Liigat

Kommentti: ”Kerran nakki, aina nakki” – oodi NST:n konkarinelikolle

15.04.
2016
1 Kommentti
15
Liigat
Tiia Ukkonen, NST. Eniten maaotteluita ja 12 pääsarjamitalia kolmessa eri liigassa. Kuva: Salibandyliiga

Tiia Ukkonen, NST. Eniten maaotteluita ja 12 pääsarjamitalia kolmessa eri liigassa. Kuva: Salibandyliiga

On huhtikuun seitsemännen päivän keväinen ilta vuonna 2006, ja istun Lappeenrannan Urheilutalon yläkerran katsomossa seuraamassa NST:n ja Classicin välistä naisten Salibandyliigan neljättä finaaliottelua. NST johtaa voitoin 2-1, ja Suomen mestaruus on katkolla yli 1000 katsojan ennätysyleisön edessä.

NST on ryövännyt kotiedun Classicilta Tampereella, ja Lappeenrannassa urheiluväki saapuu sankoin joukoin kannustamaan sarjaa poikki. NST on noussut tuolloin vielä melko tuntemattoman Jarkko Rantalan valmentamana naisten Salibandyliigaan keväällä 2002, ja neljän vuoden aikana kehitys on ollut nähtävissä sarjataulukossa: 2003 kahdeksas, 2004 kuudes, 2005 seurahistorian ensimmäinen SM-mitali aikuisten tasolla pronssin muodossa, ja nyt ollaan tässä. Katkopaikassa kotikentällä. Peli aaltoilee ja virtailee tasaisesti yleisön pidätellessä katsomossa hengitystään. Päätöserässä Josbasta ja Ruotsin IBK Bodenista kokemusta jo haalinut 22-vuotias Tiia Ukkonen ampuu NST:n johtoon 5-4-maalillaan, ja urheilutalon katto on räjähtää ilmaan.

Lopussa minuutit ja sekunnit matelevat lappeenrantalaisvinkkelistä katsottuna liian hitaasti, mutta summeri pelastaa NST:n. Pelaajat kerääntyvät 21-vuotiaan maalivahdin Jonna Mäkelän ympärille ja päälle hallitsemattomaan kasaan, ja bileet ovat valmiit alkamaan. Mukana joukkueessa ovat myös puolustaja Laura Kokko sekä hyökkääjä Heli Suoreijus, jonka kausi on tosin päättynyt polvivammaan jo syksyllä.

Tämän kymmenen vuoden takaisen juhlakuvan jälkeen mestaruus on kiertänyt Lappeenrannan. Kuva: Mika Hilska

Tämän kymmenen vuoden takaisen juhlakuvan jälkeen mestaruus on kiertänyt Lappeenrannan. Kuva: Mika Hilska

Hypätään ajassa kymmenen vuotta eteenpäin ja tullaan huhtikuuhun 2016. Mitä on tapahtunut? NST jatkoi mestaruuskevään jälkeen myötätuulessa, ja se otti hopeisia sekä pronssisia mitaleita pieteetillä, mutta samalla hurtilla huumorilla ryhmäänsä vetäneen Mika Strömbergin johdolla aina kevääseen 2012 asti. Viime keväänä seura palasi mitalikantaan kahden hiljaisemman vuoden jälkeen, ja nyt on jo varmistunut, että mitaliputki jatkuu. Hartwall Arenan Superfinaalin lauantailöylyissä selviää, minkälaista mitalia naisten maajoukkueen päävalmentajaksi siirtyvän Lasse Kurrosen suojattien kaulaan ripustetaan. Vastassa on jälleen Classic – se samainen naisten salibandyn valtias Classic, joka kukisti NST:n kevään 2011 finaaleissa ja oli etevämpi myös muun muassa tämän vuoden tammikuun Suomen cup-finaalissa.

Jos on NST:n taival ollut menestyksekäs viimeisten kymmenen vuoden aikana, glooriaa on piisannut myös Ukkosen, Mäkelän, Kokon ja Suoreijuksen hienoilla urilla. Nelikko edustaa jälleen kimpassa Lappeenrannan ylpeyttä, ja tarkoitus on palauttaa valtikka Etelä-Karjalaan sopivasti 10 vuoden tauon jälkeen. Kimpassa he yrittävät tätä viimeistä kertaa, joten tunnelatausta Superfinaalista ei tule puuttumaan.

