IS: Jari-Pekka Lehtonen savustettiin ulos toimitusjohtajan virasta

Kuva: Pääkallo.fi

Kuva: Pääkallo.fi
Kuva: Pääkallo.fi

Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina, että toisin kuin alunperin tiedotettiin, Jari-Pekka Lehtonen ei olisi jättänyt SSBL Salibandy Oy:n toimitusjohtajan pestiä omasta tahdostaan.

IS nojaa tietonsa kahteen nimettömään sisäpiirin lähteeseen.

– Nykyinen hallitus aloitti 2015. Lehtosella ja osalla hallituksesta on ollut hyvin erilainen näkemys siitä, mihin suuntaan liigaa, lajia ja sen mediakuvaa pitää kehittää. Tätä voi kuvata uudistajien ja konservatiivien mittelöksi. Lehtonen on se voimakas uudistaja, syväkurkku kertoi lehdelle.

Toinen lähde kertoi, että Lehtosen oli pakko irtisanoa itsensä tai muuten hänet olisi irtisanottu virastaan. Lehtonen itse kommentoi aihetta lehdelle seuraavanlaisesti:

– Itsehän minä irtisanouduin. Ei minulla ole lisättävää siihen tiedotteeseen enkä halua vatvoa asiaa julkisuudessa. Yhtiö on lähtiessäni historiansa parhaassa iskussa, ja neljäkymppiä mittarissa on hyvä kokeilla uutta. Kumppaniverkoston luominen oli tietysti kovaa työtä. Nyt täytyy toivoa, että pojat voittavat MM-kultaa Latviassa.

Salibandyliitto tiedotti maanantaina, että myöskään viestintäpäällikkönä toimiva Juhani Henriksson ei jatka virassaan enää MM-kisojen jälkeen.

28 comments

  1. Onkohan taas näin, vai olisiko niin että pojilla oli jotain omaa ”bisnestä” meneillään…

  2. Tähän voisi avata vähän, millaisia nämä Lehtosen näkemykset ovat vs. hallituksen näkemykset?

    Esim. onko joukkueiden ja otteluiden määrä ollut esillä?

  3. Todella harmi jos näin on ollut. Lehtonen on liiton hommissa jatkanut siihen mihin pelaajaura jäi – Yksi hienoimpia persoonia suomalaisessa salibandyssa ja ainakin ulospäin näyttänyt, että tehnyt valtavan työn salibandyn näkyvyyden eteen. Jos Henrikssonin poisjättäytymisellä on jokin kytkös tähän, niin mielummin olisi koko hallitus vaikka vaihdettu, jos nämä miehet oltaisiin saatu pidettyä.

  4. Lehtonen oli selvästi pelaajauran jälkeisellä hyvä veli paikalla, Henriksson sai aika paljon lisää näkyvyytä salibandylle, ei kuitenkaan riittävästi. urheiluruutu ja maikkari ovat luvattoman huonosti noteeranneet salibandyliigan ja muut tapahtumat. Pieni liitto voi pian hajota sisäsiittoisuuteen. Kun kaveriporukka hoitaa asiota,… Henriksson sais jatkaa, ilmeisesti joku puupää haluaa hänetkin pois sieltä ja haluaa ns. ”siskon miehen” sinne hommiin. Älkää nyt saatana pilatko hienoa lajia pomojen valtataisteluun. PS. Kuka kaverin kaveri on seuraava maajoukkueen valmentaja, Voi v…u, herätkää

  5. Eikö nimenomaan liiton hallitus ole suoraan seurojen valitsema? Keitä siellä on? Kuka tietää?

  6. Puheenjohtaja:
    Ismo Haaponiemi (Kauniainen)

    Jäsenet:
    Tuulikki Kangasluoma (Seinäjoki)
    Arja Kilpeläinen (Espoo)
    Mikko Kohonen (Jyväskylä)
    Valtteri Mikkola (Turku)
    Kimmo Nurminen (Espoo)
    Milan Rantakari (Helsinki)
    Ari Rauhala (Espoo) (varapuheenjohtaja)
    Marko Sompa (Tampere)

  7. Löytyy niin vaikeasta paikasta tieto kuin liiton sivuilta, mutta jottei teidän tarvitse itse etsiä tietoa sieltä, mikä kylläkin todella helposti löytyy, jos viitsii etsiä, tässä hallitus:

