Sveitsin suurseura kaappasi suomalaislupauksen – ”Haluan auttaa Wileriä kokonaisvaltaisena pelaajana”

Moneen suuntaan huhuttu Ville Lastikka siirtyy alkavaksi kaudeksi Sveitsiin. Kuva: Jari Turunen

Moneen suuntaan huhuttu Ville Lastikka siirtyy alkavaksi kaudeksi Sveitsiin. Kuva: Jari Turunen
Moneen suuntaan huhuttu Ville Lastikka siirtyy alkavaksi kaudeksi Sveitsiin. Kuva: Jari Turunen

Sveitsin suurseura SV Wiler Ersigen pudotti uutispommin, kun se julkisti tehneensä sopimuksen useiden suomalaisseurojen himoitseman Ville Lastikan kanssa. 20-vuotiaan suurlupauksen huhuttiin siirtyvän ensi kaudeksi Happeeseen, mutta varusmiespalvelustaan suorittava Lastikka päätyi lopulta Wilerin tarjoamaan pakettiin.

Kahdella edeltävällä kaudella Divarin runkosarjan, ja tänä keväänä myös pudotuspelien pistepörssin nimiinsä vienyt pelaaja kommentoi siirtoaan ja lähitulevaisuuttaan Wilerin kotisivuilla:

– Tiedän Wilerin olevan Sveitsin johtava seura ja yksi maailman parhaista joukkueista. Ryhmä on erittäin kokenut ja vahva. Suomessa tullaan varmasti seuraamaan miten paljon maaleja teen, mutta haluan auttaa Wileriä kokonaisvaltaisena pelaajana.

Lastikka tuntee vahvuutensa ja kertoo haastattelussa myös kehittämisen kohteita:

– Pidän itseäni erittäin maaliahneena kärkipelaajana. Fyysisellä puolella ja 1-1-tilanteissa haastamisen kanssa on vielä tekemistä.

Nuorten MM-kisoissa läpimurron suuren kansan tietosuuteen tehnyt Lastikka suhtautuu lähestyviin miesten MM-kisoihin varauksella:

– Joulukuu tulee melko nopeasti ja mahdollisuudet MM-kisoihin ovat melko pienet, mutta koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Lue myös:
SVWE: ”Es fühlt sich sehr gut an”
Salibandyliiga: Hämeen huhutuimman yllätysvalinta: siirtyykin Sveitsiin!

26 comments

  1. Joo ois parempi jäädä pelaa mailan ja parin lavan palkalla suomeen…

  2. Joo o. Steelersissähän kyseisistä mailasta ja parista lavastahan sait parhaimmillaan vielä maksaakkin.

  3. Taasko pitää kysyä, että mitä sitten? Jos urheilija ei menisi sinne missä ammattitaidosta maksetaan niin olis lätkän sm-liigakin melko paljon kovempi sarja kuin KHL…mutta ei. Sählystä ei saa saada rahaa…

  4. Hieno juttu poika. Liian monet jää telineisiin haaveittensa kanssa ja sitten kun olisi muka ”valmis” niin sitten on perhe ja työ joka vesittää haaveen. ”Olisi pitänyt lähteä kun oli mahdollisuus mutta kun oli sitä ja oli tätä”. Turha haaveilla ja suunnitella jos ei ole rohkeuttta lähteä. Lastikka lähtee täydelliseen aikaan. Armeija suoritettu ja opinnot sun muut vastuut vasta edessä. Reissusta palaa nuori mies (tai ehkä jopa hieman vanhempi) jolla on kokemusta, kokemuksia, uusia tuttavuuksia ja elettyä elämää takana. Ne joilla on mahdollisuus lähteä, niin lopettakaa suunnittelu ja lähtekää.

  5. Mistä nega tähän jos, joku menee seuraan mistä saa rahaa? Minusta sählyihmisenä on hienoa mitä enemmän tulee ammattilaisia niin sen parempi!

  6. Onneksi olkoon Ville! Upeeta aikaa edessä sinulla. Nauti elämästä ilman paineita. Ikävä tulee ,mutta eiköhän pärjätä 🙂

  7. Hyvä siirto. Itseäni harmittaa juuri tuo etten lähtenyt nuorena kun oli mahdollisuus. Steelerssille hiukka huonompi juttu

  8. Hyvä kommentti Nokialainen. Jos otetaan 10 lähtijää, niin yksi on myöhemmin mielestään tehnyt väärän valinnan. Jos otetaan 10 jäänyttä, niin yhdeksän on myöhemmin mielestään tehnyt väärän valinnan. Miksi tehdä vääriä, kun on oikeita tarjolla. Ei väliä mihin tai mille sarjatasolle. Kunhan lähtee. 4 kuukautta tai 10 vuotta. Ei väliä.

