Liigat

474 maalia paukuttanut suomalaislegenda häärii nyt valmentajana – ”Ruotsin mestaruutta lähdetään uusimaan”

29.08.
2016
13 Kommenttia
5
Liigat
Hannes Öhman on nykyään mukana Storvretan valmennusryhmässä. Kuva: Topi Naskali.

Hannes Öhman on nykyään mukana Storvretan valmennusryhmässä. Kuva: Topi Naskali.

Hannes Öhman, 39, oli yksi suomalaisen salibandyhistorian menestyneimmistä pelaajista. Muun muassa neljä Ruotsin mestaruuutta tuonut komea peliura päättyi keväällä 2014, mutta nyt Öhmanilla on uusia haasteita salibandyn saralla.

Storvretassa laituri oli erittäin arvostettu pelaaja, ja hänen pelipaitansa numerolla 14 hilattiin Fyrisovin kattoon joulukuussa 2014. Tallink Floorball Tournamentiin entinen maaliruisku osallistui Storvetan penkin takana. Pääkallo.fi ehti jututtaa Öhmania Tallinnan turnaushumun keskellä.

– Tuossa vähän yli puoli vuotta sitten, eli joulun jälkeen, hyppäsin valmennushommiin. Olen apuvalmentajana tässä miesten joukkueessa, ja teen täysipäiväisesti myynnin ja markkinoinnin töitä Storvretalle, Öhman kertoi Pääkallo.fi:lle.

Stefan Forsman on Ruotsin mestareiden pääkäskijä. Öhmanin vastaa valmennuksessa pitkälti niistä osa-alueista, jotka olivat hänen vahvuuksiaan myös peliuralla.

– Vastaan hyökkäyspelistä ja ylivoimasta. Lisäksi henkilökohtainen valmentaminen on minun vastuulla. Yritän saada jokaisesta pelaajasta enemmän irti. Se on oma roolini, Ruotsin pääsarjassa 474 maalia paukuttanut Öhman selvensi.

Tallinnassa Öhman antoi pelien aikana ajoittain varsin tiukkasanaista palautetta pelaajille.

Kuva: Topi Naskali

Kuva: Topi Naskali

Minkälaisena valmentajana pidät itseäsi?
– Aika suorana. Pojat saavat kyllä kuulla, jos tekevät jotain hyvää tai huonoa. Pyrkimys on saada pelaajat tekemään niitä asioita, mitä on tarkoitettu, eikä mitään muuta. Ollaan värvätty pelaajia heidän osaamisensa perusteella ja pelaajien pitää myös pystyä näyttämään taitotasonsa.

Huippujoukkueen valmennuksessa Öhman on ollut mukana sangen vähän aikaa. Pitkän linjan tavoitteita uudella uralla ei vielä ole, mutta ensi kaudellakin riittää tavoiteltavaa.

– Keväällä tuli Ruotsin mestaruus valmentajanakin. Sitä lähdetään hakemaan uudestaan. Tietysti lokakuun alun Champions Cupin voitto on se seuraava tavoite.

Öhman on kotoisin Ahvenanmaalta, mutta on asunut Ruotsissa jo yli 15 vuotta. Perhe on asettunut Ruotsiin sen verran hyvin, että paluu Ahvenanmaalle ei siinnä ainakaan lähitulevaisuudessa.

– Kyllä me jäämme Ruotsiin. Uutta taloa rakennetaan juuri. Meillä on kolme pientä lasta, ja kohta alkavat koulutkin. Tuolta on myös lyhyt matka Ahvenanmaalle, jossa voi tavata perhettä ja kavereita. Ei ole tällä hetkellä syytä muuttaa takaisin Ahvenanmaalle. Kesät vietetään siellä ja se riittää meille, Öhman vakuutti.

Storveta oli Tallink Floorball Tournamentin kutsuturnauksen ennakkoon nimekkäin joukkue. Ruotsalaissikermä esiintyi turnauksessa kuitenkin vain perjantaina. Otteluohjelma oli tiukka, sillä joukkue kohtasi klo 11 Viron maajoukkueen ja Jyväskylän Happee asteli vastaan jo klo 15. Viron Storvreta kaatoi lukemin 6–3 ja Happeeta vastaan joukkue päätyi 4–4-tasatulokseen.

