Seitsemän pisteen Hankkio aivan liikaa Happeelle – ”Totesin ennen peliä, että on muuten mukavaa hiljentää tämä mökki”

Mies, liike ja laukaus. Jari Hankkio oli Hirviteatterin kuningas sunnuntaina. Kuva: Esa Jokinen

Mies, liike ja laukaus. Jari Hankkio oli Hirviteatterin kuningas sunnuntaina. Kuva: Esa Jokinen
Mies, liike ja laukaus. Jari Hankkio oli Hirviteatterin kuningas sunnuntaina. Kuva: Esa Jokinen

Happee taipui kotonaan SPV:lle sunnuntai-iltana miesten Salibandyliigassa hurjin numeroin 6-14, ja seinäjokisten hahmoihin kuului ykkösketjun laidalla peräti 5+2 takonut Jari Hankkio. Mies hehkui alusta alkaen tulipunaisena, eikä löysästi läpi ottelun puolustanut Monnarin isäntä löytänyt keinoja pysäyttää väkevää ja liukasta hyökkääjää.

Nopea aikahyppy Salibandyliigan kolmanteen välieräotteluun SPV:n ja SSV:n välillä viime vuoden maaliskuussa. Jari Hankkio kolaroi Lauri Stenforsin kanssa, ja lääkärin tuomio on tyly: eturistiside on kokonaan poikki, sivusiteessä on paha repeämä ja kierukassa jonkinlainen vääntymä. Seuraava kausikin on vaarassa.

Hankkio kuntoutui pelaamaan 17 ottelun verran viime kaudella, mutta tehot jäivät ”vain” lukemiin 9+1. Jyväskylän monitoimitalolla käyskenteli sunnuntaina tyytyväinen maalitykki.

– Polvessa ei ole mitään kipuja, eikä sitä hommaa enää edes huomaa, ensi kuussa 25 vuotta täyttävä hyökkääjä vakuutti.

Hanakasti pienistäkin tiloista yllättävästi laukova Hankkio on pelaaja, joka lentokelin löytäessään voi yltää vaikka minkälaisiin suorituksiin, kuten pyhäilta osoitti. Monet pelaajat ovat tyytyväisiä tehdessään maalin tai kaksi, mutta onnistumiset vain lietsovat Hankkiota uusiin onnistumisiin. Mies itse jakoi kohteliaasti kiitosta myös ykkösketjun muille lenkeille Mikko Kohoselle (4+0) ja Ville Kuuselalle (1+0).

– On kyllä niin hyvät herrat rinnalla, että on mukavaa mennä kentälle joka treeneissä ja joka pelissä. Olen päässyt loistavaan vitjaan, ja yritetään nyt pysytellä tässä, Hankkio hymyili vaatimattomasti.

Onnistuminen nimenomaan Jyväskylässä maistui miehelle, ja sen huomasi myös suurieleisistä tuuletuksista Hirviteatterin yleisön suuntaan.

– Hieno alkushow oli, ja täällä on aina äänekäs sekä runsaslukuinen kotiyleisö, mutta tokaisin tuossa juuri ennen peliä jollekin, että on muuten mukavaa hiljentää tämä mökki, Hankkio heitti.

SPV-valmentaja Tommy Koponen oli myös luonnollisesti tyytyväinen Hankkion iltapuhteeseen.

– Näen, että hän on Peterin (Kotilainen) kanssa vähän samantyyppinen pelaaja, joka haluaa ratkaista pelejä hanakasti. Jarilla on hyvä laukaus ja hyvä liike, ja enemmän kyse on aina siitä, että hän löytää oikean keskittymisen ja tason peleissä. Merkitystä on myös sillä, että vielä 10 kuukautta sitten hän painoi 10 kiloa enemmän, ja kyllähän se vaikuttaa korvien välissä, kun ei heti ala piiputtaa kentällä, Koponen kommentoi.

Seinäjokisten joukkue on uusiutunut täksi kaudeksi, kun esimerkiksi Mika Kohonen, Jarno Ihme, Petri Hakonen, Erik Härkönen ja Miika Malkamäki vaihtoivat maisemaa. Jyväskyläläisyleisö sai huomata, että lakeuksilla pelataan nyt hyvin merkittävästi erilaista peliä kuin aiemmilla kausilla. Karvaaminen on muuttunut, puolustussapluuna on hieman erilainen ja hyökkäämisessä on enemmän variaatioita kuin aiemmin.

