Welhoille kuusi uutta pelaajasopimusta – Kuopioon jälleen lisää liigakokemusta

Taipalsaaren oma poika Mikko Niiva jatkaa Welhojen mustakeltaisissa väreissä. Kuva: Jari Turunen

Taipalsaaren oma poika Mikko Niiva jatkaa Welhojen mustakeltaisissa väreissä. Kuva: Jari Turunen
Taipalsaaren oma poika Mikko Niiva jatkaa Welhojen mustakeltaisissa väreissä. Kuva: Jari Turunen

Jo entisestään kovasti tulevalle kaudelle vahvistunut SB Welhot jatkaa riehumista pelaajamarkkinoilla. Tuoreimmat kiinnitykset ovat Happeesta siirtyvä puolustaja Aki Kolari sekä Loviisan Torissa Salibandyliigaa sekä Divaria viime vuodet pelannut Sami Aalto. Lisäksi joukkueessa jatkaa esimerkiksi viime kauden paras pistemies Mikko Niiva.

Loviisassa Divarissa 51 ottelussa tehot 23+36=59 nakutellut Aalto on pelannut liigaa 45 ottelun verran, ja noissa peleissä pisteitä on syntynyt 6+5. Vuonna 1995 syntynyt Kolari on ollut Happeen A-nuorten luottopuolustajia, ja viime kaudella hän kävi myös liigakokoonpanossa yhdessä ottelussa. Kaksikko tuo liigakokemuksen lisäksi Kuopioon lisää johtajuutta, sillä molemmat ovat kuuluneet omissa joukkueissaan kapteenistoon usealla kaudella.

Aiemmin Welhoihin ovat siirtyneet kevään ja kesän aikana Erässä viime kaudella pelannut tähtipuolustaja Iiro Lankinen sekä tähtikategoriaan eittämättä kuuluva ex-Josba Pauno Kajoksinen, jotka molemmat ovat kovia vahvistuksia Divariin. Tuoreimmat vahvikkeet vankentavat entisestään joukkueen ennakkosuosikin asemaa tulevan kauden sarjassa. Aaltokin on pistänyt vahvistukset merkille.

– Welhoista oltiin yhteydessä ja kuultuani, että ”@liigaiiro”-Lankinen ja ”Ylimääräistä en tee”-Kajoksinen liittyvät joukkueeseen, ja muuten jengi pysyy samana, oli paperilla sellainen porukka, että sillä tavoitellaan realistisesti nousua sarjaporrasta ylöspäin, Jyväskylästä Juha Rautiaisen ja Kajoksisen tavoin Kuopioon ravaava Aalto tuumii Welhojen tiedotteessa.

Seura on solminut myös muita sopimuksia, joista merkittävin on viime kauden sisäisen pörssiykkösen, hyökkääjä Mikko Niivan jatko joukkueessa. 40 paunaa keränneen Niivan lisäksi hyökkääjä Jesper Kauhanen palaa joukkueeseen kakkosdivarin VehVestä, hyökkääjä Kalle Keränen rouhii Kuopiossa ensi kaudellakin ja Niko Frilander tuo leveyttä joukkueen maalivahtiosastolle.

Kaikkiaan pelaajauransa päättäneen ja valmennuspuuhiin ryhtyneen Janne Kainulaisen joukkueessa on nyt 20 sopimusta, ja neuvottelut jatkuvat vielä parin pelaajan kanssa. Lopullinen joukkue julkaistaan lähiaikoina.

SB Welhojen sopimuspelaajat tulevalle kaudelle:

Maalivahdit:
Niko Frilander
Roni Tuononen

Puolustajat:
Aki Kolari
Riku Tuononen
Jonni Koskinen
Iiro Lankinen
Roni Väänänen
Matti Turunen
Manu Rytkönen

Hyökkääjät:
Juha Rautiainen
Mikko Niiva
Sami Aalto
Olli Taskinen
Olli Laukkanen
Janne Pitkänen
Pauno Kajoksinen
Kalle Keränen
Eero Vepsäläinen
Aku Taira
Jesper Kauhanen

One comment

  1. Kolarilta löytyy maailmanluokan #Kokemusta Iso sydän ja lisäksi lempeä nallekarhu siviilissä! <3