Yllättävä siirto – liigavahti Saksan pääsarjaan

Kristian Krogius pelaa ensimmäisen kautensa ulkomailla. Kuva: Anssi Koskinen.

Kristian Krogius pelaa ensimmäisen kautensa ulkomailla. Kuva: Anssi Koskinen.
Kristian Krogius pelaa ensimmäisen kautensa ulkomailla. Kuva: Anssi Koskinen.

Saksan bundesliigaseura Red Devils Wernigerode on ilmoittanut tehneensä sopimuksen Kristian Krogiuksen kanssa.

Krogius on nuori, 23-vuotias maalivahti, joka kuului SSV:n liigarinkiin jo kaudella 2011-12. Kaudesta 2013-14 eteenpäin hän on ollut SSV:n ja viime kaudella nimensä muuttaneen Viikinkien ryhmässä enenevällä vastuulla mukana. Viime kaudella hän oli kakkosvahtina ja hän oli pöytäkirjassa kaikissa 26 runkosarjan ottelussa. Salibandyliigan pelejä on vyöllä yhteensä 46.

Red Devils Wernigerode kuuluu Saksan Bundesliigan kärkipään joukkueisiin. Se on voittanut kertaalleen Saksan mestaruuden keväällä 2011 ja Saksan cupin 2013. Sen lisäksi se on yltänyt Bundesliigassa hopealle kausilla 2012 ja 2015.

– Ensinnäkin, en ajatellut pelaavani Saksassa kaudella 2016-17, mutta Red Devils oli lopulta vaihtoehtona paras minua kontaktoineista seuroista. Tulin siihen johtopäätökseen, että Bundesliiga ja ulkomailla pelaaminen ovat minulle mainio haaste. Tulevalla kaudella haluan Red Devilsin voittavan mahdollisimman monta peliä, kehittyä itse maalivahtina ja auttaa joukkuetta niin hyvin kuin mahdollista, Krogius toteaa Wernigeroden uutisessa.

Red Devils Wernigeroden uutinen aiheesta.

2 comments

  1. Tsemppiä Krogi! Uskon, että pärjäät hienosti ja kehityt edelleen huippuveskariksi. Harmitti katsoa viime kaudella, kun ukkoa istutettiin penkillä. Tsemiä siis!

  2. Johan tämä on huhumaan huhuissa ilmoitettu 7.7. Samalla kun vahvistettiin Hirmaston siirtyminen Oilersista Indiansiin.