Classic vahvistuu entisestään – maajoukkuesentteri palaa Suomeen

Joonas Pylsy on ollut viime vuosina tuttu näky miesten salibandymaajoukkueessa. Kuva: IFF

Joonas Pylsy on ollut viime vuosina tuttu näky miesten salibandymaajoukkueessa. Kuva: IFF
Joonas Pylsy on ollut viime vuosina tuttu näky miesten salibandymaajoukkueessa. Ensi kaudella sentteri nähdään keväällä Suomen mestaruuden voittaneen Classicin riveissä. Kuva: IFF

Joonas Pylsy, 26, pelaa ensi kaudella Tampereen Classicissa. Sentteri on edustanut viimeiset kaksi kautta sveitsiläistä Tigers Lagnauta.

Kumpikaan seuroista ei ole vielä julkaissut informaatiota siirrosta, mutta Pääkallo.fi:n tietojen mukaan siirto on varma. Pylsyn nimi löytyy myös IFF:n siirtolistalta. Siirtoa ei ole vielä kokonaisuudessaan sinetöity.

Pylsy esiintyi Sveitsin vuosinaan edukseen ja iski kahden kauden aikana runkosarjassa tehopisteet 44+41=85. Suomessa FC Vaajakosken kasvatti on edustanut aiemmin Jyväskylän Happeeta. Runkosarjan otteluita on kertynyt 124 ja tehopisteitä 69+64=133. Pylsy juhli Happeen kanssa Suomen mestaruutta keväällä 2014.

Vahvat otteet seurajoukkueissa ovat nostaneet Pylsyn maajoukkueen vakiokasvoksi viime vuosina. Maaotteluita on kertynyt nyt 13 ja niissä on syntynyt paunat 12+7=19. Pistetehtailun lisäksi Pylsy taitaa myös puolustuspään pelaamisen.

Huhumaa: Miesten Salibandyliigan siirtohuhut ja vahvistetut siirrot kaudelle 2016-17

9 comments

  1. Jos lähtijöitä on vain noi, joita huhuissa on mainittua ja tulijoina esim. Pylsy, Jääskeläinen ja Lehtinen, niin tosi kova nippu on Classicilla ensi kaudeksi. Itse veikkaan Lehtisen nostavan tasoaan paljonkin kunnon joukkueessa.

  2. Liigan ja superfinaalin sijaan voitais vaan pelata ”Supersarja” Lässikin ja Eräviikkareiden kanssa..

  3. Voisko tota ”Uusimmat kommentti” -osiota korjata niin, ettei se aina sekoittaisi yhtä ja samaa viestiä useamman nimimerkin ja aiheen alle? Nytkin mun kommentti näkyy siellä kolmen eri nimimerkin alla.

  4. Nyt voi jo kuvitella kuinka pitkästyttävä runkosarja ja toivottavasti ei päälle pikainen finaali ja päivän kunto mestari.

  5. Kuinka usein kolmossentterin hankinnasta uutisoidaan tähän tyyliin… 😀 No koska Classic. #pohjat

  6. Eikö Salibandyliitto järjestänyt tällä kertaa Classicin tiedotustilaisuutta?

  7. Sinällään tää maajoukkue sena vähän niin ja näin. Aikamoinen ihme saa tapahtua, että herra pylsy ois mm-kisoissa. Ja siitä syystä varmasti 3 sentteri, että Salo ja Piha on selkeesti parempia pelaajia. Toki jos jompikumpi loukkaantuu, niin Pylsylle aukeaa paikka ylemmissä ketjuissa…

  8. Tää tosiaan kertoo jotain Clasun tasosta, on aika kova nippu. Ja Reunamäen siirto kertoo myös siitä, että omat junnut ollaan pistämässä kolmosketjusta vilttiin ja Nykky rakentaa kolmea kovaa ketjua muulla tavalla ja näyttäis tässä onnistuvan!! Jo tässä vaiheessa helppoa lätkäistä classicille suosikin viittaa ylle…