Maalitykki jää pois Ruotsi-otteluista – korvaajaksi 17-vuotias toisen polven maajoukkuepelaaja

Trine Sällström (uloin vas.) hälytettiin naisten maajoukkueen avuksi Eliisa Alangon poisjäännin myötä. Kuva: Salibandyliiga

Trine Sällström (uloin vas.) hälytettiin naisten maajoukkueen avuksi Eliisa Alangon poisjäännin myötä. Kuva: Salibandyliiga
Trine Sällström (uloin vas.) hälytettiin naisten maajoukkueen avuksi Eliisa Alangon poisjäännin myötä. Kuva: Salibandyliiga

Suomen naisten maajoukkue koki kokoonpanomuutoksen viimeisellä viikolla ennen Suomi-Ruotsi -maaotteluita. Maalitykki Eliisa Alanko jää pois joukkueen vahvuudesta, ja hänet korvaa 17-vuotias puolustaja Trine Sällström.

Sällström edustaa naisten Salibandyliigassa M-Teamia ja debytoi nyt aikuisten maajoukkueessa. Naisten liigatasolla puolustaja on pelannut kolmen kauden aikana 41 ottelua tehopistein 5+14=19. Nuorten maajoukkueessa Sällström on esiintynyt 15 kertaa paunoin 3+4. Hän pelasi viime keväänä U19-tyttöjen MM-kisoissa, joissa Suomi ylsi hopealla.

Sällströmistä tulee samalla toisen polven maajoukkuepelaaja aikuisten tasolla. Hänen isänsä, Kim Sällström, pelasi aikoinaan 7 maaottelua ja iski niissä pisteet 1+2.

Naisten Suomi-Ruotsi-ottelu alkaa sunnuntaina klo 13 Vantaan Energia Areenalla.

Suomen maajoukkue
Suomi-Ruotsi-maaottelut 8.-11.9. 2016
Uumaja ja Vantaa (Energia Areena)

Maalivahdit (ikä, seura, maaottelut, maalit + syötöt, yht)
30 Laura Loisa 25, Classic 52, 0+0=0
35 Tiltu Siltanen 27, SB-Pro 0, 0+0=0

Puolustajat
5 Inka Lampinen 26, NST-Lappeenranta 4, 1+0=1
11 Laura Manninen 23, Pixbo Wallenstam (SWE) 31, 1+7=8
12 Mia Karjalainen 28, PSS 68, 10+16=26
13 Laura Mertsalmi 27, UHC Dietlikon (SUI) 75, 4+17=21
16 Trine Sällström 17, M-Team 0, 0+0=0
53 Hanna Sipiläinen 27, Classic 20, 3+5=8
82 Minna Kallio 33, Classic 3, 0+0=0
80 My Kippilä 20, Rönnby IBK (SWE) 20, 2+8=10

Hyökkääjät
6 Sanni Nieminen 25, Classic 16, 4+0=4
7 Sofia Leino 19, TPS 0, 0+0=0
8 Jaana Lirkki 25, SB-Pro 20, 6+5=11
14 Kristiina Kauppila 24, Classic 64, 13+17=30
15 Sara Piispa 20, Zug United (SUI) 0, 0+0=0
18 Elina Kujala 29, SB-Pro 109, 46+37=83
19 Karoliina Kujala 29, SB-Pro 96, 33+33=66
21 Nina Rantala 27, Classic 49, 21+32=53
22 Julia Turunen 21, PSS 0, 0+0=0
25 Jenna Saario 18, TPS 0, 0+0=0

Joukkueenjohto
Lasse Kurronen päävalmentaja
Markus Huhtimo valmentaja
Irina Peltola valmentaja
Kaarina Salomaa joukkueenjohtaja
Jouni Hämäläinen hieroja/huoltaja
Heidi Härkönen hieroja/huoltaja

28 comments

  1. 17-vuotias on pelannut kolmen kauden aikana liigaa….
    Nuorena on vitsa näköjään väännettävä.

  2. Kyseessä lupaava pelaaja, hienoa että saa mahdollisuuden isoissa ympyröissä!

  3. Kyllä C-tytöissäkin on todella hyviä pelaajia, miksei näitä nuoria lupaksia oteta enempää naisten maajoukkueeseen – ihan pakko tulla katsomaan sunnuntaina!

  4. Muutenkin classik vähän joutunut pudottamaan edustusta majussa? Mistähän johtuu vaikka pelaajisto on maan ehdotonta eliittiä!

