Henri Toivoniemi oli aikoinaan maailman paras salibandyvahti – vastaa nykyisin maajoukkueen maalivahtivalmennuksesta

Henri Toivoniemi (toinen oik.) on Suomen miesten maajoukkueen maalivahtivalmentaja. Viime keväänä hänet valittiin Salibandyn Legendaksi. Kuva: Salibandyliiga

Henri Toivoniemi (toinen oik.) on Suomen miesten maajoukkueen maalivahtivalmentaja. Viime keväänä hänet valittiin Salibandyn Legendaksi. Kuva: Salibandyliiga
Henri Toivoniemi (toinen oik.) on tätä nykyä Suomen miesten maajoukkueen maalivahtivalmentaja. Viime keväänä hänet valittiin Salibandyn Legendaksi. Kuva: Salibandyliiga

Kampin Narinkkatorilla pelattiin lauantaina katusählyfinaalien ja näytösotteluiden merkeissä. Legendat-ottelussa toista veräjää vartioi kaksinkertainen maailmanmestari Henri Toivoniemi, 40.

Toivoniemen liigaura päättyi keväällä 2014 ja maajoukkueura jo joulukuun 2012 MM-kisoihin. Itse asiassa maajoukkueura jatkuu tällä hetkellä toisissa merkeissä, sillä ex-maalivahti toimii miesten maajoukkueen maalivahtivalmentajana.

– Kettusen Pete soitteli minulle ja kyseli kiinnostusta. Olen ollut sellaiset 4-5 vuotta mukana Goalie Base -maalivahtikoulun toiminnassa. Sitä kautta oli varsin luonnollinen siirtymä tälle nykyiselle tielle, Toivoniemi kertoo Pääkallo.fi:lle.

Maalivahtivalmennus kuului Toivoniemen pirtaan jo aktiiviuran aikana.

– Maalivahtivalmentaminen oli kuvioissa jo ennen kuin ura oli loppunut. Koulutusta tein jo silloin Goalie Basen tiimoilta.

Kuinka monta maalivahtia kuuluu tällä hetkellä maajoukkueen maalivahtivalmennuksen piiriin?

– Tällä hetkellä siinä on mukana 5-6 maalivahtia, jotka ovat kesällä olleet mukana.

Maajoukkuetapahtumia on verrattaen vähän, ja täten maalivahtivalmennuksessakaan ei kyetä tekemään ihmeitä yhteisinä aikoina.

– No jutun jujuhan on se, että ne maalivahdit tekevät siellä arjessa sen työn. Maajoukkuetapahtumissa käydään kavereiden kanssa vain pieniä nyansseja läpi. Eipä siinä hirveästi ehdi tekemään. Paljon katsotaan videoklippejä läpi, Toivoniemi valaisee.

Miltä suomalaisen salibandyn maalivahtivalmennuksen taso vaikuttaa tällä hetkellä sinun silmääsi?

– Sanotaan, että koko ajan mennään parempaan suuntaan. Tekijöitä ei tietysti ole koskaan liikaa. On mukava huomata, että maalivahtivalmennus on lisääntynyt. Seuroissa rupeaa olemaan ainakin se yksi maalivahtivalmentaja, ja joissain on enemmänkin. Parempaa suuntaan mennään, mutta tilanne ei ole missään tapauksessa vielä hyvillä kantimilla, ja tekijöitä tarvitaan vieläkin lisää.

Monien mielestä entisiä huippuja näkisi mielellään enemmänkin valmennuspuuhissa. Toivoniemi on tästä pitkälti samaa mieltä.

– Totta kai meitä voisi olla enemmänkin. Se on hiukan hukattua tietotaitoa, kun osalla on niin paljon kokemusta. Se olisi tietysti hienoa, että se kaikki tieto saataisiin tähän lajin pariin mukaan. Toki sen ymmärtää, että elämäntilanteet muuttuvat pelaajilla, ja kaikilla ei ole mahdollisuutta olla valmentajia. Silti sitä toivoo, että mahdollisimman moni lähtisi mukaan, Toivoniemi paaluttaa.

Toivoniemen otteita on päässyt ihastelemaan viime vuosina Narinkkatorin Legendat-otteluissa. Kuva vuodelta 2015. Kuva: Mika Hilska
Toivoniemen otteita on päässyt ihastelemaan viime vuosina Narinkkatorin Legendat-otteluissa. Kuva vuodelta 2015. Kuva: Mika Hilska

Toivoniemi voitti Salibandyliiga-urallaan kuusi Suomen mestaruutta, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Maajoukkueuran myötä palkintokaapista löytyy kaksi MM-kultamitalia. Toivoniemeä pidettiin aikoinaan maailman parhaana maalivahtina.

Ex-huippuvahti suitsuttaa varsinkin kotimaisia maaliinsuun sulkijoita ja on hiukan varovainen vastauksessaan, kun häneltä kysytään tämän hetken maailman parasta torjujaa.

– Niitä on monia. Totta kai Eero Kosonen on Suomen kamaralla näyttänyt mihin pystyy. Viime kisoissa varsinkin täytti loistavasti saappaat. Se on mukava huomata, että meiltä Suomesta tulee näitä uusia nuoria kavereita. Oli monta vuotta sillä tavalla, että me vanhat parrat oltiin siinä maajoukkueringissä, ja nyt on mukava huomata, että sieltä rupeaa lyömään läpi nuorta polvea kuten Joonas Kaltiaista, Santtu Strandbergiä ja Happeen veskarikaksikkoa (Tuomas Turunen ja Miro Tuomala). On mielestäni hienoa, että siinäkin välissä tapahtuu sukupolvenvaidosta, Toivoniemi linjaa.

Joulukuussa väännetään miesten MM-kisojen merkeissä Latvian Riiassa. Asemastaan johtuen salibandylegenda ei halua paljastaa valistunutta arviotaan siitä mikä kaksikko nähdään Suomen kisakoneessa.

– En halua tuohon vastata. Antaa kavereiden pelata ja sitten pelinäytöillä lunastaa pelipaikat. Sitä on turha spekuloida tässä vaiheessa.

3 comments

  1. Legenda Toivoniemi: Onko mestarimaalivahti Toriseva unohtunut kokonaan vai mikä mättää?

  2. Rupeaa lyömään läpi nuorta polvea kuten … ja tän perässä on nimiä. On kyllä todella harmi ettei tossa mainittu kaikkia suomen nuoremman polven veskareita. Ota Timppa ny siä Manses ilmaa keuhkoihin. Pienet on sullakin ongelmat.