Ruotsi oli vahvempi finaalissa – Suomen tytöille MM-hopeaa

Kuva: IFF

Kuva: IFF
Kuva: IFF

Suomi sijottui hopealle Kanadan Bellevillessä pelatussa U19-tyttöjen salibandyn MM-turnauksessa. Loppuottelussa Ruotsi oli vahvempi maalein 6-3. Kahden tappioitta edenneen joukkueen kohtaamisessa Suomesta tuli turnauksen ensimmäinen joukkue, joka kykeni Ruotsia vastaan maalintekoon, mutta kolme osumaa ei riittänyt tänään voittoon.

Ruotsi karkasi johtoon jo avausminuutilla kun kaksin maalivahti Teea Lehikoisen kanssa pelattu Felicia Forsmark jatkoi Lehikoisen kertaalleen torjuman pallon verkkoon. Erän puolivälissä numerot olivat jo 2-0, mutta sitten tuli Suomi. Milla Nordlund nosti Jenna Saarion maalille lähettämästä pallosta kavennuksen, ja lisää tuli ylivoimalla Klara Molinin istuessa viisiminuuttista hänen mailansa osuttua Jenna Saarion kasvoihin. Pallo kilisi ensin Ruotsin maalin kehyksissä, ja Ellinoora Huotari jatkoi sen verkkoon.

Ennen Milla Nordlundin 2-1-kavennusta Ruotsi oli ehtinyt pelata kisoissa 254 minuuttia ilman yhtään takaiskumaalia.

Kuva: IFF
Kuva: IFF

Toisessa erässä Ruotsi kuitenkin karkasi kun se iski kahdesti aivan maalin edestä ja vielä erän viimeisellä minuutilla Lina Svarfvar kasvatti tilanteeksi jo 5-2. Päätösjaksolla Oona Kauppi onnistui kaventamaan hyökkäyspään pallonriiston jälkeen, mutta sitä ennen Ruotsi oli jo ehtinyt karata neljän maalin johtoon.

Suomi pelasi ilman alkusarjan Tshekki-ottelussa loukkaantuneita Anniina Levälampea sekä Veera Kauppia, joista Kauppi oli sitä ennen ehtinyt tehdä viisi ja Levälampi neljä maalia.

Ikäluokan maailmanmestaruudesta on nyt pelattu seitsemästi. Ruotsi on vienyt kultaiset mitalit viidesti, Suomi ja Sveitsi kumpikin kerran.

Kuva: IFF
Kuva: IFF

Ruotsi – Suomi 6-3 (2-2, 3-0, 1-1)

1. erä: 0.32 Felicia Forsmark (Josefine Walinder) 1-0, 8.55 Frida Ahlstrand (Filippa Nilsson) 2-0, 13.36 Milla Nordlund (Jenna Saario) 2-1, 19.11 Ellinoora Huotari (Oona Kauppi) 2-2 yv.
2. erä: 24.02 Marie Segerholm (Ahlstrand) 3-2, 31.26 Jessica Lidberg 4-2, 39.38 Lina Svarfvar (Annie Moreau) 5-2.
3. erä: 47.41 Sfarfvar (Ahlstrand) 6-2, 52.00 Oona Kauppi 6-3.

Torjunnat: Lovisa Hedin Ruotsi 6+5+9=20, Teea Lehikoinen Suomi 5+8+3=16.
Jäähyt: Ruotsi Klara Molin 5 min, Suomi 0 min.
Erotuomarit: Martin Petrik ja Tomas Podlesny, Tshekki.

Suomen parhaana palkittiin Ellinoora Huotari.

Linkit:
Finaalin kuvia (IFF)

3 comments

  1. Suomella selvästi Ruotsia paremmat pelaajat! Nyt valmennus hattu käteen ja takavasemmalle! Olisitte antaneet tyttöjen pelata! Suomen kaikkien aikojen U19 ikäluokka ja tulos oli tämä.

  2. Todella vaisu finaaliesitys…. Valmennuksen näköinen esitys, pelirohkeus puuttui. Valitettavasti. Ja turha mennä loukkien taakse… Ruotsin paras pelaaja ei ollut ollenkaan kisoissa mukana…

  3. Tämä on ollut viime vuosina jotenkin surkuhupaisaa niin naisissa, tytöissä, pojissa ja miehissä: ensin pelataan pelit ja sitten Ruotsi voittaa kultaa. No viimeksi lipsahti toki pojillemme. En tunne yhtään tämän joukkueen taustoja enkä pelaajiakaan, mutta jotkut väittivät että potentiaalia kultaan oli, mutta taas rohkeus loppui ja tekeminen suli kalkkiviivoille. Enemmän tarvittaisiin Nykyn kaltaisia valmentajia, jotka osaavat poistaa jännityksen joukkueesta ja kääntää uhan voittaa kultaa mahdollisuudeksi voittaa. Ruotsalaiset ovat tässä hyviä, olipa peli tai kategoria mikä tahansa.