  5. Puolustaja hyökkääjän tilalle??? Taas näitä ihme vetoja taustoilta. Kuka tuntee ja kenet jne.. Missä esimerkiksi ennen viime kisoja loukkaantunut Tuuli Huuskonen?

  6. ”Pahus Eliisa joutui perumaan finncampenin!” ”No meijän tyttö voi kyllä tulla….”

  7. Jos voitiin valita puolustaja niin miksi ohitettiin U19 tyttöjen joukkueesta Mia Vallenius???

  8. Jos kattoo tota pakkikalustoa niin varmaa se sinne pääsee tuppea puremaan, se on ihan sama kuka sinne ois otettu kun peliaika jäänee melko vähiin. Sitä kuuluisaa kokemusta varmaan sitten hakemaan.

  9. Ihan turhaa spekulaatiota että olisiko joku muu pitänyt valita. Valmennus katsoo pelaajaa kokonaisvaltaisesti. Junnu-ikäisten kohdalla tämä korostuu entisestään. Trine on monipuolinen, urheilullinen ja ulottuva pelaaja, jolla on aidosti kaikki ominaisuudet tulevaisuuden mj-pelaajaksi. Valleniukseen en ota mitään kantaa, mutta jos puhutaan tyttömajun johtavasta pakista, niin tilastojen perusteella viime kisoissa all starsiin valittu Salmela täyttäisi kaiketi tämän kriteerin ? mutta kuten tyhmempikin ymmärtää, ei pelaajia valita naisten joukkueeseen tämmöisten perusteella, vaan tarkan arvion mukaan. Trine on paikkansa ansainnut!

  10. Onko classicissa unohdettu vammoja ennaltaehkäisevä työ, kun loukkeja tulee suhteessa näin paljon? Saavatko likat tarpeeksi lepoa siviilikiireiltään, onko lämmittelyssä laiminlyöntejä? Miten lihashuolto on toteutettu? Ikävää kun pölläsen tai alankojen tasoiset pelaajat ovat loukkaantuneina vähän väliä. Toki kooveessa samansuuntaista ongelmaa. Nst:stä ei tainnut esim kuulua viime kaudellakaan mitään uutisia loukeista. On muutenkin huomionarvoista, että Suomessa nämä polvi/nilkkavammoja saaneet pelaajat ovat verrattaen hoikkarakenteisia. Olisiko syytä ottaa Ruotsista mallia, ja lisätä voimaharjoittelun osuutta treenaamisessa..

  11. Ei yllätä Trinen valinta. Jokainen salibandyä seurannut tietää että valinta ei tullut kaukalon sisäpuolella tapahtuvan toiminan johdosta. Valinnan taustalla on aivan muut syyt.

  12. TJ:n kanssa pohdintoja myös tällä alueella tehneenä, niin nimenomaan nämä ”pelilisiä taitoja” korostavat pelaajat ovat riskiloukkaantujia. Kehon fyysinen tasapaino, hyvä lihaskunto, monipuolinen ja JATKUVA harjoittelu – myös kesällä – ja oikea ravinto-lepo-rasitus -suhde ehkäisee vammoja. Myös yltiöpäinen pelikulttuuri – rynnätään tilanteisiin ylikovaa välittämättä omasta tai toisen pelaajan löukkaantumisvaarasta.
    Valinnoissa majuun olisi hyvä miettiä joukkueen sisäistä henkeä – mitähän nämä suurimman vastuun kantavat pelaajat näistä kokemuksen hankkijoista ajattelevat. Voisin kuvitella että yhtenäisen taistelevan joukkueen kokoamisen kannalta on tärkeää, että kaikki kokevat, että majuun valitaan maan parhaat Ruotsilla näitä turisteja ei ole!

  13. Noh, Suomi voitti äskettäin opiskelijoiden MM:n. Joka maalla oli lähes koko maajoukkue mukana. Suomelta vaihtui pellaajisto aika lailla tähän viikonloppuun.
    Lähettiinkö voittamaan vai miellyttämmään joitakin?

