Liigat

TOP 5: Naisten Salibandyliigan kauden 2015-2016 puolustajat

04.05.
2016
1 Kommentti
7
Liigat
Uransa päättänyt Laura Kokko arvioitiin päättyneen kauden pakkilistauksessa sijalle 3. Kuva: Jari Turunen

Uransa päättänyt Laura Kokko arvioitiin päättyneen kauden pakkilistauksessa sijalle 3. Kuva: Jari Turunen

Pääkallo.fi:n TOP-listauksissa keskitytään nyt kuluneen kauden parhaisiin naisten liigan puolustajiin.

Listalle ei mahtunut yhtään pelaajaa mitalijoukkueiden NST, Classic ja SB-Pro ulkopuolelta. Kommenttiosastolle voi käydä luonnollisesti kirjoittamassa oman listansa.

5. Hanna Sipiläinen, Classic
26-vuotias puolustaja nakutteli runkosarjassa kovat tehopisteet 16+29, ja plusmiinus näytti lukemaa +69. Erittäin taitava ja ulottuva pelaaja, joka näkee kentän hyvin, ampuu kovaa ja syöttää laadukkaasti. Ei ollut mukana naisten MM-kisoissa, ja jotenkin etenkin kansainvälisissä peleissä se viimeinen puristus puuttuu, jotta voisi olla aivan maailman kärkeä. Lahjoja on, mutta onko riittävästi liikettä ja asennetta?

Hanna Sipiläinen, Classic. Kuva: Jari Turunen

Hanna Sipiläinen, Classic. Kuva: Jari Turunen

4. Anne Suomalainen, Classic
Kaiken nähnyt 34-vuotias konkari päätti uransa cupin voittoon, MM-hopeaan ja kakkosijaan myös kotoisessa liigassa. Runkosarjassa keräsi 33 (19+14) pinnaa, ja pudotuspeleissäkin vielä yhdeksän. Luotettavan laatupelaajan taso riitti edelleen, ja hän voi todeta lopettaneensa aivan huipulla. Pelasi seitsemät MM-kisat ja voitti maailmanmestaruuden vuonna 2001.

3. Laura Kokko, NST
Toinen uransa paketoinut konkari, joka sai päättää komean pelaajataipaleensa SM-kulta kaulassaan. Oli yksi NST:n johtavista pelaajista, joka vakuutti edelleen illasta toiseen liigakentillä. Erittäin fyysinen, sitoutunut, esimerkillinen ja kovaluinen maajoukkueen ex-kapteeni, joka pelasi kolmet MM-kisat. Ei mikään pistelinko, mutta todella hyvä syöttötaito, pelisilmä ja kyky sijoittua oikein. Toi viimeiselläkin kaudella paljon rauhallisuutta mestareiden takalinjoille.

Silja Eskelinen, SB-Pro. Kuva: Jari Turunen

Silja Eskelinen, SB-Pro. Kuva: Jari Turunen

2. Silja Eskelinen, SB-Pro
SB-Pron terrieri pelasi hyvän kauden, vaikka joukkue jäikin finaalin ulkopuolelle eikä MM-kisoistakaan irronnut kirkkainta mitalia. Erittäin hyvä liike niin pallollisena kuin pallottomanakin, tekee vaarallisia nousuja, pystyy viimeistelemään ja syöttämään huolellisesti ja on nuoresta iästään huolimatta pelannut jo paljon kovia pelejä. 22-vuotias Eskelinen on yksi niitä pelaajia, kenelle lienee varattuna iso ruutu tulevien MM-projektien puolustuksessa.

Mia Karjalainen nostettiin pakkilistauksen kuningattareksi. Kuva: Markku Taurama

Mia Karjalainen nostettiin pakkilistauksen kuningattareksi. Kuva: Markku Taurama

1. Mia Karjalainen, NST
Viime keväänä Sveitsin mestaruutta juhlinut 28-vuotias puolustaja oli nyt myös Suomen paras, ja oma rooli joukkueen mestaruudessa oli erittäin suuri. Pelasi paljon, oli joukkueen pistekakkonen (10+23) runkosarjassa, plusmiinus-ykkönen (+51) sekä oli vain 13 vastustajan maalin aikana kentällä koko kaudella. Pudotuspeleissä vain yksi maali, mutta sitäkin tärkeämpi – tasoitus toisessa välierässä ajassa 59.58. Vahvoja nousuja, hyvä pelisilmä ja fysiikka, riittävä laukaus ja ainoa miinus kaudessa oli oikeastaan hieman alakanttiin mennyt MM-kisaviikko sekä siellä sattunut loukkaantuminen.

Lue myös:
TOP 5: Naisten Salibandyliigan kauden 2015-2016 hyökkääjät
TOP 3: Naisten Salibandyliigan kauden 2015-2016 valmentajat

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.
Mr
04/05/2016
Onnea Masa.k

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.