Divarit

Miten salibandypelaajien pitäisi harjoitella? ”Pidetään hiihdot ja suunnistukset eri juttuina”

19.08.
2016
91 Kommenttia
14
Divarit
Perttu Kytöhonka (oik.) valmensi viime kaudella Sveitsissä. Alkavalla kaudella hän luotsaa NST:tä.

Perttu Kytöhonka (oik.) valmensi viime kaudella Sveitsissä. Alkavalla kaudella hän luotsaa NST:tä.

Kuinka salibandyjuniorien tulisi harjoitella? Entä aikuispelaajien? Mikä on fysiikkaharjoitusten merkitys? Miten pelaajien fyysisiä ominaisuuksia tulisi testata? Vai ovatko testit kokonaan turhia? Näitä kysymyksiä ja aiheita on pyöritelty viime päivinä aktiivisesti niin Pääkallo.fi:n keskustelupalstalla kuin sosiaalisessa mediassa.

Sytykkeen keskustelulle antoi Pääkallo.fi:n uutinen SPV:n Cooper-testistä ja sen tuloksista. Jatkoa saatiin artikkelissa, jossa päävalmentaja Petri Kettunen avasi miesten salibandymaajoukkueen testausmenetelmiä.

Aktiivisesti keskusteluun ovat osallistuneet Pääkallo.fi:hinkin blogeja kirjoitelleet Classicin organisaatiossa toimiva Antti Hänninen sekä NST:n Divari-joukkueen tuoreehko päävalmentaja Perttu Kytöhonka. Hännisen ja Kytöhongan kommentit laji- ja fysiikkaharjoittelusta ovat myös jakaneet mielipiteitä vahvasti. Molemmat muun muassa ovat kyseenalaistaneet maajoukkueen testausmenetelmät.

Jotta asiaan ja keskusteluun saadaan lisää syvyyttä, päätti Pääkallo.fi ottaa Kytöhongan haastatteluun. Kytöhongalle annettiin laajempi mahdollisuus perustella näkemyksiään.

Perttu Kytöhonka, olet rummuttanut paljon pelin puolesta ja vähätellyt fyysisen harjoittelun merkitystä. Avaatko vähän?
– Ihan ensiksi, en vähättele ollenkaan fyysistä harjoittelua. Se on tärkeä osa peliä, sillä salibandy ja sen harjoittelu on todella fyysistä toimintaa. Olen kyseenalaistanut irrallisen fysiikkaharjoittelun mielekkyyttä lajissamme. Lisäksi olen halunnut vielä erottaa tässä kohtaa junioriurheilun ja aikuisten urheilun. Aikuisissa löytyy pääsarjatasolla joskus resursseja siihen, että siitä fyysisestä harjoittelusta vastaa joku ammattilainen. Ja ammattilaisella en tarkoita nyt ketään sellaista, joka toimii omien subjektiivisten kokemustensa pohjalta mutulla, vaan ihan aiheeseen perehtyneitä ja kouluttautuneita ihmisiä. Tällöin on hyvinkin mahdollista, että harjoittelu on siinä kulmassa fiksua, jos ihminen nähdään sellaisena biomekaanisena koneena ja peli lineaarisena, pienistä palasista koostuvana kokonaisuutena. Että ikään kuin parannetaan yhtä juttua, josta seuraa automaattisesti parempaa peliä. Olen täysin eri linjoilla tämän asian suhteen, mutta kuten sanottu, aikuisissa toimitaan miten kukin parhaaksi näkee.

– Sen sijaan junioreissa näitä alan ammattilaisia harvemmin on päivittäisessä valmennuksessa mukana. Siellä kaikesta valmennuksesta vastaa isät, äidit, vanhat pelurit tai muut aiheesta kiinnostuneet, joilla on hieman henkilöstä riippuen suuria haasteita jo vaikkapa pedagogisessa osaamisessa tai pelin ymmärtämisessä. Tausta voi olla jostain toisesta lajista ja se on ihan hyvä pohja – palloilulajeissa on paljon samaa. Ja välihuomatuksena haluan jo nyt todeta, että nämä oikeista motiiveista mukana olevat ihmiset ovat superarvokkaita urheilun mahdollistajia lajista riippumatta. Mutta, ei ole oikein eikä realistista vaatia heiltä asiantuntemusta ihmisen fysiologiasta puhumattakaan siitä, että he osaisivat arvioida millainen harjoittelu on fiksua eri yksilöille, joita saattaa jengistä riippuen olla 15-30. On sula mahdottomuus tehdä tätä laadukkaasti. Päinvastoin, hyvääkin tarkoittavat koutsit voivat edesauttaa rasitusvammojen syntymisiä, jotka pahimmillaan laittavat pelit jopa kauden ajaksi tauolle. Rasitusvammat eivät vain ”kuulu asiaan”, vaan kyseessä on käytännössä aina se, että valmennuksessa on tehty virheitä. Nämä ovat vakavia juttuja.

– Oma lukunsa ovat sitten ne tapaukset, joissa unohdetaan jo koko maalaisjärjen käyttö. Silloin ollaan pahasti vinoutuneessa tilassa, jos peruskouluikäisiä juoksutetaan lähes oksennukseen saakka, testataan neljä kertaa kesässä tai tehdään muuta älytöntä. Ja pidetään tätä vieläpä hienona juttuna! Ymmärrän, että meidän kulttuurissamme ihannoidaan tällaisia Mika Myllylä suolla -kuvia ja että miten ”kaikki kaunis pitää tulla kärsimyksen kautta”, mutta rajansa kaikella. Tällainen salibandyvalmentaminen ei junnuissa ole pelkästään hyödytöntä, vaan puhtaasti haitallista. Jos minulla olisi lapsi tällaisessa valmennuksessa, vetäisin välittömästi pois toiminnasta kunnes siihen tulee järkeä. Ja kyllä, tätä tapahtuu ihan tänäkin päivänä meidän lajissamme.

Kuva: Salibandyliiga

Kuva: Salibandyliiga

Sanoit, että fyysinen harjoittelu on tärkeää. Miten sitä sitten harjoitellaan, jos ei juoksemalla pururadalla ja muilla perinteisillä menetelmillä?
– Lajin kautta. Harjoittelemalla lajin kautta tapetaan monta kärpästä yhdellä iskulla. Ihan heti täytyy sanoa, että en ole niin fiksu kaveri, että keksisin näitä ihan itsenäisesti. Isoin inspiraatio tulee tuolta Espanja–Portugali–Hollanti-akselilta jalkapallon puolelta. Siellä mm. sellaiset henkilöt kuin Paco Seirul-Lo, Vitor Frade ja Raymond Verheijen ovat tuoneet omaan valmennusfilosofiaani todella paljon ajatuksia ja vaikutteita. Jos pitää tiivistää, niin Verheijeniä lainaten, koska salibandykin on joukkuepeli, siinä pelissä suurin merkitys on pelaajien välisessä, verbaalisessa ja nonverbaalisessa kommunikoinnissa. Toiseksi tärkein asia on tämän kommunikoinnin ja kerätyn informaation pohjalta tehtävä päätös. Kolmantena tulee päätöksen tekninen suorittaminen ja neljäntenä sitten lajifysiikka – kyky tehdä erilaisia asioita kentällä korkealla tempolla mahdollisimman pitkään.

– Kartesiolaisuus, jossa ajatellaan, että mieli ja keho ovat erillisiä, on vaikuttanut vahvasti länsimaiseen tieteeseen ja sillä on suuret ansiot. Sen myötä reduktionismi – ajatus, että kokonaisuus on palautettavissa pienimpiin osiinsa – valtasi alaa myös joukkuepalloilujen parista. Joukkuepelit ja meidän tapauksessamme salibandy, on kuitenkin kompleksi systeemi, jossa kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa. Toisiinsa vaikuttavien palasten määrä on niin valtava ja monimutkainen, että yksinkertaistamalla peliä sellaiseksi yksittäisten ominaisuuksien kehittämiseksi – oli sitten kyseessä vaikka juoksunopeus tai syöttötaito – liikutaan kauaksi optimista. Yksinkertaisesti, juoksunopeuden kehittäminen 20 metrillä vaikkapa kolme sadasosaa nopeammaksi ei tuota parempaa peliä. Pelaaja on silloin vain sillä hetkellä kolme sadasosaa nopeampi 20 metrin juoksutestissä. Pelissä ei tarvitse olla erityisesti nopea 20 metrillä. Pelissä pitää olla ajoissa, ”in time”. En tiedä onko Jussi Piha timanttinen 20 metrillä, mutta pelaajana hän on timanttinen, eikä useampi Cooper-keisari tai 20 metrin tykittäjä kykene ikinä sellaiseen pelaamisen nopeuteen mitä hän. Sillä hän on ajoissa, ”in time”.

Anna konkreettinen esimerkki.
– Ajatellaan seuraavaa tilannetta. Olet keskiviivan tuntumassa laidan vieressä, saat syötön omalta joukkuekaveriltasi. Mitä tapahtuu ensimmäiseksi? Kommunikoit ympäristösi kanssa ja ympäristö (omat pelaajat, vastustajat) kommunikoi sinun kanssasi. Sinulla on tiedossa joukkueesi taktiset periaatteet, mikäli valmentaja ei sitten ole ”luovan” pelin kannattaja. Tämän aivojesi keräämän informaation avulla teet päätöksen. Joukkueen harjoituksissa on käyty pelien kautta läpi vastaavaa tilannetta, joten päätöksesi nopeutuu ja päätät lähdet ajamaan pallollisena kohti keskustaa. Nyt tullaan tekniseen suorittamiseen – sinun tulee kyetä suorittamaan tämä päätöksesi, tavalla tai toisella, ei ole olemassa ”oikeaa” tekniikkaa. Ja viimeisenä, prioriteettilistan nelosena, mutta silti oleellisena, sinun pitäisi kyetä tekemään tällaisia päätöksiä mahdollisimman korkealla tempolla, mahdollisimman pitkään. Optimaalinen tapa harjoitella tätä pelistä johdettua ajatusta on yksinkertaisesti harjoitella pelin kautta. Progressiivisesti, askel askeleelta vähän korkeammalla tempolla tai pidempään kuin edellisellä kerralla.

– Tällä tavoin pelaajalle ei tarvitse erikseen selittää, miten metsässä juokseminen auttaa hänen pelaamistaan. Se jaksamisen lisääntyminen näkyy ihan suoraan pelissä. Muuten, moni erittäin pätevä peluri, sellaiset kenelle asiat kentällä ovat helppoja, ovat tajunneet tämän intuitiivisesti koko ajan. Puhutaan paljon taitavista, mutta huonoasenteisista pelaajista. Ehkä kyse ei aina ole huonosta asenteesta, vaan siitä, että tällaiset kaverit tietävät, vaikka eivät ehkä osaa pukea sanoiksi, että siitä mäkijuoksusta ei ole hänelle mitään hyötyä. Että hän on silti paljon parempi pelaamaan kuin se mäkijuoksua vaikka koko päivän tikkaava joukkuekaveri. Joskus tällaisista pelaajista sanotaan, että he eivät ole valmiita tekemään töitä, mutta ehkä heidän ”työntekonsa” on ollut ne sadat ja tuhannet tunnit pallon kanssa kikkaillessa. En halua edes ajatella kuinka monta kovaa pelimiestä Suomessa on eri lajeissa menetetty tällaisista syistä. Pidetään ne hiihdot ja suunnistukset eri juttuina. Hienoja lajeja, mutta omia lajejaan.

– Sitten tullaan vielä pragmaattisuuteen. Salibandy on amatöörilaji ja 99 prosenttia pelaajista käy päivätöissä tai opiskelee. He eivät kykene ammattiurheilijan tapaan vain harjoittelemaan, syömään ja lepäämään. Tämän kaiken keskellä on käytännössä mahdotonta harjoitella lajia sekä kaikkea mahdollista oheistoimintaa ilman, että rasitus kumuloituu ja ennemmin tai myöhemmin seuraa lihasperäisiä vammoja, rasitusvammoja tai keskushermoston väsyessä vakavampiakin loukkaantumisia. Meillä ei tietty ole tutkimustietoa tästä, mutta mietityttää kuinka moni lajin eturistisidevammoistakin on lopulta lähtenyt sieltä keskushermoston väsymisestä. Kun keskushermosto väsyy, viesti aivoilta vaikkapa polven tukillihaksille kiertoliikkeen kohdalla ottaa enemmän aikaa ja tämän myötä polvi sanoo poks.

– Koska kyseessä on salibandy eikä suunnistus tai painonnosto, kannattaa kaikki mahdollinen energia käyttää lajiin. Käytännön tasolla 4-5 tapahtumaa on ihan maksimi rasituksen kannalta ja toki senkin takia, että kyseessä on intensiivilaji, ei mikään määrällä jurnuttaminen. Ei se määrä vaan se laatu.

