Kesähaastattelussa Justus Kainulainen: ”Vedän mieluummin kuin syötän”

Justus Kainulaisen osui 33 kertaa ensimmäisellä kaudellaan Divarissa. Kuva: Jari Turunen

Justus Kainulaisen osui 33 kertaa ensimmäisellä kaudellaan Divarissa. Kuva: Jari Turunen
Justus Kainulaisen osui 33 kertaa ensimmäisellä kaudellaan Divarissa. Kuva: Jari Turunen

LASB:n paljon laukova maalitykki Justus Kainulainen, 17, odottaa mielenkiinnolla tulevaa liigakautta. Henkilökohtaisena tavoitteena on pelata keväällä nuorten MM-kisoissa.

Liigaan noussut Divarin mestari LASB tunnetaan Kainulaisen reippaasta veljesjoukosta, johon kuuluvat Juuso, Roope, Rasmus ja Justus. Perhee kuopus Jesperi pelaa LASB:n C-junioreissa.

Pääkallon kesähaastatteluun vastaili pistenikkarina tunnettu Justus. Nuorukaisella on asenne kohdillaan ja tavoitteet korkealla salibandyn suhteen.

Hollolassa asuvan lukiolaisen kesä on pitänyt sisällään trenaamisen lisäksi unta, ruokaa ja rentoutusta. Joukkueen kesätreenit alkoivat tehokkaasti toukokuussa, ja takana on mm. harjoituksia suolla sekä treenirataa soramontulla. Parhaillaan on menossa kolmen viikon omatoiminen treenijakso. Omatoimiharjoitteet pitävät sisällään punttisalitreeniä sekä juoksu- ja loikkaharjoituksia. Heinäkuun loppupuolella joukkue harjoittelee taas mailojen kanssa päivitetyllä joukkueella.

Kainulainen kertoo loukanneensa kesäkuun harjoituksissa vatsalihaksensa. Vamma hidasti treenausta, mutta vaivasta on nyt toivuttu ja vointi on mainio. Liiganousun myötä joukkue on ottanut askeleen eteenpäin ja treenit ovat muuttuneet monipuolisemmiksi. Kainulainen kokee kehittyneensä fysiikan suhteen yhä enemmän.

Huippulahjakas yksilö

Kainulaisen Divari-kausi 2015-2016 oli erittäin onnistunut ja tuloksia tuli kiitettävästi. Edustusjoukkueessa pelaavan veljessarjan nuorin oli runkosarjassa joukkueensa maalipörssin ykkönen ja koko Divarin nelonen. 25 pelissä syntyi 33 maalia ja 6 syöttöä.

– Sai pelata hyvien tyyppien ympärillä, niin hyviä asioita tapahtui, mailataituri kommentoi menestyksekästä kauttaan Divarissa.

Kainulainen kertoo yllättyneensä, kuinka paljon peliaikaa sai ensimmäisenä kautenaan Divarissa. Nuori mies vastasi valmentajien antamaan vastuuseen ja kertoo nauttineensa pelaamisesta. Miten niitä maaleja sitten syntyy?

– Vedän mieluummin kuin syötän, maalintekijä vastaa empimättä.

Luontainen lahjakkuus, kova harjoittelu ja intohimo pelaamiseen ovat tuoneet tulosta. Vahvuutenaan Kainulainen nimeää juuri maalinteon ja sijoittumisen kentällä. Kehitettävää hän löytää puolustamisesta. Kainulainen ei pidä itsestään meteliä, mutta on kentällä todellinen tekijä.

LASB:n valmentaja Kalle Tyrkäs on selvästi ylpeä nuorikostaan. Tyrkäs kehuu Kainulaisen osallistumista ja asennetta treenaamiseen. Kokeneena valmentajana hän näkee Kainulaisen lahjakkuuden.

– Kyseessä on huippuyksilö, kova peluri säbämaailmaan, Tyrkäs suitsuttaa Kainulaista.

17-vuotias Kainulainen opiskelee tällä hetkellä Lahden lyseon lukiossa. Kuva: Jari Turunen
17-vuotias Kainulainen opiskelee tällä hetkellä Lahden lyseon lukiossa. Kuva: Jari Turunen

Kainulainen opiskelee Lahden lyseon lukiossa ja syksyllä alkaa toinen opiskeluvuosi. Treenaaminen kolmesta viiteen kertaan viikossa ja pitkät pelimatkat vievät aikansa, mutta Kainulainen on saanut yhdistettyä kunnialla opiskelun ja harjoittelun.

– Justus hoitaa hienosti niin urheilun, koulun, kuin muunkin elämänsä, Tyrkäs kehuu.

