Kesähaastattelussa Peter Kotilainen – pysyykö pää kylmänä ensi kaudella?

Peter Kotilaisen mukaan Happeella on nyt paras joukkue koskaan. Kuva: Jari Turunen.

Peter Kotilaisen mukaan Happeella on nyt paras joukkue koskaan. Kuva: Jari Turunen.
Peter Kotilaisen mukaan Happeella on nyt paras joukkue koskaan. Kuva: Jari Turunen.

Pääkallo.fi on tuttuun tapaan jututtanut kesähaastattelujen muodossa erinäisiä salibandytoimijoita, niin pelaajia kuin valmentajia. Tällä kertaa toimituksen piinapenkkiin istui Happeen hyökkääjätähti Peter Kotilainen.

Taidokkaita yksi-vastaan-yksi-haastoja kentällä esittelevä ja pistepörssissä viime kaudella neljänneksi tehoin 34+21=55 sijoittunut Kotilainen herätti viime kaudella ihastusta ja vihastusta salibandyn seuraajien keskuudessa. Kiistämättä hän on silti yksi Salibandyliigan tähtipelaajista, joka kamppailee paikasta joulukuun MM-kisajoukkueessa.

Peter Kotilainen, miten kesän treenit ovat sujuneet? Onko loukkaantumisilta säästytty ja innostus suuri tulevaa kautta kohtaan?
– Treenit ovat sujuneet hyvin ilman sen suurempia loukkaantumisia. MM-kisat ovat kuitenkin jo joulukuussa, joten myös maajoukkueleireillä ollaan painettu hommia, mutta silti ehditty nauttia kesästä. Kaikki tähtää siihen, että joulukuussa olen hyvässä kunnossa ja mielenkiinnolla odotankin jo alkavaa kautta. Uskaltaisin väittää, että nyt on paras Happee koskaan ja paras porukka mitä Happeella ikinä on ollut.

Peter Kotilainen Tallink Floorball -turnauksessa. Kuva: Topi Naskali
Peter Kotilainen Tallink Floorball -turnauksessa. Kuva: Topi Naskali

Kaikki Kotilaisen veljekset ovat jälleen saman seuran alla: Pasi valmentaa A-junioreita ja Panu ja Paul pelaavat kanssasi miesten liigassa. Minkälaisen lisämausteen se tuo?
– On se kiva, kun ensimmäistä kertaa ollaan kaikki samassa jengissä. Voi tulla välillä vaikeitakin hetkiä, mutta mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

Viime kauden tutkaparisi Johannes Jokinen siirtyi Sveitsiin. Onko sillä merkitystä omaan peliisi? Onko uusi tutkapari jo löytynyt?
– Ei sillä oikeastaan ole merkitystä. Johannes on hyvä pelaaja, mutta ei tutkaparillla ole niin väliä. Jengi on täynnä hyviä äijiä, niin se on lähestulkoon ihan sama.

Miten suuri helpotus sinulle henkilökohtaisesti on se fakta, että mörköjen mörkö, NST-maalivahti kassari Jarkko Monthan torjuu palloja jatkossa Divarin puolella?
– Kyllä se ainakin sen mahdollisuuden tuo, että pisteitä voi tehdä nyt vähän enemmän. NST:n kanssa on ollut aika hiljaista. Saa nähdä sitten Steelersin ja muiden nousijajoukkueiden kanssa, että löytyykö sieltä samankaltaisia ”Monttuja.”

Kuka on Happeen pukukopin erikoisin hahmo – itseäsi et saa valita?
– Tähän sanoisin Toni ”Jalka-Topi” Kuosmasen. Hieno, hiljainen työmies – alkanut viime aikoina purnaamaan, mutta nauttii suurta arvostusta.

Entä kuka Happeen pelaajista yllättää ensi kaudella? Kuka nousee parrasvaloihin?
– Ainakin Kouvosen Jalo, joka pääsi SPV:n ”koirankopista” pois ja ”takaisin kotiin.” Hän tulee ainakin olemaan kova. Ukkosen Eemililtä odotan myös kovia pelejä.

Happee on voittanut kolmena viime kautena kultaa, hopeaa ja pronssia. Onko nyt taas mestaruusjuhlien aika?
– Joka vuosi olen uhonnut että voitetaan, joten nyt olen vaan hiljaa ja sanon, että antaa pelien näyttää.

Mikä tekee viime kaudella pronssilla olleesta Happeesta vahvemman tällä kaudella?
– Meillä oli viime keväänä asiat vähän joka puolella huonosti. Nyt parannetaan ainakin sen suhteen, että keväällä olisimme kaikki kunnossa ilman loukkaantumisia. Uskallan väittää, että kaikkien ollessa kunnossa, ei löydy sellaista porukkaa, joka meidät voittaisi.

Mikä tulee olemaan Salibandyliigan ”veemäisin” vastustaja ja miksi?
– EräViikingit, niitä vastaan kun ei tietenkään olla ikinä pelattu. Kuulostaa vähän partioseuralta, joten vastaan näin jo ihan vaan nimen takia.

Olet takonut pinnoja kovaa tahtia, mutta viime kaudella pinna oli ajoittain myös turhan kireällä ja ylilyöntejä tuli. Onko Peter Kotilaisen pää viileämpi alkavalla kaudella?
– En uskalla mitään mennä lupaamaan, mutta katsotaan miten käy. On näitä asioita tullut mietittyä. Antaa pelien taas näyttää. Yritetään tällä kaudella keksiä erilaisia ratkaisuja viime kauteen nähden. Välillä voi räiskyä yli, mutta pyritään nyt ainakin punaisia kortteja välttämään.

