuu asiaa! juuri esim krp ja ilveksen yhdistymisessä molemmat voittaisi, ja myös liiga. täs myös yks syy lisää miksi erän ja viikinkien yhdistyminen ob ehdottomadti positiivinen juttu. eräviikingit vs. oilers kuulostaa ottelulta jossa katsomossa on varmasti meininkiä!
Proffa
14/04/2016
Fuusio on usein houkutteleva vaihtoehto, mutta usein käy, kuten TamUn tapauksessa: muovijengi kaatuu ennemmin tai myöhemmin hengettömyyteensä ja perinteinen joukkue (perinteiseillä nimellä ja logolla) nousee aladivareista takaisin sen tilalle. Esimerkiksi Seinäjoella ollaan vielä ihmeissään, kun myötämielinen raha katoaa SJK:n takaa.
Keiteleen Marjamies
14/04/2016
Eikö nuo vanhat entiset huippu-urheilijat keksi mitään järkevää tekemistä. Aina on työnnyttävä keinolla millä hyvänsä parrasvaloihin. Ikävää, että hieno laji saa nyt kärsiä yksilön vieroitusoireista.
Uuno
14/04/2016
Kuulemma Rahnasto menossa EräViikingeihin!
S7
14/04/2016
Jep Hakkaraisen yksi loistava huomio, olosuhteet missä säbä tullut mukaan gaimeihin! On pikkasen eri meno, kuin 100v. sitten kun alettiin potkupalloa ja lätkää veivaamaan. Ei silloin tainnut ihan päällimmäisenä olla, että saako hommasta rahaa ja onko katsomot pullollaan väkeä. Odotukset siis nykypäivänä ihan eri tasolla kuin ennen. Sinällään toiset lajit voi huudella mitä haluaa, ja niistä voi ottaa itteensä tai olla ottamatta. Sinällään se on ihme, että jengi haukkuu ja samassa lajissa sähly on kiva harrastus--> aasin siltana jääkiekko ja fudis ei siis ole kivaa? Paitsi ammattilaisena, kun saa rahaa, niin kannattaa pelata ;-). Mun mielestä sähly on kiva ja helppo harrastus on vain ja ainoastaan positiivinen asia!

Ne jotka arvostelee liigatasoa helpoksi, ovat tuskin koskaan käyneet kattomassa pelejä. Ja niinkuin aina ne joilla vähiten tietoa, huutavat mutulla eniten. Kun se oma laji on ainut asia maailmassa ja kaikki muut lajit ihan perseestä. No onneksi ei ite tarvii olla tommoinen, pystyy seuraamaan vaikka sitä hiihtoa, koska se on myös hieno ja kova laji, niinkuin on fudis ja lätkäkin, mutta mikään laji ei ole maailman napa tai tappi!!
Vanne
14/04/2016
Näin nopeana vertailuna otetaan esimerkiksi amerikkalainen jalkapallo. Siellä collegesta valmistuvia varataan NFL:ään ja jopa noinkin suositussa ja rahakkaassa lajissa nousee tähtipelaajia suoraan toisesta lajista aikuisiällä. Esimerkiksi collegekoripalloilija on urheilullisilta ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan todella kova urheilija. Näitä pelaajia murtautuu NFL:ään, eikä jenkeissä naureskella lajille, johon muista lajeista päästään ilman nuorempana aloitettua harjoittelua.

Mielestäni siis vaikka Jarkko Nieminen onnistuisi pärjäämään salibandyliigassa, ei kyseessä ole todellakaan huono asia.
JZ
15/04/2016
Niemiskeissiin liittyen on kyllä saanut lukea kommentteja niin laidasta laitaan, että itse tennisässän siirto on ainakin jäänyt itselleni jopa vähiten oudoksuttaneeksi aiheeksi. Kyllä, kalenterin jouduin itsekin tarkistamaan tiedotustilaisuutta kuunnellessa, ja ristiriitaiset reaktiot ymmärrän, vaikka itse pyrinkin #posikautta asiaa katsomaan. Mielestäni Joel Siltanen tiivisti asian eri puolet kirjoituksessaan jo varsin hyvin. Kommentoin tässä kuitenkin vielä oheiskeskustelua - se kuitenkin usein paljastaa jotain ihmisten asenteista ja käsityksistä, tässä tapauksessa salibandystä, lajin luonteesta, urheilullisuudesta ja realismista liittyen siihen, mikä on lajin nykytila.

