Tieto tähtipelaajan pelikiellosta tuli 11 minuuttia ennen mitaliottelua – ehti vetää alkulämmittelyt

Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Esa Jokinen
Kuva: Esa Jokinen

Erotuomareista ja kurinpidosta on riittänyt viime aikoina puhetta kotimaan huippusalibandyssä. Sunnuntaina saatiin Jyväskylässä taas uusi puheenaihe.

Happeen tähtipelaaja Peter Kotilainen turhautui perjantaina pelatun miesten Salibandyliigan ratkaisevan kuudennen välieräottelun jälkeen rajusti. Kotilainen ei sulattanut erotuomarien ratkaisua taaksepäin menneestä rangaistuslaukauksesta. Kotilainen muun muassa kävi huutamassa tuomareille ja paiskoi mailaansa. Punainen kortti ja 5+20 minuutin ragaistus tulivat ansaitusti epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Mutta tieto mahdollisesti pelikiellosta kesti pitkään – niin pitkään, että Kotilainen ehti täysillä valmistautua ja ottaa alkulämmöt sunnuntain Happee–Viikingit-pronssiotteluun. Tietoa mahdollisesta pelikiellosta ei kuulunut Happeelle tai muillekaan.

Pääkallo.fi:n tietojen mukaan lopulta 11 minuuttia ennen klo 16.00 alkaneen ottelun alkua erotuomaripari Manu Marttinen ja Henri Heinola saivat tiedon Kotilaisen pelikiellosta. Tieto tuli Salibandyliitosta puhelimitse.

Happee-leirissä ei itse pelikielto aiheuttanut vastustusta – se oli varmasti ansaittu, mutta päätöksen kestäminen aiheutti ymmärrettävästi kovaa kummastelua – varsinkin kun takaraivoissa on muistissa vielä erikoinen vääntö Otto Tikan pelikiellosta välieräsarjassa.

Happeen ja Viikinkien pronssiottelu on parhaillaan käynnissä. Ottelua voi seurata tulospalvelusta. Nettilähetystä kamppailusta ei ole tarjolla.

Pääkallo.fi kertoo lisää pronssiottelusta illan aikana.

27 comments

  1. Nää on just pahoja, kun pitää kesken #superfinaali huuman vielä muistaa, että pronssipeli on tänään. Mutta hyvinhän tuo tieto ehti ennen peliä. Kolme minuuttia myöhemmin, niin tuomarit ja vierasjoukkue olisivat jo olleet kentällä. Sittenhän se olisi jo ollut hieman noloa hakea Kotilainen pois sieltä.

  2. Happee on ollut tietoinen Kotilaisen pelikiellosta edellisen pelin loppumisesta alkaen. Jos joukkue ei iymmärrä mitä itse allekirjoittamassaan ottelupöytäkirjassa seisoo niin miten ihmeessä moinen voisi olla kenenkään muun kuin joukkueen itsensä asia. Nyt valot päälle ja peilin eteen kaikki märisijät.

  3. PR3 seuraa automaattisesti aina yhden pelin pelikielto. Se on säännöissä.

  4. lajissa voi huutaa noin tuomareille saamatta pelikieltoa. Nyt Happee marttyyrin roolista pois ja työntekoon.

  5. Pöytäkirjassa ei mielestäni lukenut PR3. Sen takia Kotilainen oli mukana lämmittelyssä. Joku kurinpitolautakunnasta nukkunut ja unohtanut ilmoittaa asiasta asianosaisille, tai sitten huomannut pöytäkirjassa nimen jonka jälkeen muistanut, että pitikö asian eteen tehdä jotain. Otti nopean punaisen puhelun ja päätös oli tehty. Hassua sinäänsä, että jos Happee olisi tiennyt pelikiellon voimassaolosta niin tuskin se Kotilainen olisi alkulämpöjä ottanut.

  6. Netistä löytyvästä pöytäkirjasta, joka lienee sama jonka joukkua allekirjoittaa, ei selviä mikä pelirangaistukista on annettu. Hereillä oleva organisaatio selvittää asian erikseen. 12 minuuttia myöhemmin selvinnyt asia olisi tarkoittanut pronssimitalien menoa SSVlle.

  7. Ja eikun valitusprosessi liikkeelle. Sehän menee jo vanhasta tottumuksesta.

  8. Amatöörien puuhastelua liiton puolelta. Jos ottelupöytäkirjassa olisi lukenut pr3, ei Kotilainen olisi alkulämpöjä ottanut. Aivan turha syyllistää Happeeta tästä kämmistä.

  9. Suora punainen käytöksestä on aina PR3, muita vaihtoehtoja ei ole. Eikö oikeasti liigajoukkue tuota tiedä? Pelikielto päätös tulee sitten myöhemmin, onhan tässä ensi kauden alkuun aikaa.

  10. ”Puuhamaa se on parasta paikka, puuhamaa se on iloinen.”
    Lopetetaan nyt ihan oikeesti käyttämästä termiä ”huippu-urheilu” kun puhutaan säbästä. Puuhastellaan ja harrastellaan vaan ihan rauhassa.

