Suomen ylivoimaisille otteille jatkoa – Puola kaatui maalein 19-0

Puolasta ei ollut vastusta Suomelle. Alkusarjan toinen ottelu päättyi loppuluvin 19-0. Kuva: IFF

Puolasta ei ollut vastusta Suomelle. Alkusarjan toinen ottelu päättyi loppuluvin 19-0. Kuva: IFF
Puolasta ei ollut vastusta Suomelle. Alkusarjan toinen ottelu päättyi loppuluvin 19-0. Kuva: IFF

Suomen U19-tyttöjen maajoukkue jatkoi vahvoja otteitaan Kanadan Bellevillessä pelattavissa nuorten MM-kisoissa. Puola kaatui alkusarjan toisessa ottelussa maalein 19-0.

Suomi aloitti mittelön jälleen hurmioituneesti ja karkasi kolmen maalin johtoon alle kahdessa minuutissa. Ensimmäisen erän tulos oli karu 8-0. Oona Kauppi iski erässä pisteet 3+1 Veera Kaupin kompatessa tehoin 1+3.

Toinen erä oli myös suomalaisten heiniä maalein 5-0. Täten viimeinen kaksikymppinen oli pelkkä muodollisuus, jonka aikana Suomi osui vielä kuudesti.

Kauppien lisäksi Ellinoora Huotari iski neljä tehopistettä (1+3). Kaupit ja Huotari lepäsivät ottelun toisen puoliskon. Kristiina Tarkiainen piti maalillaan nollapelin. Tilastopalvelun mukaan torjuntoja kertyi kaikkiaan 5.

Suomi on kaatanut nyt Puolan sekä Latvian yhteismaalierolla 40-1. Alkusarjan viimeisessä ottelussa vastaan astelee Tshekki, joka pelasi tasan Puolan kanssa, ja voitti Latvian lukemin 5-15. Perjantaina klo 23.10 Suomen aikaa alkavassa ottelussa on panoksena lohkovoitto. Tshekki tarvitsee voiton viedäkseen B-lohkon nimiinsä, kun Suomelle riittää tasapelikin.

Ottelutilastot

Lue myös:
Suomi murskasi Latvian nuorten MM-kisojen avausottelussa – lopputulos 21-1
Salibandyn arvokisat ensi kertaa Pohjois-Amerikassa – heti uusi yleisöennätys

10 comments

  1. Nyt on muuten semmonen uusien senttereiden sukupolvi kasvamassa, ettei tarvi pian kenenkään näillä palstoilla sen pelipaikan pelaajista enää mussuttaa!
    Saario, Westerlund, Kauppinen, kaikki vakuuttavia otteita!

  2. Ellinoora Huotari on pelannut myös sentteriä! Eikä lainkaan huonosti. Taisi tehdä eilisen matsin sitä paikkaa.

  3. Suomella on nyt ylivoimaisesti parhaat yksilöt mitä koskaan kisoissa! Ruotsilla taas hieman heikompi vuosikerta, joten nyt mestaruuden kannalta näyttää todella hyvälle! 2018 ja 2020 Ruotsi taas paremmilla ikäluokilla.

  4. Suomella on kova ja nimekäs joukkue, mutta pallottomassa pelissä hävitään ruotsalaisille.

  5. Joukkue täynnä tulevaisuuden tähtiä! Ehkä Kauppien lisäksi useitakin jo seuraaviin naisten MM-kisoihin!

  6. Tää mimmitiimi lupaa hyvää tulevisuudwn naisten majulle! Kyllä se Ruotsi vielä sielläkin kaatuu ku on tällasta tekijää tulossa!

  7. Täällä kun näistä naisten maju-kuvioista huudellaan niin olisi kiinnostava kuulla, että keitä näistä minmeistä ihmiset ajattelevat oelaavan jo 2017 naisten turnauksessa!
    Kaupit ovat jo käytännössä sisällä, itse nostaisin esim. Saariota ja Westerbergiä ja Huotaria.