Hankkio ja Koponen totesivat kuin yhdestä suusta, että sunnuntain murskaava esitys oli suoraa seurausta treeniesityksistä.

– Olemme treenanneet hyvin jo pitkään, mutta avauspelissä Espoossa emme saaneet sitä näkymään kuin hetkittäin. Systeemi on uudistunut, ja tässä ottelussa oli paljon hyvää. Ei se ehkä ihan nappisuoritus ollut, mutta jos Jyväskylässä 14 maalia tekee, on jotain tehty oikeinkin, Hankkio totesi.

– Ilman muuta pelitapaa on muutettu, ja meillä on nyt todella nöyrä sekä nälkäinen ryhmä, joka on halukas tekemään hommia. Elo-syyskuun taitteeseen asti oli tuskaa näiden muutosten kanssa, mutta meillä oli siinä leiri, jonka jälkeen on tuntunut huomattavasti paremmalta. Harjoituksista tämä homma aina lähtee, ja siellä on tehty asioita laadukkaasti. Koko viime viikon keskityimme siihen, ettemme muuta mitään, Koponen avasi.

Entä milloin Jari Hankkio pukee miesten maajoukkuepaidan ylleen?

– Heh, jos nyt pysyisi vaikka kuukauden terveenä, seitsemän tehopisteen maestro virnisti.

Esa Jokisen ottelukuvat Jyväskylästä

23 comments

  1. Näille liigan tasoeroille pitäisi tehdä jotakin! Happee divariin ja Nykky Ruotsiin.

  2. Ei mitään pois Speveltä, olivat voittonsa arvoisia, ja nimenomaan murskavoiton, kun hirvet seilailivat syvissä metsissä lähes koko pelin. Jos tuo draivi säilyy koko kauden, niin paha on voitettava mille tahansa jengille. Kysymys kuuluukin, jaksaako koko kauden suorittaa ja sitoutua tuolla tasolla? On aika kuluttava pelitapa, mutta Koponenhan kyllä osaa fysiikkatreenin. Vaikka Happee esitti kaiken mahdollisen virherepertoaristaan, ja oli suoraan sanoen sysip….ka, niin kyllä maalivahtipeli nousi nyt isoon rooliin pelin suuntia ratkottaessa. Maalivahteja kohdellaan usein silkkihansikkain otteluanalyyseissa, koska yhden miehen niskaan tappioita on turha lastata. Mutta esimerkiksi Hankkion maaleista valtaosa tuli kaukaa, ilman maskia eivätkä vedot viuhuneet 200 km/h nopeudella. Tarkkoja ja sopivan korkuisia toki. Mutta kyllä odotusarvo on, että liigatason maalivahti olisi niistä muutaman poiminut. Epävarmuus tarttuu helposti joukkueeseen, ja eilenkin sen aisti, että peliin ei päästy missään vaiheessa sisään, kun omissa helähteli tasatahtiin. Hyvä joukkue auttaa malivahtia hänen huonona päivänään, mutta eilen kenttäpelaajista ei siihen ollut. Syväkyykkäys ja sukellus oli totaalinen. Se on tietty huolestuttavaa, jos jalalla nähty ero tuli siitä, että Happee pelasi edellispäivänä ja Speve ei. Tässä vaiheessa kautta palautumisen odottaisi olevan melko täydellistä edellisillan pelistä.

  3. JKL täysin oikeassa. Kattelin maalikoosteen ja osan vedoista ois ottanut puulaakitason veskakin. Sinänsä ihmeellistä, että kumpikin jengin veskoista yhtä yössä! Sinällään lukemat mairittelevat Speveä, mitään poisottamatta toki, koska ei varmasti noin ilmaisia maaleja tule jatkossa saamaan. Vain maalikoosteen perusteella vaikea sanoa isoja päätelmiä, mutta todella huolimattomalta näytti keskialueen pelaaminen, esim. Clasua vastaan jos pelaa noin, niin noutaja tulee ja kovaa!!

