Salibandyn olosuhteisiin pyritään vaikuttamaan seminaareilla – tapaamisia 17 paikkakunnalla

Kuvituskuva: Juhani Järvenpää

Kuvituskuva: Juhani Järvenpää
Kuvituskuva: Juhani Järvenpää

Ensi syksyn aikana järjestetään 17 alueellista salibandyn olosuhdeseminaaria. Salibandyseuroille keväällä tehdyssä kyselyssä salibandyn vaikuttamistyön tärkeimmäksi asiaksi nousi olosuhdekysymykset alueesta riippumatta.

Myös huhti- ja toukokuussa järjestetyissä verkostotapaamisissa olosuhdekysymykset nousivat pinnalle kaikissa tapaamisissa ja veivät suuren osan tapaamisten keskusteluosioista.

Salibandyn olosuhdeongelmat ovat alueiden erilaisuudesta johtuen usein hyvin moninaisia ja paikallisia. Siksi niiden ratkaisemiseksi ei voida tehdä yhtä monistettavaa patenttiratkaisua. Syksyn seminaareissa tuodaan esille hyviä malleja ja käytäntöjä, joita voidaan soveltaa sellaisilla alueilla ja paikkakunnilla, joissa niitä ei ole vielä kokeiltu. Lisäksi alustusten ja keskusteluiden kautta haetaan lisäpotkua salibandyn olosuhdetyöhön.

Olosuhdeseminaareja järjestetään 24.8.-10.11.2016 välisenä aikana yhteensä 17 paikkakunnalla.

Etelä-Suomessa, Länsirannikolla ja Sisä-Suomessa järjestetään kullakin alueella kolme ja muilla alueilla kullakin kaksi seminaaria. Seminaareihin ei ole osallistumismaksua. Ilmoittautuminen tehdään elokuussa avattavan linkin kautta.

Olosuhdeseminaarit syksy 2016

alue pvm klo paikkakunta paikka kesto

Etelä-Suomi
24.8. 17.30 Helsinki Arena Center Myllypuro, Red Room 3 h
13.9. 17.30 Lohja Kisakallion urheiluopisto 3 h
4.10. 17.30 Tuusula Gustavelund 3 h

Länsirannikko
6.9. 17.30 Rauma Rauman kauppaoppilaitos 3 h
15.9. 17.30 Salo Hanhivaaran liikuntakeskus 3 h
22.9. 17.30 Turku Leaf-Areena 3 h

Savo-Karjala
27.9. 17.30 Joensuu Joensuu Areena, Voittokabinetti 3 h
28.9. 17.30 Kuopio Kuopiohalli, kokoustila 1 3 h

Kaakkois-Suomi
5.10. 17.30 Lahti Lahden urheilukeskus 3 h
10.11. 17.30 Lappeenranta Pallon liikuntahallin auditorio 3 h

Pohjanmaa
11.10. 17.30 Kokkola Kampushalli 3 h
12.10. 17.30 Vaasa Ylioppilastalo 3 h

Sisä-Suomi
25.10. 17.30 Jyväskylä Cumulus Jyväskylä 3 h
26.10. 17.30 Tampere Tampere Areena 3 h
27.10. 17.30 Hämeenlinna Elenia Areena 3 h

Pohjois-Suomi
1.11. 17.30 Rovaniemi Scandic hotel 3 h
2.11. 17.30 Oulu Break Sokos hotel Eden 3 h

Teksti: Salibandyliitto