Video: Konkarisentterin unelmamaali sytytti Viikingit – luikerteli neljän pelaajan välistä

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

Tampereen Classic ja Viikingit väänsivät tiistaina Tampere Areenalla miesten Salibandyliigan välierien merkeissä. Viikingit oli parempi maalein 3-8.

Vierasjoukkue karkasi ottelussa kahden maalin johtoon ensimmäisellä kympillä. Classic osui ensimmäisessä erässä kertaalleen. Toinen erä oli täysin maaliton. Kolmannen erän alussa Viikingit tuuletti maalia kolmesti ensimmäisen viiden minuutin aikana. Classic iski kaksi seuraavaa osumaa, mutta kiri tyrehtyi viimeisellä vitosella, jonka aikana vieraat maalasivat toistamiseen kolmesti peräkkäin.

Viikinkien Miko Kailiala ja Jani Hyytiäinen iskivät kaksi maalia mieheen. Mikko Sipilä nakutti pisteet 1+1. Mikael Järvi ja Mikael Lax syöttivät kaksi maalia mieheen. Santtu Strandberg esiintyi erittäin vakuuttavasti maalillaan ja torjui kaikkiaan 26 laukausta. Classicin teholinko oli 1+2 taiteillut Eemeli Salin.

Ottelutilastot

Otsikossa mainostettu Harri Forstenin soolomaali on nähtävillä videolla kohdasta 5.25 eteenpäin.

Classic johtaa ottelusarjaa voitoin 3-2. Sarja on katkolla toistamiseen perjantaina Pasilassa.

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

Lue myös:
Tampereella jälleen hurja välieräkamppailu – Viikingit siirsi ratkaisua
Ottelutilastot
Topi Naskalin ottelukuvat
Esa Takalon ottelukuvat
Nyt on tosi kyseessä, kun Jussi Pihakin laukoo
Salibandyliigan komein parta lähtee, jos mestaruus tulee