Divarin ennakkosuosikkeihin ensi kaudella kuuluva SB Welhot ilmoitti keväällä mielenkiintoisesta valmentajakiinnityksestä, kun pelaajauransa päättänyt Janne Kainulainen siirtyi Sveitsistä kuopiolaisten penkin taakse kahden vuoden sopimuksella. Pääkallo.fi otti Kainulaisen juttukaveriksi kattavan kesähaastattelun muodossa.

Welhojen kesä on sujunut harjoittelun osalta onnistuneesti, ja tekeminen on ollut sellaista, mitä Kainulainen odottikin valmentajauran ensiaskeleiltaan.

– Kyllähän tämä hauskaa hommaa on ollut. On saanut tutustua uusiin hienoihin ihmisiin, ja intoa puhkuen tässä tehdään hommia tulevaa kautta silmällä pitäen. Seuran ammattimaiset tekijät, vahva valmennustiimi ja motivoitunut pelaajisto ovat helpottaneet omaa työntekoa ja sopeutumista uuteen kotiympäristöön kiitettävästi, Kainulainen suitsuttaa.

Poltetta takaisin kentälle ei ole ollut.

– Ei sitten minkäänlaista. Pelaajisto on sen verran laadukas, että tuskin tässä enää pysyisi poikien perässäkään.

Pelaajauran kaksi viimeistä kautta sujuivat Ad Astra Sarnenin riveissä Sveitsin ykkösdivarissa NLB:ssä, ja viime syksyn aikana mies alkoi huomata merkkejä siitä, että maila kädessä salibandyhommat ovat saapumassa päätepysäkille.

– Aika aikaisessa vaiheessa viime kaudella huomasin, etten nauti harjoittelusta enää entiseen malliin. Olin jo lopettamassa kauden 2013-2014 jälkeen Happeen mestaruusjuhliin, mutta sitten avautui mahdollisuus lähteä tutkimaan maailmaa. Se mahdollisuus oli kyllä kaikin puolin kannattava vielä käyttää, Kainulainen toteaa.

Sveitsin reissulta jäi paljon uusia ystäviä ja kokemuksia, vaikka liiganousu NLA:n puolelle jäikin haaveeksi.

– Oli mahtavaa tutustua uuteen kulttuuriin ja hienoihin ihmisiin. Paljon sieltä tuli elinikäisiä ystäviä, ja samalla sai imettyä salibandyoppia aivan toisenlaisessa ympäristössä. Suurimpana asiana mukaan tarttui varmasti sveitsiläinen tapa huomioida ja kunnioittaa kaikkia erilaisia ihmisiä, Kainulainen kertaa menneitä kausia.

Kokenut keltanokka

Vaikka Kainulainen onkin valmentajauransa alkupisteessä aikuisten miesten joukkueiden osalta, kokemusta fläppitaulu kädessä ohjeistamisesta on jo vuosituhannen alkuvuosista lähtien naisten sekä tyttö- ja poikajunnujen osalta. Itsensä luonnehtiminen valmentajana on monille hankalaa, mutta Suomen Palokasta maailmalle ponnistaneella miehellä askelmerkit ovat selvät.

– Valmentajana olen hyvin ihmisläheinen ja koko ajan eteenpäin pyrkivä. Valmentamisen tavoite on kehittää yksilöä sekä joukkuetta, ja se tapahtuu kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen sekä palautteen annon kautta. Tähän pyrin jokaisessa harjoitustapahtumassa sekä myös kentän ulkopuolella, Kainulainen avaa ajatusmaailmaansa.

Pelaajat ovat erilaisia, ja sen huomioiminen on Welhot-pomon papereissa ensiarvoisen tärkeää.

– Jokaisella pelaajalla on omat tapansa toimia sosiaalisissa tilanteissa, joten pelaajat tulee tuntea ihmisinä. Täten pystyy käyttämään oikeanlaisia työkaluja erilaisten persoonien kanssa. Kun pelaajien käyttäytymismallit tulevat tutuiksi, voi heitä kehittää urheilijoina ja samalla toivottavasti myös ihmisinä, mies jatkaa linjapuhettaan.

Kainulainen haluaa, että Welhot on tulevalla kaudella äärimmäisen ikävä vastustaja kaikille Divarin joukkueille.

