Indians edelleen tappioton – nyt kaatui toinen alkukauden yllättäjä

Heikki Iiskola tuuletti maalia 15 kertaa Indiansin paidassa. Kuva: Joni Winstén

Indiansin Heikki Iiskola nousi isoon rooliin Nokian KrP:tä vastaan. Kuva: Joni Winstén
Indiansin Heikki Iiskola nousi isoon rooliin Nokian KrP:tä vastaan. Kuva: Joni Winstén

Miesten Salibandyliiga jatkui maanantain kahdella ottelulla. Sarjakärkeen takaisin noussut Westend Indians onnistui ottamaan jo viidennen peräkkäisen voiton liigassa, kun se kaatoi Nokian KrP:n vieraissa loppunumeroin 4–6.

Joonas Föhr vei vierasjoukkueen 1–2-johtoon toisen erän alkupuoliskolla. Toista erää oli pelaamatta enää puoli minuuttia, kun Henri Johansson löi pelin tasoihin.

Indians kuitenkin osoitti vahvuutensa päätöserässä niin ikään hyvin kautensa aloittanutta KrP:ta vastaan. Saku Hirmaston ja Mikael Sieväsen yhdellä sekä Heikki Iiskolan kahdella maalilla espoolaiset johtivat jo 2–6 ottelun loppuhetkillä.

Isännät kavensivat vielä kahdesti, mutta pisteet lähtivät Indiansin matkaan, joka jatkaa liigassa tappioitta.

Turun Kupittaalla kohtasivat maanantaina Turun Palloseura ja Esport Oilers. Espoolaiset käänsivät tappioaseman johdoksi toisessa erässä. Markus Markkolan rystysyöttö pomppi onnekkaasti TPS-puolustajasta maaliin ja tulostaululle vaihtui 2–3-johto.

TPS tasoitti nopeasti, mutta erän loppupuoliskolla Ilari Talvitie vei öljymiehet uudestaan johtoon. Sinnikäs kotijoukkue tasoitti kolmannessa erässä, mutta Casper Pfitnerin 4–5-maalista tuli lopulta ottelun ratkaiseva osuma. Rasmus Markelin iski vielä kertaalleen pallon Pyry Luukkosen selän taakse ja Oilers vei pisteet maalein 4–6.

Ottelun tehokkain oli Oilers-hyökkäjä Markkola, joka kirjautti pisteet 1+2.

Miesten Salibandyliiga:
Nokian KrP–Indians 4–6 Ottelutilastot
TPS–Oilers 4–6 Ottelutilastot

17 comments

  1. Tuo TPS on kyllä ihan susi. Ensin häviävät Olssille kotonaan ja nyt sitten vajaalla pelanneelle täysin sekaisin olevalla Oilersille. Tämänkö ryhmän pitäisi olla se pirusti vahvistunut nippu?

    Kupittaa oli ihan hirveä paikka. Rauman Kauppiskin on parempi. Olette sentään tajunneet sijoittaa sen katsomon samaan rakennukseen?

  2. Joskus lajia pelanneena ja kohtalaisesti mitä
    lajitietoutta ehkä vuosien varrella tulleena voin sanoa että kyseessä oli maali sinne- maali tonne- peli. Oilersin esitys oli ryhdikkäin spv pelin ohella ja virheet oli jätetty tapiolaan. Toki niitä tulee puolin ja toisin. Kaltiainen oli mies paikallaan ja oilers puolusti pelin katkasupaikoissa tpsi ryhdikkäästi, parasta puolustuspeliä kauttaaltaan joukkueelta (aina voi tarkentaa ja pitääkin). Tepsillä oli myös saumansa laittaa peli nippuun, ei sitä käyttäny, oilers käytti. Vajaamiehinen oli Oilers kyllä, mut samanlailla ne ois voinu pelata sillä parhaallakin miehityksellä. En ihan ostas väitettä siitä että tepsi on susi, onhan mm. Oilerskin alisuorittanu, viitteitä pafemmasta oli näkyvissä ja onkin. Vammat toki vaikeuttaa asioita mut oilersin rosterin laajuuden kannalta tekee hyvää että nyt koetellaan, paljon peräänkuulutettua johtajuutta saa junnutki lisää, joka ratkasee tosipelien ja tiukkojen paikkojen tullen.