Kuva: Classicin Facebook-sivut

Kuva: Classicin Facebook-sivut

Olet ihmetellyt silloin tällöin maajoukkueen 20 minuutin testiä ja nyt viimeksi kyseenalaistit Cooperin testien mielekkyyden.
– Edellä mainituista syistä. Kahdenkymmenen minuutin juoksutesti ei kerro mitään siitä, miten teet päätöksiäsi pelin viimeisillä minuuteilla. Hyvä 20 minuutin tulos ei ennusta sitä, että pelaaja tekee hyviä juttuja viimeisellä vitosella. Sama koskee Cooperin testiä. Tai 5-loikkaa. Tai 20 metrin juoksutestiä. Paras tapa arvioida missä kunnossa pelaaja on, on pelata ja seurata miten hän kykenee toteuttamaan tehtäviään läpi ottelun. Kaikkien pelaajien taso putoaa loppua kohden, mutta joillain se putoaa enemmän. Jos vaikkapa pelisuunnitelmassa on annettu tehtäväksi työntää joka kerta pakki-pakki-syötöstä korkeaan karvaukseen, mikäli pelaaja jättää sen tekemättä, siinä on selvä indikaattori siitä, että hän ei kykene tällä hetkellä pitämään yllä tasoaan. Kun vedetään leireillä tai harjoitusturnauksissa useampi peli peräkkäisinä päivinä, siinä on hyvää simulaatiota MM-kisoja ajatellen. Maajoukkueella on sitten käytössä varmasti myös sykemittareita koko jengille. Siltä pohjalta voi sitten vielä saada infoa siitä, oliko kyseessä jaksamisen ongelma vai kenties ”asenteen” tai ymmärtämisen ongelma.

– Tällainen tapa testata vaatii tietenkin enemmän kuin se, että äijät laitetaan radalle. Pitää laatia peliin selkeät periaatteet ja laatutekijät mitä siellä halutaan nähdä. Ja tietenkin sitten kyetä opettamaan näitä periaatteita pelin kautta. Peliosuuksia ei voi siten pelata vain ”luovasti” neppaillen, vaan siellä on selkeitä rakenteita, joiden suorittamisen laatua valvotaan. Maajoukkueella on kaiken lisäksi todella vähän yhteistä aikaa. Se kaikki aika olisi tärkeä käyttää pelitavan kehittämiseen.

Entä sitten NST:n miehet? Harjoitteletteko näiden ajatustesi pohjalta?
– Ehdottomasti. Minulla on kyllä tämän suhteen ihan oma nahka pelissä. Luotan filosofian toimivuuteen täysin. Koska kyseessä on peli, on täysin mahdollista, että meidän pelit eivät suju voittoisissa merkeissä. Silloin pitää arvioida kriittisesti omaa toimintaa, mutta itse filosofia ei perustu mihinkään mutuun tai mielipiteeseen. Jos kehitys ei ole toivotunlaista, minun ja jengini pitää sitten tarkistaa keinojen ja toteutuksen laatua ja löytää sieltä parannettavaa, mutta emme ryhdy jauhamaan drillejä tai juoksemaan portaissa sen jälkeenkään. Tulos seuraa ennemmin tai myöhemmin laatua.

– Ja viime kädessä, filosofia ja teoria voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta käytännössä kyse on siitä, että nostetaan peli sille kuuluvaan asemaan. Jos halutaan hyökkäysalueen hyökkäyspelin paranevan, rakennetaan pelimuoto, jossa halutut asiat toistuvat mahdollisimman usein, mutta pelin periaatteet eivät muutu. Että kokonaisuus on koko ajan läsnä. Eli jos menetät pallon puolustajalle, siitä seuraa negatiivinen tilanteenvaihto sinulle, positiivinen tilanteenvaihto hänelle ja tilanne jatkuu johonkin asti. Sitten toistetaan. Koska peli on viime kädessä aina arvaamatonta ja osittain kaaosta, steriilit ja ärsykkeiltä riisutut drillit eivät vastaa pelitapahtumia ja sitä kautta eivät valmista pelaajaa toivotulla tavalla. Rakentamalla omaan peliin enemmän tai vähemmän ennustettavuutta, pelaajan päätöksenteko helpottuu ja nopeutuu. Kun riittävän kauan jauhetaan tiettyjä tilanteita, alkaa osa toiminnoista siirtyä sinne aivojen syvempiin osiin alitajunnan puolelle ja otsalohkoon vapautuu lisäkapasiteettia tekniselle suorittamiselle ja sille kuuluisalle luovuudelle.

– Prosessi ottaa aikansa ja alkuun hidastaa tekemistä kentällä, koska pelaamista joutuu ajattelemaan liikaa. Pikku hiljaa periaatteet automatisoituvat ja homma nopeutuu. Koitetaan treeneissä tehdä parhaamme, että tämä prosessi on mahdollisimman nopea. Kuinka nopea se on, en tiedä koska tämä on peliä ja moni asia vaikuttaa. Mutta on mahtavaa tehdä uusia asioita – juuri se tekee tästä jännää ja hauskaa!

Minkälaista viestiä haluaisit välittää salibandyihmisille?
– Kuten sanoin, aikuisjoukkueet tekevät mitä tykkäävät. Minulle on periaatteessa ihan sama vaikka joku joukkue treenaisi lajia kerran viikossa, juoksisi metsässä neljä kertaa viikossa ja testaisivat vaikka neljän tunnin juoksuaikoja suolla. Typerältähän se kuulostaa, mutta se on muiden asia se. Sen sijaan pitkän pätkän junnujen parissa toimineena haluaisin kovasti välittää sitä viestiä, että palautetaan peli pelaajille ja annetaan lajista innostuneiden toteuttaa itseään lajin parissa. Kukaan ei ole aloittanut pelaamista sen takia, että pääsisi juoksemaan portaita tai seisomaan drillijonossa. Pelit on aloitettu sen takia, kun pelaaminen on hauskaa. Se win-win tulee sitä kautta, että samalla kun pelaajilla on treeneissä pelin parissa hauskempaa, he myös oppivat niitä oleellisimpia hommia – kommunikointia, päätöksentekoa ja näiden päätösten teknistä suorittamista. Ja kun usein ja paljon pelataan, se kuntokin siinä sitten kasvaa. Paljon peliä ja oikeat motiivit, niin taso nousee.

Lue myös:
SPV:n seuraennätys uusiksi Cooper-testissä – tässä on tulos
Tällaiset ovat miesten maajoukkueen fyysiset testit – ”Testataan yhä vähemmän ja vähemmän”

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jussi Ojala
Jussi Ojala
Twitter: @ojalajus
Katsoja
19/08/2016
Arvostus nousi tämän jutun luettuani Kytöhonkaa kohtaan, teoria ainakin kolahti.
Hyvä vertaus Jussi Pihaan, juuri näin mutta ajatteleeko esim. Kettunen myös näin, epäilen ja ymmärtääkö hän modernin salibandyn pelaajia?
Vanhan liiton miehet kuten nykyinen maajoukkueen valmennusjohto, eivät valitettavasti löydä muuta tapaa valintoihinsa kun hyvät kaverisuhteet ja fyysiset testit.
No, näillä mennään tulevat MM- kisat ja isompi muutos tulee luonnollisesti kisojen jälkeen.

Voi olla että Kettunen on näitä vanhan liiton
entä jos
19/08/2016
niin mutta entäpä jos on koko kentällinen näitä jussi pihoja ja mertoja? mitenköhän näitä vastaan pärjää joukkue jolla on myös peruskunto timanttista luokkaa..?
Osku
19/08/2016
Olisiko Piha sitten huonompi pelaaja, jos hän juoksisi kunnon tuloksen Cooperissa?

Montako tuntia viikossa juniorit tarvitsevat pelillistä harjoittelua, jotta heidän kunto kasvaa riittävälle tasolle esim. B-junioreiden täysimittaista peliä ajatellen? Monellako seuralla tai juniorilla on mahdollisuus tällaiseen harjoittelumäärään?

Kilpaurheilu on tavoitteellista. Se että kaikilla on kivaa harjoituksissa, ilman tavoitteellisuutta, tekee siitä harrastuksen. Salibandyssä sitä kutsutaan myös höntsäksi.

Joukkuelajeissakin pitää olla yksilökohtaisia tavoitteita. Koska vain osaa lajiin liittyvistä tekijöistä voi kvantitatiivisesti seurata (20 m, Cooper, tms), miksi niiden kautta saatavasta informaatiosta pelaajan henkilökohtaisen fyysisen kehittymisen mittarina pitäisi luopua? Mitä henkilökohtaisen kehityksen mittareita sitten pitäisi käyttää?

Drillijonossa seisominen pidempään kuin siitä mahdollinen palautuminen vaatii on tietenkin ajan haaskausta, mutta miten sitten hoitaa ns. normaali harjoituskerta toisin. Saliaikaa on 1 tunti ja harjoitukset alkavat 0,5-1 h ennen sitä. Pitäisikö 12-vuotiaille pitää video-/pelitaktiset sulkeiset ennen saliaikaa, tai laittaa ne siksi aikaan kehittämään fyysistä kuntoaan vaikka lenkkeillemällä?

Ja keskushermoston "väsyminen" ei aiheuta yhtään eturistisidevammaa. Se tapahtuu pääasiassa huonon tuurin seurauksena, huonon paikallisen lihaskunnon takia (esim. kesällä treenattu eri lajia/eri tavalla), tai yksilökohtaisen nivelrakenteen takia.
nulikka
19/08/2016
Niin, itsekin haluaisin kuulla lisää harjoitusten käytännön toteuttamisesta.

Jos juniorijoukkueen on mahdollista saada noin 4h saliaikaa viikossa, riittääkö tämä fyysisten ominaisuuksien kehittymiseen? Entä alkulämmöt? Entä palloliset lämmöt? Entä peliä edeltävät drillit? (junnuotteluissa pienpelien organisointi utopiaa) Entä erilliset MV-reenit? Ja kenties tärkeimpänä, mitä sitten, jos säbäharrastus loppuu? Jos on aina vain pelaamalla harjoitellut samojen kavereiden kanssa, ja syystä tai toisesta harrastus loppuu, loppuuko samalla kaikki liikunta? Entä jos olisi tottunut käymään kerran viikossa lenkillä, tai uimassa, tai pyöräilemässä?

Tapa harjoitella ja valmentaa vain pelaamisen kautta kuulostaa kieltämättä mielenkiintoiselta, mutta ihan en vielä osta. Pidätän kuitenkin oikeuden muuttaa mieltäni.
Nappo
19/08/2016
Meinataanko täs ny sitä että heti ku kesäkuus aloitetaan valmistautuminen uuteen kauteen, niin järkevintä ois ottaa maila käteen ja pelata?:D ite valmennan junnuja, toki jo b-junnuja, mut kuiteski oon huomannu että kesällä tehdyistä fysiikka treeneistä ja metsäs juoksemisista ja muutenki juoksuharjoitteista on iso hyöty kaudella! Elokuus siirryttiin kokonaan lajiharjoitteisiin, mut kesä ja heinäkuu vedettiin pelkkää fysiikkaa, juoksutreeniä, jalkapalloa yms. En kyllä allekirjoita täysin tuota tekstiä, mikäli siinä meinataan että pelinkautta treenaaminen kannattaa tehdä jo kesällä! Tai sitte oon vaan tyhmä enkä tajunnu pointtia:D mutta en mä tuota valmennustapaa lyttääkkään! Jokainen taaplaa tavallaan ja Kytöhonka on selkeesti meriiteiltään kovempi valmentaja kuin minä, niin ei mulloo varaa lähtiä neuvomaan:D
Osku
19/08/2016
Pääkallolle blogivinkki! Nyt kun lähdetään hifistelemään tätä kilpaurheilua oikein tarkasti, niin voisitteko pyytää blogikirjoituksen joltain ihan oikealta ravitsemusterapeutilta (esim. terveurheilija.fi kautta ja joku FT alalta). Tässäkin on urheilijoilla vääriä mielikuvia liikkeellä. Ei sitä kanapastaa tarvitse aina syödä. Itseasiassa ruuan koostumus riippuu paljon siitä kuinka paljon ennen peliä sen syöt. Kanapasta voi olla jopa huono vaihtoehto pelipäivänä, jos pelin ja syömisen välinen aika tulee pitkäksi. Periaatteessa syöminen pitäisi sitouttua harjoitteluun hyvinkin kiinteästi, jotta siitä saataisiin maksimihyöty irti. Onkohan yksikään säbäjoukkue koskaan suunnitellut vieraspelimatkojen syömisiään sen tarkemmin? Joku nopeasti energiaa luovuttava ruoka ei välttämättä ole paras pitkälle pelimatkalle. Toisaalta jotkut rasvaiset ruuat pelin jälkeen voi olla ihan ok. Näitä ei monessakaan lajissa mietitä, mutta jenkeissä näidenkin suunnitteluun on ihan omat ihmiset ja ruokahuolto voidaan suunnitella viikkojenkin päähän riippuen harjoittelusta.
S7
19/08/2016
Tästä jossain kommentoinkin, että monilla paikkakunnilla ei ole salivuoroja riittävästi, että saataisiin kaikille vuoroja. Joten sitten pitäisi kehitellä jotain muuta, itsekin olen aina pitänyt lenkkeilyä lähes tulkoon ainoana vaihtoehtona, mutta alkanut todella paljon epäillä tätä, koska se lenkin pakottaminen ollut = kävelyä kikkailua yms. toimintaa. Veikkaan, että monelle kuullostaa tutulta?