  14. Mihin me vastustajia enää tarvitaan kun kotomaasta jo tuki ja kannustus on niin positiivista, että voittokaan ei kelpaa. Enpä tunne tätä teidän naisten salibandyä kovinkaan paljon, mutta tuntuu, että aika vatipäisiä ja narsistisia ovat nämä elämää suuremmat, nimimerkin takaa omaa sielunmaisemaa viljelevät sontaposket. Ei sillä, että varmaan tänne ryntää nyt joku Classicin fyssari kertomaan TJ:lle, mitä on tehty ja mitä ei, eli raporttiako odottelet vai oletkos a) trolli joka haluaa jakaa oman ihanan tärkeän mielipiteen täällä vai oletkos b) hivenen vähemmillä muumeilla varustettu Toven tarinan jatke… jos sinua oikeasti kiinnostaa, niin täältä tuskin vastauksia löydät?

    ja BJBG:llä on tarttunut varmaan sellainen murokuppi johon on joku pissinyt, sillä sen verran karvaalta tuntuu elämä maistuvan. Eli ei mitään, antaa tulla vaan. Nyt on perjantai ja noin viikonlopun iloksi voisi jonkun vekkulin trollauksen vielä laittaa. vai odotellaanko pelin lopputulos ensin ja jatketaan sitten sunnuntaina?

    Ei muuta kuin uutta paskaa tuubaan ja tuulettimen kautta levittäkää omaa ilosanomaanne niin laajalle kuin pääkallon keskustelupalstan kautta vain pystyy.

  15. Jäikö pefletiltä aamulääkkeet ottamatta? Fiksujen viisaiden ja hurraakansalaisten ei kannata käydä lukemassa näitä kirjoituksia – tulee vielä paha ja v-mäinen mieli! Sullahan tässä huono päivä on – me muut vain heitetään läppää virneessä:DDD

  16. Esim. Myyn tai Kooveen Kauppien valintaa majuun ei ole pahemmin kritisoitu! Kaikki ovat tunnistaneet nuoret lahjakkaat pelaajat, joiden paikka on ollut maajoukkueessa!

  17. Osui ja upposi. BJBG, oletkos kuullut, että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Kirjoitustesi ahdistus huokuu näppäimistöstä asti. Oli pakko sivaltaa kun oli paikka, eikös? ja varmaan hihittelet siellä takahuoneen pimiössä onnesta soikeana, kun pääsit taas vääntämään niitä omia kivoja pikku kommentteja (eikä silti tunnu yhtään paremmalta, eikös olekin vekkulia?). Älä yleistä itseäsi muihin, eli ei tällä juuri kukaan muu jaksa toistuvasti itkeä surkeaa kohtaloa kuin sinä. ja naamasi varmaan on ollut niin kiimassa kun olet noita kommenttejasi viljellyt, että nyt on turha yrittää vääntää noita älynväläyksiäsi huumoriksi ja ”läpäksi”. Se juna meni jo…

    voisin vain sanoa että meistä kahdest, että minulla sentään on ne lääkkeet, pitäiskös sunkin hankkia, että saisit vähän väriä poskillesi ja iloa elämään sekä onnea sydämeen?

  18. En nyt hirveesti tätä enää jatka tai kommentoi, mutta kannattaisiko ottaa vähän rauhallisemmin? Hyvä, että olet hoitanut terveyttäsi!

  19. Edellinen kommenttisi olikin huikea tasonnosto. Vaikutat jo ihan kelpo kädelliseltä.

  20. Pefletti, tässä sulle vastauksia omalta osaltani. Että et ole naisten säbää pahemmin seurannut, mutta tulet silti tänne vaahtoamaan pahemmin kuin kukaan? Selvä homma ? en tosin tiedä johtaako tämä mihinkään, mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Tosiaan en lähtenyt kommentoidessani hakemaan täältä mitään vastauksia sen suuremmin. Tämä on tosiaan keskustelupalsta, jossa käsittääkseni saa pohtia ja esittää havaintoja. Minua ei ainakaan kiinnosta kommentoida mitään turhia lässyn lässyn kommentteja, debatti ja mielipiteet on mielestäni näiden foorumien suola. Loukkaantumiset on mielestäni etenkin naissalibandyssä tosi iso haaste koko lajia ajatellen. Nuoret likat hajottaa polvensa, ja se ei ole mitenkään pieni juttu. Kukaan urheilullinen ihminen ei varmasti halua taistella 30-40-vuotiaana polvinivelrikon kanssa. Joten jos nämä loukkaantumiset kasaantuu tiettyyn joukkueeseen, niin ihmetystähän se herättää varsinkin kun puhutaan classicin tasoisesta joukkueesta.