Tiia ”Legenda” Ukkonen oli nuorempana myös lahjakas hiihtäjä ja yleisurheilija, mutta salibandyn onneksi hän valitsi joukkuelajin ja reikäpallon perässä juoksemisen. Nyt 32-vuotiaaksi varttunut Ukkonen on lahjakas urheilija, joka on repinyt määrätietoisella työllä itsestään aina kaikki irti joukkueen eteen niin Suomen kuin seurajoukkueenkin paidassa. Monikäyttöinen ja luotettava Savitaipaleen Urheilijoiden kasvatti teki mielenkiintoisen ratkaisun lähtiessään aikanaan vuosituhannen taitteessa lukioon Joensuuhun, ja vasta kolmen Josba-kauden sekä Ruotsin liigan IBK Bodenissa vietetyn pronssivuoden jälkeen oli ensiesiintymisen vuoro NST-paidassa. Seitsemän kautta Lappeenrannassa toivat seitsemän mitalia, ja ruskea Nissan Micra varustettuna rekisterikilvellä UXO-226 oli tuttu näky Etelä-Karjalan helmen katukuvassa vuosien ajan.

Neljä seuraavaa sesonkia Sveitsin Piranha Churissa toivat neljä mestaruutta, joten Ukkonen on päättänyt kautensa seurajoukkueessa ilman mitalia viimeksi keväällä 2003 Joensuussa. Maajoukkue-edustuksia on kertynyt 126 – enemmän kuin kenelläkään muulla. Vaikuttavaa, eikö? Paikat eivät ole enää nuoruusvuosien kunnossa, joten mietintämyssy uran jatkon suhteen lienee kauden jälkeen päässä. Toivottavasti pelit jatkuvat vielä vuosien ajan.

Jonna Mäkelä. Maailman paras maalivahti. Kuva: IFF

Jonna Mäkelä. Maailman paras maalivahti. Kuva: IFF

Kirjoitetaan se nyt vielä tähän ylös varmuuden vuoksi: Jonna Mäkelä on Suomen yksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista naissalibandyn saralla, ja hän on edelleen pelipaikallaan maailman paras. Piste. Mäkelä on ollut iät ja ajat se viimeinen lukko, jonka varaan niin maajoukkueen kuin seurajoukkueidenkin menestys Suomessa, Sveitsissä ja Ruotsissa on perustunut. Pitkään myös pesäpalloa pääsarjatasolla pelannut Mäkelä on pelannut yli 100 maaottelua, ollut isossa roolissa useammassakin MM-joukkueessa ja voittanut Suomen mestaruuden lisäksi myös viime keväänä Ruotsin mestaruuden Moran riveissä.

Kaksi kautta kuluivat Red Ants Rychenbergissä Sveitsissä, joten salibandymaailman päämaat ovat tulleet melko tutuiksi. Olkapään kunto ei ole enää priimaa luokkaa pitkän pelaamisen jäljiltä, arkielämä töineen sekä opiskeluineen pitää kiireisenä ja hieno ura onkin saamassa päätepisteensä lauantaina. Maajoukkuepelit hän jo alustavasti jätti Tampereen kotikisojen yhteydessä loistavan MM-finaalin jälkeen.

Ukkosen tavoin 32-vuotias Laura Kokko siirtyi Josbasta Lappeenrantaan kaudeksi 2004-2005, ja hän teki heti vaikutuksen niin peliotteillaan kuin myös välittömän karjalaisella luonteellaan. Seitsemän kautta NST-paidassa toivat hänellekin seitsemän mitalia, ja tämän jälkeen maailma vei myös Kokon Red Antsin ja KAIS Moran riveihin. 74 ottelua ja kolmet MM-kisat sisältänyt maajoukkueura päättyi kapteenin kyyneliin hävityn MM-finaalin jälkeen Ostravassa 2013, mutta peliuralle hänet saatiin houkuteltua vielä pienen tauon jälkeen takaisin viime kaudella. ”Kerran nakki, aina nakki”, kuten hän itse paluunsa yhteydessä totesi.

