Juniorit

Suomen tytöt suvereenisti MM-finaaliin – Vanhanen kuritti Sveitsiä

07.05.
2016
1 Kommentti
5
Juniorit
Kuva: IFF

Kuva: IFF

Suomi pelaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä salibandyn alle 19-vuotiaiden tyttöjen maailmanmestaruudesta Kanadan Bellevillessä. Lauantai-illan välierässä Suomi löi Sveitsin 5-1. Finaalissa vastaan asettuu Tshekin välierässä voittanut Ruotsi.

Alkusarjan maalijuhlien jatkoksi saatiin välierässä nähdä tarkkaa salibandya, jossa kumpikaan ei halunnut ainakaan päästää maaleja. Sveitsin taktiikkana oli vetäytyä omalle alueelleen ja kytätä vastaiskuja, mutta Sofia Leino nykäisi vastustajan suunnitelmalta mattoa alta laukomalla Suomen johtoon avauserän puolivälin jälkeen. Yksi onnistuminen nähtiin myös toisessa erässä, jossa Elina Vanhanen kiepahti maalin edessä sijoittamaan pallon takakulmaan ja lukemiksi 2-0.

Kuva: IFF

Kuva: IFF

Suomen loppuottelupaikka varmistui käytännössä päätöserän puolivälissä kun Elina Vanhanen toi pallon voimalla sektoriin ja siirsi Fanny Holmbergille, joka sai siirtää Suomen paraatipaikalta kolmen maalin johtoon. Suomen parhaana palkittu Vanhanen kruunasi tehoiltansa kiskaisemalla kahdeksasta metristä Suomen 4-0-maalin, ja hattutemppukin oli lähellä. Laukaus kohti tyhjää maalia Sveitsin yrittäessä ilman maalivahtia kimahti kuitenkin takatolppaan.

Sveitsi runnoi välierän lohdutusosumansa maalin edestä kuudella viittä vastaan, mutta Oona Kauppi ehti osua vielä sen jälkeen tyhjiin.

MM-välierä Suomi – Sveitsi 5-1 (1-0, 1-0, 3-1)

1. erä: 14.00 Sofia Leino (Jenna Saario) 1-0.
2. erä: 23.42 Elina Vanhanen (Fanny Holmberg) 2-0.
3. erä: 48.50 Holmberg (Vanhanen) 3-0, 55.37 Vanhanen (Trine Sällström) 4-0, 58.55 Annika Dierks (Sindy Ruegger) 4-1 im, 59.39 Oona Kauppi (Ellinoora Huotari) 5-1 tm.

Torjunnat: Teea Lehikoinen Suomi 3+4+6=13, Jill Munger Sveitsi 7+11+5=23.
Jäähyt: Suomi 2 min, Sveitsi 4×2 min.
Erotuomarit: Therese Edin ja Frida Nilsson, Ruotsi.

Suomen parhaana palkittiin Elina Vanhanen.

Suomen ottelut TU19 MM-kisoissa (B-lohko)
Ke 4.5. Latvia – Suomi 1-21
To 5.5. Suomi – Puola 19-0
Pe 6.5. Suomi – Tshekki 7-3

Välierät (Suomen aikaa)
La 7.5. Suomi – Sveitsi klo 5–1
La 7.5. Ruotsi – Tshekki klo 23:10

Mitaliottelut (Suomen aikaa)
Su 8.5. klo 22:10 MM-pronssiottelu
Ma 9.5. klo 01:10 MM-loppuottelu

Tulokset ja tilastot (Kansainvälinen Salibandyliitto).

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.
upeeta
08/05/2016
Tässä tiimissä on kyllä kovaa osaamista! Toivottavasti Ruotsin tyyliin otetaan ja hyödynnetään tätä jangsteriosastoa myös seuraavissa naisten MM-kisoissa!!

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.