    Puheenjohtaja
    Ismo Haaponiemi (Kauniainen)

    Jäsenet
    Tuulikki Kangasluoma (Seinäjoki)
    Arja Kilpeläinen (Espoo)
    Mikko Kohonen (Jyväskylä)
    Valtteri Mikkola (Turku)
    Kimmo Nurminen (Espoo)
    Milan Rantakari (Helsinki)
    Ari Rauhala (Espoo) (varapuheenjohtaja)
    Marko Sompa (Tampere)

    ps. JP:stä en sano mitään, kun ei mitään tietoa tai edes kiinnostusta tietää mitä liitossa tehdään, toki täällä voin jotain huudella tyyliin ”jotain pitäis tehdä”, mutta sen enempää en päätäni vaivaa. Peli kiinnostaa ja etelässä on paljon tarjontaa, liigaa, divaria junnujen sm-sarjoja jne. Superfinaali oli hyvä liitolta, se pakkoa sanoa, kerran vuodessa sähly saattaa kiinnostaa muita kuin niiloja, toki mm-finaalikin ehkä kiinnostaa paria muuta kuin niiloa… pitkä matka suosioon on, alkumetrit vasta kävelty(kateellinen viron ja latvian kannattajille, ei löydy meiltä vastaavia!!)

  8. No niin. Tehdäänpäs nyt vähän asioita selviksi. Lajin kehitys ja kasvu ei ole kuulunut Lehtoselle mitenkään. Sen hoitaa liitto toiminnanjohtajan johdolla. Sillä on oma hallitus (osin sama).

    Se mistä Lehtonen sai kenkää on Liiga Oy. Liiton omistama markkinoinnista ja myynnistä vastaava Osakeyhtiö jota ei voisi vähempää lajin kehitys kiinnostaa. Sitä kiinnostaa ainoastaan lajin markkinointi ja näkyvyyden ja rahan lisääminen. Liiga Oy:n hallitus on

    Hallitus
    Ismo Haaponiemi, pj.
    Ari Rauhala, vpj.
    Mikko Kohonen
    Kari Lampinen
    Milan Rantakari

    Tuo hallitus on päättänyt pistää Lehtosen pihalle ja kuten jossain joku vihjaisi saattaisiko taustalla olla puurojen ja vellien sekaisin meneminen koska Henrikssonkin on (ilmeisesti) saanut kenkää. Olisikohan kaverit kehitelleet omaa kivaa siinä sivussa ja Liiga Oy:lta saatujen kontaktien avulla. Joku syyhän näihin on ja kun tulosta on tehty ei se syy ainakaan siinä ole. Onko Lehtonen ollut yhteistyökyvytön Liiton toimihenkilöiden kanssa, vai mikä on se lopullinen syy.

  9. Kiitos Heikki! Vähän lisää infoa kaipaisin ainakin siltä osin miten ne puurot ja vellit meni sekaisin. Ihan heppoisin syin ei kumpaakaan varmaan erotettu tai siis pistetty eroamaan. Jotain on tapahtunut tänä syksynä tai selvinnyt vasta nyt. Yksikään liitto ei halua erottaa yhtäkään luottamusmiestä kesken kauden ilman todella hyvää syytä.

  10. Hyvä kommentti S7.
    Tosin suosion alkumetrejä käveltiin jo 90-luvun puolivälissä/lopulla kun säbää alettiin nopteerata lehdistossä ja tvssä.
    Samanlainen kupla eli hypetys oli silloin ja samaa lotinaa puhuu liiton miehet nyt kuin 20 vuotta sitten.
    Mitään muuta ei ole tapahtunut kuin pieni evoluutio lajin yleisessä tasossa sekä yksittäisten seurojen toiminnassa – liiton kehitys mitätontä.
    Kaveit leikkii hiekkalaatikolla lisenssipelaajien, seurojen ja valtiontuen avulla.