Oskun mainitsemat alkulämmöt kannattaa tosiaan tehdä muualla kuin salissa, jottei "tuhlata" aikaa. Mutta nämä tekisin itse toisin, jos vielä eksyisin valmentajaksi. Paljon enemmän yrittäisin tehdä niistä innostavampia. Tuoda enempi iloa tekemiseen ja vapautta. Tää voi kuullostaa, joo joo-menolta, en tarkoita sitä.

Ja tosiaan mä kuulun tonne kastiin, en ammattilainen, mutta kiinnostunut. Sitä kautta ottanut selvää vähän siitä ja tästä treenaamisesta, pikkasen lihaskunnosta ja pikkasen juoksemisesta. Kovin vähän mistään lajeista, esim. tennis. Tällä hetkellä salibandy kirjallisuutta kovin vähän ja mitä muuten niissä sanotaan fysiikasta? Aika eritavalla. Enkä nyt sano että väärin, mutta tässä toisessa systeemissä on selkeät pointtinsa. Ja ainakin mut herättänyt ajattelemaan. Ja vielä isommankin jutun... mutta sitäpä en kerro tähän:-).

Ja tärkein, mä uskon vieläkin rautaiseen peruskuntoon. Se on kaiken pohja, niinku oon monesta lähteestä lukenut. Mutta ilmeisesti sinne voi päästä muullakin tavalla kuin suolla tai lenkkipolulla. Metsää en hylkäisi enkä hylkää, koska siitä on myös tutkittua hyvää ihmiselle, ehkä ei suoraa fysiikkaan(jos siis ei suunnista;-)), mutta päähän ja sehän ratkaisee pelaamisessakin paljon.
Sjarmo
19/08/2016
Kyllähän nämä Pertun höpinät kannattaa jättää omaan arvoonsa. Tuollainen erilaisiin filosofioihin perustuva namedroppailu kertoo yleensä siitä, että ollaan päästy jo sisään asiaan, mutta kokonaisuuksien hahmottaminen on edelleen puutteellista (Ns. "Valtiotieteiden fuksi" -syndrooma).

Vuoden turha salibandyjulkkis. Tai jos näitä avautumisia oikein katsoo, saattaa olla myös viime vuoden turha salibandyjulkkis.
Osku
19/08/2016
S7:n kanssa huolestuttavasti samaa mieltä monelta osin. Ihan kivaa nää valmennukselliset höpinät, mutta ei se läski, hidas junnu siellä kentällä miksikään prkleen Pihaksi muutu. Kyllä se pitää laittaa juoksemaan. :D
Antti Hänninen
19/08/2016
Ilman kontaktia tapahtuvat polvivammat ei todellakaan johdu mistään lihaskunnosta. Niitä sattuu urheilijoille, jotka pystyvät huikeisiin suorituksiin fyysisesti juuri niillä samoilla lihaksilla. Liikkumisen laadussa vaan voi olla puutteita joko yleisesti tai sitten väsymisen seurauksena. Se väsyminen tapahtuu pääasiassa keskushermoston puolella, eikä siellä lihaksessa. Tästä on tutkimusta vaikka millä mitalla, jos jaksaa lukea. Hallilla toki kuulee perinteistä tarinaa juuri päinvastoin.

Hyväkään fysiikkatreeni ei valmista täysin lajin suorituksiin, joissa liikkeet ovat reaktiivisia. Et ehdi miettiä polven linjauksia reagoidessa joukkueesi pallonmenetykseen, kun reagoit ja keskityt palloon. Lisäksi kroppa on vielä menossa aivan eri suuntaan. Joku aitahypyn polvilinja ei siinä riitä. Sen sijaan jos on kroppa totutettu lajin liikkumiseen ja saatu sinne laatua (kuormitusten hallinta treenien sisällä ja välissä!) ehkäistään loukkeja parhaiten. Tänne on hankalampi linkitellä papereita, mutta Tim Gabbetilla löytyy tästä aiheesta. Kati Pasanen myös varmasti samaa mieltä.
säbäukki
20/08/2016
miksi alkulämpö ei voi olla leikkimielinen peli (avoin, joudut havainnoimaan ja tekemään päätöksiä) miksi drillin sijasta ei harjoitella avoimessa muodossa jotain tiettyä asiaa (tässä valmentajalla vastuu myös saattaa pelaajien tietoisuuteen mitä harjoitellaan), miksi pallollinen lämmittely ei voi olla jonkinlainen peli? Jokaisen harjoitteen tulisi mielestäni olla pelin jonkin osa-alueen harjoittelua, valmentajalla on vastuussa rytmittää harjoituksen kulkua ja luoda harjoitteita niin ettei tarvitse seisoa jonoissa, valmentajalla on ns."rajattomat mahdollisuudet" tehdä treenistä avoin harjoittelu ympäristö pelin muotoon! Säännöillä, esim estetään vaikka pelaajaa syöttämästä palloa jonnekkin suuntaan tai asettamalla alueita joilla ei saa syöttää (nämä vain pieniä vaihtoehtoja) voidaan ohjata havainnoimaan haluttuja asioita, toki mitä vähemmän pakotteita sen enemmän pelaajan omaa havainnointia. Ja jos sen on pakko olla drilli niin tee siitä osa peliä, valmentaja myös määrittää drillin kestolla, miten kauan yhden pelaajan suoritus kestää, vaihto kestää, miten pitkät huilit sitä millä intesiteetillä harjoitellaan ja mitä tällä haetaan ns.kuntopuolelle. joku kirjoitti myös että ei b-junnu peleissä voi alkulämmöissä pelailla, meillä ainakin pelataan, ja oikeastaan alkulämpö on mielestäni enemmän pelaajalle paikka ottaa tuntumaa ja lämmitellä ottelua varten, ei se ole harjoittelu tilanne vaan siellä tosiaan lämmitellään. Paikka jossa on hyvä harjoitella treenien lisäksi on peli, ei tulos keskiössä vaan pelissäkin voidaan harjoitella jotain tiettyä osa-aluetta painottaen... phuuh voisin jatkaa loputtomiin mutta tämä kai olisi tähän hetkeen tässä :) ps. Toki meilläkin tehdään kehonhallita treenejä, lihaskuntoa, koordinaatiota, drillejäkin, mutta se että voiko pelaaja viedä jotain suljettua pelin sisälle missä on kokoajan monta muuttujaa onkin eri asia, vai oppiiko pelaaja parhaiten asioita ympäristössä joissa muutujia on jo valmiiksi mukana? Tämän takia avoin harjoittelu on mielestäni avain asemassa
Osku
20/08/2016
Voitko Antti kertoa lisää tästä keskushermoston väsymisestä? Miten se esiintyy ja miten sen voi välttää?
Osku
20/08/2016
Olipa hieno viesti Säbäukilta!
Antti Hänninen
20/08/2016
Esimerkiksi on tutkittu, että kun lääkkein blokataan lihaksista kulkeva palaute aivoille, silti fillari-kestävyystestissä väsyy. Aivot tajuavat, että keho tekee duunia vaikka mitään tuntoa tai laktaattitasojen "mittausta" ei takaisin tule. Samuel Marcora et al. Samoin mentaalinen stressi heikentää sekä kestävyyttä että motorista taitoa.

Koskaan ei väsy vain keho tai lihakset, eivätkä ne rajoita suorituksia. Central governor kannattaa googlata, mutta Marcoran malli on ehkä tästä edistyneempi. Suomalaisvalmentajista uinnin puolelta Marko Malvela kirjoitti blogissaan aiheesta lähiaikoina myös. Hänellä on mielenkiintoista juttua muutenkin hermostosta. Suosittelen myös bettermovent piste org sivustoa (ja kirjaa).
A ja O
20/08/2016
Peruskunto on kaiken A ja O. Tarvitsee hyvän peruskunnon että ylipäätään jaksaa treenata lajia sen 4 kertaa viikossa laadukkaasti.
SP
20/08/2016
Varsin mielenkiintoinen avaus ja vielä mielenkiintoisempi kommenttiosio. Itse ajattelen niin, että ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa treenata tai valmentaa. Vääriä kyllä sitäkin enemmän. Varmaan jokaisella valmentajalla junnuista aikuisiin on omat tavat valmentaa, osalla mutulla, osalla tieteellisemmin. Ja molemmilla on tullut tulosta ja molemmilla jäänyt tulematta.

Kaikista asioista en Kytöhongan kanssa ole samaa mieltä, mutta monessa kohtaa kyllä. Ja tuon junnuvalmentamisen sudenkuopat tunnistan hyvin. Nyt on jotenkin määrän ihannointi menossa. Kasvuikäiset junnut treenaa määrällisesti kovempaa kuin ukot, levosta ei tietoakaan. Kausi loppuu huhti-toukokuussa, try-outit, uuden kauden starttaus, aamu- ja iltatreenit, ot-jaksot, fysiikkatreenit... Missä hiton välissä vaikkapa neljäs-viidesluokkalaiset lapset ehtii leikkimään, pelaamaan (ei kauheasti pelureita näe enää omalla ajalla tulee rasitusvammoja. Voidaan sanoa, että ei ole mitään suunnistusta tai hiihtoa, mutta sieltä puolelta voisi ottaa oppia, miten kauden jälkeen aivot ja kroppa lepää, miten hoidetaan treeni- ja kilpailukauden lepo ja miten lihashuolto hoidetaan. Tai missä vaiheessa uraa haetaan tehoja treeniin.

Junnutkin voisi tuon treenaamisen osalta jaotella hieman tarkemmin. Nyt meillä on termi junnuvalmetaja, jossa kirjo on 6-17-vuotiaiden valmentamista. Jos alakouluikäinen vaati fysiikkatreeniä, niin pitää ehkä miettiä, miten käyttää vapaa-aikaansa (vai eikö sitä jää?). Yläkouluikäisellä sitten varmasti treeniä vaaditaan jo yleisliikkumisen korvaajaksi ja ylipäätään sen kehittämiseksi.

Jos sitten mennään tuon salivuoron taakse, niin ihan mutuna voi heittää vinkin vaikkapa muista pallopeleistä, kilpailuista, intervalleista yms. lenkin sijasta. Ollaan kokeiltu yhteistyötä ihan muiden lajien kanssa. Ja kyllä treeninkin voi suunnitella niin, että koko ajan on pallo mukana ja sen kanssa juostaan. Siinä saattaa olla pointti, jonka pohjalta tuota Kytöhongan treeniä on toteutettavissa hyvällä tuloksella.
Peliälyllä mennään
20/08/2016
Hyvä teksti ja niinkuin Kytöhonka sanoo että jokainen aikuisjengi saa treenata miten ite haluaa. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa.
Piha esimerkki oli loistava! Kuinka monta kertaa olette nähnyt että Piha ei pelaa ottelun lopussa ratkaisuhetkillä sen takia että kunto ei kestä? Pihan peruskunto riittää salibandypeliin mainiosti mutta just se että hänellä on kyky rauhoittaa peliä ja tehdä omia ratkasevia syöttöjä myös pelin loppuhetkillä ja ratkoa pelejä näillä suorituksilla.
Mikä hyöty on sprintteristä kentällä siinä vaiheessa kun peliä johdetaan lopussa ja halutaan rauhoittaa tilannetta. Tottakai valmentaja laittaa ne kentälle joilla on pelinäkemystä ja jotka ei pasko housuihinsa tiukas paikassa.
Tuskin Piha huonompi pelaaja olisi vaikka juoksisi cooperissa 5000metriä.
Huippupelaajat tulee kun pelaaja uhraa lajille aikaa muulloinki kun vai omissa treeneissä. Kikkailet pallon kaa kotona, jäät treenien jälkeen treenaa vetoja jne. Näiden lisäksi tietenki vaaditaan pelaajalta jonkilainen peruskunto, jotta selviytyy pelistä.
Mutta jokainen seura treenatkoon miten haluaa ja kauden jälkeen katotaan että miten seuroille käy!
Kerma
20/08/2016
Perttu.
On hyvä muistaaa että pelkästään omaa lajia pelaamalla/harjoittelemalla on tietyt rajat kehittymisessä. Siksi laadukas oheisharjoittelu, joskus myös lenkkeily on tärkeää.
Perttu Kytöhonka
20/08/2016
Lisää kommenttia varmaan myöhemmin, mutta Kerma, en kiellä enkä ole kumoamassa niitä tutkimuksia, joissa todetaan lapsen tarvitsevan parikymmentä tuntia liikuntaa viikossa jo elääkseen terveellisesti aikuisena. Siinä on vaan vastuuta muillakin kuin urheiluseuralla. Urheiluseura ei voi huolehtia kaikesta, sillä se ei a) sitä osaa ja b) siihen pysty. Vaikka vetäisi neljät kolmen tunnin treenit kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä, ollaan 12 tunnissa.