Kuinka iso tavoite sinulle on olla mukana joulukuun MM-kisoissa? Näkyvätkö tulevat MM-kisat jotenkin päivittäisessä tekemisessäsi?
– Kyllähän niitä kisoja koko ajan odottaa. Ne tuovat kipinää treenaamiseen ja peleihin. Tähtäimessä ovat vahvasti, mutta sitä ennen on edessä myös Ruotsi-pelit ja marraskuun EFT-turnaus.

Olet tiettävästi saanut rahallisesti melko merkittäviä tarjouksia jo aiempina vuosina ulkomailta, mutta olet päättänyt pysytellä toistaiseksi hirvinutussa. Miksi ihmisen on niin hyvä olla Happeessa, ja missä kohtaa uskot, että lähtö tulee ajankohtaiseksi? Haluaisitko ensisijaisesti Ruotsiin vai Sveitsiin?
– Onhan niitä tarjouksia useampi tullut, mutta vielä ei ole halua tehdä tätä hommaa vain rahan takia. Happeessa on siistiä pelata parhaiden kavereiden kanssa – kyllä se rahan voittaa. Jossain vaiheessa täytyy niitä tarjouksia toki miettiä. Sinne suuntaan, mistä paras tarjous tulee.

Harjoitteletko paljon omalla ajalla esimerkiksi laukauksia tai tekniikkaa, vai riittävätkö joukkueen yhteiset harjoitukset?
– Kyllä tulee kaikenlaista neppailtua, enemmän toki kaikkea muutakin kuin pelkkää sählyä. Aika paljon kuitenkin joukkueen treenit vievät aikaa, eikä sitä yhtä lajiakaan liikaa pidä olla.

Minkälainen on täydellinen lavan käyristys?
– Tähän on vaikea sanoa mitään, kun en käyristä lapaa ollenkaan. Suoraan paketista se tulee, joten sanoisin, että paras käyristys on mahdollisimman suora.

Kotilaisen tutkapari Johannes Jokinen siirtyi kesällä Sveitsiin. Kuva: Jari Turunen.
Kotilaisen tutkapari Johannes Jokinen siirtyi kesällä Sveitsiin. Kuva: Jari Turunen.

Mitä muuta Peter Kotilainen tekee ja touhuaa salibandyn lisäksi?
– Eipä oikeastaan paljon muuta. Iltapäivällä tulee herättyä päiväunilta aikalailla suoraan treeneihin ja vapaa-ajalla hengailtua kavereiden kanssa.

Pääkallonkin anonyymit asiantuntijat ovat tuntuvasti edelleen sitä mieltä, ettei Peter Kotilainen osaa pelata tätä lajia kuin yksin. Olit kuitenkin syöttöpörssin jaetulla 9. sijalla viime kaudella 21 syöttärillä. Onko sinulla jotain terveisiä näille huutelijoille?
– Olinko niin huonolla sijalla syöttöpörssissä? Pitäisi varmaan petrata. En kauheasti jaksa kiinnittää huomiota huutelijoihin, vaikka minua pidettäisiinkin yksilöpelaajana. Sanoisin silti olevani enemmän maalintekijä kuin syöttelijä. Riippuu toki paljon myös kentästä. Yritän tehdä oikeita ratkaisuja eri tilanteissa. Suurimmaksi osaksi olen omasta mielestäni joukkuepelaaja ja ehdottomasti monipuolisempi pelaaja kuin joskus aiemmin.

Onko viime kauden pörssihai Veli-Matti Hynynen kukistettavissa ensi kaudella pörsseissä?
– Katsotaan, millaisen mailan hän saa Oxdogilta. Myös se, miten Kaukon Petrillä menee, vaikuttaa asiaan. Tiukka ”skaba” tulee jokatapauksessa pörssivoitosta olemaan.

2 comments

  1. Happee tulee olemaan edelleen todella kova joukkue varsinkin Jyväskylässä. Viime keväänä kokivat muutaman kirvelevän tappion playoffeissa (1. QF, 3. QF, 1. SF), mutta silloin kun homma toimi, joukkue pyyhki Monnarin lattiaa Oilersilla (9-3, 7-2) ja Tepsillä (9-1). Jos joukkue saa tasaisuutta lisää otteisiinsa – oli se sitten terveystilanteen tai muun kautta – niin Happee on finalistijoukkue. Itse veikkaan joukkuetta hopeamitalistiksi.

    Jyväskylä tulee olemaan runkosarjassa yksi tärkeistä mittareista muille kärkiryhmille. Eli ennenkuin Eräviikingit, Oilers tai Classic alkavat paukutella henkseleitään, niin katsotaan nuo 8.10., 20.11. ja 8.3. olevat pelit. Heitän veikkauksena, että Happee tulee ottamaan ainakin 23/26 pisteestä Monnarilta.

  2. On todella yksipuolinen pelaaja kyseessä. Maali- syöttö- ja jäähypörssissä korkealla, Pallottomana juoksee ja karvaa aktiivisesti. Nopea. Kohtalaisen hyvä pallonkäsittelijä. Hyvät laukaukset, kantti ja suoraan syötöstä. Jos noista pitäisi valita se ”osasto” jonka vuoksi Pete on yksipuolinen pelaaja niin vaikeata tulee. Ehkä se ettei koskaan pelaa leftiltä.