Liigat

Yllätys vastustajille: lyökö Indians tiskiin todella tiiviin sumpun?

15.09.
2016
0 Kommenttia
6
Liigat
Stefan Korhonen luottaa miehistöönsä kovista menetyksistä huolimatta. Kuva: Mika Hilska

Stefan Korhonen luottaa miehistöönsä kovista menetyksistä huolimatta. Kuva: Mika Hilska

Westend Indians lähtee nyt neljänteen perättäiseen liigakauteensa. Ensimmäinen kausi tuotti pudotuspelipaikan, mutta kahdella seuraavalla Indians jäi playoffien ulkopuolella.

Kauden alla pelatuissa harjoitusotteluissa Indians esiintyi vakuuttavasti, eikä hävinnyt yhtäkään ottelua. Pääkallo.fi:n korviin on kantauntunut useammasta suunnasta, että Indians on kaikissa treenipeleissä puolustanut sangen syvältä ja pitänyt rivistönsä pallottomana puolen kentän alapuolella. Käytännössä Indians on siis valinnut taktiikakseen todella alhaalla makaavan sumpun – mikä saa varmasti monen vastustajan hakkaamaan päätä seinään.

Päävalmentaja Stefan Korhosen mukaan taktiikka ei ole kiveenhakattu.

– No, se on yksi vaihtoehto. Ollaan myös kokeiltu muita karvauksia. Ollaan vähän otettu uusia juttuja tuon suhteen, ja se on ollut yksi tapa pelata, Korhonen valaisi Salibandyliigan avajaistilaisuudessa Pääkallo.fi:lle.

Indians aloitti myös niin sanotun lajiharjoittelun varsin aikaisin verrattuna kilpakumppaneihin. Viime aikoina yleistynyt modernimpi tapa ajatella lajiharjoittelua tukee teoriaa, jossa fyysinen harjoittelu yhdistyy mailan ja pallon kanssa tekemiseen.

– Ollaan koko kesä oltu 2-3 kertaa viikossa salissa lajin kanssa, ja yhdistetty siihen fysiikkaa. Ihan siksi, että kun salibandya pelataan, niin harjoitellaan sitä pelaamista myös kesällä. Harjoittelu on ollut hyvin pitkälti taito- ja tekniikkapainotteista kesällä. Ollaan keskitytty ihan perustekemiseen sen suhteen.

– Vasta elokuussa on tullut pelaamista mukaan kuvioihin. Ollaan lisätty lajinomaista harjoittelua. On sitä ennenkin ollut, mutta nyt sitä on selkeästi lisätty. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että se on ollut ihan onnistunut juttu, Korhonen kertoi.

Indians koki kohtalaisen kovia menetyksiä kauden jälkeen. Lähtijäpuolen nimekkäimpiä pelaajia olivat Markus Markkola, Eino Pesu, Ville Kangasmäki ja Tuomas Mustonen. Tulijapuolen Saku Hirmasto ja Miska Mäkinen ovat molemmat lahjakkaita nuorukaisia. Indiansin rinki jäi lopulta sangen pieneksi, ja se voi aiheuttaa ongelmia kauden aikana.

Riittääkö pelaajamäärä tulevalla kaudella?
– Joo, kyllä riittää. Meillä on tarvittava määrä pelaajia. Lähtijät olivat toki varmasti suuremmalla yleisölle tunnetumpia nimiä kuin tulijat. Olen tyytyväinen tämän hetken joukkueeseen. Se mitä tuossa aiemmin mainittiin useaan otteeseen, eli niin sanottu ”arjen tekeminen” on kyllä ollut hyvää. Sitä kautta se menestyskin tulee lopulta. Eikä sillä, että mitä ne nimet siellä selässä on, Korhonen linjasi.

Puolustuspään pelaajiksi on merkitty ainoastaan viisi pelaajaa.

– Perinteisesti puolustajaa pelaavia on viisi, mutta onneksi siellä hyökkäyksessä on pelaajia, joita voi laittaa puolustajiksi. Niitä meillä on 2-3. Esimerkiksi Niskasen Sami pelasi monta peliä puolustajana ja pelasi todella hyvin. Laajuutta löytyy myös siis sillä saralla, Korhonen vakuutti.

Voidaan sanoa, että Indians on vakiinnuttanut paikkansa Salibandyliigassa, mutta lupaavan ensimmäisen kauden jälkeen on seurannut kaksi pettymystä. Indiansin ensi kauden tavoitteet eivät juuri eroa muiden Salibandyliigan joukkueiden vastaavista.

– Ihan niin kuin jokainen tässä sanoi, eli playoffeihin ja siitä eteenpäin. Ei kuitenkaan mietitä nyt tuota ensimmäistä ottelua pidemmälle. Yritetään mennä aika lyhyen tähtäimen tavoitteella ja peli kerrallaan eteenpäin. Tässä vaiheessa on turha miettiä vielä niitä kevään asetelmia. Tehdään työ ensin ja katsotaan sitten mihin se riittää, Korhonen kertoi.

Tulosvetovihje:

Avausottelu on arvoituksellinen

Stefan Korhosen Indians vierailee Salibandyliigan avaavassa ottelussa lauantaina M-Teamin kotiluolassa Pasilassa, ja vaikka harjoituspelissä elokuun lopulla Indians olikin etevämpi peräti 11-3, tuon ottelun voi jättää omaan arvoonsa tässä kohtaa. Ensimmäinen ottelu on aina haasteellinen ja mielenkiintoinen molemmille joukkueille.

Pääkallo.fi:n maaliarvio otteluun: M-Team 3,4,5 – Indians 4,5,6

Veikkauksen Tulosvetoon >

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen

Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Bratislava, Slovakia

Twitter: @joelsiltanen


Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.