Kuva: Topi Naskali

Kuva: Topi Naskali

– Vasta juuri olemme ruvenneet pelaamaan salibandya mailojen kanssa. Ollaan vedetty paljon fysiikkatreenejä ja tämä on vasta meidän kuudes tilaisuus mailan ja pallon kanssa.

– Meillä oli kaksi peliä viidessä tunnissa, joten tämä näyttää hyvin minkälaisessa fyysisessä kunnossa me olemme. Sitä me haimmekin tästä. Millaisia ratkaisuja pelaajat tekevät väsyneinä, ja miten he pärjäävät väsyneinä. Tulokset olivat toissijainen juttu. Näin tiiviillä tahdilla pelkkien tulosten mittaaminen ei oikein toimi.

Storvreta palasi keväällä mestariksi neljän vuoden tauon jälkeen. Öhmanin mukaan joukkue tulee olemaan hankala vastustaja myös tulevalla kaudella.

– Olemme taitava ja kovasti töitä tekevä joukkue. Meillä on vaihteleva pelitapa. Välillä karvataan kovaa, mutta toisaalta välillä myös puolustetaan tiiviisti. Tärkeintä on, että kaikki pelaajat saadaan mukaan peliin, Öhman arvioi.

Lue myös:
Suomalaislegenda Hannes Öhman lopetti huipulla – ”Aion antaa lisää aikaa perheelleni”
Henkilökuvassa Super-Hannes: maaliruisku, kuumakalle, isä
Video: Laukoi 474 maalia Ruotsin Superliigassa – Hannes Öhmanin uran viisi näyttävintä osumaa

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
Opex
29/08/2016
Siis mitä? Eihän nykyään saisi vetää fysiikkatreenejä lainkaan, vaan kohentaa fysiikkaa fantsusti pelaamalla :-)

No joo, miehistä kyse toisin kuin näissä muissa keskusteluissa, mutta niin ne vaan huippujoukkueetkin keskittyy fyysiseen puoleen aikalailla paljon.
Antti Hänninen
30/08/2016
Niin, tärkeintä on että jaksaa juosta kentällä ja pelata pari peliä päivään? Siis mitä enemmän jaksaa pelata, sen parempi ilmeisesti. Näinhän monet harjoittelevatkin: treeneissä kertyy 5-6 km keskitehoa + oheisissa vielä enemmän, peleissä ihmetellään kun ei tehoja ja laatua löydy siihen pariin kilsaan mitä matsin aikana liikutaan intensiteetillä.
opex
30/08/2016
Tämä nyt on tietysti ihan turhaa jankkaamista, mutta kyllä viimeistään kevään ratkaisupeleissä näkee kenellä peruskunto on kohdallaan, kun/jos kovatempoisia pelejä on useampia lähekkäisenä päivinä.

Itsekin Classic kannattajana ihmettelin kuinka hyvin pojat viime vuonna jaksoi periaatteessa kahdella kentällä päätyyn asti. Yksittäisen finaalin jaksaa kuka vaan, mutta ne raastavat sarjat ennen sitä on huonokuntoisille myrkkyä. Jos vaikkapa viimekevään TPS olisi osunut matkalla vastaan, C olisi varmaan jatkanut eteenpäin, mutta energiaa olisi tuhottu enemmän kuin näitä muita kohdattuja vastaan.

Eli ei ole tarkoitus Antti mollata, olet(te) tehneet hyvää työtä.
Antti Hänninen
30/08/2016
Mulla ei toki Classic miesten kanssa hirveesti ole tekemistä, mutta käsittääkseni he myös treenasivat salibandya n. 3 kertaa viikossa koko kesän ajan (tekivät toki myös paljon muuta). Tässä lajissa menestykseen keinoja on monia. Pelaajahankintoja tehty myös paljon niin Storvretassa kuin Classicissakin. Itse en usko, että menetelmiä kannattaa matkia mistä vaan, missä seura tai joukkue saanut menestystä. Kyllä jokaisen pitää itse miettiä se oma valmennusfilosofia ja sen kautta tulkita, mitä kukakin on tehnyt oikein.