Fyysinen, pallovarma, luotettava, sitoutunut, johtaja, esimerkki, tahto, vaatimustaso – nämä lienevät niitä sanoja, jotka Kokosta puhuttaessa nostetaan esiin. Kokolle lauantain Superfinaali on varmuudella pitkän uran viimeinen ottelu, ja toisin kuin maajoukkueuran, seurajoukkuetaipaleen hän varmasti haluaa päättää onnen kyyneliin.

Eleettömän tyylikäs puolustaja ja johtaja Laura Kokko vuoden 2006 mestaruustunnelmissa. Kuva: Mika Hilska

Eleettömän tyylikäs puolustaja ja johtaja Laura Kokko vuoden 2006 mestaruustunnelmissa. Kuva: Mika Hilska

Kuinka moni teistä muistaa tai tietää, että konkarinelikon kokenein, 34-vuotias Heli Suoreijus, on alkujaan jalkapalloilija, ja että hän voitti Pietarsaari Unitedin riveissä naisten SM-kultaa vuonna 2002? Todennäköisesti ei kovin moni. Suoreijus oli nuorena jalkapallolahjakkuus, joka vaihtoi nappikset sisäpelikenkiin parikymppisenä syksyllä 2002. NST sai Suoreijuksesta todella fyysisen ja hankalasti pideltävän hyökkääjän, jonka voitontahto hakee vertaistaan. Vastustajan maalin edessä ei ole ollut puolustajilla ikinä mukavaa, kun Suoreijus on häärännyt ja lapioinut maaleja tarvittaessa vaikka selkä maalia päin.

Vuosien 2007 ja 2009 MM-kisoista tuliaisina oli hopeaa ja pronssia, ja kaikkiaan maaotteluita on kertynyt 31 kappaletta. Vajaan kahden kauden verran Suoreijus oli vammojen vuoksi poissa, mutta tämä ja viime kausi ovat taas olleet ehjempiä. Vamma-ajat ovat taatusti koetelleet iloista luonnetta, mutta nyt Suoreijuksellakin olisi mahdollisuus pokata kultaa palkintokaappiin yhdeksän muun SM-mitalin seuraksi – ja tällä kertaa vielä niin, että on itse kaukalossakin.

Heli Suoreijus. Liideri, kapteeni ja tahtohyökkääjä vailla vertaa. Kuva: Markku Taurama

Heli Suoreijus. Liideri, kapteeni ja tahtohyökkääjä vailla vertaa. Kuva: Markku Taurama

Näitä kaikkia neljää hienoa NST-konkaria yhdistää se, että he ovat olleet ja ovat edelleen johtavia pelaajia niin kaukalossa kuin myös sen ulkopuolella. Sen lisäksi, että ennen kaikkea he ovat hienoja ihmisiä, he ovat myös esimerkkejä nuorille ja tunnollisia sekä sitoutuneita urheilijoita, jotka tietävät mitä menestyminen vaatii ja jotka ovat uhranneet paljon elämästään salibandyn ja menestyksen eteen. Pelaajia, jotka eivät enää välttämättä hirveän pitkään kaukalossa viiletä, mutta jotka on vielä mahdollista nähdä pelaamassa livenä kimpassa ainakin tänä lauantaina Hartwall Arenalla.

Ja kuka tietää, jos vaikka se olisi kymmenen vuoden tauon jälkeen jälleen Ukkonen, joka jyrähtää voittomaalin Classicin nuottaan päätöserässä. Olisihan siinä jotain nostalgista kymmenen vuotta vanhentuneelle ja pari kiloa keränneelle allekirjoittaneellekin, joka myös jälleen katsomossa istuu ihailemassa näiden pelaajien suorituksia ja kunnioittamassa komeita uria.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Henri Pitkänen
Henri Pitkänen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Lappeenranta
Twitter: @HenriPitkanen
Tiina
15/04/2016
Sanotaan mitä sanotaan, mutta on se Mättö semmonen pelaaja, ettei toista löydy! Pakit pyörii takapyörteessä kuin karusellissa kun Hannonen painaa!

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.