– Me pelaamme ensi kaudella vahvuuksiemme kautta voittavaa ja aktiivista salibandya. Pyrimme olemaan joukkue, joka on ärsyttävä ja periksiantamaton vastustaja.

Pelaajana Kainulainen oli viihdyttävä tapaus, jonka no-look-syötöt ja neulomisviritelmät tulivat yleisölle tutuksi. Welhot on vahvistunut kesän aikana muun muassa Erästä palanneella Iiro Lankisella ja Sveitsistä siirtyneellä Pauno Kajoksisella, jotka kuuluvat nimenomaan tähän viihdyttävään ja yllättävään ”leipää ja sirkushuveja kansalle”-osastoon. Temppuilua ei ole tarkoitus kahlita pelaajilta valmentajan roolissakaan.

– Emme me mitään bussia tai mökkiä lähde pelaamaan, eikä pelaajia ole tarkoitus rajoittaa liikaa, vaan pelikirjastamme löytyy sivu myös henkilökohtaiselle taidolle. Kuten totesin, tarkoitus on pelata niin yksilöinä kuin joukkueenakin omilla vahvuuksillamme, Kainulainen tuumii.

Aiemmat päävalmentajat Mikko Tiihonen ja Jani Lipsanen ovat luoneet Kuopioon vaativan ja tehokkaan toimintakulttuurin, jonka hedelmistä myös uusi käskyttäjä pääsee nyt nauttimaan. Kuopiossa itsekin syntynyt Kainulainen on joukkueeseen tyytyväinen.

– Työtäni helpottaa huomattavasti se, kuinka hyvin herrat Tiihonen ja Lipsanen ovat pohjat täällä rakentaneet. Pelaajien ymmärrys lajista on kovaa luokkaa, ja nyt voimme keskittyä paljon jopa erityisiin nyansseihin isojen kokonaisuuksien opettelun sijaan. Näen, että meillä on motivoitunut ja taitava joukkue, ja ehkä erona aiempiin vuosiin täältä löytyy nyt todella kova kilpailutilanne pelipaikkojen suhteen. Se vie varmasti joukkuetta eteenpäin, Kainulainen uskoo.

Ihmisiltä ihmisille

Kainulainen sai miestä eri puolille Suomea vieneen peliuransa aikana kunnian pelata usean erilaisen valmentajan alaisuudessa, mutta pari nimeä nousee esiin erityisesti inspiraation lähteinä.

– Aluksi täytyy tietysti kiittää ihan jokaista valmentajaa uran varrelta, sillä kaikilta olen saanut valtavasti arvokasta oppia. Suurimpana opettajana ja idolina on kuitenkin ollut Happee-valmentaja Seppo Pulkkinen. Se, kuinka hän käsittelee pelaajia ihmisinä, on jotain uskomattoman hienoa välittämistä. Jos joskus pystyn välittämään omista pelaajistani lähellekään yhtä paljon mitä Seppo, olen mielestäni onnistunut tehtävässäni. Lisäksi täytyy mainita nimeltä vielä EräViikinkien päävalmentaja Jyri Korsman. Se työmäärä, jonka hän panostaa joukkueen ja pelaajien kehittämisen eteen on jotain uskomatonta, Kainulainen hehkuttaa entistä Happeen apuvalmentajaa.

Welhot ei kiinnittänyt seuraansa pelkästään valmentajaa, vaan Kainulainen on toiminut vuosien varrella myös edustamiensa seurojen taustoilla esimerkiksi junioripuoleen keskittyen. Myös Kuopiossa hän haluaa kehittää edustusjoukkueen piiskaamisen ohella myös koko Welhot-yhteisöä.

– Täällä on upea eteenpäin pyrkivä seura, jonka eteen on tehty jo vuosien ajan todella laadukasta työtä. Omaan työnkuvaani kuuluu valmentamisen lisäksi myös seuratyötä yhteistyössä meidän kovan toimiston kaksikon ja seuran muiden ihmisten kanssa.

Kainulainen on ollut aina joukkueidensa väriläiskä ja pukukopin juttumies, mutta nyt rooli on erilainen ja etäisyyttä valmentajana täytyy ottaa joukkueeseen eri tavalla. Hän ei näe sen olevan ongelma.