Jos nyt tälleen esimerkkinä heittäis, niin ehkä sitten joku FC Barcelona & co menis kyllä Tapparan edelle pallopelitekemisessä. Säbä vielä lätkää pienempi nuori laji, jotain vois olla opittavaa Pelin suhteen kuningaslajista vaikka eri määrä pelaajia, alusta ja pelivälineen käsittely onkin erilaista. Moni nimittäin valittelee, ettei meidän lajista ole vielä oikein mitään aineistoa. Peli on peli.
Mato
30/08/2016
Ymmärrän Antin jalkapallovertaukset ja tutkimustiedon soveltamisen salibandyyn, koska jalkapallosta ammattilais- ja ison rahan lajina on saatavilla eniten tutkimustietoa. Pitää vaan muistaa tosiaan soveltaa, koska vaikka pelinä ovat pelejä molemmat, mutta fyysisiltä tarpeiltaan kuitenkin kovin erilaiset. Pelaajien määrää, alustaa tai pelivälinettä tärkeämmät erot on mielestäni intensiteetissä ja juoksukilometreissä pelin aikana. Lisäksi on muistettava resurssi- ja olosuhde-erot, joiden uskoisin olevan jalkapallon eduksi varsinkin näistä huippujoukkueista puhuttaessa.

Vaikka meillä poika pelasi ja treenasi neljässä eri ikäluokan joukkueessa viime kaudella, niin kyllähän noiden yhteenlaskettu intensiteetti on melko tasapaksua, jos nyt pelejä ei lasketa mukaan. Lisäksi treenit on useamman valmentajan vetämiä, joten "ohjelman" muodostaminen tai noudattaminen on lähes mahdotonta. Juniori-ikäisillä pelimäärät pitäisikin saada suureksi, koska mielestäni yksi peli vastaa kymmentä treeniä kehittymisen kannalta (Yrittäminen on 100% peleissä, joka toteutuu harvoin treeneissä, eikä koskaan jokaisella paikallaolijalla. Samoin vastustaja ei tiedä ennalta kikkojasi, etkä sinä hänen. Vastustajan pelitapaan pitää osata sopeuttaa omaa pelitapaa henkilökohtaisella tasolla, yms.). Jos on halu kehittyä "enemmän", niin pelien ja treenien ulkopuolella pitää itse huolehtia nopeusominaisuuksista (suunnanvaihto, kimmoisuus, voima, venyt, yms.) ja kaiken (=pelit + treenit + OT + koululiikunta) ulkopuolella tarpeellisesta levosta ja jaksotuksesta. Kukaan muu tuskin pystyy tuollaista aikamäärää ja yksilöllistä huolehtimista antamaan, tietämään virkeystilaa tai infektioita. Ei ainakaan juniorivalmennuksessa. Kaiken muun voi oikeastaan saada laadukkaissa treeneissä, toki omatoiminen pallon lätkiminen tai pienpelit kavereiden kanssa on varsin hyvä konsti kehittyä ja vieläpä mukavalla tavalla. Vanhemmissa junioreissa ei vaan pelkkä näppärä pallotaito tahdo enää riittää, vaan ainakin taitavat vastustajat pyrkivät iholle ja tekevät pelaamisesta todella vaikeaa, jos fyysiset ominaisuudet ovat heppoiset.

