Ulkomaat

Ruotsalaistähti siirtymässä Allsvenskaniin uudella salibandyn siirtoennätyksellä – loppusummaksi ennakoidaan 1,5 miljoonaa kruunua

10.04.
2016
0 Kommenttia
0
Kim Nilssonin siirtosaaga etenee hitaasti kohti ratkaisuaan. Kuva: Per Wiklund

Kim Nilssonin siirtosaaga etenee hitaasti kohti ratkaisuaan. Kuva: perwiklund.se

Tammikuussa liikkeelle lähteneet siirtohuhut Sveitsiin lainasopimuksella lähteneen Kim Nilssonin ympärillä ovat yltyneet entisestään. Nyt alkaa näyttää entistä todennäköisemmältä, että maailman ehdottomiin kärkiyksilöihin kuuluva pelaaja palaa AIK:n sijaan kotikaupunkinsa seuraan, Kalmarsundiin.

Tällä hetkellä siirtosummaksi ennakoidaan 1 500 000 kruunua, eli noin 161 000 euroa. Summa olisi kolminkertainen verrattuna edelliseen siirtoennätykseen, jonka Storvreta maksoi Rasmus Sundstedtista vuonna 2012.

Kim Nilsson toteaa Aftonbladetin haastattelussa haluavansa palata Kalmarsundiin kauden päätyttyä:

– Tiedän, että Kalmarsund ja AIK neuvottelevat asiasta. Mitään sadan prosentin varmuutta siirron onnistumisesta ei ole, mutta olen tehnyt päätökseni ja asia etenee kauden päätyttyä. Jos seurat saavat asiat sovittua, niin haluaisin kohteena olevan Kalmarsund.

Kalmarsundin puheenjohtaja Ted Linde ei suostunut kertomaan tilanteesta tarkemmin:

– Tällä hetkellä en halua kommentoida asiaa,

Lisämausteen siirtoon tuo se, että Kalmarsund pelaa Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Allsvenskanissa. Ruotsin maajoukkueen päävalmentaja, Jan-Erik Vaara kommentoi mahdollista vaikutusta Nilssonin maajoukkuevalintoihin:

– Ovea ei suljeta, mutta mahdollisuudet maajoukkueessa pelaamiseen heikentyvät, jos Kim pelaa vain Allsvenskanissa.

28-vuotias Nilsson pelasi Kalmarsundissa viimeksi vuonna 2008, jolloin hän siirtyi AIK:hon.

Lue myös
Aftonbladet: Köper stjärnan för rekordsumma
Pääkallo.fi: Salibandynpelaajalle lyötiin historiallisen hurja hintalappu – luvassa uusi siirtoennätys?
Pääkallo.fi: Maailman kallein pelaaja palaamassa Ruotsiin – raukeaako ”elinikäinen sopimus”?

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jonne Lehtimäki
Jonne Lehtimäki
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Helsinki / Turku
Twitter: @jonleh

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.