– Eron tekeminen pelaajan ja valmentajan roolin välillä on helppoa, sillä olen nyt valmentaja ja käyttäytymisen tulee olla sen mukaista. Tähän olen myös itse henkisesti valmentautunut, ja tietysti siinä helpottaa myös se, ettei kentälle ole enää minkäänlaista hinkua, Kainulainen vahvistaa.

Heinola, Lahti, Turku, Jyväskylä ja Sveitsi

Pelaajaura kuljetti Palokan poikaa ympäri Suomea reikäpallon perässä. Liigapelejä kertyi 124 tehopistein 10+15 Happeen ja TPS:n paidassa, ykkösdivarissa parin kauden ajan puolustajan päällä oli legendaarisen jyväskyläläisseura SC Bluesin paita, ja kakkosdivaria mies tahkosi Lahden Sbandyn ja SB Heinolan paidassa. Kuten todettua, ura päättyi Sveitsin divariin ja Sarnenin kuvankauniiseen kuntaan viime keväänä. Suomen mestaruus Happeen paidassa keväällä 2014 oli saavutus, jota kelpaa muistella myöhemminkin, mutta tosissaan ura käynnistyi vasta verrattain myöhäisessä vaiheessa.

– Mestaruus parhaiden ystävien kanssa Happeessa oli uran ehdoton kruunu. Samalla ymmärsi sen, mitä voittaminen vaatii, eli vuosien armotonta työtä, sillä urheilussa ei saa mitään ilmaiseksi. Se on kliseistä, mutta urheilussa on paljon puhetta, ja teot saattavat olla sitten jotain aivan muuta. Ura olisi voinut olla kovasti toisenlainenkin, sillä tajusin harjoittelun merkityksen vasta 25-vuotiaana aladivarijyyränä. Onneksi se ei ollut liian myöhäistä, sillä muuten mestaruus Happeessa olisi jäänyt saavuttamatta ja se olisi varmasti harmittanut kiikkustuolissa, kolmen liigaottelun verran jo kaudella 2003-2004 Happeessa esiintynyt Kainulainen pohtii.

Kainulainen on opiskellut valmennus- ja testausoppia Jyväskylän yliopistossa, ja maisterin paperit ovat lähiaikoina tipahtamassa taskuun. Gradunsa hän teki salibandyn suorituskykyprofiiliin ja sarjakauden aikana tapahtuviin muutoksiin liittyen, joten Kuopiossa saadaan nauttia lähivuosina myös lajiin liittyvästä akateemisesta asiantuntijuudesta. Hän haluaa tehdä valmennustyötä juuri tässä ja nyt, eivätkä ajatukset karkaile liian kauas tulevaisuuteen.

– Katsellaan rauhassa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen elänyt aina periodi kerrallaan antaen koko sydämeni kulloinkin edustamalleni seuralle, ja nyt tehdään ainakin kaksi seuraavaa vuotta Kuopiossa täysillä hommia. Sen jälkeen voi taas katsoa, mitä tämän jälkeen tapahtuu. Minulla on kova halu viedä lajia eteenpäin niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin ja lisätä salibandyn tunnettuutta omalta osaltani.

Kohti Salibandyliigaa

Welhojen kaksi edellistä kautta ovat olleet nousujohteisia, mutta tie on silti tyssännyt keväällä liigan porteilla ensin M-Teamin ja TPS:n, ja viimeksi LASB:n käsittelyssä. Nousu Salibandyliigaan on selkeä tavoite tälläkin kertaa.

– Pelaajat päättivät joukkueen tavoitteen jo oikeastaan huhtikuussa ennen yhtäkään yhteistä tapahtumaa. Kahtena vuotena peräkkäin Kuopiossa on nielty karvasta kalkkia, ja nyt haluamme tehdä yhdessä kuopiolaista salibandyhistoriaa nousemalla liigaan. Töitä on valtavasti edessä, mutta suunta alkaa löytyä, Kainulainen näkee.

Vahvistunut joukkue sijoitetaan takuuvarmasti tuoreimpien vahvistusten myötä Divari-rankingien kärkeen, mutta noin muuten sarjasta on kuopiolaisvalmentajan mukaan tulossa taas jännittävä ja vaikeasti ennakoitava, sillä uusia joukkueita on taas paljon.

– Ensi kauden Divari on mielenkiintoinen paketti, sillä viisi uutta joukkuetta tuovat takuulla omat mausteensa erittäin tasokkaaseen sarjaan, Kainulainen povaa.