Erä Akatemia edelleen tappioitta Divarissa – tänään kaatui ÅIF

Erä Akatemia jatkaa puhtaalla pelillä. Arkistokuva: Juhani Järvenpää.

Erä Akatemia jatkaa puhtaalla pelillä. Arkistokuva: Juhani Järvenpää.
Erä Akatemia jatkaa puhtaalla pelillä. Arkistokuva: Juhani Järvenpää.

Miesten Divarissa Ådalens IF isännöi tänään Erä Akatemiaa. Nuori Erä-ryhmä jatkoi ennakkoluulottomia otteitaan ja nappasi sipoolaisista 5-2 -voiton.

Ottelun avauserässä Mika Majalahti vei ”akateemikot” 1-0 -johtoon ennen kuin kahdeksan minuutin kohdalla Roope From toi ÅIF:n tasoihin. Erän lopussa Erä Akatemia iski kuitenkin vielä kahdesti.

Toisessa erässä ei maaleja nähty ja vaikka kolmannessa Miro Herlin kavensi eron yhteen maaliin heti erän alussa, ei se riittänyt, vaan Markus Räsäsen ja Henri Luoman osumien myötä Erä Akatemia nappasi lopulta kolmen maalin voiton.

Akatemialta ei ennen kautta odotettu kovinkaan suuria urotekoja, mutta kausi on alkanut mainiosti. Neljästä ensimmäisestä ottelusta se on napannut täydet kahdeksan pistettä maalierolla 30-19.

Tänään varsin vähämaalisessa ottelussa tehokkain oli Erä Akatemian Kevin Söderling pistein 1+1.

Ottelun tilastot

3 comments

  1. Åifin peli on aika sekaisin. Viis peliä ja neljästä tappio. Ihmettelin Pääkallon kausiennakossa ÅIF:n rankkaamista kärkikolmikkoon. Porukka joka ei paljoa treenaile, ei vaan enää pärjää nykydivarissa. Ens kaudella kakkoseen.

  2. Akatemiaan näköjään panostetaan tällä kaudella, Ajunnujen parhaimmisto peleissä ja lisäksi EVin liigaringistä käy yksi ketju pelaamassa divaria. Tosin miten sitten keväällä? Merkkaako silloin liiga ja ajunnut enemmän?