Nyt liikutaan uskon varassa, mutta uskon että mikäli salibandyjunnut saavat pelata sitä salibandyä harjoituksissaan, he viihtyvät sen parissa ja sitä mitä tykkää tehdä, tekee joskus useamminkin. Olen joskus aiemmin esittänyt twitterissä, että sellainen seura, joka saa kunnan ja yritykset messiin ja iskee kesäksi lätkäkaukaloihin matot ympäri kaupunkia -> win. Ennustaisin massiivista suosiota. Siellä niitä tunteja sitten kertyisi luonnollista tietä.

Kannustan ehdottomasti monipuoliseen liikunnalliseen elämäntapaan, jossa valtava merkitys kodin tavoilla ja tottumuksilla. Salibandykoutsien kannustan keskittyvän siihen mitä osaavat.
Kysyn vaan
20/08/2016
Onko Pihan pelinopeus sitten harjoittelun ansiota vai onko syynä jo erinomaiset synnynnäiset ominaisuudet? Matti Nykänen oli jo urheilu-urallaan kova ottamaan viinaa, mutta ei tästä kai voi vetää johtopäätöstä, että kun dokaa paljon niin tulee mäkihypyn olympiavoittajaksi? Ja vaikka kuinka seuraisi Usain Boltin menetelmiä niin voi jäädä 200 metriä juoksematta alle 19.20 ja 100 m alle 9.60.
Yhden henkilön mielipide
20/08/2016
Tottakai synnynnäisillä ominaisuuksilla on osuutensa, mutta kyllä se silti vaatii treenaamista jotta opit ja kehityt.
Näissä kommenteissa ihmiset lähtee tekemään liian suuria analyysejä. Jos käyttää Bolt esimerkkiä ni tuskin suomalaiset samalla treenauksella yltää samoihi tuloksiin mutta tuskin ne huonontaisi nykyisiä tuloksia.
Fakta on se että pelaamisella kehität peliälyä/pelinopeutta. Pururadoilla kestävyyttä/fysiikkaa.
Lajina salibandy on vaan semmoinen ettei sun tarvitse olla Cristiano Ronaldomaisessa fyysisessä kunnossa, etenkään tällä hetkellä kun lajina salibandy on amatöörilaji. Niinkuin Kytöhonka sanoi että ei pelaajat pysty treenaa niin paljoa ku on työt ja opiskelut hoidettavana. Kun on rajallinen määrä aikaa käytettävissä niin kyllä itsekkin hyödyntäisin sen pelin opettelulla ja pelitaidolla.
S7
20/08/2016
Lapsen 20h/vko ei todellakaan tarkoita 20 tuntia ohjattua. Vaan leikkimistä, liikkumista yms, siis poissa padien luota. No toki pokemon puhelimella on liikuntaa. Metsään mennään jos käsitetään toi 20h väärin
Nappo
20/08/2016
Jotenki hassua ottaa joku Piha tähän esimerkiksi! Hyvä kakkosketjun sentteri, mut ei mun mielestä mikää liigan tähtipelaaja. Otetaan enemmin esimerkiksi Eemeli Salin! Siitä äijästä näkyy et junnuna on tehty vähä muutakin ku pelattu salibandyä ja palio onki tehty.
Vessapaperia
20/08/2016
Eli Nhl:ssäkin ollaan ihan "pihalla", kun jätkät kesätreenaa eivätkä pelkästään pidä mailaa kädessä ja luistimia jaloissa 24/7. Väsyminen voi nimittäin tulla myös siihen mailan kädessä pitämiseen ja siksikin olisi hyvä, että vaihtelun vuoksi välillä jätettäisiin se maila sinne kassiin ja tehtäisiin jotain ihan muuta. Tsemppiä vaan Nst:lle, mutta..

On täysin selvää, että joku "vinkuheinä" laiheliini ei saa ruhoonsa lisää massaa vain pelaamalla salibandyä. Pelaamalla salibandya oppii pelaamaan salibandya, mutta niitä "oheisharjoituksia" tekemällä voi parantaa tiettyjä ominaisuuksia, jotka helpottavat sitä salibandyn pelaamista.

Vrt. Otetaan edelleen esimerkki jääkiekosta. Mikke Granlund. Ensimmäisen Nhl-kautensa jälkeen oli saanut massaa lisää ja kirjaimellisesti "kasvanut" pelaajana. Tämä massan lisäys ja selkeä etu vääntöihin ja taklauksiin ei olisi välttämättä tullut pelkästään jäällä vietetyn ajan seurauksena.

Tuntuu, että olet Perttu jotenkin missannut pointin, miksi esimerkiksi niitä rappujuoksuja tehdään. Tuskin kukaan tekee niitä siksi, että oppisi vaikka "ilmaveivaamaan". Ilmaveivaamaan oppii ilmaveivaamalla. Rappuja juostaan sen takia, että olisi parempi lähtönopeus siellä salibandykentällä, jotta olisi "in time" siellä missä pitääkin. "In time":ssa oleminen ei nimittäin tarkoita, että olisit joukkueen paskin Cooperin juoksija. Voi nimittäin olla myös niin, että et ole "in time", koska olet joukkueen paskin Cooperin juoksija. Peliälyään ja pelikäsitystä voi kukin kehittää, mutta se, oletko hyvä vai huono kunnoltasi, ei välttämättä kerro siitä mitään.

Täytyy ymmärtää, miksi harjoitellaan mitäkin, ja jos junnut lopettavat jonkun tietyn harrastuksen harrastamisen sen takia, että treeneissä tehdään heidän mielestään merkityksettömiä juttuja, on valmentaja kenties epäonnistunut perustelemaan harjoitteiden tavoitteen, tai sitten pelaaja ei vain oivalla, miksi harjoitellaan milläkin tavalla.
Perttu Kytöhonka
20/08/2016
Vähän muita juttuja tänään niin ei ehdi keskustelemaan mutta tähän edelliseen nimim Vessapaperia;

En ota mitään kantaa lätkään. Ei ole tuttu laji, luistelu voi tehdä siitä sellaisen että ihan eri kulma pätee. En ota kantaa myöskään koripalloon, lentopalloon tai vesipalloon.

Otan kantaa salibandyn harjoitteluun ja siihen olen ottanut reilulla kädellä vaikutteita ESP/POR/HOL jalkapallon harjoittelusta. Ja niistäkin siltä pohjalta mihin kielitaito ja kulttuurinen ymmärrys riittää. Tulkintaa siis.
Perttu Kytöhonka
20/08/2016
Ja se lisäyksenä, että uskon tietäväni aika tarkalleen mistä syystä fysiologisessa mielessä rappujuoksuja tehdään. Olen vaikkapa päävalmentajakaudellani Tepsissä 10-12 toiminut ihan reippaasti reduktionismin hengessä. Sittemmin harjoittelun ja pelin opiskelu vienyt toiseen suuntaan.
Vessapaperia
20/08/2016
Et ota kantaa jääkiekkoon, etkä ota myöskään kantaa koripalloon, lentopalloon tai vesipalloon, sen sijaan otat kantaa salibandyn harjoitteluun, johon olet ottanut vaikutteita JALKAPALLOSTA. :-D Logiikka ontuu. Jalkapallossa pallo ei välttämättä ole yhdellä pelaajalla kauaa hallussa, ja lajinomainen fysiikkaharjoittelu on kenties tällaisessa mailattomassa pelissä hiukka helpompaa, kuin esim salibandyssä. Toki miksei pelaajat voisi ottaa cooperin testeihin mukaansa mailat, sillä juoksunopeus ilman mailaa eroaa juoksunopeudesta mailan kanssa.
Antti Hänninen
20/08/2016
Miksi rappusissa saisi harjoiteltua lähtönopeutta salibandya varten paremmin kuin harjoittelemalla salibandykentällä salibandylähtönopeutta? Mitä pelissä lähtönopeus oikeasti on? Sisältääkö se esim. taktista pelikäsitystä, sijoittumista ja pelin lukua, ennakointia? Mielestäni sisältää. Näiden suorittaminen 3x20 min aikana jokaisessa vaihdossa jota saat pelata, vaatii myös psyykkistä kestävyyttä - ja myös aivotyö vaatii energiaa. Harjoittelemalla saadaan näitä toimintoja taloudellisemmiksi, kun ne tapahtuvat automaationa, osittain alitajunnasta.

Harjoittelemalla lähtönopeutta pelitilanteissa, jotka joukkueella toistuvat pelissä (valitulla pelitavalla), saadaan harjoiteltua sitä lähtönopeutta jota sitten peleissäkin käytetään. Fyysisen nopeuden merkitys on olemassa - silloin kun lähdetään aivan samalta viivalta juoksemaan ja taidot olla ekana pallossa mailalla ovat samat. Mutta mitä väliä sillä on, ratkaiseeko tilanteet puhtaasti fysiikalla vai yhdistääkö taitoa ja pelikäsitystä? Jos harjoittelee näiden asioiden soveltamista ja suorittaa fyysisesti hyvällä intensiteetillä, kehittyy sekä fysiikka, että pelikäsitys ja taito.

Rapputreeni sitä paitsi yleensä ovat maitohapollisia eli "anaerobista laktista kapasiteettia" ja lähtönopeus on aivan erityyppistä harjoittelua, hapotonta alaktista anaerobista. Jos siis puhutaan vain 20m sprinttitesetin kaltaisesta lähtönopeudesta.

Ja kyllä lätkä kuitenkin futikseen verrattuna on pieni laji. Ei kukaan väitä, etteikö kehittyisi näillä puntti-porras-metsä-reeneilläkin mutta voisiko kehittyä vielä enemmän? Paljon Messi, Iniesta kyykkää ja juoksee portaita?

Ihmisen kehittymisen resurssit ovat tosiaan rajalliset, varsinkin jos lajiharjoittelu on laadulta heikkoa. Se ei tarkoita sitä että jos lisätään 5 uutta asiaa, fysiikkatestejä joiden suuntaan harjoitellaan, parantaisi lajissa kehittymistä. Vaihtelua on mahdollista kehittää salibandyharjoitteluunkin - fyysisesti ja oppimisen kannalta. Usein vaan mennnään tosi perinteisesti ja harmitellaan kun ei jonkun pojan "geenit" ole niin hyviä kuin toisten.
S7
20/08/2016
Sorry vaan änäri, siellä toimii myös muut "lain alaisuudet", niinku muutenkin ammattiurheilussa. Mikke ja massa, näinpä. Siis en väitä mitään;-) niin ja mä nään myös, että säbä ei kovin lähellä lätkää, siinnä voima merkitsee enempi. Ja testien vähyys hyvä juttu...
Vessapaperia
20/08/2016
Tää on vähän sama kuin väittäisi, että miksi syödä terveellisesti, koska se ei kehitä pelikäsitystä tai mailan ja pallon käsittelytaitoja.
FI
20/08/2016
Tärkeää, että herättää keskustelua, juurtuneita toimintamalleja on aina hyvä kyseenalaistaa. Kommenttiosiossakin pääsääntöisesti hyvää keskustelua aiheen tiimoilta.

