Ruotsin joukkue valmis syyskuun Suomi-otteluihin – kuumakalle palaa maajoukkuepaitaan

Jan-Erik Vaara on julkaissut Ruotsin joukkueen syyskuun maaotteluihin. Kuva: perwiklund.se
Jan-Erik Vaara on julkaissut Ruotsin joukkueen syyskuun maaotteluihin. Kuva: perwiklund.se

Ruotsin maajoukkueen ryhmä syyskuussa pelattavaan tuplamaaotteluun Suomea vastaan on julkaistu. Joukkueen runko koostuu Storvretan ja Falunin johtavista nimistä, mutta mukaan on tällä kertaa otettu pelaajia laajalla haravalla.

MM-kisoihin on jäljellä kolme kuukautta, joten kaksoismaaottelussa esiintyvä joukkue on jo melko lähellä joulukuussa Riikan kisoissa nähtävää, vaikka päävalmentaja Jan-Erik Vaara selvästi etsiikin vielä viimeisiä palasia ryhmäänsä. Mielenkiintoisin mukana oleva nimi on kolme vuotta maajoukkueryhmästä sivussa ollut Mullsjö AIS:n hyökkääjä David Gillek.

Vaara kommentoi pelaajavalintoja Ruotsin Salibandyliiton sivuilla:

– Mitä lähempänä MM-kisoja ollaan, sitä tärkeämmiksi maaottelut muuttuvat. Kaksivuotinen projekti lähestyy huippuaan ja tavoitteenamme Suomi-otteluissa on saada hyvillä esityksillä hyvät tulokset sekä kokeilla erilaisia kentällisiä.

David Gillekin liittyminen ryhmään tässä vaiheessa oli yllätys monille, mutta Vaara perustelee valintaansa kattavasti:

– Tarvitsemme kilpailua pelipaikoista. Gillek on ollut Mullsjön paidassa erinomainen ja kantanut joukkuetta useaan otteeseen. Hänellä on hienoinen ongelmapelaajan maine, mutta maajoukkueessa hän on aina käyttäytynyt asiallisesti ja noudattanut ohjeita.

Vaara näkee, että kolmen vuoden tauon jälkeen mukaan kutsutulla Gillekillä on juuri oikeanlainen mielenlaatu maajoukkuetasolla pelaamiseen:

– Maajoukkuetasolla pelaajalta vaaditaan vahvaa luonnetta. Gillek on voittajatyyppi ja on maaotteluissa osoittanut tekevänsä kaikkensa sinikeltaisen joukkueen eteen.

Gillek on kärsinyt viime vuosina useita pelikieltoja erinäisistä törttöilyistään salibandykentillä.

Ruotsin maajoukkueryhmä Finnkampenissa:

Maalivahdit
Viktor Klintsten, Storvreta IBK
Jonathan Paulsson, FC Helsingborg

Puolustajat
Tobias Gustafsson, Linköping IBK
Kasper Hedlund, Mullsjö AIS
Thomas Holmgren, IBF Falun
Emil Johansson, IBF Falun
Anton Karlsson, Linköping IBK
Robin Nilsberth, Storvreta IBK
Mattias Samuelsson, Storvreta IBK
Mattias Wallgren, IBK Dalen

Hyökkääjät
Simon Cederström, IBF Falun
Rasmus Enström, IBF Falun
Rikard Eriksson, Warberg IC
David Gillek, Mullsjö AIS
Joel Kanebjörk, AIK IBF
Johannes Larsson, IBF Falun
Kim Nilsson, FBC Kalmarsund
Linus Nordgren, FC Helsingborg
Alexander Rudd, Storvreta IBK
Johan Samuelsson, Unihockey Tigers Langnau
Rasmus Sundstedt, Red Ants Rychenberg Winterthur
Jonas Svahn, IBK Dalen

Miesten maajoukkueiden kohtaamiset pelataan 8. syyskuuta Uumajassa ja 11. syyskuuta Vantaalla.

Lue myös
Svensk Innebandy: Gillek gör comeback i landslaget

5 comments

  1. Vähän ihmetytti kun listalta puuttuu The Sniper, Alexander Galante Carlström, mut syynä se että osuu myös näemmä muissakin hommissa ja pelien aikaan odottelee perheen täydennystä

  2. Ruotsilla on näköjää. huipput mukana, jos oikeasti haluavat, voittavat Suomen helposti. Taidossa, taktiiikassa ja positiiviivisesa joukkue ”hengessä” , liian monta askelta Suomi on jäljessä että voisi haasta Ruotsin, valitettavasti..
    Vaara on jo näyttänyt osaamisensa mutta meidän Kettuselta näytöt puuttuu.

  3. Olet S7 aivan oikeassa, loukki on maailman top3 parhaalla. Mitä tulee Suomi-Ruotsi asetelmiin, niin näkisin Suomella olevan nyt paremmat saumat kuin kaksi vuotta sitten, jos Kettunen vetää nuorennusleikkauksen loppuun (lue Kohonen pois). Esim. se, vaikka alkukauden turnauksia ovatkin, niin Classicin voitto Storvetasta ja EV:n vastaava Falunista eivät olisi tapahtuneet pari vuotta sitten.

  4. Eikös SPV (Kohosen kanssa) pölläyttänyt Storvretaa viime vuonnakin ja vieläpä Ruotsissa Scandic Cupissa?