Video: KrP:n 20-vuotisjuhlaottelu sujui mallikkaasti – ensimmäinen voitto avauspelistä viiteen vuoteen

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

Nokian KrP ja Koovee mittelivät sunnuntaina paremmuudesta Tampereen Raholassa. KrP oli ottelussa vahvempi maalein 4-2.

KrP karkasi ensimmäisessä erässä jo 4-0-johtoon, eikä luovuttanut asemaansa, vaikka Koovee osuikin kahteen otteeseen toisessa erässä. Peli oli nokialaisten juhlaottelu, ja seura juhlisti samalla 20-vuotista taivaltaan. KrP voitti sunnuntaina ensimmäisen kerran kauden avausottelunsa sitten syksyn 2011.

Kotijoukkueen maaleista vastasivat Henri Mäenpää, Morics Krumins, Jere Oksanen ja Tommi Merto. Kooveen puolelta osujia olivat Mikko Immonen ja Lassi Ylisiurunen. Molempien joukkueiden sankareina häärivät kuitenkin maalivahdit. Santtu Pohjonen pysäytti 28 laukausta KrP:n maalilla ja Arvid Vonk venyi 36 laukauksen tielle tappiosta huolimatta.

Ottelutilastot

4 comments

  1. Kiva että on video, mutta liigaa pelataan. Kansallinen lippulaiva ja tällä laadulla? let’s puuhastellaan.

  2. Sanotaanko näin, että maalikoosteissa olisi monella joukkueella kehitettävää. Yleinen jämäkkyys ja visuaalinen ilme luo uskottavuutta – ja löyhästi toteutettuna tuhoaa sen. Ei olisi iso juttu panostaa esimerkiksi pelkän fontin tai visuaalisen jämäkkyyden luontiin, aika joka siihen käytetään suhteessa sen positiiviseen vaikuttavuuteen on erittäin pieni. Tsemppiä ihan jokaiselle joukkueelle näissä, hyvän mediailmeen luonti luo kiinnostusta. Muutama seura onkin tässä jo hyvällä alulla, keep going.

  3. Kyllä on kaamea maalikooste.. Pikku vinkki että kannattaa panostaa vähän enemmän ensi kerralla sen tekemiseen!

  4. Mielestäni tämäntyyppiset perushommat ovat niitä, joissa SSBL Salibandy Oy voisi näyttää kyntensä. Graafinen ohjeistus ja vähimmäistasomäärittelyt siitä, miten Salibandyliigaa ja sen joukkueita myydään tuotteena. Vuosikausia on huudettu, voisiko liigan markkinointiyhtiönä nykyään toimiva pumppu auttaa liigaseuroja. En tiedä millaista tämä apu on ollut, mutta ainakaan hirveän onnistunutta markkinointia tai tuotteistusta ei ole lopputuloksesta nähtävillä. Vaikka esim. näitä koosteita lajiväelle ja kavereille tehdäänkin, taso on tällä hetkellä liian kirjava vakavasti otettavaksi. Vaatimukset seuroja kohtaan ei tietenkään saa kääntyä rasitteeksi, vaan tämän pitäisi olla enemmän tukitoimi Oy:ltä seuroille. JP hei, etkös sinä ole ihan niillä toimin siellä toimistolla. Jonkun tätä hommaa pitää johtaa ja pitää tulevaisuus näköpiirissä.