Usein loukkaantumisia perustellaan huonolla tuurilla, mutta totuus on täysin päinvastainen. Vahinkoja sattuu ja niille ei voi aina mitään, mutta rasitusvammat ovat aina valmennusvirheitä. Todella surullista, että junnuilla esiintyy rasitusvammoja tänä päivänä lisääntyvissä määrin. Liikaa treeniä liian nuorena ja koko harrastus jää siihen, kun paikat ei kestä.
rronb
20/08/2016
Voinko käyttää tähän paikkaan nämä protesti ja avoin kirje kortit?
Kille
20/08/2016
Vessapaperia: Terveellisesti syömisestä on hyötyä vain jos syöt terveellisesti kaukalossa mailan ja pallon kanssa :)
Hannu Rajala
20/08/2016
Joitain vuosia junnujen kanssa toimineensa en ottaisi noin jyrkkää kantaa tuota perinteistä juoksutreeniä kohtaan. Ei tainnut tulla aikanaan yhtään rasitusvammaa vaikka treeniä oli 4-5 /viikko. Toki meillä oli yleisurheilun puolelta valmentaja fysiikassa. Välistä myös personal trainer. Asioita tehtiin oikein ja kiinnitettiin suurta huomiota oikeisiin asentoihin ja toki se Pelaaminen kuului lähes joka treenin. Treenikerrat venyivät sitten 1,5-2 tuntiin "parhaina" pätkinä 2xpäivä.
Hannu Rajala
21/08/2016
Voisiko siis ajatella fysiikkatreenejä vaihteluksi perillisten treenin lomaan. B junnut olivat ainakin kovin innokkaita treenaamaan myös salilla.
TOTUUS.
21/08/2016
Kaikissa palloilulajeissa ja joukkuelajeissa (jääkiekko, jalkapallo, salibandy jne.) on tärkein asia TAITO. Peliäly, tekniikka, veto, syöttötaito jne. ovat vähintään miljoona kertaa tärkeämpiä kuin fyysisyys . Jussi Piha, Sami Koski,Alexander Rudd, Andra Pirlo, Lionel Messi, Patrick Kane, Pavel Datsyuk. Kaikki oman lajinsa ylivoimaisia yksilöitä jotka kaikki pärjäävät pelkällä taidolla. Jopa NFL legenda ja yksi kaikkien aikojen parhaista pelintekijöistä Tom Brady oli "läski-laiheliini" junnuna, hidas kuin etana, laiha kuin tikku. Hän oli surkeimpia draftattavia quarterbäkkejä mutta hänen pelisilmänsä ja heittitekniikkansa tulivat kausi kaudelta paremmin esiin ja loput onkin historiaa. Sama asia kaikilla yllä mainiuilla, Pirlo on jopa kirjassaan sanonut vihaavansa kaikke fyysistä harjoittelua sekä erityisesti alkulämpöjä. Messi, kirppu jonka ei pitäisi millään pärjätä modernissa jalkapallossa, Kane ja Datsyuk lyhyitä ja heikkoja mutta heillä on jumalalliset kädet ja peliäly. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Taito on se mihin pitäisi suomessa panostaa JOKA LAJISSA. Pihapelit, kikkailu, höynä, peli-ilo jne. Fysiikka ja taktinen osaaminen on vasta varhaisessa aikuisijässä harjoitettavia asioita ( B-A jun ja ylöspäin). Ne keillä ei ole taitoa korvaavat sen sitten fysiikalla. Mutta äly voittaa aina voiman.
kalle
21/08/2016
Tottakai jalkapallo isompana lajina on huomattavasti marginaali-kiekkoilua lähempänä salibandyä, joten kaikki jalkapallosta saatu tutkimustieto on ehdottomasti "THE juttu". Potkupallossa kenttä on vaan vähän isompi ja vaihtomiehiä ripauksen vähemmän, mutta jossakin välissä niin kiekkoilijat kuin sählääjät tajuavat virheensä ja alkavat pelata jalkkiskentillä pelejään. Kiekko ja reikäpallo pelivälineinä vaihdetaan jalkapalloon, jotta tutkimustiedosta saadaan varmasti ihan kaikki irti. Tulevaisuudessa ilmastonlämpeneminen johtaa napajäätiköiden sulamiseen ja merenpinnan kohoamiseen, jolloin on todennäköistä että uppopallon suosio ohittaa potkupallon maailmanlaajuisesti. Tähän kannattaisi jo nyt reagoida ja suojalasipakon sijasta lanseerata snorkkelipakko. ⚽
Hannu Rajala
21/08/2016
Siis pelillisten treenin lomaan. Nämä automaattitekstit.
Hannu Rajala
21/08/2016
Menee nyt aika vaikeaksi,. Mutta pitäisi vielä erottaa henkinen ja fyysinen ikä. Sitten olisi helpompi ohjata pelaajaa oikeaan suuntaan. Voimatreeneistä, nopeuden perusta on kyllä voima ja hyvä lähtönopeus vaatii voimantuottokykyä. Teagointinopeus on sitten osin kiinni persoonasta toki tuotakin voi parantaa harjoittelemalla.
Jussi Piha
21/08/2016
Jussi Piha taisi eilen iskeä 1+3 Storvretaa vastaan. Ihan noin BTW
Piha
21/08/2016
Får lite Storvretacupsvibbar a la tidigt 2000 tal när man ser Jussi Piha dominera på Uppländsk mark igen.
Magisk spelare både nu och då. Tämmöisiä ruotsissa kirjoitellaan..Piha mainittu.
SP
21/08/2016
Tuosta Ruudin pelkästä taidollisesta ylivoimasta voisi uskaltaa olla eri mieltä. On fyysisesti aivan tajuttoman hyvä. Iso, nopea ja sit ihan kohtuullisen taitava
Messi on kyllä taitava muttei mikään maailmanmestari sekään
21/08/2016
Onko tutkittu miten Messille juniorina annettu kasvuhormonihoito vaikutti ominaisuuksien kehittymiseen?
Valitsija
21/08/2016
Lahjakkuutta ei voi harjoitella, se on synnynnäinen ominaisuus mutta sitä voi vielä harjoittelulla kasvattaa.
Monet lahjakkuudet kuten todennäköisesti myös Jussi Piha "rakastavat" pelaamista ja siten oikeaa lajikohtaista harjoittelua.
Ongelma on valmentajissa joilta puuttuu näkemys lahjakkuuksia kohtaan, monet heitä jopa kadehtivat koska ovat saaneet luonnonlahjan mikä monilta puuttuu.
Valitettavasti salibandyllä on päävalmentaja joka ei ymmärrä näitä erityisiä taitureita, vaan vaalitseen näköjään testien perusteella.
Poikkeuksena on Peter Kotilainen joka on saanut paikan Jyväskyläläisestä kiintiöstö vaikka näytti jo kasetin kestävyyden viime keväällä.
Pihan ongelma voi olla myös Espoolainen tausta, siillä taustalla ei yleensä MM kisoihin nousta jos on Joensuulainen Kettunen puikoissa.
S7
21/08/2016
Hyvässä jengissä, siis mun mielestä, löytyy taitoa kohnausta. Ei vain yhenlaisia pelaajia. Spv ykkönen esimerkki, siis hulmi mukana. Sena juoksi kuin ajokoira, laidat vähemmän. Sinänsä aina muualle tuijottelu ja ihannointi ei parasta, esim lätkässä treenataan jo junnuna todella paljon ja ainakin jotain rasitusvammoja tiedän, toki en asiantuntija isommassa kuvassa. 5treenit+2peliä/vko + aamutreenit, missä muu elämä? Ai niin mutku se ammattilaisuus. Jokainen ite päättäköön onko järkeä.
S7
21/08/2016
Ja se mikä mun mielestä hyvä juttu säbässä, ei tarvitse treenata yhtä äärirajoilla, riskejä kehittymisen nimissä tehden, kuin esim huippu-yleisurheilijaksi pyrkivät.
kalle
21/08/2016
Juu säbän hienoin puoli on tuo ikävien treenien ja hienmuodostuksen välttäminen. Neppaillaan kaverien kanssa puuhelmet kaulassa ja ajoittain tehdään kärkismyygi, koska näyttävyyttä voi olla ilman hyvää kuntoakin. Siksi sählärit pysyy sähläreinä ja kiekkostarat vie rahat ja kauneimmat naiset. NO GUTS, NO GLORY(hole).
S7
21/08/2016
Ei lätkä ole sen ihmeellisempää, se on myös ensisijaisesti peli! Niinku on fudiskin. Ei varmasti lätkän lajianalyysi(en jaksa ees ettiä) käsitä sitä, että jätkät luistelee 40km per peli. Ei sielläkään tarvii huippukuntoa. Eikä lätkäjätkät, ainakaan osa, ihan kovalla tasolla, juokse, siis jos ajatellaan cooperia kunnon mittarina, siinnä miljoonaa kilsaa...
S7
21/08/2016
Lisäys. P.Laine ja Teme hyviä siksi, että osaavat tehdä maaleja. Ei siksi, että ovat huippukuntoisia! Get it, Kalle?
Furryglobe
21/08/2016
Totuudelle: On totta, että äly/taito voittaa lähes aina voiman pallopeleissä. Parhailla yksilöillä on kuitenkin kyky yhdistää nämä molemmat ominaisuudet.

Esimerkiksi tänä iltana 21:45 alkavassa olympiakoripallon finaalissa suosittelen seuraamaan Serbialaista Teodosicia. Miestä kutsutaan taikuriksikin, mutta sekään ei riitä kun vastassa on fyysisisesti aivan eliitti tason pelaajia, vaikka esimerkiksi LeBron James puuttuukin USA:n joukkueesta.

LeBron James onkin aivan loistava esimerkki tästä, millaisia yksilöitä saadaan kun pelikäsitys ja voima yhdistetään. Suosittelen katsomaan YouTubesta hänen Highlighttejaan, jos kys. henkilö ei ole entuudestaan tuttu.
Tepi
21/08/2016
Kaikki ketkä ovat sitä mieltä että lahjakkuudella on merkitystä ja lahjakkuutta on olemassa, käsi ylös?

Mitä on lahjakkuus?

Kun lapsi ensimmäisen kerran tulla tupsahtaa niin osaako hän hengittää? Vai oppiiko hän sen taidon osana elimistön toimintaa?

Entä kun lapsi ensimmäisen kerran lähtee konttaamaan? Onko se lahjakkuutta että joku konttaa vuotta aiemmin kuin toinen samanikäinen? vai onko se opittu taito?

Entä kun lapsi sanoo ensimmäisen sanansa taas vuotta aiemmin kuin toinen? Onko se lahjakkuutta vai opittua?

Entäs lasten 3d hahmottaminen silmillä? yms...

Salibandyharjoituksiin tulee kaksi 6-vuotiasta lasta joista kumpikaan ei ole ikinä pitänyt mitään mailaa kädessään mutta toinen heistä onkin heti ensi sekunneista alkaen huomattavasti parempi mailan ja pallon käsittelijä kuin toinen? Onko tällöin kyseessä lahjakkuus? Vai kenties tämän "lahjakkaan" lapsen tekemät ja opitut asiat ennen tuota kyseistä hetkeä ovat olleet "sattumalta" tai tiedostetusti salibandyä tukevia opittuja taitoja?

Entä jos tämän heikomman mailankäsittelijän pelikäsitys ja hahmottaminen on heti alusta alkaen havaittavissa ja todella hyvää. Onko hän luontaisesti lahjakas vai onko hän esimerkiksi tehnyt ensimmäisten elinvuotensa herkkyyskausien aikana paljon aivotoimintaa kehittäviä asioita jotka sopivat salibandyyn? Paljon erilaista nopeaa ongelmanratkaisua?

Voisiko Boltista tulla reenaamisella maailman paras maratoonari? Tuskin, koska oletettavasti hänen geeniperimänsä pitää sisällään paljon nopeita lihassoluja jotka hän on perinyt sukulinjaltaan? Onko tämä lahjakkuutta? Voiko tähän Bolt enää vaikuttaa missään vaiheessa elämäänsä muulla kuin lajivalinnallaan?

Onko lahjakkuutta harjoittelemisen taito? Jarkko Nieminen ei kuulemma ole mikään maailman fiksuin j teknisesti parhain tenniksenpelaaja mutta hän on määrätietoisella harjoittelullaan raivannut itselleen huikean tennis uran.. esim minimoinut heikkoidet ja maksimoinut vahvuudet.. Uskaltaisin väittää että sattumalta tai tiedostetusti jarkolla on elämässään ollut ihmisiä lapsuudesta alkaen ketkä ovat onnistuneet vetämään oikeat narut siihen että jarkko halusi nousta huipulle? Eli ympäristö on häntä muokannut? Epäilen että jarkon DNA:n sisälle ei ole koodattu sitä koodia että hän tulee harjoittelemaan tennistä hullunlailla vaan hän on saanut positiivisia kokemuksia jotka ovat ruokkineet tätä toimintamallia?