Nopeusominaisuuksien kehittämiseen pelitreenit ei sovellu kovinkaan hyvin, koska tarvitaan paaaaljon aikaa, mutta vähän suorituksia. Suoritukset ei myös saa mennä "yli", jota on pelinomaisesti hankala hallita yksilöittäin. Kallista ja rajallista kenttäaikaa on turha hukata tuohon, eikä myöskään niihin pitkäkestoisiin juttuihin, jos joku niitä haluaa salibandyssä treenata.
S7
30/08/2016
Mä myös ostan osaltaan fudisvertaukset, mutta aina se mutta. Sinällään sitä en ymmärrä, että ns. suomalainen kulttuuriperimä dissataan ja tavallaan yritetään tuoda se muualta. Tämä mun mielestä ongelma, etenkin jalkapallossa. Siinnä missä Islanti on kehittänyt omansa ja Kreikka aikanaan, me katellaan maailman taitavimpiin ja rahakkaisimpiin seuroihin. Siellä tuskin on Madon mainitsemia ongelmia vuoroista ja ajasta, siis edes junnuissa--> eikö nekin jo saa rahaa pelaamisesta? No lahjakkaimmat tuskin maksavat. Ja todellakaan EI pidä käyttää halliaikaa oheisiin ja oheisia on monella paikkakunnalla VARMASTI pakko tehdä jatkossakin, juurikin rajallisten hallivuorojen takia. En siis niinkään dissaa ideologiaa, vaan pyrin ajattelemaan realistisesti asioita.
Antti Hänninen
30/08/2016
S7 erittäin hyvä pointti kulttuurista ja identiteetistä, MUTTA ei ole tarkoitus kopioida pelitapaa ja kaikkea muualta. Se mitä itse ajattelen itse ottavani jossain määrin futiksesta säbään, on se, että kehitetään Peliä. Mitä jää sovitettavaksi kulttuuriin ja identiteettiin on yhä oleellista: pelitapa. Se voi olla aivan supisuomalainen edelleen, mutta se harjoitellaan mahdollisimman hyvin. Siis jos nyt joku joukkue haluaa juosta toiset kumoon, niin voisko ne treenata juoksevaa salibandya intervalleina portaiden sijaan? Tehdä sen niin hyvin, mutta juoksua painottaen, että se edustaisi ko. porukan arvoja mahdollisimman vahvasti pelissä (pelin laatu, pelitavan toteutus). Ei ketään kiinnosta playoffeissa fysiikkatestit tai kesän hien määrä, vaan se mitä se peli on. Voihan sählyä pelata asfaltilla, suolla, nurtsilla, lumella ja jäälläkin. Sehän olis toisaalta differentiaalioppimista myös ;). Ymmärretään, mitä on peli: se vaatii paljon "ajattelua" ja asioiden hahmottamista. Miksi näitä harjoiteltaisiin kauden aikana vain vaikkapa 60-70% joukkueen tapahtumista tai vähemmän? Kun se kuitenkin on se vaikein ja tärkein juttu... Sen voi puolestaan tehdä enemmän tai vähemmän juoksevalla ja raastavalla tyylillä. En siis halua yrittää tehdä kaikista Messiä ja joka joukkueesta Barcelonaa.

Pitää myös ymmärtää tämä mitä "pelinomainen harjoittelu" tarkoittaa. Se voi joskus olla 1v1, 2v2, 3v2, 3v1 jne. ja kyllä siellä päästään nopeustreeniinkin käsiksi. Kehitys pelinomaisessa nopeudessa tulee nimenomaan pitkän ajan laadukkaan tekemisen kautta näin suoremmin kuin vetämällä erikseen sprinttitreenejä ja vasta seuraavassa treenissä tuoden ne ominaisuudet lajitreeniin. Tulevatko ne edes sinne muuten kuin peleissä, jos ei lajia koskaan tehdä näin?
S7
30/08/2016
Voi sählyä pelata missä vaan ja henk koht pidän kaikkea tätä hyvänä. Palataan realiteetteihin, tai ehkä paremmin mun näkemyksiin niistä. Teen tässä törkeän oletuksen Madon pojasta(saat teilata jos oon ihan väärässä):

Kirjoitusten perusteella kyseessä on suht lahjakas ja motivoitunut kaveri. Veikkaan, että lähtisi pelaamaan mihin vaan ja milloin vaan. Mutta miten lähteä jos joutuu aina lähtemään yksin? Tässä kohtaa oletan, että barcelonassa tätä ongelmaa ei ole yhtä pahasti kuin Suomessa. Joten lahjakkaan ja motivoituneen pojan voi olla vaan pakko tehdä muuta!

Toki voishan tässä seurat alkaa viemään junnuja pihoille pelaamaan, mutta mutta onnistuuko? Asennemuutoksen aikaan saaminen on kuitenkin todella vaikeata. Yhä edelleen pisteet Antille, hyvää duunia ja omistautumista!! En kyllä edes tiedä mitä mä ajattelen oheisista ja kuinka ne toteutetaan, portaat nyt on aina ollut itelleni perseestä, en hae fitness-pyllyä:-D. Enempi sitä peruskuntoa ja toki riittävää lihaskuntoa, junnuilla en näe salia ja punttia mitenkään pakkona, mutta liian heikkotaso ei hyvä. Ja fakta se, että junnujen peruskunto on mennyt alaspäin. Tosin siihen ei urheiluseurat yksin pysty vaikuttamaan. Hyvä että esim. päiväkodeissa tälle asialle on herätty.
Antti Hänninen
30/08/2016
Nopeustreenistä vielä: ei me välttämättä säbässä tarvita sellaista maksimaalista 20m nopeutta, mitä testataan. Pelissä on mailaa kädessä, valmiutta ottaa vastaan kontaktia ja muuttaa suuntaa pelitilanteeseen sopivalla tavalla häiritsemässä. Painopiste ei mitenkään voi olla niin ylhäällä kuin maksimaalisessa sprinttijuoksussa, eikä asento ja nopeus muutenkaan vastaavaa. Jarrutteluja ja eri suuntia on lajin liikkeessä paljon, asennot haastavia reagoidessa. Niitä sprinttitreenillä on haastava kehittää.

