Divarit

Video: Liminkalaisten päätöserän kiri ei riittänyt – Torin ykkösvitja liekehti

24.10.
2016
0 Kommenttia
3
Divarit
Kuva: Kuvakaappaus videosta.

Kuva: Kuvakaappaus videosta.

Loviisan Tor nappasi kotivoiton lauantaisessa Divarin kamppailussa Limingan Niittomiehistä lukemin 11-7. Kotijoukkue karkasi jo kolmannen erän alussa 7-2-johtoon, mutta LNM:n kiri teki ottelusta vielä tasaisen.

Ylivoimat nousivat Niittomiesten kannalta tärkeään osaan kolmannessa erässä, kun se kampesi kahden maalin päähän. Tuukka Kivioja ja Eerik Lukkari osuivat ylivoimalla päätöserän alkupuoliskolla.

Tor meni Jonas Hällforsin johdolla 9-6-johtoon kaksi minuuttia ennen päätössummeria. Alle minuutti myöhemmin LNM pääsi kuitenkin kahden miehen ylivoimalle, ja Aki Alatalo kavensi lyömällä pallon verkkoon suoraan kulmasta tulleesta sisäänlyönnistä.

Tämän lähemmäksi vierailijat eivät nousseet, ja Tor tyylitteli loppulukemia vielä pariin otteeseen. Loviisalaisten ykköskentällinen oli loistovireessä, ja kentän tehokkain oli 4+1 iskenyt Hällfors. Julle Sumén säesti tehoilla 3+1. LNM:ltä kolme pistettä takoivat Kivioja (2+1) ja Alatalo (1+2).

Ottelutilastot

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Anssi Karjalainen
Anssi Karjalainen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Oulu
Twitter: @A_Karjalainen

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.