  4. Eiköhän SPV vain riisunut happeen erä erältä paremmin aseistaan, eli pallollisesta pelistä. Turha spekuloida muuta. Molemmissa päissä veskarit päästivät pari helppoa, muuten toki Kivimäki oli itse varmuus. Tämä punakone tulee olemaan yllättävän kova. Varmasti tulee pelejä, joissa ei homma toimi, mutta runkosarjassa niitä tulee joka joukkueelle.

  5. Erikoinen otteluohjelma joka voi hyvinkin vaikuttaa alkukaudesta kun toiset joukkueet pelaavat peräkkäisinä päivinä ja vastustajalle ollut aikaa palautua edellisestä ottelusta.
    Esimerkiksi Happee ja Oilers hyytyivät kolmannessa erässä, selittää osittain runsas numeroiset voitot.

  6. Kun koosteesta katseli hyökkäykseen lähtöjä, syöttöjen laatua, puolustusvalmiutta, torjuntoja, vetojen laatua niin olisi voinut kuvitella olevansa Mäntän urheiluhallissa, pimeänä lokakuun sunnuntai-iltana, seuraamassa piirisarjan vitosdivarimatsia. Ei mitään Hankkiolta pois mutta hänen maaleissaan varsinkin riitti että veto meni maalia kohti ja ei ollut ihan maailman lujin että veskari kerkesi väistämään vedon edestä pois.

  7. Naurattaa lukea näitä kommentteja hankkion maalien tulleen helposti. Se ettei hän laukonut riman kautta tai ylänurkkiin ei tarkoita ettei nuo laukaukset olleet loistavia. Juuri nuo alanurkkiin jalan päälle osuvat ovat maalivahdille pahimpia. Ja mies on itseluottamusta täynnä ja omaa maalintekijälle tärkeän tylyn asenteen. #coldhard

  8. Nyt kun me porukalla todettiin, että Hankkion viisi maalia olikin Happeen surkean puolustuksen ja vielä surkeampien maalivahtien syytä, niin odotan aika monen muunkin liigapelaajan tekevän Jyväskylässä viisi maalia. Vähintään.

  9. Ilmeisen moni on nähnyt ainoastaan maalikoosteen ottelusta. Toki 6-1 4 voitossa maalivahti jää usein varjoon, mutta Julius Kivimäki pelasi eilen maagisen hyvin. Torjui puolen kymmentä varmaa maalia, ja piti SPV:ä pystyssä kun oli tarvetta. Kruununa nöyryytti vielä Kaukoa liimaamalla vihellyksen jälkeen tulleen vedon jäätävästi, kuin Nupi Nieminen parhaina päivinään. Toisessa päässä ei ollut kummallakaan ihan yhtä hyvä päivä. Eihän tuo nyt niin poikkeuksellisen huonoa Happeeta ollut. Läpi vuosien pelityyliin on kuulunut pallomenetyksistä tulleet vastahyökkäykset, mitkä esim. Märkä-Rällä aikanaan hoiteli. Eilen ei hoidellut, osa syömähampaista näytti vielä SPV:n vauhdissa kauniisti sanoen ”hieman keskenkuntoiselta”.

    Vaikka tässä alkukauden 1-3 ottelun aikana on ilmeisesti ainakin kirkkaimmat mitalit jo jaettu, niin näkisin, että Happeella on vielä niukat saumat jopa neljän joukkoon.

  10. Turha olla sarkastinen. Onhan täällä annettu propsit Hankkiolle. Pointti oli se, että moke oli aika kujalla tilanteissa. Katsomoonkin näki että väärin sijoittunut, jäi takakulma auki. Lisäksi torjunta-asento ei ollut pro-aktiivinen vaan kädet olivat jossain kun piti jo peittää yläkulmia. Normipäivänä äijä olisi ollut ”valmiimpi” kun pallo oli vihulaisella sota-alueelle. Ei siis voittajafiilistä tekemisessä.

  11. Mua naurattaa päiväpäivä enemmän ja enemmän nää kommentit, missä otetaan jokaisesta sanomisesta ja kirjoituksesta nokkiinsa(oli ne kommentti osiossa tai sitten uutisissa), kun ne sattuu koskemaan omia poikia. Ja onhan se pelaajan hyvyyttä, että latoo menemään, kun näkee, että kaikki tuntuu uppoavan… Muttei ny tommoisesta suorituksesta voi todellakaan veskalle tai tässä tapauksessa veskoille, antaa puhtaita papereita. Ja ainakaan mä en kommentoinut kuin Happeen hoovereita. Mutta ei tossa ole noiden veskojen taso, potentiaalia löytyy kummaltakin paljon parempaan..

