Video: Salamamaaleista ei ollut apua – sarjajumbo hukkasi kolmen maalin johtoaseman

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

Miesten Salibandyliigan M-Team ja Esport Oilers mittelivät sunnuntaina paremmuudesta ensiksi mainitun kotikentällä. Oilers oli ottelussa parempi maalein 4-5.

M-Team aloitti ottelun vahvasti, ja johti ensimmäisen erän jälkeen maalein 3-1. Kotijoukkue iski muun muassa kaksi maalia aikavälillä 15.03-15.07 (katsottavissa videolla kohdasta 0.52). M-Team aloitti myös toisen erän maalitehtailun, mutta Oilers osui periodissa vielä neljästi. Kolmas kaksikymppinen oli maaliton, joten pisteet matkasivat Espooseen.

Espoolaisten teholinkoja olivat 1+1 nakutelleet Casper Pfitzner ja Olli Alanen. M-Teamin Mikko Laakso naulasi kaksi osumaa.

Oilersin vahva vire on nostanut joukkueen sarjakakkoseksi. Helsinkiläisillä on edelleen kasassa ainoastaan kaksi pistettä, ja joukkue jatkaa sarjajumbona.

Ottelutilastot

7 comments

  1. Onhan näistä koosteista kyllä valtaosa sellaista puuhastelua etteä hohhoijjaa.. Silti parempia nämkin, kuin esim. Classicin, joita ei edes ole. Liigassa saa pari jengiä ison ylistyksen panostuksesta näihin, osa vetää tasolla tehdään kun on pakko ja loppuja ei kiinnosta yhtään. Classicille isoin lampaanperse, koska joitain saattaisi jopa kiinnostaakkin. Harmi kun teitä ei. ”Family” kun on aina paikan päällä, niin muiden ei tarvitsekkaan nähdä, vai miten se meni?

  2. Ja nyt vasta kommentointini jälkeen tämän koosteen katsoin ja varmaan parempi kun ei sano mitään. Tai edes yrittää hakea #posinkautta. Kiitos kun teitte, tästä ei voi kuin parantaa.

  3. Toinen Tamperelainen dominoi Suomea kaukaloissa ja toinen tekee sen maalikoosteissaan. Milläs nämä saataisiin yhdistettyä?

  4. C:n maalikoosteita tosin vain A-junnujen peleistä saisi edustus ottaa mallia.Kyllä niitä koosteita saisi kun joku ottaisi asiakseen.Muutenkin näyttää siltä ,että C:sa junnupuoli ottaa tiedottamisen tosissaan ja edustus vähän harrastaa.