KSML: Happeen pelintekijä Sveitsin pääsarjaan

Johannes Jokinen (oik.) pelaa ensi kaudella Sveitsin pääsarjassa. Kuva: Esa Jokinen

Johannes Jokinen (oik.) pelaa ensi kaudella Sveitsin pääsarjassa. Kuva: Esa Jokinen
Johannes Jokinen (oik.) pelaa ensi kaudella Sveitsin pääsarjassa. Kuva: Esa Jokinen

Happee-sentteri Johannes Jokinen siirtyy ensi kaudeksi Sveitsin NLA:n Kloten Bülach Jetsin joukkueeseen, kertoo Keskisuomalainen verkkosivuillaan. Sopimus on vuoden mittainen.

Jokinen itse ottaa muutoksen vastaan iloisin mielin.

– Oon vähän jo muutaman vuoden ajan miettinyt, että jos jossain vaiheessa lähtisin kokeilemaan ulkomailla pelaamista. Nyt mahdollisuus tuli.

– Kaikki on hoidettu viimeisen päälle. Saan asua seuran asunnossa latvialaisen ja ruotsalaisen kaverin kanssa, joten siinä pääsee puhumaan englanniksikin, Jokinen kertoi Sveitsistä käsin Keskisuomalaiselle.

Tämän kevään pudotuspeleissä Jokinen ei juurikaan esiintynyt, sillä kärsi loukkaantumisista. Jokisen itsensä mukaan pelikunto ei ole tällä hetkellä ihan priimaluokkaa.

– Kunto, siis kestävyys, on tällä hetkellä aika huono, mutta nyt ei ole vaivoja ja olen pystynyt jo hyvin treenaamaan, Jokinen sanaili aviisille.

Jokinen on pelannut miesten Salibandyliigassa viisi kautta. Kolmena kautena Jokinen on edustanut Happeeta ja kahdella kaudella Nokian KrP:ta. Sentteri on esiintynyt 87 runkosarjan ottelussa tehoin 50+77. Jokisen palkintokaapista löytyy SM-kulta keväältä 2014 ja SM-pronssi tältä keväältä. Molemmat saavutukset ovat tulleet Happeen paidassa.

Kloten Bülach Jetsiä valmentaa suomalainen Arto Riihimäki, ja joukkue pelaa Sveitsin korkeimmalla sarjatasolla.

Keskisuomalainen: Johannes Jokinen jättää Happeen ja muuttaa Sveitsiin

One comment