  21. Niin. no, hyvin yrität vääntää asian jotenkin niin, että Classicissa olisi pelkästään polviongelmia. No, hivenen tarkoituksenmukaisesti haettu tämä avauksesi ja nyt tämä kannanottosi on täysin eripuolelta.

    Eli toki saa esittää mielipiteitä, mutta pitää sitten kestää se, että kaikkia ei miellytä nämä kommenttisi. En hirveästi peukuta tätä Classic-ihmettelyäsi. Samaa mieltä olen loukkaantumisista ja polvivammoista, ne ovat ikäviä…. mutta vain Classicin ongelma? Tuskinpa.

    Enpä taida tuntea tätä teidän lajia niin hyvin, mutta kun nopeasti suorittaa hakutoimintoja, niin jo vain löytyy ihan pelaajan nimiltä näitä vakavampia loukkaantumisia niin PSS:n, SB-Pron kuin monen muunkin joukkueen riveistä.

    Ja vaahtoaminen? No totta kai. kun täällä näiden kirjoitusten älyllinen taso on hyvin matala, niin mikäs siinä, tässä sitä voi osallistua ihan samalla tasolla. Helppoa lähteä leimaamaan, mutta heti kun tulee omaan himaan, niin jo vain ollaan hermostuineita? Jos olet todella huolissasi asioista, niin tee jotain äläkä vain länkytä 🙂

    Onkos siitä jotain faktaa että loukkaantumiset kasaantuvat Classiciin? Vai onko tämä mutu-tuntumaa?
    Onko mielestäsi alkulämmittelyillä ja siviilielämässä Classicin pelaajissa sellaisia poikkeavia piirteitä, jotka vaikuttaisivat omalta osaltaan juuri Classicin pelaajien loukkaantumisriskiin niitä kasvattavasti?
    Olisiko mahdollisesti pelin fyysisellä luonteella, harjoittelukulttuurin ja pelinopeuden kehityksellä vaikutus loukkaantumisriskin kasvamiseen?

    Kerropa mielipiteesi näistä niin saadaan ehkä joku fysiikkavalmennuksesta innostunut kommentoimaan myös?

  22. Niin se on tietysti yksi vaihtoehto, että ”hyväksytään” nämä loukkaantumiset sillä verukkeella että lajin pelinopeus, fyysisyys ym mitä äsken esitit olisi lisääntynyt. Minä olen tästä eri mieltä. Joko harjoittelukulttuurilla, peliolosuhteilla, tieteellisesti todennetuilla ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä nämä loukkaantumiset PITÄISI pystyä ehkäisemään nykyistä enemmän. Valitettavaa on se että tietotaitoa on liian vähän salibandypiireissä, jotta ennaltaehkäisevä työ ja esim tuomarilinjaukset menisivät järkevämpään suuntaan. Taidat itse olla classicin miehiä/naisia, joten voit varmaan valoittaa onko siellä otettu näitä asioita huomioon? Classiciin näitä loukkaantumisia on äkkiseltään arvioiden tosiaan tullut suhteessa esim nst:n verrattuna(jossa mj pelaajia lähes samassa suhteessa) erittäin paljon.

  23. En koe että vaihtoehto olisi ”hyväksyä” näitä loukkaantumisia. Ehkä enemmänkin kysymys olisi siitä, että jos peli ja harjoittelu on muuttunut niin, että loukkaantumisriski on kasvanut, niin onko jotain sellaisia toimenpiteitä tunnistettu, millä loukkaantumisia voisi oleellisesti vähentää. Enpä usko, että kukaan haluaa varsinaisesti ”hyväksyä” loukkaantumisia. Ehkä kyse enemmänkin siitä, mitä tehdään estämään näitä loukkaantumisia.

    En edelleenkään tunne Classicin naisten toimintatapoja, joten en pysty valoittamaan heidän harjoittelukulttuuriaan sen enempää kuin NST:n harjoitteluakaan.

  24. Ois tosiaan tärkeetä miettiä ja löytää syitä loukeille ja kuinka niitä ehkäistään. Mä en osaa sanoa tästä hirveesti. Kaikkea ei kande apinoida muista lajeista, etenkään niistä missä tietyt ongelmat(goonien traagiset kohtalot) lakaistaan maton alle.

  25. Huvittavaa, miten klassikin istuinalusta on ottanut itseensä ja joukkueeseensa kohdistuvat kommentit,heh heh…..