MM-kisaehdokkailla viimeinen näytön paikka – ”Puolustajien valinta haastavinta”

Maajoukkueen pääkäskijä Petri Kettunen (vas.) kertoi, että eritoten puolustajien valinta aiheuttaa toistaiseksi päänvaivaa MM-kisoja ajatellen. Kuva: IFF

Maajoukkueen pääkäskijä Petri Kettunen (vas.) kertoi, että eritoten puolustajien valinta aiheuttaa toistaiseksi päänvaivaa MM-kisoja ajatellen. Kuva: IFF
Maajoukkueen pääkäskijä Petri Kettunen (vas.) kertoi keskiviikkona, että eritoten puolustajien valinta aiheuttaa toistaiseksi päänvaivaa MM-kisoja ajatellen. Kuva: IFF

Suomen miesten salibandymaajoukkue ottelee viikonloppuna 4-6.11. Sveitsiä, Tshekkiä ja Ruotsia vastaan Växjön EFT-turnauksessa. Turnaus on joukkueen toiseksi viimeinen yhteinen tapahtuma ennen joulukuussa pelattavia Latvian MM-kisoja.

Suomen maajoukkueen pääluotsi Petri Kettunen kertoi keskiviikkona Pääkallo.fi:lle viime hetken tunnelmia lentokentältä käsin.

– Juuri olemme lentokentällä ”checkautumassa” koneeseen, ja kaikki ovat tällä hetkellä kunnossa ja matkaan lähdössä, Kettunen kertoi puhelimitse joukkueen tilanteesta.

Koska kyseessä ovat viimeiset ottelut ennen MM-karkeloita, niin suuria kokeiluja tai muutoksia ei ole varaa tehdä. Turnaukseen otettiin kuitenkin mukaan kaksi ensikertalaista, sillä Classicin maalia vartioivalla Lassi Torisevalla ja SPV:ssä maaliverkkoja heiluttelevalla Jari Hankkiolla ei ole vielä yhtään maaottelua vyöllään.

Debytanteilta vaaditaan nappisuoritusta, jotta paikka MM-joukkueeseen aukenisi.

– MM-joukkueeseen murtautuminen riippuu täysin siitä minkälaisia suorituksia he esittävät tuolla Växjön turnauksessa. Ei heitä muuten olisi valittu mukaan joukkueeseen. Tässä vaiheessa projektia ei enää oteta mukaan muita kuin potentiaalisia kisapelaajia. Torisevalla ja Hankkiolla on ihan samanlaiset mahdollisuudet kuin monella muullakin. Taistelevat kuitenkin samoista pelipaikoista kuin muutkin, Kettunen kertoi.

Kerro miksi juuri heidät otettiin vielä tässä vaiheessa mukaan maajoukkueeseen?

– Toriseva oli viime keväänä erinomaisen hyvä pudotuspelien loppuvaiheessa, ja oli Superfinaalissa voittavalla puolella. Hän oli myös erittäin hyvä Champions Cupissa syksyllä. Näiden näyttöjen perusteella päättelimme, että nyt on hyvä aika tulla mukaan maajoukkueeseen, ja annettiin hänelle tässä turnauksessa mahdollisuus kokeilla.

– Hankkiolla on hyvä syksy alla. Häntä on toki tarkkailtu aiempina vuosinakin, mutta välissä tuli se yksi valitettava loukkaantuminen, ja hän oli puoli vuotta poissa peleistä. On hyvässä, ja paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Kentällä on syntynyt tulosta ja kyseessä on mielenkiintoinen kaveri. Sellainen hiukan erilainen vasemmalta puolelta laukova laitahyökkääjä, jollaista meillä ei oikeastaan ole. Katsotaan mitä saadaan tuolla hänen kanssaan aikaiseksi, Kettunen perusteli debytanttien valintoja.

Vuosia maajoukkueen vakiopelaajiin kuuluneen Lauri Kapasen polvi meni niin sanotusti säpäleiksi lokakuussa, ja Kapasta ei ei nähdä MM-kisoissa, eikä todennäköisesti kaukalossa koko kauden aikana. Yleisessä keskustelussa on herättänyt hiukan ihmetystä se seikka, että tuoreeseen joukkueeseen ei valittu kolmatta oikealta puolelta laukovaa laitahyökkääjää. Kettusen mukaan korvaaja kuitenkin löytyy.

– Onhan meillä siellä kolmas vasen laituri, mutta kolmatta rightin puolelta laukovaa vasenta laitaa meillä ei ole.

Onko kolmas vasen laita siis Jami Manninen?

– Se on Manninen tällä hetkellä. Janne Hoikkanen tietysti pystyy pelaamaan oikeaa ja vasenta laitaa, Kettunen selvensi.

Lopullinen MM-kisajoukkue julkaistaan ensi viikon torstaina. Valmennusryhmällä riittää edelleen paljon pohdittavaa tiettyjen pelipaikkojen suhteen.