  3. Paremmasta*. Ja jos puhutaan Oilersin pelaamisesta vielä
    Tänää ni viisikkopuolustaminen oli sillä tasolla, että niitä tiukkojakin pelejä pystyy voittamaan. Kannattaa muistaa että kausi on vielä alussa ja kaikkea voi käydä, pelin sisällä tapahtuvat jutut vaikuttaa kauden kokonaiskuvaan hitosti.

  4. Se ois Arto enää 5 pistettä niin voitan. Toki tää oli sun papereissa myös laskettu inkkarien pisteiksi.

  5. Joo, ja jotta avaan tuota lisää, niin olen budjetoinut, että Indians saa kaksi pistettä lisää TPS-pelistä ja vielä kaksi LASB-pelistä eikä muita. Aluksihan sanoin, että saa max. seitsemän pistettä, joten ajattelin, että siellä voisi vielä olla tasuripiste esim. Oilersia tai Happeeta vastaan, mutta sen jouduin nyt tinkimään tuosta pois, eikä siinä mitään, näillä mennään. Mutta kyllä, tämän olin ihan ajatellutkin Indiansin hoitavan, vaikka Nokia oli kyllä yllättävän lähellä voittaa. Ihan joka jengi ei ole iskenyt neljää maalia tämän kauden Indiansia vastaan.

    Siis nyt tosiaan vetomme on ”sieventynyt” muotoon, ”Indians seuraavista seitsemästä pelistä, 0-4 vai 5-14 pistettä”.

  6. TPS on ollut paha alisuorittaja. Kohtuullisen hyvän viime kauden jälkeen, peli on taas alkanut muistuttaa sitä edelliskautista hidasta pallonhallintanäpyilyä. Sillä niitä maaleja ei tehdä ja kun nopeisiin vastahyökkäyksiin ei lähdetä, palataan taas samaan alle 4,5 maalia/peli tahtiin. Jotain uutta ja sitä vanhaa kusipääsäbää pitäisi saada lisää.

  7. Surullisen alavireistä pelaamista Tepsiltä. Maalinteko on useille TPS-hyökkääjille ylivoimaisen vaikeaa. Palloa pyöritellään ja siirrellään lavasta toiseen, mutta hyökkäyksistä puuttuu luovuutta ja maalipaikkojen vainu. Pakisto pelaa vielä suht’koht siedettävää peliä, mutta hyökkäysarsenaali on liigan heikompia. Tepsistä Ruotsin divariin Visbyyn siirtynyt Waltter Mahlberg tehnyt siellä neljään peliin 11+1. Sinne katosi iso osa viime kauden tehoista. Ilman Nippon paluuta Tepsi olisi ollut vielä syvemmässä maalintekokriisissä, Vaikka kausi on aluillaan, niin joukkueen otteista harkkapeleissä ja näissä liigapeleissä näkee jo, että playoff-pelejä ei pelata Turussa tämän kauden päätteksi.

  8. Kyllä minä edelleen pidän todennäköisenä, että TPS on playoffeissa mukana. Ei ehkä siellä kutossijalla, minne ainakin minä joukkuetta tyrkytin, siihen saattaa kiilata Indians tai LASB edelle, mutta edelleen uskoisin Tepsin olevan vähintään seitsemäs sarjassa.

    Pari seuraavaa peliä tulevat olemaan todella kriittisiä Tepsille. Oilers on kuitenkin kaikesta huolimatta hallitseva hopeamitalisti, niin heille häviäminen ei ole syy painaa paniikkinappulaa pohjaan. Sen sijaan Koovee vieraissa keskiviikkona ja Steelers kotona viikkoa myöhemmin on sellainen setti, josta playoff-joukkue kairaa ainakin yhden voiton, kolmekin pistettä on vielä vähän alakanttiin, mutta neljä pistettä, niin siitä on ihan ok lähteä todella rajuun kolmen (Nokia-EräViikingit-Indians ) vieraspelin putkeen. Kuusi pistettä näistä viidestä pelistä Tepsille, ja edelleen se on selkeästi kiinni playoff-paikassa.

  9. Jaa onpas täällä taas myity maita. Oilers nyt vaan pelasi ehjemmän pelin kuin tähän asti eli ei antanut kymmentä harhasyöttöä keskialueella vastustajan lapaan. Hyökkäyssuuntaan saatiin jo 1½ sentteriä aikaiseksi, Hänninen mukaan niin palataan totutulle tasolle.