Ensinnäkin. Urheiluihmisten, tai ainakin urheilua seuraavien ja siitä kirjoittavien käsitykset siirrettävistä lajitaidoista ja lajiluonteista ovat ilmeisesti osittain melko rajoittuneet. Sen kertovat rinnastukset lätkäpelaajien siirtymisestä jalkapallo- tai koripallokentille tai pohdinnat, että mahtaisiko Nieminen kyetä siirtymään jääkiekon SM-liigaan samalla tavalla. Jos arvuuttelut ovat tätä tasoa, en pidä lainkaan kummallisena sitä, että suomalaisia junnuja on monessa kilpalajissa jo vuosikausia puskettu epäterveeseen yksilajisuuteen, aivan liian nuorina. Eri lajeista voi olla toisilleen suurta tai vähemmän suurta hyötyä riippumatta siitä, ovatko urheilumuodot muodollisesti ja ulkoisesti toisiaan muistuttavia.

Niemisen siirtoon sinänsä edes liittymättä, itse pidän esimerkiksi tenniksen kaltaista lajia osin parempana lähtökohtana salibandyyn, kuin vaikka usein mainittua jääkiekkoa. Jääkiekkotausta tekee sählymailaan tarttumisen helpommaksi pallotatsin osalta, toisaalta tenniksessä korostuva liikkumiskyky antaa myös omanlaisensa valmiudet. Futistaustaiset pelaajat myös selkeä esimerkkiryhmä, joka omien havaintojeni mukaan pärjää, fysiikan tuomilla avuilla. Paras tausta on kuitenkin monilajisuus, jota Jarkkokin siis omalla tavallaan edustaa - ja kyllä - harrastetasokin on mielestäni hyvin arvokasta monilajisuutta. Motoristen hyötyjen avaaminen ei nähdäkseni aina vaadi vuosien pelaamista kilpatasolla. Mitä taas yksilön mahdollisuuksiin tulee, paljon on kuitenkin kiinni henkilön omasta suhtautumisesta tekemiseensä, adaptaatiokyvyistä ja oman tekniikkansa ja liikkeidensä tiedostamisesta – kliseisesti siis lahjakkuudesta. Oikeastaan toivoisinkin, että joku minua pätevämpi kirjoittaja, kuten vaikka Pääkalloon hienoa tekstiä tuottanut Antti Hänninen, rustaisi aiheesta jonkun kattavan näkemyksen. Olisi kiinnostavaa lukea oltaisiinko siinä enää samaa mieltä.

Toinen isompi juttu on käsitys siitä, mitä urheilullisuus on. Niemisen tapauksessa on paljon puhuttu siitä, että "kuka tahansa" voi marssia liigarosteriin. Jos Niemistä pitää (siis muuten kuin lajitaidollisesti) tasona "kuka tahansa", ei luultavasti omaa mitään käsitystä tenniksen kaltaisen globaalin ammattilaislajin kärjen urheilullisesta tasosta. Se taso on jotain, mitä lähellekään ei salibandyssä pääse (ainakaan vielä) kukaan. Se taso on sellaista, että väitän urheilullisuus-mittarilla Niemisenkin mahtuvan heittämällä lähes jokaisen suomalaisen joukkueen rosteriin - lajista riippumatta, jopa ainoan todellisen ammattilaislajimme jääkiekon kotoiseen Liigaan. Silti näin väittäessä pitää ymmärtää, että puhe lajitaidoista ja lajinomaisesta fysiikasta on sitten totaalisesti eri juttu. Kuitenkin edelleen, palatakseni lajivertauksiin, jos on epäselvää onko esimerkiksi Niemisen kykyjen siirrettävyydessä lätkäkaukaloon vs. salibandykentälle eroa, ei todennäköisesti tunne kumpaakaan lajia lainkaan.

Kolmas juttu on salibandyväen oma lajikäsitys. Siitä tuntuu olevan realismi joskus hieman turhan kaukana, vaikka osittain tarkoituksena lieneekin vain positiivinen imagonluonti. Kun totuus aina välillä raottuu, on vielä edelleen kehittymässä oleva laji-itsetunto koetuksella. Tämä sitten poikii Twitterin täydeltä parahduksia, kun jossain taas joku lajin X niilo vähän koulukiusaa. Toisinsanoen, on mielestäni ainostaan terveellistä ymmärtää, että salibandy on monilta osin vielä jäljessä monesta perinteisemmästä lajista. Tämä ei silti ole moite, koska kehittyminenhän on ollut lyhyen historian aikana fantastisen nopeaa! Silti sitä matkaa vielä riittää, ja kypsymistilassa olemisesta kertovat selkeästi esimerkiksi Pääkallossakin käytävät, sinänsä erinomaiset mutta hyvin perustavanlaatuiset keskustelut fysiikkatreenista, sekä lajin pelillisestä luonteesta ja käsitteistä. Suuri osa tästä tiedosta on vielä lapsenkengissään – mikä ei tämäkään ole moite, sillä vielä takavuosina sitä tietoa ei ollut juuri lainkaan, tai se oli suoraan sellaisenaan muista lajeista lainattua. Lisäksi moni todella tärkeä spesiaalivalmennuksen osa-alue, kuten vaikkapa maalivahtivalmennus, loistaa liigatasollakin suurelta osin poissaolollaan tai on tasollisesti todella kirjavaa.