  11. Väität sinä tosissasi että joukkueilla on jumatsuka päävastuu pitää rekordia sanktioista, niiden toteuttamisesta ja aikatauluista. Liiton kurinpitäjä ja organisaatio ikään kuin sivustakatsojia. Ei voi olla sitten mitenkään. Jos Kotilainen olisi pelannut sehän olisi tiennyt mitaleita Viikingeiile. Ihan pakko tästä olisi saada virallinen selvitys, kuka mokasi ja mikä on eri tahojen vastuu sääntöjen mukaan näissä.

  12. Ei kai liitolla oo muuta vastuuta kuin jakaa sakkoja omaa saunailtakassaa varten?

  13. Vastuu asiassa on joukkueella. Mikä tässä on epäselvää? Päivänselvä asia, joka on jokaisen sisälukutaitoisen tavattavissa kilpailusäännöistä. Kenen vika se on silloin kun kyseessä on oma vika?

  14. Eikös jokaisesta ottelun jälkeen annetusta punaisesta kortista seuraa aina pelikielto seuraavaan otteluun, oli se sitten PR1, PR2 tai PR3?

  15. Eikös Kuosmanen selvinnyt viimeisen runkosarjan pelin punaisesta ilman seuraavan ottelun pelikieltoa? Löi mailan mäsäksi maaliin, eli ilmeisesti sekin tuli käytöksestä.

  16. Tuomarikunta kiittää työrauhasta. PR-aiheeseen liittyvät kommentit vahvistaa sen seikan, että pääsääntöisesti säbäväki ei osaa edes yksinkertaisia perussääntöjä. Nämä kommentit vesittävät käytännössä kaiken kritiikin jota tuomreita ja tuomareiden sääntötuntemusta kohtaan esitetään. Ehdotankin Pääkallon toimitukselle, että linkittää sääntökirjan näille sivuille, niin porukka voi käydä opettelemassa sääntöjä. Ja sitten kun tai JOS edes 60% säännöistä on edes viitteellisesti hallussa saa oikeuden kritisoida ja antaa palautetta tuomreiden tai liton tekemisistä. Nyt se oikeus tuntuisi olevan noin 3 %:lla sivun kävijöistä.

  17. Mailan tai varusteen rikkominen Pr 1, aiheuttaa poistamisen kyseisestä ottelusta, saa pelata seuraavassa pelissä. Pr 2 ja Pr3 pihalle pelistä ja lisäksi aina vähintään seuraavan ottelun pelikielto päälle. Tuleeko pelikieltoa sitten lopulta enemmän kuin tuo yksi ottelu niin sen päättää kurinpito tapauksesta riippuen.

  18. Tällästähän tää on. Luulisinpa, että liigajoukkueiden budjetista isoin osa mennee matkakustannuksiin ja salivuokriin. Sen jälkeen tulleekin tuomari- ja sarjamaksut. Niillä saa mm. nimettömän otteluvalvojan? 20cm rankkaria? Saa harrastaa jne. ei saa punaista, saa punaista. 5min jäähyjä ja ulosajoja alkukaudesta, loppukaudesta ei enää saa. Kaikenlaista.

  19. Otteluvalvoja ei ole nimetön. Löytyy virallisesta pöytäkirjasta, ei netissä näkyvästä rautalankamallista. Sääntökirja on myös varsin selkeä siitä, että ottelun päättymisen jälkeen ei voida antaa muita rangaistuksia kuin pr2 ja pr3. Sääntötuntemus kunniaan.

  20. No ei nyt ole sääntöjä taskussa enkä aijo pitääkään. Täällä nyt näyttää olevan pari muita fiksumpaa, jotka briljeeraa sääntötuntemuksellaan. Hyvä että näytätte meille taviksille valon! Siinä vaan näyttää olevan se, että meidän tyhmän 97% lisäksi myös liigajoukkueiden tietämys asioista näyttää olevan vaarallisen vähäistä. Nyt liippas tietokatkos läheltä ja sen myötä hylkäys ja mitalien menetys. Olisiko se liian paljon vaadittu että vähän avattaisiin näitä pienellä infopaketilla? Joo on säännöissä varmaan kaikki kun jaksaa tankata. Sitä vaan on paljon muutakin tekemistä seura-aktiiveilla. Mitä siellä pöytäkirjassa muuten lukee näissä pelin jälkeisissä. PR2 PR3 vai ei mitään? Vaiko vaan punanen lappu? Ja sit pitää tietää että se on automaattisesti muuta kuin PR 1? Hmm….

  21. Eli Happeelaiset heittäytyvät marttyyriksi ja haukkuvat liiton täysin lyttyyn, vaikka eivät omaa laiskuuttaan ole viitsineet ottaa asioista selvää :DDD itsekään en tunne sääntöjä sanasta sanaan, olenkin vain katsoja, mutta mikäli tuo pitää paikkansa että OTTELUN JÄLKEEN VOI TUOMITA VAIN PR2 JA PR3 on vika hässäkkään täysin Happeen… Ja vielä nolaavat itsensä täydellisesti tällä itkemisellä!

