Kesähaastattelussa TPS:n nuori pistelinko – ”Joukkueella on mahdollisuudet kärkinelikkoon”

TPS:n Jenna Saario tekee kovaa jälkeä A-tyttöjen SM-sarjassa – silloin kun ehti mukaan liigakiireiltään. Kuva: Tapio Hämeen-Anttila

Kaudella 2015-2016 Naisten Salibandyliigan pistepörssin kakkossijan napannut Jenna Saario odottaa uutta kautta innokkaana. Kuva: Tapio Hämeen-Anttila
Kaudella 2015-2016 Naisten Salibandyliigan pistepörssin kakkossijan napannut Jenna Saario odottaa uutta kautta innokkaana. Kuva: Tapio Hämeen-Anttila

Kaudella 2015-2016 Naisten Salibandyliigan pistepörssin kärkisija meni selvästi Classicin Nina Rantalalle 45+30=75. Kakkossija meni lähes yhtä selkeästi TPS:n uuden tulemisen kärkinimelle, Jenna Saariolle, tehoilla 37+22=59. Pääkallo.fi:n kesähaastattelusarja jatkuu juuri naisten maajoukkueleiridebyyttinsä tehneen Saarion kanssa.

Jennan valmistautumisen kauteen on sujunut ongelmitta ja tuloksiakin on syntynyt:

– Tällä hetkellä meneillään kolmen viikon omatoiminen jakso ja joukkue jatkaa yhteisharjoituksia elokuussa. Olen rääkännyt itseäni portaissa sekä lenkeillä ja saanut harjoitella ehjänä.

TPS nousi kaudella 2015-2016 edellisen kevään karsinnoista pudotuspeleihin ja joukkue alkoi vaikuttaa uskottavalta haastajalta. Saario kiittelee joukkueen kasvamista kauden aikana:

– Joukkueelta viime kausi oli erittäin hyvä suoritus. Ylitimme kaikki ennakkoasetelmat ja yllätyimme itsekin miten hyvin pärjäsimme. Nyt joukkueella on erittäin positiivinen mieliala, kun on tiedossa, että pystymme tosissaan haastamaan sarjan kärkijoukkueita.

– Hyvä pistetahti toi uskoa omaan tekemiseen ja harjoitteluun. En kuitenkaan tee yksin maaleja, vaan joukkue ja ketjukaverit mahdollistivat tasaisen onnistumisen.

Kanadan MM-kisat olivat Saariolle hieno kokemus, vaikka finaalitappio Ruotsille olikin karvas. Lähitulevaisuudessa pyrkimyksenä on murtautuminen naisten maajoukkueeseen:

– Tyttömaajoukkueen avainrooli ja MM-kisat olivat juniorivuosien selkeä tavoite ja nyt edessä on seuraava etappi, jonka päässä uutena haasteena naisten maajoukkue. MM-kisat olivat huikea kokemus, vaikka joukkueen selkeästä tavoitteesta, MM-kullasta, jäätiinkin pienen matkan päähän. Finaalitappio veti hetkeksi mielen matalaksi, mutta nyt jälkeenpäin jäljellä on hyviä muistoja.

TPS:n ja Saarion tavoitteet alkavalle kaudelle ovat selkeät:

– Joukkueella on mahdollisuudet kärkinelikkoon. Vedetään hyvä alkukausi ja valmennus hakee koostumuksia, jotta olemme pudotuspeleissä kunnossa. Viime kaudella oltiin runkosarjassa viidensiä ja mahdollisuudet parempaan ovat olemassa. Henkilökohtaisella tasolla toivon nousujohteista kautta, jolloin pudotuspeleissä suoritustaso olisi huipussaan.

– Lisähaasteen kaudelle asettavat toki myös ylioppilaskirjoitukset. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki, mutta opettajan ammatti tuntuisi tällä hetkellä kiinnostavalta vaihtoehdolta.

Kuva: Tapio Hämeen-Anttila
Kuva: Tapio Hämeen-Anttila

TPS:n valmennusvastuuseen kauden 2014-2015 puolivälissä noussut Matti Kaipio on saavuttanut Saarion luottamuksen:

– Toimintatavat ovat muuttuneet ja se on iso vaikuttaja menestyksessä. Toimintaan on tullut selkeyttä ja joukkueen asenne on muuttunut – uskoa ja motivaatiota on tullut tekemiseen niin yksilö- kuin joukkuetasolla.

– Kaikki valmentajat ovat persoonia. Matilla on kokemusta ja selkeät näkemykset ja ne ovat myös tuottaneet tulosta: Aikaisemmin olimme karsinnoissa ja nyt havittelemme vakavasti kotietua.

TPS:n uusista pelaajista Saario mainitsee seuraamisen arvoisena kaksi pelaajaa ja kertoo myös tulevansa kaipaamaan pelimatkojen huonetoveria:

– Juulia Peura KaPa-65:sta tulee pyörimään liigaympyröihin. Erittäin nopea, kova menijä ja kunnon maalintekijä. PSS:sta tullut Iina Siirilä on myös lupaava pallollinen pakki. Pauliina Tienpäätä tulee ikävä. Meillä oli aina hauskaa matkustaessa ja jaoimme useimmiten hotellihuoneen.

Töiden ja harjoittelun ohella Saario on ehtinyt tutustua loppukesän Pokémon GO -villitykseen:

– Olen aloittanut. Taitaa olla kasassa 55 eri Pokémonia.

2 comments

  1. Littoisten Pikachu! Tsemppiä Turkkuseen ja tulevaan kauteen!

  2. En ole nähnyt hänen pelaavan, mutta on kyllä käsistään taitava likka.