Fysiikkapuolen haasteista hyvä esimerkki ovat uuden sukupolven pelaajat. Eli pelaajat, joista aiemmin puhuttiin sukupolvena, joka ikänsä salibandyä pelanneena tulee nostamaan lajin riman uudelle tasolla. Osittain näin onkin tapahtunut, sillä lajitaidollisesti tästä sukupolvesta löytyy keskimäärin huomattavasti tasokkaampaa porukkaa, kuin vanhoista dinosauruksista. Kantti lähtee, mutta fysiikan suhteen tilanne taas on osin erilainen, ja moni nuori pelaaja onkin näiltä osin puuttellinen, aiempaa yksipuolisemmin harrastanut ja vamma-altis kokonaisuus. Pääosin tämä on sinänsä ihan luonnollistakin, kun täysi ymmärrys ja kokemus siitä millainen treeniputki rakentaa minkäkinlaisia pelaajia, on yhä puuttunut. Mm. Petteri Nykky tarjosi tähän hyvän näkökulman toteamalla, että muiden lajien parista siirtyvät pelaajat ovat usein fyysisesti valmiimpia.

Realismiin tämä kaikki liittyy siis siten, että tämä mainittu nykytila tuntuu joskus olevan liian ruusuisien kuvitelmien peitossa, ainakin julkisesti. Todellisuudessa ainostaan vain muutama liigan pioneeriseura on treenikulttuurissaan todella pitkällä, muut sitten enemmän tai vähemmän takamatkalla. Masentuminen on silti jälleen turhaa, sillä tärkeintä on kuitenkin se, että koko kollektiivi liikkuu hiljalleen eteenpäin. Nöyrä kehittyminen, kuitenkin ilman nöyristelyä on sitä, mikä luo sitä peräänkuulutettua uskottavuuttakin ajan saatossa. Tosiasioiden ja puutteiden avoin myöntäminen vie myös arvostelulta terän, etenkin jos suunta on päättäväisesti eteenpäin. Väritussit ja katu-uskottavuus jäävät sivuseikaksi, kun keskiössä on oma tekeminen.

Lopuksi vielä voisi mainita, että Jarkko Niemisen tapauksessahan ei ole sinänsä mitään uutta. Vastaavia heikolla salibandytaustalla liigapelejä läpsytteleviä pelaajia nähdään pääsarjatasoilla ihan jokaikinen vuosi. Taustalla on usein vahva monilajisuus, vaikka tietysti Niemisen tasoisia atleetteja heistäkään ei ollut kukaan. Myös comebäkkejä pääsarjoihin tehdään lajitaidon ja lahjakkuuden turvin tämän tästä, vaikka välissä oltaisiin vain hierottu pötsiä kotisohvalla. Ei ehkä mainittavalla menestyksellä eikä isossa roolissa, ja joskus saatetaan jäädä aika kovastikin liigan kärkipelaajien jalkoihin, mutta silti – ollaan pääsarjapelaajia ja siten määritellään myös pääsarjojen tasoa.

Viime kaudella eniten näkyvyyttä saanut esimerkki tästä oli SPV:n hehkutettu Hannes Hannula. En ole äkkiseltään varma, kumman pohja lajiin on lopulta vahvempi – muutaman Divaripelin ja sitä ennen jokusen kauden kolmosdivarissa edustaneen Hannulan, vai läpi kesän treenaavan Niemisen, jonka pohja on raudankova ammattilaisurheilu ja motivaatio oletettavasti kunnossa? Yksi asia yhdistää silti molempia – kehittymisenhalu ja rohkeus kohdata suuri haaste, onnistuu sitten tai ei. Tälle on hyvin hankala muuta kuin nostaa hattua.

Ainoa, mikä tekee Niemisestä lopulta uniikin salibandyskenessä, on hänen suuri julkisuusarvonsa ja se, että hän siirtyy suoraan aivan nykyliigan kärkiseuraan. Pelillinen taso syksyllä on toki vielä totaaliarvoitus, mutta uskon, että Nieminen tulee halutessaan olemaan ainakin ”lajituristien” kärkipäätä. Riittääkö se sitten Classicissa millään tavalla merkittävään rooliin, on ihan eri juttu. En usko, mutta olen mielelläni väärässä.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.