Itse olen sitä kaliiberia että lahjakkuutta ei ole, ja ainoa lahjakkuus on sitä mitkä geenit sinulla sattuu urheilun näkökulmasta olemaan.. Sen jälkeen sitten vaikuttaa ympäristön kautta tehdyt valinnat.. Kenenkään DNA ei pidä sisällään Jussi Pihan peliälyä..
Niin
21/08/2016
P.Lainekin pärjää taidolla vaikka ei olekaan mikään isokokoinen voimapelaaja.
Tepi
21/08/2016
Ja vielä että peliälyä voi oppia mielestäni, mutta se oppi tehdään ihan muualla kuin seuratoiminnan parissa? Herkkyyskaudet taitaa olla pitkälti ennen 10 ikävuotta, eli tähän vaikuttaa minkälaisia virikkeitä ympäristö(pääosin vanhemmat) järjestävät lapselleen..
kalle
21/08/2016
P. Laine paskoo housuihinsa, jos ei ennen änäripelejä fysiikkaansa kuosiin. Eiköhän se pojan leukakin siitä ala kulmistumaan kunhan pääsee paremman ravinnon ääreen ison veden taakse. Ja Teme on kyllä kovakuntonen.
S7
21/08/2016
Tottakai riittävä kunto pitää olla. Mikä sitten on mittari? Lätkässä ainakaan ei maraton :-). Ja ei se, että pelkkää punttia. Kattokaa nyt viimeiset vuodet olleet suht laihoja, kunnes taas alkaa pöhköjen luistelijoiden sijaan taitopelaajia. Hävitköön väännöt ku pistää lätkää häkkiin. Ja voima tulee ajan kanssa, ei kiireellä. Esim hiihtäjät parhaimmillaan 3kymppisenä
jolokuttelija
21/08/2016
millainen voimaharjoittelu parasta; levytanko jumppa vai imalla keholla hihhulointi. en puhu nyt kestävyysvoimasta vaan siitä voimantuotosta joka pitää sut in time muttei pihalla :)
S7
22/08/2016
Jolo. Riippuu keltä kysyt, bull mentulat, mutulla, 5kg kanaa ja kovaa rautaa, niin oot just in time :-).
valmentaja
22/08/2016
Perttu puhui, ettei 20m:n sadasosista ole mainittavaa hyötyä kuin kyseisessä testissä. Tästä rohkenen olla eri mieltä. Kokonaisvaltaisella hyvällä fysiikalla operoiva nopea kaveri joutuu pelissä moneen otteeseen niihin tilanteisiin, missä sekunnin sadasosillakin on iso merkitys lopputulemaan.

Samoin mitä parempi palautumiskyky, sitä paremmin on saumat puhtaaseen flow-tilaan vielä viimeisilläkin minuuteilla. Mikäli keho on jo antanut fyysisesti kaikkensa, eikä palautuminen ole enää hyvää, joutuu tekemään paljon kompromisseja valinnoissaan. Näin ollen laatutekijät pallon kanssa kärsii.

Lajia ei todellakaan pidä unohtaa fysiikkaharjoittelun ohessa. Ja usein näitä kahta pystyy harjoittamaan samaan aikaan, mutta pelkällä kivalla pelillä näistä kehittyy vain toinen. Mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä tärkeämpää on ne voitetut sekunnin kymmenykset ja terävämmät liikkeet viimeisilläkin minuuteilla.
Perttu Kytöhonka
22/08/2016
Koitan vähän kommentoida kootusti tai ehkä eniten askarruttavista asioista, pahoittelen jos en osaa huomioida jokaista.

Harjoitusten organisointi, esim. 1h treeni:

- kaikki selvää ennen harjoitusta - osallistujamäärä, pelaajat, kuka on missäkin ryhmässä ja milläkin liivinvärillä
- ennen kenttätreenin alkamista, käydään kopissa lyhyesti läpi mitä harjoitellaan ja miksi
- kentällä heti action päälle, ryhmät / joukkueet valmiiksi jaettuna. Aloitetaan esim. aluepelillä, toinen valmentaja vetää maalivahdeille omaa settiä ensin 10-15 min. Jos ei ole toista valmentajaa, vastuukoutsin pitää hoitaa kaikki (ja sen jälkeen purnata seurajohdolle / joukkueenjohdolle että tarvitsee apua treeneihin).
- aloitetaan esim. aluepeleillä, joissa erilaisia tavoitteita riippuen ikäluokasta, teemasta jne.
- toinen treeni päivän teemaan liittyvä treeni, jossa haluttu teema (esim. h-alueen h-peli) toistuu mahdollisimman paljon
- lyödään paketti kokoon "koko" pelillä, jonka ei siis tarvitse olla 5v5. Vain, että siinä pätee normaalimmat pelin säännöt mutta päähuomio opettamisessa niissä päivän teemoissa.

Valmis.

Hyvää näissä vahvasti pelin kautta tehtävissä treeneissä on (aluepelit myös tässä), että kun niiden perusperiaatteet on kerran opeteltu, aikaa ei mene sen harjoitteen opetteluun toisin kuin usein drilleissä. Näissä päästään "lihaan" kiinni heti. Esimerkiksi jokin 5v2 -aluepelitreeni taipuu pienillä muutoksilla hyökkäyspelin harjoitteeksi, syöttämisen harjoitteluksi, puolustamisen treeniksi jne. Eli käytännössä sama harjoitus onkin 15-20 eri treeniä. Aina pienillä muutoksilla, ei muutu tylsäksi.

Kun treeni perustuu tällaisiin harjoitteisiin / peleihin, joissa ei ole valmiita ratkaisuja annettuna, myös se aivotyön intensiteetti kasvaa merkittävästi ja harjoituksesta tulee paljon rasittavampi kuin tavallisista aivotoimintavapaista drillipohjaisista harjoituksista. Samalla pelaaja vastaa siitä aivotyöstä ja rakentaa uusia yhteyksiä aivoihinsa.

Jos viikolla 1 pelattiin vaikka 3x4 minuutin erät 30 sekunnin vaihdoilla treenit koonnutta 4v4-peliä, viikolla 2 voidaan pelata vaikka 3x5 minuuttia. Vähän myöhemmin esimerkiksi 4x4 minuuttia. Ja niin edelleen. Rauhallisesti, askel askeleelta. Samalla huomataan, että jaksetaan toteuttaa annettuja tehtäviä vähän paremmin ja pidempään kuin edellisellä kerralla.

Raymond Verheijenin metodissa käytetään 6 viikon sykliä, joka koostuu kolmesta kahden viikon blokista. Tätä kautta ärsyke vaihtelee säännöllisesti. Sovellan tätä metodia omassa koutsauksessani salibandyyn. Kannustan tutustumaan suoraan lähteisiin mikäli aihe kiinnostaa.

Lienee väärikäsitys tai omia huonoja kokemuksia, jos ei usko että lajiharjoituksesta saadaan sellainen, jossa mennään tarvittaessa myös "äärirajoilla". Progressiivisesti, eli tavoite ei ole oksentaa päivällistä ulos, mutta jatkuvasti pyritään nostamaan rimaa ylemmäs. Unohdamme myös joskus tuon aivotyön. Mikäli harjoitukset rasittaa aivoja enemmän tai vähemmän 60-75 minuutin ajan, olet rasittuneempi kuin silloin kun olet päässyt surffailemaan valmiiksi pureskeltuja drilliratoja. Mutta, samalla sulla voikin olla fiilis, että olet oppinut uutta ja kehittynyt itse lajissa. Katson, että tällä puhutellaan suoraan niitä pelaajan sisäisiä motivaatiotekijöitä.

----------

Nimimerkille "Valmentaja" ja miksei muillekin hyvä yksinkertaistettu esimerkki tästä aiheesta . Olisi helpompi demonstroida livenä, mutta koitetaan tekstillä.

Tilanne:

Pelaaja X on vasemmassa laidassa, keskialueella odottamassa syöttöä pelaaja Y:ltä. Vastustaja on selässä. Pelaajalle X tulee syöttö, hän tulee hieman vastaan, mutta takana pelaava vastustaja juoksee edelle ja ottaa katkon. Tilanne toistuu usein.

Fysiikkapohjainen ratkaisu: treenataan pelaajan lähtönopeutta erilaisin ikäkauteen sopivin menetelmin, jotta hän jatkossa pystyy räjähtävämpään toimintaan ja on ensimmäisenä pallossa.

Pelistä johdettu ratkaisu: opetetaan pelaaja X sijoittumaan hieman eri tavalla vastustajan puolustajan taustalle. Vastustaja joutuu tsekkailemaan sekä palloa, että pelaaja X:ää. Sillä hetkellä kun puolustaja katsoo pallollista pelaaja Y:tä, pelaaja X juoksee puolustajan etupuolelle ja saa syötön Y:ltä hyvään tilaan.

Tällaiseen kommunikointiin ei löydy lääkkeitä pururadalta vaan pelistä. Se vaatii toki myös valmentajalta enemmän pelin ymmärrystä, ongelmien muuttamista käytännön harjoituksiksi ja niin edelleen. Nyt keskustelussa osin tuntuu näkyvän se, että lajiharjoitus mielletään fyysisesti kevyeksi tapahtumaksi. Joskus sillä on paikkansa, joskus taas paahdetaan äärirajoilla myös lajitreenissä. Uskon kuitenkin, että kun pelaaja kokee oppivansa lisää peliä, myös nämä äärirajoilla liikkuvat treenit ovat sisäisesti motivoivia, eli hauskoja.
Perttu Kytöhonka
22/08/2016
Sitten vielä hieman namedroppailua (josta toki ei ole kysymys, vaan lähteiden ja ideoiden isien kunnioittamisesta), hyvää kirjallisuutta aiheesta:

"The Original Guide to Football Periodization" - Raymond Verheijen
"How Simple can it be?" - Raymond Verheijen
"Complex Football - from Seirul-lo's Structured Training to Frade's Tactical Periodization" - Javier Mallo (heikohko saatavuus Suomeen)
"Periodization Fitness Training - A Revolutionary Football Conditioning Program" - Javier Mallo
"What is Tactical Periodization?" - Xavier Tamarit
"Complexity and Control in Team Sports - Dialectics in contesting human systems" - Felix Lebed, Michael Bar-Eli (aika heviä, suosittelen aloittamaan muista)

Nämä ovat todella vahvoja kirjoja, mutta koska ovat jalkapalloa, harjoitteita ja metodeja ei (aina) voi suoraan yksi yhteen kopioida, vaan siihen pitää sitten käyttää aikaa ja kehittää tähän lajiin sopivia. Itse filosofia on erinomaisesti sovellettavissa salibandyyn.

Suosittelen tutustumaan laaja-alaisesti jalkapallokirjallisuuteen. Myös netistä löytyy hyviä sivuja, jotka jos eivät fysiikkahommia sivua, avaavat futiksen taktisen puolen syvyyttä ja herättävät ehkä uusia ajatuksia meidänkin lajiin.

www.spielverlagerung.com
www.whitehouseaddress.blogspot.fi

Ja paljon muita.

Twitteristä löytyy myös hyviä seurattavia, itse kyttäsin mitä jotkut arvostamani futiskirjoittajat seuraavat ja ryhdyin myös seuraamaan. Paljon ideoita, linkkejä jne. sitä kautta.

Ennen kaikkea hyvä pitää mieli avoimena. Meidän lajimme on vasta alkutekijöissään sen suhteen, mitä kaikkea tästä voi saada sekä pelaajat, että koutsit irti.

Vähemmän kahvinjuontia ja managerointia, enemmän sitä korkealaatuisen oppimisympäristön rakentamista pelaajille.
Antti Hänninen
22/08/2016
Lahjakkuuksista ja ohjatusta vs. omatoimisesta harjoittelusta:

Saksan futaajista on tehty paljon huomiota kerännyt tutkimus (Hornig et al) jossa kartoitettiin eri tason pelaajien harjoitustaustoja. Paljastui, että maajoukkuepelaajilla oli tilastollisesti merkittävästi vähemmän ohjattua harjoittelua nuoruusvuosina. Perus-bundesligapelaajilla ohjattua harjoittelua nuorena oli vähän enemmän ja amatööritasoilla oli selkeästi vedetty enemmän vain koutsien mukana. Sen sijaan omaa, vapaaehtoista ja itse mietittyä harjoittelua oli enemmän näillä maajoukkuepelaajilla.

Mitä tästä voi päätellä? Ainakin sen, että liiallinen valmentaminen nykyisellä/entisellä valmennuksen tasolla (joka Saksassa tuskin heikointa maailmassa) ei parhaiten kehitä pelaajia, vaan tarvitsisi itse innostua tutkimaan ja miettimään peliä. Pahimmillaan pelaajat siis kehittyvät valmennuksesta huolimatta.

Muutama ajatus tästä on se, että treeneissä tapetaan pelaajien luovuutta drilliharjoittelulla ja muuten vähemmän eväitä ja vapauksia pelaamiseen antavalla harjoittelulla. Suomessa teknisiä toistoja arvostetaan, ei haluta opettaa taktiikkaa koska se syö luovuutta. Mutta mitä tekee jonosta jonoon syöttely? Opetetaan pelaajille, että tätä sinun on tehtävä suuret määrät, jotta sinusta tulee yhtä hyvä kuin jostakin pelaajasta. Älä siis turhaan käytä aivojasi, treenaa tekniikkaa ja fysiikkaa. Tutkimuksen omatoiminen harjoittelu tarkoitti siis nimenomaan oman lajin omaehtoista harjoittelua. Se tulee omasta motivaatiosta harjoitella, kun ohjattua treeniä ei ole melkein viikon jokaisena päivänä ja välipäiville valmentajan antamat tarkat oheistreenit. Harjoitellaan kikkoja ja laukomista kaverin kanssa, jos huvittaa eikä koutsi ole määrännyt että on juostava raput ja lähetettävä todistusaineistoa siitä (duuni vs. leikki).