Vaikka maksiminopeus ei kehity yhtä nopeasti nopeuskestävyyttä harjoittaen, kehittyy pitkässä juoksussa lajin vaatima nopeus kuitenkin juuri lajinomaisella tyylillä. Saadaan samalla kertaa maksimia hieman ylös kuin nopeuskestävyyttäkin. Kumpikin kehittyy pikkuhiljaa, samalla kuin pelinopeus. Vaatii tietysti valmentajalta uskoa, kun testit ei kehity yhtä hyvin, mutta ehkä itse peli paremmin. Raymond Verheijenin termein nopeustreeni onkin "better action" (nopeampaa peliä). Erittäin lyhyitä pelin tilanteita 2-4 sek, joissa painottuu esimerkiksi 1-1 kamppailu tai palloon ensimmäisenä ehtiminen. Eikä niitä toistoja tarvitse niin paljoa laskea määrällisesti myöskään, lasketaan ainakin laadukkaita (intensiteetti?) toistoja mieluummin kuin vain määrää. Lajitreenin fysiologiaa oli yleisellä tasolla aiemmassa blogissani energiasysteemeistä. Myös liiton kursseilla korostetaan sitä, että ääripäitä lajitreenin fyysisessä kuormituksessa pitäisi saada kauemmaksi. Pelinomainen harjoittelu ei ole tämän kanssa ristiriidassa, päinvastoin. Valmentajan tulisi löytää lääkkeitä siihen, että intensiteetin treeneissäkin saisi kohtuu korkealle. Tässä on itselläkin vielä kehittymistä, vaatii kulttuuria joukkueeseen.

Samoilla periaatteilla voidaan myös harjoitella lajinomaista kamppailuvoimaa ja pallon suojaamista esim. rajatulla alueella palloa 1v1 tai 1v2 vaikkapa 10-15 sekuntia suojaten. Montako toistoa siinä saadaan, yksikö vain? Pelaajat tekevät lukemattoman määrän "salibandytoimintoja" tuon jakson aikana, sellaisia joita pelissäkin tarvitaan. He harjoittavat avointa taitoa, ei "ominaisuutta" joka pitää vielä soveltaa erikseen.

