TPS:lta vahva avauserä – PSS kaasutteli voittoon viimeisessä erässä

PSS tuuletteli torstaina TPS:n kustannuksella. Kuva: Juhani Järvenpää

PSS tuuletteli torstaina TPS:n kustannuksella. Kuva: Juhani Järvenpää
PSS tuuletteli torstaina TPS:n kustannuksella. Kuva: Juhani Järvenpää

TPS ja PSS mittelivät paremmuudesta naisten Salibandyliigassa torstaina. PSS haki Turusta vieraspisteet maalein 2-5.

Ottelun avausmaalia saatiin odottaa ensimmäisen erän viimeiselle minuutille, kun TPS:n Jenna Saario avasi maalihanat. TPS osui vielä toistamiseen erässä 10 sekuntia ennen kaksikymppisen loppua. Toinen periodi meni PSS:lle samoin lukemin, joten viimeiseen periodiin lähdettiin tasatilanteesta.

PSS iski kahdesti heti kolmannen erän alussa Fanny ja Ella Holmbergin toimesta. Noona Björkmanin illan toinen maali lisäsi vieraiden johtoa viimeisen kympin alussa. PSS vei näin ollen voiton vahvan viimeisen erän turvin.

Ottelun tehopelaaja oli 1+3 taiteillut Ella Holmberg. Fanny Holmberg onnistui pistein 1+1 ja Björkman osui ottelussa kahdesti.

PSS nappasi nyt toisen perättäisen voittonsa neljän ottelun tappioputken jatkeeksi. Porvoolaisjoukkue on naisten Salibandyliigan viidentenä. TPS:lle tappio oli kolmas neljästä viimeisestä ottelusta. Turkulaisryhmä majailee nyt naisten Salibandyliigan kahdeksantena.

Ottelutilastot

6 comments

  1. Parempi voitti! Hieno nousu ja tasonnousu PSS ja mahtava Fanny Holmberg – maajoukkeainesta!

  2. Majuun vaikka molemmat Holmbergit! Näitä tämmösiä kannataisi nyt kokeilla. Ja vaikkapa hyvin turhat Lirkki-Kekkonen-Piispa vaihtoon. Vielä ois aikaa testailla!

  3. Hyvät neuvot/keinot olisi nyt tarpeen majuvaltsuille! Olisiko mitenkään näin digiaikana mahdollista saada tuore kuvakin uutisiin – kiitos kuitenkin uutisoinnista!

  4. Kovasti ihmettelen esimerkiksi Hietamäen siskosten poisjättämämistä maajoukkuepeleistä! Fyysisiä, loitavassa kunnossa olevia pelaajia, jotka voivat tuoda Suomen pelaamisen tarvittavaa haastoa ripakintturuotslaisia vastaan. Tahtotasssa riittää voimaa – mutta ei! Ei kelpaa majuun!

  5. No näinpä! Ja samasta seurasta paljon surkeampi pelaaja ainakin viimeksi remmissä. Ihmettelen kovasti.