Maailman futisakatemioissa nämä asiat on tiedostettu ja monissa sellaisissa akatemioissa harjoittelua jopa vähennetään teini-iässä, koska nuorilla on tarve elää muutakin elämää. Toisaalta nimenomaan vapaa-aika, pihapelit jne. ovat oleellisia pitämään yllä kiinnostusta siihen omaan lajiin - varsinkin jos treenit ovat todella organisoituja. Mitä nuorempia pelaajat ovat, sitä enemmän treenienkin tulisi olla pelaamista eri tavoin. Opitaan ja tutkitaan ratkaisuja peliin, eikä valmentaja kaikkitietävänä kerro miten tulisi pelata.

Horst Weinillakin on tästä mielenkiintoisia ajatuksia: rajoitteita (sääntöjä) muokkaamalla luodaan erilaisia pelejä, joissa opitaan eri asioita. Esimerkiksi kaksi pikkumaalia kentän eri laidoille ja sopiva määrä pelaajia, niin oppii liikuttamaan vastustajan painopistettä ja luomaan tilaa toiselle puolen. Toimii myös säbässä eri versioina.
S7
22/08/2016
Pitipä etsiä tosta tietoa, ja löytyi tämmöinen: otsa-hiessa-sinun-on-leipasi-ansaitseman-vai-onko valmennustaito fi sivuilta. Kirjoittaja Sami Kalaja Kihun johtaja. (laitoin näin kun ei pysty linkittämään, noilla pitäis löytyä). Ylläolevien lisäksi, itse tarraan seuraaviin kohtiin.

Tässä kirjoituksessa ruotii yllämainittua tutkimusta(pitää toki etsiä alkuperäinenkin, mutta tämä ehkä parempi tähän palstaan, nopea lukea). Mulle aina herättynyt ihmetystä nämä paljon puhutut herkkyyskaudet, tuolla lukee näin niistä "Merkille pantavaa on se, että tämän(kin) tutkimuksen perusteella taitojen oppimiselle ei ole olemassa mitään erityisiä herkkyyskausia. Lapsi näyttäisi oppivan parhaiten, kun hän osallistuu itseään kiinnostaviin peleihin ja leikkeihin". Eli ilmeisesti tän, ja ilmeisesti monen muunkaan tutkimuksen perusteella en ihan kujalla:-)

"Hornigin tutkimusryhmä havaitsi, että maajoukkuepelaajat erosivat amatööreistä siten, että he olivat pelanneet lapsena enemmän organisoimatonta jalkapalloa, osallistuneet nuorena enemmän muihin lajeihin, erikoistuivat jalkapalloon myöhemmin ja harjoittelivat enemmän organisoidusti jalkapalloa yli 22-vuotiaana."
Tässä myös mielenkiintoista faktaa. Todisteena monipuolisuudesta ehken, Jari Litmanen ja Teuvo Teräväinen, toki näillä taisi panostus alkaa vähän aikaisemmin. Ja sinällään tässä kohtaa myös voi hengähtää ne pelaajat, jotka eivät junnuista lähtien ole olleet huipulla, ilmeisesti vanhempanakin voi oppia ja päästä sitä kautta huipulle!

"Yleisimmät urheilijan polkujen taustateoriat ovat Ericssonin DP (deliberate practice) ja Cotèn et al DMSP (developmental model of sport participation). Rankasti yksinkertaistettuna Ericssonin mallin mukaan huipulle pääsy edellyttää vähintään 10 000 tuntia tarkoituksenmukaista ja määrätietoista harjoittelua, kun taas Cotén mallissa on vaihtoehtoisena polku, jossa edetään kokeiluvaiheesta (sampling) erikoistumisen (specialising) kautta panostamiseen (investment)."
Siitä vielä 2 teoria suuntaa, mitkä ilmeisesti toimii muuallakin kuin sählyssä. Itse vedin tavallaan pakosta, koska aina oli niin tehty ja itselläni ei ollut aikaa ottaa selvää, Ericssonisti, mutta nyt kun ees vähän ottanut selvää. Ei voi muuta sanoa, kuin että Coten malli tuntuu itselleni järkevämmältä.
S7
22/08/2016
Ja siitä lätkäjätkille ;-)

"Pihapelikeskustelussa siteerataan usein jääkiekkolegenda Wayne Gretzkya. Gretzky kertoi pelanneensa pikkupoikana pihalla jääkiekkoa kahdeksan tuntia päivässä. Häneltä kysyttiin, että miten jaksoit harjoitella niin paljon. Vastaus oli, että ”Jos olisin ajatellut harjoittelevani, en varmaan olisi tehnyt sitä. Minusta se ei ollut harjoittelua, vaan hauskinta mitä tiesin.” Gretzky toteaa aiheesta myös näin: ”The only way a kid is going to practice is if it’s total fun for him… and it was for me.”"
Antti Hänninen
22/08/2016
Sami Kalajan valmennustaito/taitotohtori blogissa on erinomaista sisältöä. Tuoreimman blogin ne nettiartikkelit Jaakkolalta ja Kalajalta puolustaa näitä mitä Pertun kanssa on jauhettu myös.

Rakkaudesta lajiin, tärkeä! Se oma innostus, merkitys, sisäinen motivaatio... Valmentajan tärkein tehtävä junioreilla, sytyttää ja ylläpitää into harjoitella. Ei pakottaa, vaan saada innostumaan.
S7
22/08/2016
Onhan noita vastaavia ollut itselläni tiedossa muitakin, mutta oma tyhmyys ei ole niitä nähnyt kuuluvaksi niitä tähän asiaan. Vaikka on olemassa muu liikunta ja kilpaliikunta, ja ne on eri asia, niin kuitenkin periaatteessa samat säännöt pätee kummassakin. Jos ei ole hauskaa ei huvita tehdä sitä "duunia", silloin kun on hauskaa tekee "duunia" ja "duuni" ei edes ole "duunia" vaan hauskuutta. Ja toisaalta on todella helppoa lähteä toisen tutkitun suuntauksen kelkkaan, koska niin on aina tehty. Ja toisaalta en väitä, etteikö moni ajattelisi rakkaudesta lajiin tuollakin puolella tai pitääkö edes olla mitään puolia?

Tästä sellainenkin ajatus, menikö Myllylä suolle omasta tahdosta vai siitä, että joku käski?
Antti Hänninen
22/08/2016
Silleen se on samaa, että me kaikki valmennetaan ihmisiä! Oli laji tai taso mikä tahansa ;-)
jolokuttelija
22/08/2016
Kytöhonka; miten NST vetää fysiikkaa voiman suhteen, onko se suuri salaisuus vai pelkistettynä, nopeeta, sähäkkää, ärsykkeistä, lyhyttä, ole in time actionia vai nylykyttämistä. MIkäli ei ole valtiosalaisuus niin avaa.
Kiitos :)
Perttu Kytöhonka
22/08/2016
Jolokuttelija, vastaus asialliseen kysymykseesi kesti kun parit treenit.

Mutta. Tähän ei oikeastaan voi vastata kauhean lyhyesti ja nyt on aavistuksen kiireinen viikko. Silti, rajusti kärjistäen:

NST ei tee "voimaa", sillä "voima" ei ole salibandytoimintaa. Emme käytä valmennuskielessä termejä "voima" tai "aerobinen" tai "anaerobinen" tai "vo2max" jne. Jos nyt tilan ja ajan säästämiseksi kuitenkin tiivistetään niin meillä sellainen räjähtävän toiminnan harjoittelu tulee lajin kautta - lyhyt matka, pitkä palautus. Toisin kuin radalla tehtävässä treenissä, meillä on pelistä johdettu homma siinä kuitenkin mukana.

Räjähtävää toimintaa harjoitellaan 1v1-harjoitteilla, joissa pallo mukana ja selkeä pelillinen tavoite. Pikajuoksuun erona meillä voi kuitenkin esim kiilata palloa tavoitellessa, sääntöjen puitteissa.

Palauttelua ja uudestaan.

Konsepti vaatisi vähintään yhtä pitkän kirjoituksen kuin tuo haastattelu, nyt ei valitettavasti aikaa. Metodeja tähänkin johdettu Verheijeniltä.

Sorry että en nyt ehdi parempaa vastausta antamaan.
FBI
22/08/2016
Jos NST saa pari huippu pakkia...syntyy paras hyökkäys...vai miten se meni?
S7
22/08/2016
Siinnähän ois Hänniselle ja Kytöhongalla pesti, tehkää näistä kirja! Ei ois pahitteeksi, liitto vois vaikka maksaa tai se Kojonkosken ryhmä. Ei oo nimittäin liikaa säbäkirjoja tehty. Vaikka joululomalla, jättää kinkut väliin.
Mario Lemieux
22/08/2016
...treenasi fysiikan kuntoon jättämällä ranskalaiset pois clubileivästä elokuusta eteenpäin. Oli vissiin pelinopea kaveri.
Juhani
23/08/2016
Hän puhuu ammattilaisuuden puuttumisesta, mutta toteaa 4-5 treenikerran olevan pelaajan maksimimäärä viikossa. Hassu väite. Jos ammattilaisuuteen pyritään pitäisi mielestäni treenikertoja olla hyvinkin tämän maksimin yli, muuten homma pysyy "puuhastelun" tasolla. Kyllähän myös muiden joukkuelajien ammattilaiset treenaavat yli tämän määrän, miksei se onnistuisi salibandyssa? Sitä laji tällä hetkellä vaatii.

Tekstissä monen melko järjettömän ajatuksen lisäksi oli mukana myös asiaa. Cooper ei välttämättä ole kaikista hyödyllisin testimuoto, mutta pelaajien testaaminen juuri oikeanlaisella tavalla on käytännössä hyvin vaikeaa.
Antti Hänninen
23/08/2016
Ei se kehittyminen ole vain määrästä kiinni. Salibandynpelaajat eivät ole yleensä ammattilaisia, valmentajat voivat olla ammattimaisia. Pelaaja joka käy töissä päivät, ei voi vetää jatkuvasti viittä kovaa treeniä/peliä viikkoon niin että kehittyy (palautuu) optimaalisesti. Jos palauttavat treenit lasketaan, kertoja voi tietysti olla vaikka se 3-4 kovaa viikkoon + joka päivän huoltavat. Joskus vähemmän treenaamalla laatu ainoastaan nousee... ja taito/nopeuslajeissa vain laadukkaat toistot kehittävät.
Repa
23/08/2016
Eikös Kati Pasasen tutkimuksesta johdateltu toimintamalli, missä harjoitetaan nilkkoja ja polvia erilaisilla suunnanmuutosTAITOON liittyvillä harjoituksilla? Vähän samalla ajatuksella että eihän siinä pelitilanteessa ole aikaa miettiä sitäkään että kuinkas mä tuon pallon saan tuosta mukaani. Eli opetellaan hallinta selkärankaan myös kehon lajinomaisessa hallinnassa. Jatkuvalla reagoinnilla pelin kautta ei kehitetä valmiuksia vaan pelissä pitää pärjätä. Tämä ohjaa käyttämään niitä kykyjä, joihin pelaaja eniten luottaa, eli ohjaa yksipuolisuuteen sitten kuitenkin. Pelin näkökulmasta monimuotoista, yksilön näkökulmasta yksipuolista.
Antti Hänninen
23/08/2016
Joskus tästä Katin kanssa keskusteltiin Twitterissä. Ensin julkaistiin tutkimus (Jump Landing Characteristics Predict Lower Extremity Injuries in Indoor Team Sports), jonka mukaan hypyn alastulotekniikka ennustaa vammoja indoor sportseissa. Vähän tämän jälkeen kuitenkin kumottiin tulokset laajemmalla tutkimuksella "The Vertical Drop Jump Is a Poor Screening Test for ACL Injuries in Female Elite Soccer and Handball Players". Asiat olivat esillä myös fysioterapeuttien FSPA-kongressissa, jossa Phil Glasgow puhui nimenomaan lajinomaisen harjoittelun tärkeydestä.

Liikehallintaa tulisi tutkia lajin tilanteissa, eristetyt testit eivät riitä. Myös erittäin paljon huomiota saaneet Tim Gabbetin tutkimukset kuormituksiin liittyen tukevat ajatusta, että kuormien hallinta lajin harjoittelussa on oleellista, ei se että tehdään paljon oheistreeniä.

On myös huomattava, että testi/skriini tulisi olla sellainen, jota kohti ei erikseen harjoitella. Jos testataan vammariskiä kyykkyhypyn alastulolla, se on aika helppo harjoitella kuntoon verrattuna siihen että parannetaan kolmoserän suunnanmuutostekniikkaa. Jos peliä harjoitellaan aina hyvin kuormittuneena ja huonosti palautuneena, sopeutuu keskushermosto tekniikoihin huonommalla laadulla.