  12. Otteluohjelma, jalka painaa? Jos ei nyt kuitenkaan…. Eiköhän siellä ole kuitenkin treenattu ihan laadukkaasti.

  13. Mitä järkeä juosta suolla kesällä kun ei edes 20 maalia saada noin heikoille veskoille?

  14. Nyt kun näki tuon KV pelin pätkän, niin Jyväskylässähän jatkettiin siitä mihin Treella jäätiin. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan ?

  15. Vaikea sanoa veskoista kun ei näe KAIKKIA TORJUNTOJA. Olisi kiva nähdä, jaksaisko joku joskus koostaa kaikki torjunnat putkeen+lisäksi maalit. Siitä olisi HELPOMPI arvioida miten meni.

  16. Noo, aina ei voi saada kaikkea. Mutta eiköhän noista olemassa olevista voi suuntaa arvioida, niinku että miten meni. Mutta meni miten meni, tärkeintä lienee miten jatkossa menee. Nuo ovat historiaa. Luulisi että kun valmennuksen mielestä, joukkueen mielestä ja vielä yleisönkin mielestä paskasti meni, niin lienee vain yksi suunta, ja se on ylöspäin.

  17. Pelin Fanseatilta nähneenä voi todeta seuraavaa. Pelissä oli kulminaatiopisteitä, joissa peli olisi voinut kääntyä kummalle tahansa – kuten aina. Mutta kyllä Happee oli – ainakin normaalisti näkemääni verrattuna – haluton ja ideaköyhä. En tiedä eikö kolmannessa erässä enää jalka riittänyt vai eikö vain huvittanut. Mutta tämä oli vain yksi peli kaudessa, jos SPV jatkaa näin niin korkealla ja samoin jos Happee jatkaa näin ei ole neljän joukossa. Silti seuraavaa peli voi molemmilla olla hyvin erilainen. Tällä kertaa ei ollut paremmasta epäselvyyttä.

  18. Kyllähän kattavampia highlight-koosteita olisi kiva katsella. Mutta hienoja nämäkin, ja torjuntojen perään huutajille on tässä hyvä osoitus veskaripeli raadollisuudesta: kukaan ei muista enää huippukoppeja, jos menet muhruamaan ratkaisevilla hetkillä.

    Ja sama tässä. Ei ole paras ilta kyllä kummallakaan. Joskus noi menee, mutta ei voi tällä prosentilla näissä peleissä – joku sektori vaan jää aina veskarille ja sieltä pitää kaikki paitsi häviävän pieni prosentti saada kiinni.

    Happeen veskareille tyypillinen kädet pilvissä lepatus kyllä toisaalta näytti taas heikkouttaan muutamassa maalissa. Outo tyyli, jotenkin ylivietyä Kososta.

  19. Vähän samaa ihmettelen kuin JZ, eli tuota ns. happeelaista maalivahti-tyyliä, joka näyttää olevan normi lähes kaikilla veskareilla, jotka ovat Happeessa joskus pelanneet, varsinkin junnuna. Onko järkevää pitää käsiä noin korkealla, kun kuitenkin ”perussäännön” mukaan käsien nostaminen on luonnollisempaa ja nopeampaa kuin laskeminen. Silti Happeen koppareilla kädet vaeltelee jossain yläriman seudulla, joten alas jää ihan järkyttävä tila, jolloin juurikin nuo maalivahdille pahat tuopin korkuiset ja vähän korkeammatkin vedot menevät sisään.

    Karkein esimerkki Mustosen toinen rankkarimaali: Mustonen pääsi todella lähelle maalia, mutta silti Tuomalan kädet pysyivät korkealla ja kaiken lisäksi Mustosen kämmenpuoli jäi peittämättä. Tuloksena helppo viimeistely.

    Molemmat Happeen liigaveskarit ovat toki päteviä tapauksia, Tuomala tulevaisuudessa jopa Suomen top 5 veskari, mutta molempien torjuntatyylissä olisi hiottavaa.

  20. No nyt on helppo maalivahtien parantaa peliään – näin hyvillä neuvoilla!