Kainulainen täyttää ensi vuoden helmikuussa 18 vuotta. Nuorimies odottaa ajokorttia, mutta tuumaa, ettei muut täysi-ikäisyyden houkutukset kiehdo, sillä niistä olisi vain harmia salibandya ajatellen.

– Pelaaminen on ykkösasia, maalitykki toteaa.

Ammattilaisuus tavoitteena

B-junioreiden SM-sarjassa aiemmin taituroinut Kainulainen kertoo Divarissa menon olleen nopeampaa ja fyysisempää kuin junioritasolla. Vauhtia piisaa vielä astetta enemmän Salibandyliigassa. HU-46:n kasvatti koki luontevaksi seuravalinnaksi LASB:n, isoveljien jo palatessa joukkueessa.

Kainulainen jatkoi mielellään pelaajasopimustaan joukkueessa toiselle kaudelle. Joukkueen sijainti kotiin ja opiskeluihin nähden on tärkeä, mutta ennen kaikkea seura miellyttää Kainulaista. Kainulainen kehuu vastaanottoa seuraan sisällä ja sanoo joukkueessa olevan hyviä tyyppejä. Hyökkääjä kuvailee LASB:ia yhtenäiseksi ja voitontahtoiseksi joukkueeksi.

Tavoitteekseen salibandyn saralla Kainulainen kertoo MM-joukkueessa pelaamisen, ensin tosin nuorten MM-kisoissa. Takana on helmikuinen nuorten maajoukkueturnaus Espoossa, jonka Kainulainen kertoo menneen hyvin, vaikka voittoja ei tullutkaan. Keväällä oli harjoitusleiri Eerikkilässä. Näytön paikkoja riittää, sillä edessä on vielä Pohjola Cup, toinen maajoukkueleiri, EFT-turnaus sekä Suomi-Ruotsi -maaottelu.

Näiden jälkeen tehdään lopullinen valinta nuorten U19-joukkueen suhteen. Kainulainen kertoo nauttineensa päästessään pelaamaan ikätasonsa parhaiden rinnalla. Kainulaisen esitykset ovat olleet sen verran vakuuttavia, että laituri lunastanee paikkansa ensi kevään nuorten MM-kisoissa Ruotsin Växjössä.

Tulevaisuudessa 17-vuotias toivoo pelaavansa salibandya ammatikseen. Ammattilaisena pelaaminen eritoten ulkomailla kiinnostaisi.

– Ruotsi tai Sveitsi, sillä niissä maksetaan paremmin kuin Suomessa, Kainulainen sanoo.

Urheilullisen perheen lapsena Kainulainen on tottunut vertailuihin veljiinsä. Vaikka se välillä ärsyttää, ymmärtää hän näin väkisinkin tapahtuvan. Viime kaudella neljä veljestä pelasi LASB:ssa, mutta nyt Juuso suuntaa muihin kuvioihin.

Rasmus ja Justus ovat pelanneet yhdessä hyökkääjinä kakkosketjussa ja rohmunneet pisteitä tuon tuosta lähes joka ottelussa. Salibandyperheessä vertaistuki on lähellä ja toisinaan pelejä puidaan vielä kotona, vaikka arjessa puhutaan myös paljon muusta.

Vuonna 1999 syntynyt Justus Kainulainen väänsi miehekkäästi viime kauden Divarissa. Kuva: Jari Turunen
Vuonna 1999 syntynyt Justus Kainulainen väänsi miehekkäästi viime kauden Divarissa. Kuva: Jari Turunen

Kainulainen kertoo aloittaneensa salibandyn peluun alle kouluikäisenä. Vanhimman Juuso-veljen esimerkkiä seurasivat muutkin veljekset perässä, joten lajivalinta oli helppo.

– Paljon on pelailtu veljien sekä naapuruston lasten kanssa pihapelejä, kuten futista ja jääkiekkoa, Kainulainen kertoo.

Vanhempien tuki on ollut korvaamaton ja mahdollistanut veljesten nousujohteisen ja menestyksekkään salibandytaipaleen.

Kysymykseen ”Mikä salibandyssa niin kiehtoo”, Kainulainen vastaa, että ”Pallon perässä on kiva juosta”, ja naurahtaa päälle.

Kohti Salibandyliigaa

Divarin mestaruus tuo Kainulaiselle hyviä muistoja mieleen. Huippujännittävä finaalisarja huipentui paikallisvastustaja Steelersin kukistamiseen viidennessä finaalissa. LASB voitti ennätysyleisön edessä maalein 7-5, ja kuumeisena pelannut Justus Kainulainen kirjasi tehoikseen 2+0.

Nyt nuorukaisen katse suuntautuu nykyhetkeen ja tulevaan, kun liigakausi häämöttää alkavaksi syyskuussa. Kainulainen suhtautuu tuleviin haasteisiin tyyneesti.

