Video: Maailman paras seurajoukkue pinteessä – kahden viime ottelun maaliero 5-17

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

Ruotsalaiset huippuseurat Falun ja Storvreta vääntävät Ruotsin Superliigan välierissä. Storvreta oli sunnuntaisessa neljännessä ottelussa parempi maalein 9-3.

Falun iski ottelun avausmaalin, mutta sen jälkeen kotijoukkue otti kuskin paikan, ja piti asemansa loppuun saakka. Storvretan tehopelaaja oli 3+2 naulannut Jimmie Pettersson. Joakim Olsson iski pisteet 2+1 ottelussa.

Ottelutilastot

Storvreta johtaa ottelusarjaa nyt siis voitoin 3-1. Falun voitti ensimmäisen osaottelun maalilla, mutta sittemmin sarja on ollut uppsalalaisten heiniä. Joukkue voitti toisen ottelun 4-2 ja kolmannen kohtaamisen 2-8. Nyt nähtiin jo toinen perättäinen selvälukuinen ottelu.

Jos Storvreta pudottaa Falunin finaalista, niin sitä voidaan pitää sensaationa, sillä Falun on voittanut kaiken mahdollisen viimeisen kolme vuoden aikana. Se on valloittanut ykköspallin Ruotsin Superliigassa vuosina 2013, 2014 ja 2015 sekä toistanut tempun Champions Cupissa samaisina syksyinä. Viides välierä pelataan keskiviikkona Falunin kotiluolassa.

11 comments

  1. Lupaavaa Suomen majua ajatellen. Oliskohan meillä sittenkin mahdollisuuksia seuraavissa MM-kisoissa? Varsinkin jos toi Kettus-Pete vaihdettaisiin johonkin oikeaan valmentajaan (Nykkyyn?).

  2. Surettaa se myöntää, että vaikka minkälaisen rosterin Suomelle kasaisikaan, ei ole mitään saumaa dominoida kenttää. Ruotsin yksilötaito ajaa ohi. Joten en tiedä toisiko uusi valmentaja suurtakaan muutosta mukanaan.. Eilen (3.4.2016) katoin pitkästä aikaa koko Suomen ja Ruotsin välisen vuoden 2012 MM-finaalin kokonaan, ja totean edelleen, että ei tulla samanlaista muutosta näillä eväillä luomaan suomalaiseen salibandyyn, mitä Ruotsi sai aikaan vuosina 2010-2012.

  3. Ei me ehkä seuraavassa MM-turnauksessa vielä pystytä haastamaan Ruotsia, mutta sitä seuraavassa kyllä. Meiltäkin on tulossa uudentyyppistä pelaajaa majuun. Sellaista joka pystyy haastamaan Ruotsin parhaimmat. Ollaanhan me hallittu noita junnukisoja jo kohtuu hyvin. Nyt vaan on kysymys siitä, pystyykö toi majun valmennus ymmärtämään noiden uudentyyppisten pejaajien päälle. Nykyinen ei näytä ymmärtävän. Nykky, tai joku muu kuin nykyinen maju-valmennus, voisikin saada noista uusista tähdistä irti enemmän. Siellä on vähintään yhden joukkueen verran lahjakkuuksia tarjossa, jos vaan osaa ottaa. Esim. Savonen ei mahtunut edellisiin joukkueisiin ja majuvalmentajat eivät saaneet pelaaja motivoitua tarpeeksi kunnon nostoon. Nykky kun tuli kaupunkiin, meni puoli vuotta ja Savonen alkoi näyttää urheilijalta. Seuraavaan maju-leiriin menee heittämällä sisään. Eli, on meillä potentiaalisia maju-pelaajia, nyt vaan pitäisi saada vielä valmennus joka saa sen potentiaalin irti. Nykyinen ei saa.

  4. Komppaan oskua. Toinen hyvä valinta Nykyn lisäksi olisi Ahtiainen. Näytöt alkaa olla melko kovat ja pelaajat kehuvat vuolaasti. Taas on luotsaamassa Oilersia mitaleille, jopa mestaruuteen, eikä epäröi antaa nuorille vastuuta. Oli ymmärtääkseni myös vastuussa viime kisoissa Suomen puolustuksesta, minkä ansiosta käytännössä oltiin niinkin lähellä Ruotsia.

  5. On kyllä todella luokattomia nää naapuripojan maalikoosteet.. Ei mitää hidastuksii, highlighteja

  6. Falun menee vielä pitkälle! Enemmän laatua kuin Storvretalla! Falun on alisuorittanut rankasti. Samoin kuin Suomen kiekon puolella eräs pohjanmaalainen porukka!

  7. Kettunenhan oli liiton jätkiä. Nykky haluttiin pihalle, kun yllätys yllätys, puuhaliitossa ei ymmärretty menestyksen päälle. Liitolle riitti kaksi maailmanmestaruutta, ja sitten oli seuraavan vuoro kokeilla vähän majuhommia penkin takaa. Tässä tapauksessa liiton oman miehen. Kaikki jotka ovat lukeneet Nykyn ”Alkemisti” kirjan, tietävät mistä puhun, ja jos joku lajiniilo ei kirjaa ole vielä lukenut, nyt on jo korkea aika paikata aukko sivistyksessä! Nykky joutui haraamaan majuaikoina kaikessa liittoa vastaan. Nykky olisi halunnut vakiinnuttaa menestyksen ja jatkaa valmennuksessa, luoda voittamisen kulttuuria, mutta liitto istui yllätys yllätys, jälleen pelisilmänsä päällä.