Laatu ei parane väsyneenä, joten noidankehä pikkuhiljaa kasaa vammariskiä. Jos ei viikoissa, niin vuosien saatossa. Siksi lajin harjoittelun laatu, määrä ja palautumisista huolehtiminen tai sen seuraaminen ovat tärkeää.
S7
23/08/2016
Eka kappale kertoo kaiken tieteestä, niin hyvässä kuin pahassa! Eli aina vaikka joku tutkimus osoittaa jotain, ei sitä voi sokeana pitää totena. Vaan pitäis aina etsiä onko tehty muita, toki tää vaatii aikaa ja ei sitä aina löydy vaikka haluaisi.

Siitä mä oon samaa mieltä Juhanin kanssa, että 4-5 kertaa ei ehkä riitä, mutta se mitä ne muut pitäisi mun mielestä olla--> omaehtoista laukaisutreeniä tms. ei kuormittavaa. Väinön mukaan, sitä kivaa, mitä ei edes pidä treeninä!
Antti Hänninen
23/08/2016
No jotenkin näin, paljon sitä kevyttä liikkumista joka rakentaa peruskuntoa, yleistä motoriikkaa ja palauttaa aktiivisesti. Voi se olla sit eri lajejakin, mutta kovaa reeniä ei voi ahnehtia. Tästä voi lukea nykyään niin monesta lähteestä, että harjoitusmäärät vähenevät, laatuun panostetaan. A-P Liukkosesta Kimmo Timoseen on viime vuosina ollut uutisia esim, joissa on korostettu että joka treenillä on tärkeä merkitys, määrää on vähemmän.
S7
23/08/2016
Piti laittaa, että mun silmiin 4-5 kovaa treeniä kuullostaa paljolta ja ei mun mielestä tota määrää voi nostaa, ei ollenkaan, unohtui, sorry. Ja sen tiedän, että moni käsittää treenaamisen vain helvetinmoisena rehkimisenä.
Repa
23/08/2016
Jos unohdetaan testit ja mietitään mainitsemaani harjoittelua liiketaitojen osalta. Esim. alkuverryttelyissä suunnanmuutoksia ja niitä hyppyjä ja hyppelyitä progressiivisesti lämmitellen. Tästä mallit verkossa ukk-instituutin sivuilla. Pitäisikö ne korvata jollain pelinomaisella harjoittelulla kuten alkulämpöfutiksella?

Olisi mielenkiintoista saada tästä aiheesta haastattelu sellaiselta liiton ihmiseltä, joka vastaa esim. maajoukkueiden harjoittelukulttuurista tai vieläkin kiinnostavampaa paneutua pelaajapolun valittuihin teemoihin ja niiden laatuun ja toteutukseen. Siellähän kuitenkin oheistreenaaminen on selkeästi mukana erillisenä osa-alueena ja Pasasen aktivoiva alkulämmittely on mukana. Jari Oksaselta siis ulostuloja tähän olisi mukava kuulla.
Antti Hänninen
23/08/2016
Aktivoivat alkulämmöt on tutkittu, niillä on vaikutusta mutta ei ole taidettu verrata lajinomaiseen lämmittelyyn. Näistä kannattaa kysyä alan ihmisiltä, joita Kati toki on - ja ajan hermoilla. Uutta tutkimusta tulee koko ajan, sitä on hyvä seurata. Näihin kysymyksiin on silti myös otettu kantaa Pertun mainitsemissa Verheijenin, Tamaritin ja Mallon kirjoissa futiksen huipulta. Lajilämmittelyssä voidaan kehittää ja kalibroida fyysisesti kevyemmin myös lajin taitoja... ja jos sitä ei vaihdeta erilliseen harjoitteluun voi olla että taas saadaan kaksi kärpästä kerralla. Kuitenkin pelaajan tilanteen mukaan voi olla paikallaan keskittyä yksilön liiketaitoihin tai lihasaktivointeihin joskus erikseen. Tai sitten nekin kehittyvät parhaiten ajan myötä. Kaikkea ei ole vielä tutkittu ja siksi on hyvä olla myös valmennusfilosofia.
Repa
23/08/2016
Ostan. Josta päästäänkin takaisin sinne teeman alkukierroksille, missä spv:n toiminta teilattiin järjettömänä. Kaikki varmasti tunnistaa sen myös osana kyseisen seuran toimintakulttuuria. Toteuttavat omaa filosofiaansa tykkää tai ei. Jokainen saarnatkoon siis omaa filosofiaansa.
Antti Hänninen
23/08/2016
Joo, tämä on tätä että aikuisjengit tehkööt mitä huvittaa ja edustakoot sitten omaa identiteettiä ja arvojaan. Identiteettiä saisikin olla enemmän Suomessa, säbässäkin. Kunhan kaikki ei tee suojuoksuja perässä siksi, että se johti menestykseen joskus heillä ;-)

Tällainen identiteetti ja sen edustaminen voi todellakin olla sitä parasta mentaalipuolen treeniä. Toisenlaisiin identiteetteihin sopisi paremmin aivan muu oheistreeni ja joihinkin identiteetteihin sopii että vain lajia.

Jotain filosofista järkeä on kuitenkin tällaisissa harjoittelun spesifisyyden periaatteissa "tulet hyväksi siinä mitä teet" tai "keho ja mieli ovat yhtä" -ajatukset tuolla Espanja-Portugal futiksessa. Mutta nämä ovat tosiaan jo uskonkin asioita (enkä tarkoita SPV:tä, vaan kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen maailmankuvan eroja).
S7
23/08/2016
Sinällään Salibandyn käsikirjassa on SPV:n käyttämästä TGFU(teaching game for understanding)-metodista, periaatteessa samaa kuin ylläolevilla ammattilaisilla. Koponen vaan ilmeisesti eriyttää fysiikan omaksi treeniksi? Ja ylläolevat tavallaan tekee, mun omavaltainen nimitys, turboahdettua TGFU:ta, ja hymiö ettei oteta liian vakavasti nimitystä :-).

Mä nään hyvänä sen, että otetaan kantaa ja uskalletaan olla eri mieltä. Sinänsä täällä kommentointi tuo kuinka paljon Hänniselle ja Pertulle? Ihan hyvin voisivat olla kiltisti hiljaa. Ilman tälläisiä avauksia homma polkee paikoillaan ja kaikki tekee sitä mitä aina ennenkin. Se mikä ois vielä parempi, jos pääkallo tekisi kyselyitä Koposelta ja muilta valmentajilta(mun näkökulmasta myös EVI.stä) heidän metodeistaan, ne kuitenkin olisi parempaa tietoa, kuin itseni kaltaisen kylänmiehen huutelut.
Antti Hänninen
23/08/2016
TGFU on hyvä, samaa settiä kuin Horst Wein. Opetataan rajoitteiden kautta, pelaaja itse löytää tekniset ja fyysiset keinot tavoitteeseen. Siihen on vielä erona näissä moderneissa futisjutuissa se taktinen, pelitavallinen elementti. Eli luodaan selkeät yhteiset käsitykset pelistä joukkueelle: ajatellaan pelistä yhteisesti. Tulisihan sellainen käsitys ehkä vuosia yhdessä pelatenkin, mutta yleensä projektit on korkeintaan muutaman vuoden mittaisia. Pelaajat voivat olla mukana pelitavan luomisessa, mutta mitä selkeämpi se on jokaiselle pelaajalle, sitä enemmän pelissä voidaan ennakoimalla olla edellä vastustajaa. Luova, täysin vapaa pelaaminen on lähinnä reagointia tilanteisiin ja arvailua.
Repa
23/08/2016
Erittäin hienoa että on rohkeita keskustelijoita kuten Antti ja Perttu. Jos ajatellaan kuitenkin niitä "ei mitään järkeä"-kommentteja niin olisiko esim. Koponen tai Kettunen osallistunut aktiivisemmin myös keskusteluun ilman niitä? Nyt joutuivat heti puolustuskannalle, jolloin osallistuminen ei tunnu kovin houkuttelevalta. Antaa pelin sitten tuomita metodit.

Siinä vähän eri mieltä että kyllä seurat saavat tehdä myös junioreiden osalta aivan mitä linjauksia haluavat. Niinhän kaikki tekee. Tai antaa akateemisen äidin linjata, sekin on ihan fine. Kyllä se palaute sitten ohjaa oikeaan suuntaan kun toisaalla tehdään paremmin ja menestytään paremmin. Olisikin tärkeää että juuri tällaisen argumentoinnin kautta voitaisiin muodostaa se seuran toiminnan identiteetti, jota voi sitten pohtia onko se omien arvojen mukaista vai ei. "Me kopioimme kaiken netistä lukemamme ja yritämme muuttaa sen laaduksi kentällä" voi olla jonkun filosofia.
ready
25/08/2016
Kenestäkään ei tule huippu-urheilijaa treenaamalla 6-8 t/vko ,hyvällä monipuolisella treenaamisella on syynsä...säbävalmentajat eivät ymmärrä fysiikkavalmennuksen merkitystä..paljon tulee vammoja ja syynä on usein liian yksipuolinen harjoittelu..eli pelkkä lajiharjoittelu..
Antti Hänninen
26/08/2016
Syynä voi myös olla liian kuormittava hermostollinen harjoittelu, jolloin harjoitellaan koko ajan vähän väsyneenä ja pikkuhiljaa liiketekniikat menevät huonompaan päin. Tästä on koko ajan enemmän puhetta onneksi mainstreamissakin. Säbä ei ole maastohiihtoa, ei me kisata määrällä. Ihan sama kuinka paljon treenaat, jos kehityt.

Lajiharjoittelu itsessään on jo aika monipuolista, toki sen fyysistä jaksotusta pitäisi miettiä paljon enemmän kuin nykyään tehdään. Kuormitusten hallinta on oleellista vammojen ehkäisyssä, ei se että lisätään juttuja lajiharjoittelun kylkeen. Muiden lajien liiallinen harjoittelu ei valmista kestämään lajin kuormia, eikä epäspesifi lajiharjoittelu. Treeneissä on koettava lajinomaista, pelinomaista intensiteettiä, mutta palautumisesta on iso vastuu myös valmentajalla jaksotuksen kautta. Siis sopivina annoksina juuri sitä, mitä haluat tehdä kilpaillen. Silloin kestät oikeaa kilpailua.
Antti Hänninen
26/08/2016
Ongelma siis on, että ei ymmärretä ihmisen psykofyysistä kokonaisuutta, fysiologia ja taito menevät sekaisin mutta eivät yhdisty. Ei se ole ongelma, ettei ymmärrettä kaikkia oheisharjoittelun menetelmiä ja yksityiskohtia.
SP
30/08/2016
Sanokaapa viisaammat jotain levon suhteesta treeniin. Olisi kiva kuulla mielipiteitä, itsellä joku ajatus asiasta, mutta kun ei tiedä onko se järkevä ajatus vai ei...
Antti Hänninen
30/08/2016
Riippuu tilanteesta ja henkilöstä. Ei ole mitään rakettitiedettä, eikä laskukaavaa ole olemassa. Toisella on lapsuudesta vaikka pohjat paremmat, niin jaksaa enemmän. Toisella elämäntapa ollut erilainen, sitä ei kiri parilla lenkillä. Johonkin ketjuun kirjoittelin aiheesta, että RPE eli rate of perceived exertion on nykyään ammattilaistasoillakin nousussa kuormien mittarina, koetaan "parhaaksi" koska sisältää psykologisenkin stressin (internal vs external load). Siis kysytään pelaajilta, miltä tuntuu. Kylkeen voi lisätä valmentajan näkemyksen, verrata jengin keskiarvoa ja jonkun yleisidean, millainen suhteen tulis olla, sykemittaukset...

Tärkeintä on se, että "tehotreenit" pystyttäis tekemään tarpeeksi palautuneena ja siellä välissä olis tarpeeksi kevyttä palauttavaa liikuntaa. Ääripäitä erilleen ja laatua paremmaksi niissä intensiivisissä treeneissä.

Jos nyt jonkun nyrkkisäännön haluaa, niin kolmea kovaa päivää peräkkäin välttäisin tai ainakin niissä tulis olla selkeää vaihtelua. Palautuessa kehitytään ja sopeudutaan, harjoittelu on se ärsyke johon biologia alkaa sopeutua. Itse en ahtaisi viikkoon neljää enempää kovaa treeniä. Kevyitä sen mukaan, mitkä on olosuhteet ja pelaajien motivaatio - OT tai yhdessä. Ei liikaa, jotta ehtii henkisestikin palautua ja levätä. Innokkaimmat tekee kyllä sit itse lisää...
SP
31/08/2016
Kiitos, juurikin tähän suuntaan oma ajatuskin on ollut, että tuo pääkoppakin ehtii hiukan saada muuta ajateltavaa. Eikä varmaan ole sitä yhtä ja oikeaa tapaa. Tuntuu vaan, että jo aika pienet junnut vetää tätä systeemiä neljä-viisi kertaa viikkoon + pelit + omatoimiset + aamutreenit+++++.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.