    TPS sai ihan hyvän mylläkän loppuun ja olisi voinut maalin pari tehdäkin, hirveän varovaisesti vaan pelasivat koko pelin jolloin pelistä väistämättä tulee vähämaalinen ja virheetön, toki maali sinne tänne olisi voinut tuoda voitonkin.

  10. Tuossa TPS-Oilers ottelussa oli muuten 40 sekunnin jakso, jossa Oilers teki kaksi maalia, osui kerran ylärimaan (eri tilanne) ja TPS teki yhden maalin. Milloin jalkapallossa näin?

  11. Oilers oli Tepsiä vastaan todellakin nyt taisteleva ja nälkäinen.
    Ennakkoon altavastaajana aloittivat ottelun ( 2 pakkia flunssassa ja Pajukoski, Raikamo loukissa) antoivat vielä kaksi maalia eteen ennenkuin tuttu taisteluilme alkoi näkymään öljymiehissa. Tiukassa paikassa olivat mutta hienosti hoitivat homman.
    Nyt öljymiehet saavat kymmenen päivää aikaa hioa kuviotaan ja toivottavasti myös loukissa olevat tulevat messiin. Lindroos oli lupaavan hyvä, voisiko Erskaa kokeilla myös kun näyttää maaliantekijältä, ainakin A-nuorissa.
    Onnea myös Inkkareille, toivottavasti voittoputki jatkuu vielä pitkään, saadaan hieno derby marraskuussa.

  12. Kompataan edellistä, pikkuhiljaa alkaa näyttämään Öljymiesten otteet jo hieman paremmalta, vaikka haasteita riittää enemmän kuin tarpeeksi. Pajukosken ja Raikamon lisäksi ”injury listillä” Raunio ja veritulpasta toipuva Hänninen. Lisäksi Agbomeirele ja Korhonen ilmeisesti intissä, jonka vuoksi pelaavat ainakin alkukaudesta enemmän A-nuorten puolella. Joten haasteita Espoon suurimmassa seurassa riittää, mutta oikealla tiellä ollaan taas! Toivottavaa olisi etenkin Hännisen ja Raikamon paluu pikimmiten, viime kaudella muodostivat yhden liigan parhaimmista tutkapareista.

  13. Eiköhän toi Agromobiilikin pääse miesten mukaan taas jossain vaiheessa. Oli ihan pirteä siellä viime kaudella.

  14. Ei kyllä alkanu tuomarilla kovin hyvin Raholassa vihellykset, unohtu varmaan käsimerkit kun selvä maali jäi hyväksymättä. Uskomaton tuomio, ei pitäis tuomarin ottaa liikaa roolia…

  15. Spekuloinnit siitä huonommasta espoolaisjengistä! Täähän oli artikkeli siitä paremmasta! Mutta onse jännä, jos WIndians voittaa maajoukkueenkin (EräJorman) tässä upeessa flow-tilassa!! Sehän olis hiukka noloakin. Harkkamatsinhan jo voittivat 7-6, siis EJ:tä vastaan

  16. Huhut isoveljestä kertovat, että treeneissä on huono meno, eikä duunin tekeminen oikein kiinnosta. Jos tilanne on niin, niin ymmärtäähän sen sitten miksi pelit menee vihkoon ja energia suunnataan keskustelupalstojen spekulointeihin. Ainoa valmentaja joka on saanut edes jotain ryhtiä porukkaan viimeiseen kymmeneen vuoteen on Ahtiainen. Kaikki muut puuhapetet on käynyt yrittämässä ja otteet onkin ollut sitä samaa alisuorittamista. Heinonenkin sai edes jotain aikaiseksi kun oli Ahtiaisen pohjat alla. Huttunen ei saa edes niistä lähtökohdista mitään aikaiseksi.

  17. Heikin kommentti selittää Oilersin tilannetta aika hyvin. Vähän sama fiilis ollut jo ennenkin. Ahtiainen ollut ainoa vaativa valmentaja joukkueessa. Nyt taas mennään siitä mistä aita on matalin ja luotetaan, että työtä ei tarvii tehdä jos on taitoa.