Kesähaastattelussa viiden vuoden tauon jälkeen liigaan palaava 35-vuotias konkari: ”Nyt oli oikea hetki”


Kuva: Juha Kauppinen

Kuva: Juha Kauppinen
Kuva: Juha Kauppinen

Jouko Honkasen liigadebyytti hämeenlinnalaisen sarjanousija Trackersin kanssa kaudella 2005-2006 oli luvalla sanoen onnistunut. Dynaaminen maalintekijä iski pallon verkkoon 36 kertaa ja ihastutti ennakkoluulottomalla otteella Kauhujen taloksi nimetyssä Iittala-hallissa Mika Savolaisen, Juho Järvisen ja monen muun joukkueesta pinnalle ponnahtaneen pelaajan rinnalla.

Honkanen jätti liigakentät Classicin paidassa kauden 2010-2011 jälkeen ja siirtyi sitkeiden polvivaivojen saattelemana pelaamaan 2. divisioonaan turenkilaiseen SC Urbansiin. Tällöin napakasta laukauksestaan tunnettu laituri oli ehtinyt iskeä 145 liigaottelussaan tehot 123+71=194.

Maajoukkuepaidassakin yhden pelin pelannut Honkanen tekee nyt hieman yllättävänkin paluun liigakentille Steelersin riveissä. Eli siis hämeenlinnalaisen nousijajoukkueen paidassa, aivan kuten Trackersin paidassa 11 vuotta aiemmin.

Miehen kesä on ollut odotetusti paluun myötä hieman erilainen kuin muutama viimeisin.

– Kyllä tässä aikaisempinakin vuosina on tullut treenailtua ihan kunnolla kesäisin, mutta on tässä kieltämättä vähän uutta meininkiä omaan harjoitteluun taas tullut. Tänä vuonna määrät ovat lisääntyneet reilusti aiempaan verrattuna ja sisältö on ollut fyysisempää ja terävämpää. On tässä ehditty lomaakin onneksi pitämään, niin töistä kuin hetken joukkueharjoituksistakin, kertoo toukokuun lopusta asti joukkueen matkassa harjoitellut Honkanen. 



Välivuodet liigatasolla eivät ole aivan harvinaislaatuisia, mutta viiden vuoden taukoja pääsarjatason salibandyssa ei juuri tule vastaan. 35-vuotiaan Honkasen comebackiin on monia syitä.



- On tässä aikaisempinakin vuosina mukaan kyselty, mutta nyt oli sopiva elämäntilanne ja paketti tarjolla, niin saatiin asiat nopeasti sovittua Steelersin kanssa kuntoon. Ja vaikuttaahan se myös päätökseen, ettei tässä enää kovin montaa potentiaalista pelivuotta liigatasolla ole jäljellä.

Hämeenlinnalaisen salibandyn nousujohteinen kehitys ja Divarin katsojaennätykset moneen kertaan rikkonut paikallisfinaalisarja LaSB-Steelers vaikuttivat myös päätökseen.



– Totta kai myös hämeenlinnalaisjoukkueen liigapaikalla on merkitystä. Seurasin tarkasti viime kevään mahtavaa finaalisarjaa ja siinä se lopullinen kipinä paluuseen varmaankin sitten syntyi sitä pöhinää ihmetellessä. Oikeastaan muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen on taas pari kautta muutenkin tullut seurattua enemmän Steelersin touhua.

Viime kaudella Honkanen iski 2. divisioonan Sisä-Suomen lohkon häntäpäähän sijoittuneen SC Urbansin riveissä 20 ottelussa tehot 26+28=54. Tämän päivän iskukykyä on kuitenkin vaikea täysin verrata viiden vuoden takaiseen Honkaseen.

– Onhan tässä vuosia tullut mittariin ja totta kai se jossain näkyy. Kakkosdivari on kuitenkin myös sarjana vuosi vuodelta kovempi ja siellä olen ihan hyvätempoisia yksittäisiä pelejä tässä välissä päässyt pelaamaan isolla vastuulla. Kuntopuoli on sarjatason lisäksi myös paljon itsestäkin kiinni, ja on tässä kai jonkinnäköistä kokemustakin ehtinyt tarttumaan takavuosiin verrattuna.

Tämän hetken Steelersin joukkueesta Honkasen kanssa pelanneita löytyy vain kourallinen. Trackersista tuttua taistelevaa ja raastavaa ilmettä on kuitenkin edelleen havaittavissa.

– En tiedä sitten onko se paikkakunnasta vai mistä kiinni, mutta kyllä täältä taas sopivalla tavalla veemäinen vastustaja on joka ilta tulossa vastaan. Eiköhän sitä taas monet kiroa kauden aikana, naureskelee Honkanen.

– Meillä on kasassa sopiva paletti erilaisia pelaajia. Emme tule olemaan pelkästään puolustava joukkue vaan pyrimme ilman muuta aktiiviseen ja pallolliseen peliin.

Kaikkia nykyisiä joukkuetovereitaan Honkanen ei ole vielä montaa kertaa salibandykaukalossa nähnyt, mutta moni on ehtinyt jo tehdä vaikutuksen konkariin.

– Hämeenlinnasta on aina noussut liigaan tähtiä ja tämä kausi ei tule tekemään poikkeusta. Meillä on näitä kovaa jälkeä Divarissa tehneitä pelaajia kuten Nurminen, Jonaeson ja Metsälä, mutta myös ihan tuolla try-outin puolellakin on erittäin potentiaalisen oloisia kavereita.

– Henkilökohtaisesti tavoitteena on saada hyvin pelejä alle ja auttaa kokonaisvaltaisesti joukkuetta pelaamalla monipuolisesti. Vahvuudeksi voi laskea kokemuksen nuoressa joukkueessa. Ja niin sitä kai sanotaan, ettei tuo maalintekotaitokaan mihinkään häviä. Pelinopeuden kanssa on tässä tällä hetkellä ehkä eniten töitä, Honkanen päättää kauden avaus jo mielessään.



Honkanen pääsee takaisin liigavauhdin pariin harjoitusottelussa Classicia vastaan 13.8. järjestettävässä Players Nightissa Tampereella. Paluu liigakentille koittaa Oulussa sunnuntaina 18.9. OLS:n isännöidessä Steelersin kauden aloitusta.

7 comments

  1. Mahtavaa saada ”Joksi” takaisin liigakentille, viellä Savolaisen kun sais tarjoilemaan lättyä takatolpille

  2. Piti kirjoittaa samaa. Vielä kun saisi Sillin#84 pakistoon antamaan pitkiä diagonaali syöttöjä.

  3. Taisi olla Korkki Korhonen joka syötti suuren osan Joksin maaleista. Voitti vissiin Trackerseissa koko sarjan syöttöpörssin eräällä kaudella

  4. No tunnet näköjään lempinimenkin, joten taisi osua pelleily omaan nilkkaan. Täysin turhaa tollanen.

  5. Steelersille tulee synkkä kausi,joukkue ei todellakaan ole sitä tasoa mitä liigassa tarvitaan.Joksi ei yksin tasoa pysty nostamaan,on jo liian vanha ehtoopuolen pelaaja.