  9. Saa palkkaa ja näkee maailmaa, joo joo?!? Ei Sveitsin liiga ole kuitenkaan Suomen ja Ruotsin divaria kummempaa pelailua. Itse olen aina arvostanut ensisijaisesti pelillistä haastetta ja kehittymistä. Sveitsiin pääsee korjaamaan kyllä hillot 30+ jälkeenkin.

  10. Minkäs takia Suomen majuun raahataan aina niitä divaritason pelaajia sieltä Sveitsistä sitten?

  11. Rahan takia siellä Väänänenkin on. Se että lähtee sveitsiiin ei tarkoita paikkaa majussa , siellä pärjää hienosti jopa divari pelaajakin.

  12. Pelaajalle mukava siirto. Rahaa tulee. Sveitsin maisemissa ei ole valittamista. Eikä seurakaan ole huono:D

  13. Ruotsin kävijällä hyvät ohjeet. Nuorena ei tosiaan kande lähtee reissuun. Ei oo perhettä ja vakiduunia häiritsemässä, ne kandee hommata ekana. Heikki naulasi hyvin, allekirjoitan ne kommentit!

  14. En minä tuossa sano tai ohjeista ketään sen kummemmin lähtemään tai jäämään. Jokainen tehköön niin kuin parhaaksi näkee. Pointini oli lähinnä, että jos raha ja maisemat kiinnostaa, niin sitten on Sveitsi hyvä suunta. Mutta jos taas huippusalibandy ja palaaminen maailman parhaiden parissa kiinnostaa (=kehittyminen), niin sitten valitsee toisen suunnan.

  15. Onko Ruotsin kävijä käynyt koskaan mielessä, että pelaamalla järjettömät minuutit Sveitsissä huippujoukkueen ykkösketjussa illasta toiseen, saattaa myös kehittyä ihan samalla tavalla kuin pelaamalla sosiaalipalloa Suomessa missä tahansa liigajengissä.
    Pelkästään positiivista, että Suomesta lähtee taitavia jätkiä maailmalle pelaamaan. Oli rahan takia tai ei. Sillä tavoin kulttuurit kohtaa ja takaisin tullessaan on monella jätkällä kokemuksen lisäksi repussa paljon muutakin annettavaa Suomen säbälle.

  16. Ruotsin kävijälle muistutuksena, että kaikki ei ole maajoukkuepelaajia jotka odottavat kehittyvänsä vielä paremmiksi. Ulkomaat sopii myös vitosdivarin Penalle samoin kuin liigan ykköstähdelle. On Hollantia, Ranskaa, Tsekkiä, Saksaa, Itävaltaa jne jne. Ihan samoja väristyksiä saa pelaamalla omalla alemmalla tasollaan kuin maailman parhaassakin jengissä.

    Lastikan tapauksessa saa myös pelillistä vastinetta menemällä yhteen maailman parhaista jengeistä ja pelaamaan varmasti isossa roolissa kolmanneksii kovimmassa liigassa kuin jarrukentän laiturina Suomessa.

    Raha ja pelillinen taso on vain osa, pieni osa, sitä kokonaisuutta mitä onnistuneesta reissusta saa. Monet on luoneet kentän ulkopuolisen tai pelivuosien jälkeisen uran ja perustaneet perheen noilla reissuilla

  17. Huhumaan voi viimeistään tämän uutisen myötä unohtaa sanoo:

    Täysin turha palsta 😀

  18. Muiden Sveitsissä pelanneiden kommenteista olen ymmärtänyt, että suuri tekijä siellä pelaamiseen on mahdollisuus elää urheilijan elämää. Ammattilainen tai puoliammattilainen pystyy keskittymään itsensä kehittämiseen paremmin kuin rivipelaajana Suomessa. Vaatinee tosin suurta motivaatiota ottaa tilaisuudesta kaikki irti ja tehdä kunnolla töitä. Onnea reissuun!

  19. Ja onhan se suhteellisen hupaisaa, että jälleen täällä peräpohjolassa vinkutaan. Samaan aikaan tohon liigaan siirtyy Ruotsista sellaisia pelaajia kuin Billy Nilsson ja Rasmus Sundstedt.