Vein B-junnuja kesällä puistoon tai parkkikselle pelaan säbää, korista, rugbya (ilman rajuja kontakteja), tietysti futistakin. Ei kaikki pojat sitä aina täysin ostaneet, ihmetteli eikö pitäisi juosta ja duunata. On jo opetettu että se on tärkeää... Heilläkin on paineita pysyä muiden perässä fysiikassa. Kuitenkin monelle voisi kokonaisuuden kannalta yhtä hyvää tehdä (parin lajitreenipäivän välissä varsinkin) tuollainen kevyempi pihapeli, jossa saa soveltaa ja olla luova, pitää hauskaa rennosti pelin parissa. Hallita pelivälinettä ja mailaa haastavilla alustoilla. Eri lajeistakin saa kehitystä tilan hahmotukseen ja ketteryyteen avoimena taitona (ennakointi, reagointi), mutta eri alustoilla tai väärällä kädellä omaa lajia pelaten kehittyy myös lajitaito-motoriikka. Voi myös pelata eri palloilla. Näin poistutaan mukavuusalueelta muutenkin kuin määrän/rankkuuden kautta.
S7
30/08/2016
Hienoa asennekasvatusta siellä Tampereella! Ja sinällään tätä samaa voisi ihan hyvin tehdä äijä jengitkin, mitä luin tuolta Sami Kalajan(en nyt jaksa tarkistaa) blogista, niin tutkimusten mukaan kehitys ja uuden oppiminen ei lopu koskaan. Joten ihan samallalailla ukot tosta hyötyisivät kuin äijät. Jos nyt vaikka ajattelee (sorry Antti ku itekin tuolla pelaat) vaikka 2dirreä, siellä tälläinen toiminta voisi motivoida muuten niin kovin vaikeasti motivoitavia pelaajia tekemään jotain kesällä. Tämä sen perusteella, mitä ite tunnen kakkosenpelaajia(en paljoa tunne kuitenkaan). Ja sitten paikat paukkuu, kun lähetään peleihin rehkii:-DD
Antti Hänninen
30/08/2016
Mä pelaan kolmosdivaria, mutta oot varmasti oikeassa. Tuolla tasoille se motivaatio kehittyä ja treenata innolla voisi nousta motivoivammalla treenillä - joka ainakin mun ajatuksissa olis myös kehittävämpää, se jää toki uskon ja filosofian asiaksi. "Leikin/pelin lumo" takaisin joukkuepeleihin tehostavan ominaisuusharjoittelun sijaan!
Mato
31/08/2016
Motivaatiota löytyy vaikka muille jakaa. Pojan suitsiminen ja treenaamisen rajoittaminen on se minun tärkein tehtäväni. Samalla koetan ohjata tuon kaiken energian peliä edistäviin asioihin ja pitää pojan paikat ehjinä. Lahjakkuutta tuolla on jotenkin erilailla, kuin mitä normaalisti "junnutähdiltä" näkee. On alkujaan hidas kuin kilpikonna, veto onneton ja epätarkka, lähtönopeus ja kimmoisuus ihan olematon, notkea kuin rautakanki, puukädetkin vielä. Toisaalta on hitaudestaan huolimatta tilanteissa aina "on time", sijoittuu kentällä erittäin fiksusti kaikissa pelin vaiheissa, pystyy tiukoissakin paikoissa hoitamaan pallon omille ja antamaan lapasyötön, voittaa 1vs1 tilanteet lähes aina pallottomana kulmissa tai keskikentällä, ihan sama vaikka vastustaja on 6-7-8 vuotta vanhempi, 40kg painavampi ja 35cm pidempi. Ei omaa itsesuojeluvaistoa ja kipukynnys on uskomattoman korkea. Taktinen ymmärrys erinomainen. Tekee valtavan määrän töitä joka pelissä kumpaankin suuntaan. Ei todellakaan ole virheetön, mutta osaa suhtautua epäonnistumisiinsa järkevästi ja analyyttisesti. Katsotaan sitten miten tuo järkevyys muuttuu, kun murrosikä ehtii pidemmälle.

Ehkä kuitenkin tärkein ja suurin lahjakkuus on valtava treenaushalu ja tuon ikäiselle erikoinen kyky hahmottaa itse kehitettäviä ominaisuuksiaan, sekä ottaa selvää treenaukseen liittyvistä asioista lukemalla kirjoja ja seuraamalla nettiblogeja. Tämän kaiken seurauksena ei ole enää hidas, veto on kova, tarkka ja lähtee pienestä tilasta tai ykkösellä. Lähtönopeus on ja suunnanmuutoskyky erinomainen. Kimmoisuus ja notkeus on hyvää keskitasoa, samoin pallotaito alkaa riittää haastamiseen ja ahtaassa pallon hallitsemiseen, mutta näiden kanssa painitaan vielä vuosia OT-treeneissä. Ikäluokkavalmentajan mukaan harvinaisen monipuolinen pelaaja.

Itse uskon kovaan työntekoon lajin ulkopuolella, eikä pojan puutteellisten ominaisuuksien kehittymisen seuraaminen ole saanut minua ainakaan muuttamaan ajatuksiani, ennenminkin päinvastoin. Siksi olen hieman skeptinen Antin ajatuksiin. En väitä etteikö pelinomaisesti saataisi kehitystä aikaiseksi tarkoin suunnittelemalla ja fysiikkakammoisille on varmaan se ainoa oikea tie. Kenttäajat on vain täysin riittämättömät huippu-urheilijan treenimääriin, ainakin ison osan vuodesta, samoin rasitukset kohdistuu liiaksi samoihin paikkoihin. Mielestäni pelaajan kaiken mahdollisen potentiaalin esiinkaivamiseksi tarvitaan sekä fiksuja treenejä, että OT-fysiikkaa sen lisäksi ainakin kausittain. Pelinomaisesti on hankala tehdä maksimivoimaa, venyjä, kimmoisuutta, niin että tasot olisivat nousevia. Ennallaan nuo kyllä saa pelaamallakin pidettyä. Samoin on hankala saada tarvittavia toistomääriä esim. laukauksen parantamiseksi.