  22. Mielenkiintoinen sääntökirja sinulla ET. En löydä mainintaa, ettei peli päätyttyä voi antaa muita rangaistuksia kuin PR2 ja PR3. Muilla rangaistuksilla ei toisaalta ole mitään merkitystä, mutta voi niitä silti antaa.

    Pääkallon jutusta:” Rajuimmin turhautumisensa purki nuori Peter Kotilainen, joka paiskoi mailaansa, haistatteli tuomareille ja hankki itselleen punaisen kortin.”

    Jos tuo käyttäytyminen pitää paikkansa, ei tuomareilla ole ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa PR2 tai PR3. Pronssipelin pelioikeuden kannalta sillä ei ole merkitystä.

  23. Laji kuin laji suorapunainen on ollut aina seuraava matsi pois. Miten siellä Jyväskylässä pärjätään päivääkään ilman apua. Onko bussipysäkki bussipysäkki jos siinä ei lue bussipysäkki. Peter kotilainen ota lakimies ja kamat mukaan superfinaaliin.. Voihan se olla et sun nimi on pöytäkirjassa niin sitten pelaat ilman muuta.

  24. Salibandyssa oli ennen suoria punaisia PR, OR ja TOR. Nykyään ne on PR1, PR2 ja PR3. PR1 poistaa välittömästi siitä pelistä ilman jatkoseuraamuksia. PR2 ja PR3 poistaa välittömästi ja estää seuraavaan peliin osallistumisen. Automaattisesti. Jatkoa tulee, jos on tullakseen, kurinpito-organisaatiolta. Originaalissa pöytäkirjassa jonka joukkue allekirjoittaa tulee lukea mikä PR on kyseessä. Jos ei lue, niin fiksu joukkue luonnollisesti tarkistaa asian.

    Kun peli on päättynyt ei PR1:tä voi antaa, koska eihän rangaistuksella ole mitään merkitystä, vaan kyseessä on PR2 tai PR3. Automaattisesti seuraava peli pois.

  25. Ei tuo sääntötuntemus ole sitten tuomareillakaan hallussa, koska tällä kaudella allekirjoittanut sai kakkosdivarissa pelin päätyttyä suoran punaisen tuomareille v*ttuilusta ja jälkiseuraamuksia ei tullut koska merkkauttivat vain PR 1 pöytäkirjaan.
    Kotilaisen rangaistus varmaankin oikeutettu, mutta onhan tuo täysi vitsi että vartti ennen pelin alkua ei tiedetä saako pelaaja pelata vai ei.

  26. ”Suora punainen” on salibandyssä hyödytön termi, koska meillä ei ole keltaista. Kuten Heikki sanoo, punaisia on kolmen asteisia, ja niiden seuraukset ovat mainitut.
    Sen sijaan ei pidä paikkaansa, ettei pelin jälkeen voisi antaa muita kuin PR2 tai PR3. Tulkinnoissa sanotaan, että ennen peliä voidaan tuomita vain pelirangaistuksia. Pelin jälkeisista mahdollisuuksista ei mainita mitään, vain se, että pelin jälkeen, mikäli pöytäkirja on allekirjoitettu, tehdään pelkästään raportti. (ja että ennen allekirjoituksia annetut rangaistukset merkitään normaalisti). Kyllä summerin jälkeisistä tapahtumista käytössä ovat kaikki rangaistukset pikkukakkosesta PRkolmoseen, tosin käytöksestä PR2 ei ole mahdollinen pelaajalle. Niitä pieniä taidetaan vain antaa aika harvoin.
    Ja sille joka tuolla itki, että joukkue ei voi tietää, mitä seurauksia noista isoista on – satavarmasti Happee tietää ja tietävät kaikki ylempien sarjojen joukkueet, että PR3:sta seuraa automaattisesti yhden ottelun pelikielto, eikä sitä tarvitse etsiä kilpailusäännöistä, se lukee pelisäännöissä. Väitän että Happee pelasi tässä mediapeliä.
    Sitten jos olisi niin että tuomarit eivät ole pöytäkirjaan merkkauttaneet kuin PR ilman numeroa, kyseessä on aika ison luokan moga, josta heille koituu tasan varmasti seuraamuksia.

  27. Jokainen joka osaa säännöt, ymmärtää jo vilkaisemalla vaikka netin ”rautalanka” pöytäkirjaa, että kyseessä on PR3!

    Keskustelun paikka mitä ilmeisimmin nyt sitten on, että pitääkö jokaisen liigajoukkueen taustoilta löytyä edes yksi joka osaa ne? Omasta mielestäni ei tarvitse, mutta edes sarjamääräyksien lukutaito pitäisi/olisi suotavaa löytyä että osaisivat soittaa sarjavastaavalle tällaisissa selvitystilanteissa (nyt lienee soitettu siihen kuuluisaan ”liiton faksiin” lauantaina ja saatu ”vihreää valoo”)!

    Onni onnettumuudessa; ihan oikea jätkä joutui kärsimään siitä, että joukkueensa taustoilla kupongit on aivan käsittämättömän sekaisin…