Minkä pelipaikan pelaajien valinta tuottaa tällä hetkellä eniten päänvaivaa?

– Puolustajat ylipäänsä. Ne tuottavat positiivisessa mielessä päänvaivaa. Niitä on nyt mukana kaikkiaan kahdeksan, ja kotiinkin jäi muutama sellainen, jotka voisi valita mukaan kisoihin. Puolustajien valinta on haastavin juttu tässä projektissa. Neljässä vuodessa on tapahtunut ihan valtava kehitys suomalaisessa puolustajakaartissa. Zurichin kisoihin vuonna 2012 meillä oli vaikeuksia löytää sopivia puolustajia rooleihin, mutta nyt meillä on ylitarjontaa ihan selkeästi, Kettunen sanoi.

Kuten alussa mainittiin, niin Växjön turnaus on toiseksi viimeinen maajoukkueen virallinen tapahtuma ennen MM-kisoja, jos ensi viikon valintatilaisuutta ei lasketa. Välissä on siis vielä perinteeksi muodostunut lämpöleiri. Temaattisessa mielessä turnauksen tärkein anti on viimeisten pelaajavalintojen tekeminen.

– Meillä tärkeimpiä teemoja on se, että saadaan vietyä tapahtuma läpi ryhdikkäästi. Meillä pitää olla varmuus tämän jälkeen, että ensi viikon maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona tehdään oikeat valinnat, että saadaan lopullinen kisajoukkue kasaan. Meillä pitää olla tämän tapahtuman jälkeen tieto niistä pelaajista, jotka haluamme lopulliseen joukkueeseen. Se on ylivoimaisesti tärkein asia tässä tapahtumassa, Kettunen linjasi.

Onko tämän joukkueen ulkopuolelta mahdollista päästä vielä kisajoukkueeseen?

– Kyllä, Kettunen vastasi ytimekkäästi.

Latvian MM-kisat pelataan Riiassa 3-11.12.

Lue myös:
Viimeinen EFT-joukkue ennen MM-kisoja valittu – Hankkio ja Toriseva debytoivat
Nimilista julki – näistä 40 pelaajasta valitaan Suomen MM-kisajoukkue

10 comments

  1. Mä en itse ymmärrä, miksi aina on väkisin ja pakko olla right vasemmassa? Vaikka nyt en mikään Kosken suurin fani ole, niin ihan kovia tehoja kaveri on sieltä vasurista laukonut–> majussa laitettiin oikealle ja ei oikein natsannut. Samallalailla Gala vetää oikeaa laitaa, kun Enström pelaa vasemmassa ja ihan hyvin näyttäis toimivan.

  2. Tämä viimeinen vastaus on varmaan vitsiksi tarkoitettu kun Kettunen väittää että tämän joukkueen ulkopuolelta pääsisi kisajoukkueeseen? Siis juomapullojen täyttäjäksi varmaankin.
    Espoolaisen salibandyn ystävänä harmittaa kun näin räikeästi poissuljetaan espoolaiset maajoukkueesta. Mitään selitystä tälle ” kyykyttämiselle” ei ole haluttu antaa!

  3. Taas espoolaiset itkee…ketä oisit muka valmis ottaa ?? se kyl vähä ihmetyttää että ”uudestisyntynyt” johansson ei mahdu vaikka aika hirrmusessa iskussa jälleen

  4. Nähdäänköhän näitä pelejä netin kautta jostain? Todella tyhmää, jos ”internetin ihmemaa” Ruotsissa ei saada minkäänlaista striimiä tulille :/

  5. Floorball.fi sivuilta löytää linkin. Henkka taitaa, ainakin joidenkin huhujen mukaan, ihan omaehtoisesti jäänyt pois majutouhuista…

  6. Kyllähän kannattaisi espoolaisten keskittyä tekemiseen. Espoossa ei ole yhtään pelaajaa joiden pitäisi olla tämän vuoden kisoissa. Lindforss ja Talvitie lähimpänä. Tosin Talvitie on useasti katsottu ja on pallollisen liian yksipuolinen. Fitzner ei taida mentaalipuolella olla MM-kisajoukkueen vaatimusten mukainen. Raikamolla olisi tulevaisuus, mutta kun ei treenaaminen kiinnosta, niin ei paikatkaan kestä kun pelaa 100%:sesti 70%:sesti treenatulla kropalla.

  7. Ei ole Jyrki ”Ruukin kasvatti”Holopainen listoilla??? On pieni kokoinen. Mutta paljon varmempi puolustaja kuin esimerkiksi Töllikkö.

  8. Heikki on pihalla kun lumiukko, yksikään lause ei ole totta, pelkää dissaamista.

  9. Espoon kanssa samoilla linjoilla, faktahan on se et espoolaisilla kenttäpelaajilla ei näytöt riitä lähiajoilta kisajoukkueeseen, mut Kaltiaisen poissaolon eft- joukkueesta kyseenalastasin sitäkin tarkemmin.