PSS:lle yllätystappio naisten Salibandyliigassa

EräViikinkien naiset kaatoivat PSS:n illan ainoassa kamppailussa. Kuva: Juhani Järvenpää.

EräViikinkien naiset kaatoivat PSS:n illan ainoassa kamppailussa. Kuva: Juhani Järvenpää.
EräViikinkien naiset kaatoivat PSS:n illan ainoassa kamppailussa. Kuva: Juhani Järvenpää.

Naisten Salibandyliigassa Porvoon Salibandyseura koki kotonaan tappion EräViikingeille lukemin 4-3.

Viime kaudella neljänneksi naisten Salibandyliigassa tullut PSS oli ennen illan kamppailua voittanut kaikki kolme kamppailuaan ja päästänyt niissä vain kolme maalia. EräViikingit taas oli saalistanut neljästä ensimmäisestä pelistään vain yhden voiton edellisellä kierroksella Happeesta.

Tänäänkin PSS johti toisen erän alussa jo 2-0, mutta sen jälkeen EräViikingit tulivat tasoihin ja menivät maalin johtoon. PSS tasoitti, mutta jo ajassa 36:39 nähtiin ottelun viimeinen maali, kun Milja-Maria Saarikosken 4-3 -johto-osuma EräViikingeille jäi ottelun voittomaaliksi.

PSS:n puolelta Henna Uljua osui kahdesti ja Annina Levälampi kertaalleen. Voittomaalinkin tehnyt Saarikoski osui EräViikingeille kahdesti ja Jenni Morottaja ja Aino Tuokkola kumpikin kertaalleen.

Ottelutilastot