Video: Kohonen vahvassa lyönnissä Ruotsissa – laukoi voittomaalin ja arvostettiin ottelun parhaaksi

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

Ruotsin Superliigan ”suomalaisjoukkue” Helsingborg on aloittanut kautensa vahvasti. Torstaina FCH kaatoi viime kaudella Ruotsin finaalissa pelanneen Linköpingin maalein 6-5.

Suomalaisittain mielenkiintoista on se, että Mika Kohonen, 39, on päässyt vahvaan vireeseen uudessa ympäristössä. Kohonen iski ottelussa tehopisteet 1+1 ja vastasi ottelun voittomaalista. Innebandymagazinet arvotti konkarin ottelun parhaaksi. Sentterillä on kulkenut muutenkin vahvasti, sillä kolmessa ensimmäisessä ottelussa on syntynyt tehopisteet 2+2.

Jami Manninen iski ottelussa kauden avausmaalinsa tasoittaessaan pelin tilanteeksi 1-1. Maali oli erittäin kaunis volleylyönti, ja sitä on hehkutettu ruotsalaismedioissa. Maali näkyy videolla kohdasta 0.16 eteenpäin, mutta suosittelemme luonnollisesti koko koosteen katsomista. Puolustajat Juha Kivilehto ja Petri Hakonen jäivät pelissä tehopisteittä.

Mika Ahosen luotsaaman FC Helsingborgin kausi on startannut erinomaisesti. Se on voittanut kolmesta ensimmäisestä ottelusta kaksi, ja hävinnyt yhden ottelun jatkoajalla. Täten joukkue on seitsemän pisteen turvin sarjan piikkipaikalla.

7 comments

  1. Mihu siinä kaks kertaa yv:llä ja toisen kerran antaa aivan tavallisen syötön, josta kaveri vetää suoraan syötöstä ja toisessa ainakin omaan silmään huono ratkasu yv:llä kun pysähtyneestä pallosta haetaan alimpana pelaajana lämäriä, mutta tällä kertaa oli onnea matkassa ja pallo meni sisään. Ei kyllä kerro vielä mitään siitä, onko liekeissä tai onko mitään käyttöä 5-5 pelissä.

  2. Jos valitaan ottelun parhaaksi niin ei se aivan paskasti varmaankaan pelannut? Lisäksi kommentoit videoklipin perusteella ratkaisua huonoksi, joka johti maaliin? Hölmöä tekstiä JOOPAJOO. Kategorisesti voidaan todeta, ettei ylivoimalla kannata vetää paikaltaan alimpana, mutta peli elää ja tekijät haistavat maalintekopaikkoja yllättävistäkin tilanteista.

  3. Ottamatta kantaa kuuluuko Mihu enää MJ. Toivottavasti parantaa vielä peliään ja ansaitsee kisapaikan ja täyttää ruutunsa.

  4. Kyllä jaksetaan arvostella.
    Enemmistö nyky pullamössö pelaajista olis pilannut huonolla syötöllä senkin maalipaikan.
    Edelleen Mihulla on ehkä maailman paras syöttö. Syöttö tulee siihen mihin pitää , ei pompi eikä kierrä. Syötön laatu on priimaa.
    Liian usein hyvätkin maalipaikat jopa liigassa tuhrautuu huono laatuiseen syöttöön. Ja sit syytellään maalintekijää että miksi et osu polvenkorkuisesta poikkisyötöstä.
    Ja mitä tulee mieheen itseensä. Vastoinkäymisiä ihan riittävästi elämän aikana. Pelaaminen koko ajan lähellä sydäntä ja veri vetää pelaamaan. Ei Mihua voi syyttää jos kysyntää aina majuun asti. Aina kun pelaaja ottaa mailan käteen tavoite on huipulle. Respect Mihu!

  5. Joopajoon mielestä oli sitten hänen omaan silmäänsä huono ratkaisu.

    Jos laitetaan Joopajoon ja Mika Kohosen pelisilmät vierekkäin, niin toisella se on salibandyhistorian paras ja toisella ilmeisesti ei. Voidaan siis todeta että Joopajoo ei ehkä näe eikä lue peliä ihan Mika Kohosen tasoisesti 🙂

    Tavallaan ihan ok provo.

  6. Todellisille asiantuntijapiireille tämä dominointi ei tule yllätyksenä. Maailman paras pelaaja on kaikissa peleissä se todennäköisin valinta ottelun parhaaksi kun perustaso on niin järkyttävän kova!