Yle näyttää lauantain huippuottelun – katso tästä viikonlopun salibandykalenteri

Huippuvireinen Miko Kailiala pääsee lauantaina haastamaan SPV:n puolustuksen. Kuva: Juhani Järvenpää

Huippuvireinen Miko Kailiala pääsee lauantaina haastamaan SPV:n puolustuksen. Kuva: Juhani Järvenpää
Huippuvireinen Miko Kailiala pääsee lauantaina haastamaan SPV:n puolustuksen. Kuva: Juhani Järvenpää

Salibandyn kaikissa pääsarjoissa mitellään viikonloppuna useita otteluita. Samalla salibandya on tarjolla ensimmäistä kertaa tällä kaudella myös perinteisen television välityksellä.

Perjantaina otellaan kaksi miesten liigaottelua, mutta myös miesten Divarissa mitellään yksi ottelu, jossa NST ja Josba kohtaavat derbyn merkeissä. Yksi merkittävä asia ottelussa on se, että NST nostaa samalla kattoon Aki Seppälän (nro. 12) sekä Tuomas Arposen (nro. 20) pelipaidat. Perättäisinä vuosina Divariin pudonneiden joukkueiden alkukausi on ollut hankala. NST on voittanut ainoastaan kolme ottelua ja on kymmenentenä. Josballa on tilillään vain kaksi voittoa, ja joensuulaispoppoo majailee sijalla 12.

Huippusalibandya näytetään lauantaina Yle TV2:lla, kun alkukauden vahvoihin esiintyjiin kuuluneet SPV ja EräViikingit mittelevät paremmuudesta Seinäjoella. Kotijoukkue on voittanut viisi viimeistä otteluaan, mutta EräViikingit liihottelee vielä vakuuttavammassa seitsemän ottelun voittoputkessa johtaen sarjaa. SPV on tällä hetkellä neljäntenä.

Pikanttina yksityiskohtana todettakoon, että molemmat joukkueet ovat iskeneet lähes yhdeksän maalia per ottelu, ja ovat liigan selkeästi eniten maaleja tehneet ryhmät. Molemmista nipuista löytyy myös tulikuumat maalintekijät, sillä EräViikinkien Miko Kailiala on naulannut 17 maalia yhdeksässä ottelussa, ja Jari Hankkio 16 rysää kahdeksassa pelissä. Vieraiden veräjä on pysynyt toistaiseksi paremmin säpissä, sillä omiin on uponnut alle neljä maalia ottelua kohden.

SSRA emännöi sunnuntaina SB-Prota Oulussa naisten Salibandyliigan ottelussa. SSRA on voittanut toistaiseksi kolme viidestä pelaamastaan ottelusta, ja jokainen piste on tullut nimenomaan kotikentältä. SB-Pron voittotilasto on lähes täysin samanlainen, ja joukkue on kärsinyt molemmat tappionsa vieraskentillä, ja voittanut kaikki neljä kotiotteluaan. SB-Pro on tällä hetkellä naisten Salibandyliigan kolmantena ja SSRA sijalla viisi.

Perjantai 28.10.

Miesten Salibandyliiga
18:30 Indians-Happee Otahalli
18:30 Koovee-SPV Spiral-halli VeikkausTV

Miesten Divari
18:30 NST-Josba Lappeenrannan UT

Lauantai 29.10.

Miesten Salibandyliiga
15:00 OLS-SalBa Kastelli
16:45 SPV-EräViikingit Seinäjoen Urheilutalo Yle TV2
17:00 M-Team-Happee Pasilan UH

Naisten Salibandyliiga
15:00 O2-Jyväskylä-SB-Pro Palokan koulukeskus
17:00 NST-M-Team Lappeenrannan UT
18:30 SSRA-Steelers Kastelli
18:30 TPS-Happee Leaf-Areena
18:30 PSS-Classic Porvoo SBH

Miesten Divari
16:00 Karhut-Loviisan Tor Porin UT
18:00 LNM-SB Vaasa Liikuntahalli Liminka

Sunnuntai 30.10.

Miesten Salibandyliiga
18:00 LASB-Indians Lahden Suurhalli Fanseat

Naisten Salibandyliiga
14:45 Koovee-EräViikingit Spiral-halli
15:00 SSRA-SB-Pro Kastelli

Miesten Divari
15:00 Blue Fox-FBC Turku Tähtihalli Uusikaarlepyy
17:00 Erä Akatemia-SB Welhot Mosahalli

Ottelut joista on verkko- tai televisiolähetys lihavoituina.

Lue myös:
VeikkausTV-ennakko: Voitto- ja tappioputket puntarissa – jatkaako SPV Kooveen synkkää kautta?
NST kunnioittaa kahta miesten joukkueen legendaa – paidat kattoon derby-ottelussa

Tulosvetovihje:

Kuumat kohtaavat Seinäjoella

Viikonlopun herkullisin ottelu pelataan Seinäjoella Ylen tv-kameroiden edessä, kun EräViikingit joutuu kovaan testiin SPV:n vieraana. Uudistunut SPV on osoittanut, että se pystyy haastamaan kenet tahansa, mutta vieraiden hyökkäysvoima on ollut murhaavaa syksyn aikana. Tasaista pitäisi olla, ja maaleja syntyy varmasti. SPV:n perjantaisen Koovee-pelin anti kannattaa tarkistaa ennen pelivalintoja.

Pääkallo.fi:n maaliarvio: SPV 4,5,6-EräViikingit 5,6,7
Peliaika ja -paikka: la 29.10. klo 16.45, Seinäjoki

Veikkauksen Tulosvetoon >