SPV nousi neljän maalin takaa voittoon – Classicille kauden avaustappio

Sami Koski oli kovassa iskussa Classicia vastaan. Kuva: Mika Hilska

Sami Koski oli kovassa iskussa Classicia vastaan. Kuva: Mika Hilska
Sami Koski oli kovassa iskussa Classicia vastaan. Kuva: Mika Hilska

Tampereen Classic ja SPV väänsivät miesten Salibandyliigan sarjapisteistä maanantaina Tampereella. SPV vei voiton lopulta maalein 5-7.

Ensimmäinen erä oli Classicin näytöstä. Kotijoukkue johti peliä erätauolle mentäessä maalein 3-0. Toisessa erässä Classic aloitti vahvasti, ja johti ottelua parhaimmillaan 4-0 sekä 5-1. Erän toisella kympillä vieraille tarjoiltiin kaksi ylivoimaa, jotka se käytti molemmat hyväkseen.

Kolmas periodi alkoi SPV:n tahdissa, ja joukkue tuli tasoihin alle neljässä minuutissa. Voittomaali syntyi ajassa 57.10 Tuomas Mustosen onnistuttua rangaistuslaukauksesta. Sami Koski viimeisteli loppulukemat tyhjään maaliin.

SPV:n kapellimestarina hääri 1+3 taiteillut Koski. Mustonen sekä Jari Hankkio osuivat kahdesti. Ville Kuusela iski pisteet 1+1. Classicin Joonas Pylsy syötti kolme osumaa. Asser Jääskeläinen naulasi kaksi maalia.

SPV nappasinyt neljännen perättäisen voittonsa ja nousi sarjan kakkostilalle. Classicille tappio oli kauden ensimmäinen. Hallitseva Suomen mestari on nyt sarjataulukon neljäntenä.

Ottelutilastot

22 comments

  1. Olipas Savomainen töötti Koskelta Savoselle. Eipä tule yllätyksenä että Koski ilman penaltyä selvisi.

  2. Aivan itse juoksi kyllä Savonen päin. Vähän ehti Koski nostaa käsiä suojaksi.

  3. Komppaan Teppoja, eikä (onneksi) nostanut käsiään turhan ylös. Hyvä ettei sattunut kumpaakaan pahasti.

  4. Erikoinen peli. Periaatteessa Classic oli vahvoilla mutta ei vain saanut maaleja aikaiseksi. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan sarja menee kauden aikana. Kuuluttaja kyllä yritti parhaansa mukaan saada kotijoukkuetta heräämään – oikein tuli kotimainen pesäpallo mieleen 10 vuoden takaa…

  5. Asiaa vois kuvaalla näinkin: Ekan erän jälkeen melekeen hävetti olla pohojalaanen. Toisen erän jäläkeen vähän hävetti, että ekas eräs oli ollu sellaanen tunne. Kolomannen erän jäläkeen asiat oli taas ihan normaalis mallis.

  6. Clssicin tappiossa ei mitään uutta auringon alla. Nyt näitä ”yllätyksiä” alkaa tulla eli kausi on alkanut normaalisti.
    Voitto- ja tappioputket päättyvät aina, seuraavassa ottelussa putken katkeaminen on lähempänä myös Indiansilla, EräViikingeillä, KooVeellä ja Steelersillä..
    Tasainen sarja tulossa!

  7. Teponteponteppolle Savolainen olisi saanut viiden pelin huilin. Salo taklattiin, ei edes vaparia. Eka rankku kampitukseta eikä kukaan kaatunut.

  8. Varmasti olis Classic voittanu jos niiden kesän ykköshankinta Nieminen olis ollu kehässä!

  9. Jakke ja Raine kentälle(soppari eka kuntoon), niin alkaa tulostakin tulee!!

    Kova temppu speveltä, nimi ”heikompi” jengi pelaa kyllä roimasti viime kautta paremmin.

  10. Arit päättivät katkaista Classicin voittoputken ja ottaa stagen haltuunsa.

  11. Itse asiassa mitä tapahtui.
    Speve muutti karvaustaan hetkeksi toisessa erässä, ja sai Classicin keskialuepelin poikki.
    Karmea määrä syötönmenetyksiä ja peli sekaisin.
    Loppu sitten lasketeltiin kummallakin miten sattuu.

  12. Eemeli Salin pelaa aika vaisua alkukautta. Nyt on paljon parannettavaa jos aikoo istuttaa itsensä MM-kisoihin ykköskenttään.

  13. Classicin on kehuttu olevan ammattitaitoinen ottelutapahtumien järjestäjä. Maalikoosteet ei sitten ilmeisesti ole osa tapahtumaa?

  14. Ai että vain voittopeleistä – eli tasapeleistä ei siis maalikoosteita 😉
    Voittihan tämänkin joku eli SPV

  15. jokainen joukkue häviää joskus.Voittamatonta palloilujoukkuetta en oo vielä nähny =)

  16. Maalikooste olis kyllä tosi kiva. Isot miinukset Classicin organisaatiolle jos ei tätä tipu…