– Hyvällä mielellä ja mielenkiinnolla odotan, miten LASB pärjää liigassa, Kainulainen tuumaa.

Ensi kaudelle Kainulainen odottaa seuran osalta pääsyä play offeihin. Henkilökohtaisella tasolla ei tulostavoitteita ole vielä mietittynä, mutta Kainulainen toivoo paljon peliaikaa sekä maaleja.

Lammin Hakkalan kentällä poikkeusluvalla aiemmin pelatut pelit jäävät taakse ja LASB:n tulevat kotipelit väännetään jatkossa pääosin Lahden Suurhallissa, ja muutama ottelu mitellään Hämeenlinnassa. Lahden Suurhalli sijaitsee lähellä Kainulaisen kotikulmia ja halli on hänelle mieleen.

– On siistiä pelata, kun on paljon porukkaa ja kavereita yleisössä, sanoo Kainulainen.

Tuleva liigataival alkaa LASB:n osalta hallitsevaa mestaria Classicia vastaan Tampereella 21.9. Kainulainen toteaa vastuksen kovaksi, ja LASB:n saavan heti hyvää kokemusta liigavauhdista.

Teksti: Suvi Kuusisto

16 comments

  1. Tervepäinen kaveri tuo Justus. Tsemppiä liiga kauteen ja LASB:lle.

  2. Juppe on rautaa. Tervepäinen kaveri ja uskomaton treenimotivaatio. Pelissä asenne aina 100%. Tulee menemään pitkälle!

  3. Livenä nähtynä että maalin taikominen lähes paikasta kuin paikasta onkin tavaramerkki ja niitä tarvitaan, kun Lastikka + muut poistui tuon ikäisitä..

  4. Tylsimpiä haastattelu artikkeleita koskaan… Miten nuoresta lahjakkuudesta saa näin tylsää luettavaa?

  5. Juppe tulee olemaan ensi kauden paras pelaaja lammilla! Kove peluri ja paljon taitoa. Katsomosta mukava seurata kun nuori poika osaa pelata kentällä. Lammin oma juniori ja osoitus siitä että meillä tehdään hyvää juniori työtä. Hyvä Jupe!

  6. Laukoo mieluimmin kun syöttää. Näitä on nähty paljon ja tässä on monesti syy miksi ei tule huippupelaajaa. Jos syöttäminen tai puolustaminen jos ei kiinnosta niin hukkaan menee taidot. Juttuna ihan hyvin kirjoitettu muuten.

  7. Justuksella täysin oikea asenne. Jos olet hyvä maalintekijä, ammu kun on paikka, älä turhaan siirtele. Maalintekijöitä ei ole joukkueissa koskaan liikaa. Antaa muiden vähemmän taitavien puolustaa ja ravata päästä päähän päättömästi. Ei Patrik Lainettakaan varattu NHL:ään syöttelijäksi.

  8. Niin että siis joka joukkueessa joka pelaajan pitäisi olla pelityyliltään puolustava syöttökone, joka ei uskalla vetää kuin korkeintaan alkulämmössä tyhjiin:DD

  9. Fudiksessa ollaan just hyvin pärjätty ilman turhia itsekkäitä paskiaisia, jotka yrittää tehä maaleja! Samaa säbään kiitos, tulee mielenkiintoisempaa.

    Miksi piha alkoi hemmetti sentään laukomaan plaijareissa? Kerran lämäsi. Miksi pilasi hyvän pelinsä turhilla vedoilla? Onneksi näitä ”joukkuepelaajia” sentään on, jotka aina siirtää, toki vain jos mahis saada pojo siitä, se se on jengille pelaamista parhaillaan.

  10. Juppe on lammin kasvatti! aloittanut säbän jossain muualla, mutta Lammilla oppinut taitonsa. Lammin valmentajat kouluttaneet Jupesta parhaan pelurin. Toivottavasti Juppe joskus muistaa tämän ja tatuoi vasempaan rintaan Lammin logon. Juppe&Lammi 4ever!

  11. Kyllä maalintekijöitä tarvitaan, hän varmasti osaa lukea peliä koska kannattaa syöttää ja koska on hyvä paikka vetää. Ei kaikki todellakaan voi olla puolustavia syöttökoneita. Tervepäinen hyvä maajoukkue pelaajan alku=). Tsemppiä pojalle tulevaisuuteen, jatka samaan malliin!

  12. Fakta on että pelkällä hyvällä laukauksella ei nykyään enää pärjää päätasoilla. Aladivareissa voi vielä pärjätä. Lukekaa tuo toinen kely-pelaajan haastattelu.

  13. Nyt hämäläiset riita seis! Vanhempansa pojan ovat toki kasvattaneet.