    Ei sillä. On Kettunenkin minut onnistunut jo vakuuttamaan, vaikka alkuun olinkin hänen valintaansa vastaan ja edelleen olen sitä mieltä, ettei Nykkyä olisi pitänyt vaihtaa. Kettunen on ihan hyvä jätkä, mutta oliko järkeä vaihtaa voittava valmentaja? Kaksi mestaruutta, olisi luullut näyttöjen liitolle riittävän.

    Ps. Kuinkahan kauan saadaan odotella sitä päätöstä liitolta, mitä tapahtuu yhdelle vapautuvalle liigapaikalle.

  8. Storvretan hankinnat alkaa näyttämään muutaman vuoden jälkeen joukkueelta ja Falun ei ole hetkeen omaa peliään muuttanut.. Storvretalla alkaa olemaan useampaan ketjuun Falunin ykkösen tasoisia ukkoja eikä Enströmit ja kumppanit enää ole ihan nuoria. Vreta sen sijaa on onnistunut ajamaan muutaman nuoremman kaverin sisään (Sjögren, Andersson) ja siihen päälle hankintoina Rudd Nilsberth Pettersson osastoa. Tuntuu, että omatkin huiput pelaavat taas tasolla, joka riittää huipulle. Jopa valmennukselle pitää nostaa hattua, vaikka vuosi sitten olin hiukan toista mieltä. Ja iso panen taitaa olla siinä, että maalin suulla Klintsten on taas kunnossa. Muutenkin ollut taas hyä ja jopa yllättävä sarja tänä vuonna ja tekisi ihan hyvää koko sarjalle, jos Falunille tulis ainakin yksi välivuosi noista kultajuhlista.

    Se mikä tuossa hiukan pohdituttaa, niin eipä noissa kärkijengissä pahemmin uomalaiset loista. Tai siis loistavat, mutta poissaolollaan. Hiukan ihmetyttää esim. Nico Salon ratkaisu jäädä kotiin, kun useampi seura taisi olla kintereillä. Toivotaan, että joku nyt lähtisi haastamaan osaamistaan tuohon sarjaan ja kehittymään muiden huippujen seurassa

  9. En tiedä miten Falunin heikentyminen auttaa Suomen maajoukkuetta, mutta Superliganille mestarin vaihtuminen tekisi varmasti hyvää. Merkkejä Falunin haavoittuvuudesta oli kyllä nähtävissä jo puolivälieräsarjassa hieman siipirikkoista Mullsjötä vastaan, jota pelattiin aina seiskapeliin asti, samalla kun Storvreta kaatoi vakuuttavasti Helsingborgin viidessä pelissä.Kannattaa myös huomioida tälle kaudelle tullut muutos, jossa runkosarjassa korkeimmalle sijoittunut sai valita välierävastustajansa ja Storvreta valitsi sitten Falunin mm.. maantieteellisten seikkojen vuoksi. Materiaaliltaan Vreta ei kyllä häviä pätkääkään Falunille vaan väittäisin jopa paremmaksi; vaikka Falunilta löytyykin Enström-Galante-kaksikko ja myös muita kovia nimiä kuten Adriansson, niin varsinkin pakisto kalpenee rajustikin uppsalalaisille, joilta löytyy maailman tämän hetken paras puolustaja eli Nilsberth ja kakkospariinkin on vielä heittää Ruotsin maajoukkuetason ukkoja. Viime vuoteen verrattaessa kannattaa myös muistaa maajoukkuesentteri Jonas Svahnin siirto Daleniin, vaikka Palménia Cederströmiä ym. Falunin hankintoja paljon kehuttiin, niin Svahn on myös Uumajassa näyttänyt olevan ihan kärkitasoa Superliganissa.

    Mitä suomalaisiin tulee, niin ulkomaille lähtiessä rahakkaampi ja kenties eksoottisempi pienien etäisyyksien Sveitsi on varmasti monelle houkuttelevampi vaihtoehto kuin pelillisesti haastavampi ja kehittävämpi Ruotsi. Jonkin verranhan myös Ruotsista on alkanut käymään virta Sveitsiin päin myös huippujen osalta, tältä keväältä jo esimerkkeinä Billy Nilsson ja Johan Samuelsson, Salibandyliigan kannalta on toki hieno asia, että vaikkapa Nico Salo pysyy Suomessa, mutta olisihan se mielenkiintoista nähdä Salo, Salin ja esimerkiksi Kailiala vääntämässä maailman parhaassa salibandyliigassa muita parhaita vastaan. Maajoukkueenkin kannalta olisi varmasti suotuisaa mitä enemmän pelaajia Pohjanlahden länsipuolelle hakeutuisi, sillä kv-pelien tuomarilinja on erittäin paljon lähempänä varsin sallivaa Superliganin tuomarilinjaa kuin tiukahkoa Salibandyliigan linjaa.

  10. Ei ole valmennukseen kaatunut maju menestys. Suomen materiaali ei vaan riitä Ruotsille tällä hetkellä se vaan pitää nyt ottaa vastaan. Muutos saattaa tulla kun 95 ikäluokka ja sitä nuoremmat tulevat mukaan, silloin on mahdollisuus svedujen vastaavia vastaan. Kettunen teki hyvä duunin viime kisoissa!

  11. Onkohan näin, että Storvreta yllätti Falunin housut nilkoissa valinnallaan, ollen liike, jota Falunin leirissä ei osattu odottaa. Taisi mennä pelisuunnitelmat uusiksi, ja näin Storvreta oli henkisesti valmiimpi sarjaan ja on nyt marssimassa finaaliin.