Ei mekään sitä 20 metrin parasta aikaa tavoitella, vaan tähtäin on kahdessa - kolmessa ensimmäisessä askeleessa, suunnanmuutoksissa ja toisaalta nopeuskestävyydessä/palautumisessa. Noissa kehitys onkin ollut selvimmin havaittavissa. En kuitenkaan väitä yhden pojan suuruisen otoksen olevan riittävä antamaan uutta suuntaa suomalaisen salibandyn harjoitusmetodeihin, mutta meillä tämä nyt tuntuu toimivan. Ei tällainen treenaaminen voisi mitenkään onnistua ilman pelaajan tahtoa, sillä osa treeneistämme on suorastaan inhottavia rasitusasteeltaan. Siltipä OT-treenauksen pitääkin olla pelaajakohtaista.

Juu ja poika ei erotu oikeastaan mitenkään noissa Been peleissä, eikä omaa mitään tähtistatusta joukkueessa. Sellainen keskitason pelaaja. Ehkä vähän pienempi ja hentoisempi kuin muut kentälläolijat. Nyt alkaa kolmas kolmas kausi mitä on valkuilta saanut Been peleissä pelata ja tämän kauden jälkeen saisi vielä kolme kautta tuolla iän puolesta mukana olla. Toistaiseksi intoa salibandyyn riittää, mutta vanhetessaan voi prioriteetit muuttua, kuka tietää.
Antti Hänninen
31/08/2016
MATO: tuossa tapauksessa siis poikasi on itse paras valmentajansa ja näin on hyvä. Myös tämä pelinomainen harjoittelu jättää nimenomaan vapauksia päättää, miten tilanteita ratkaisee. Saa ampua hanakammin tai syöttää useammin. Drilleissä on määrätty, että nyt joko ammutaan tai syötetään. Siis avoin vs. suljettu taito.

Pari pointtia tähän: 1) Salibandy on silti Joukkuepeli, eikä sitä taktista osaamista pelkästään omatoimitreenillä yksin voi kehittää. Taktiikan opiskelu tai siitä kiinnostuminen auttaa kyllä, samoin vain asioiden pohdiskelu. Toistojakin kuitenkin tarvitaan: joukkuepelin pelinomaisia, pelitavan mukaisia toistoja. Niitä ei helpolla tule liikaa, siksi näihin panostaisin silloin kun koko tiimi on koolla. Eikä se voi olla koolla joka päivä tätä varten, jos sen psyykkisenkin kuorman fiksusti huomioi.

2) Fiksumpi, laadukkaampi joukkueen harjoittelu ja jaksotus jättää enemmän aikaa tutkia asioita itse, jos on intoa. Treeniä on sen verran, mitä pelaajat yleisesti pystyvät pelinomaisella (tai vähän kovemmalla) intensiteetillä treenaamaan. Sen lisäksi voi tehdä kevyttä omatoimista harjoittelua parhaaksi näkemällään tavalla, jos on energiaa ja intoa.

3) Omatoimista harjoittelua yksilönä en vähättele, mutta se on nimenomaan parasta niin, että pelaaja itse harjoittelee niitä yksilötaitoja jotka kokee hänelle tärkeimmiksi kehittää - varsinkin jos vielä viitsii tutkia asiaa, saa siitä paljon enemmän irti kuin että valmentaja yrittäisi keksiä keskimäärin toimivimmat harjoitteet jokaiselle pelaajalle. Tai sitten niin että valmentajan kanssa keskustellaan, mutta myös se pelaajan mielipide on otettava huomioon, saatava hänet itse miettimään. Niin sieltä löytyy se oma persoona pelille.

4) Maksimivoiman merkitys on vähän myytti, kun tarkemmin kaivelee. Mutta voimaa voi tehdä lajilla, jo mainituilla tavoilla. Ei joku Eemeli Salin:kaan ole mikään punttihirmu, vaan on muualta ne avut hommannut. Samoin pelinomainen kimmoisuus tulee hyvin pienpelillä, jossa muutetaan suuntaa tiheästi ja palaudutaan sopivin jaksoin, jotta näissä pysyy laatu kun hermosto on tuoreena.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.