  11. Ysärillä ei vaan ollut junnutoimintaa juuri lainkaan. Nyt ensimmäiset isot junnuikäluokat siirtyy aikuispeleihin ja varmasti tulevat osaltaan nostamaan lajin tasoa ja jopa mahdollisesti joku niilojen ulkopuolelta eksyy katsomoihin. Suomessa ongelma se, että eihän nyt voi millään uskaltaa säbää katsoa, kun ei se ole maailman laji ja muuta shittiä, tämä vielä harrastajien suusta. Paljon siistimpää kannattaa swanseaa vaikka ei oia walesissä käynytkään ;-). Tosin tämäkin mulle ihan sama, käyn jatkossakin katsomassa pelejä. Lauantain hifk-erä akatemia esim oli viihdyttävää divarisählyä

  12. Ensin valittiin Janne Bruun sisäpiiristä tapahtumapäälliköksi ja nyt Kimmo Nurminen Salibandy Oy:n toimariksi. Yhtälailla JP Lehtonen oli sisäpiirivalinta ja rehellisyyden nimissä äijä ei nauttinut pääsarjajoukkueiden keskuudessa luottamusta.

    Ei Salibandy Oy: n myyminen kumppaneille juuri osaamista vaadi, kun myyntipakista löytyy TV-näkyvyys ja kaikkien maa- sekö pääsarjajoukkueiden kaukalopalat ja peliasut.

    Anyway, sama sisäpiiriralli ja tittelipiirileikki on jatkunut lajin alkuajoista saakka ja listaa voisi jatkaa edellä mainittujen lisäksi mm. Kinnuseen, Oksaseen, Kauppiseen. Kahlatkaa historiaa läpi niin löydätte kymmeniä liiton työntekijöitä monien eri titteleiden takaa vuosien varrelta. Ei missään kehittyvässä ja itseään arvostavassa organisaatiossa toimita näin, mutta sen takia säbä onkin vain säbää ja termi salibandy huuhtoutuu taka-alalle.

    Aiemmista virheistä ei siis ole otettu opiksi, eikä edes haluta ottaa kun se maksaisi oman työpaikan. Jos SSBL:n hallitus vaihdettaisiin hallitusammattilaisiin, niin sisäpiirin tittelipiirileikki muuttuisi sekunnissa puhdistusleikiksi.

  13. Tässä on nyt reporttereille aidosti hieno ja kiinnostava juttu kaivettavaksi.
    JP ei halua kommentoida koska
    A) on jotain mitä ei halua että nousee esille (sotkuja) TAI
    B) tajuaa että oman uran kannalta ei ole mitään voitettavaa jos nousee kohu, nyt ”siististi” lähtenyt itse ja seuraava työnantaja ei koe että kaveri voi olla riski.

    Tämä on ihan täyttä totta että sisäpiirissä on pyöritty vuosikymmen ja eri rooleissa samat tyypit ollet liitossa. Toisaalta se on kyllä ihan normaalia näin marginaalilajissa mitä Salibandy on, ja kuka on niin typerä että luopuu ilman syytä omasta asemastaan jos palkka ja muut edut kunnossa, helpompi uhrata näitä sotilaita edestä kun itse astua parrasvaloihin ja kantaa vastuuta, Kinnunen yksi parhaista taustahepuista jolla aika varma asetelma kun kavereiden kanssa touhuaa.
    Ei nämä ihan tyhmiä kavereita ole ja kun on saatu kulissi pystyyn missä lajin oma vetovoima hoitaa suuren osan asioista ei ole mitään tarvetta vaihtaa ketään paitsi nyt, ja syitä olisi syytä selvittää.

    Kun futiksessa oli nämä sekasotkut niin eihän sielläkään kukaan voinut uskoa että herrat Platini yms. olisivat voineet sekoilla mitään.
    SSBL:n hallitus on sopivasti sisäpiiriläisiä täynnä, ja siellä virkaa tekevät (virkamiehet) osaa kyllä pyörittää asiat niin että homma näyttää hallituksen väelle todella hyvältä.

    Esim. liiton edustajat maakunnissa ja heidän roolinsa lajin edistäjinä = mitätön.
    Liiton aluevastaavat ovat sarjatoiminnan pyörittäjiä ja tekevät ottelusijoittelut ja tilastoinnit, mutta mitään muuta näiltä ei ole vuosiin saatu, jokainen seura joutuu täysin itsenäisesti tekemään lajin edistämiseen liittyvät toimenpiteet, liiton tuki on 0 vaikka sarjamaksuja maksetaan järjetön määrä sekä samaan aikaan liitto saa ison määrän rahaa tukina julkiselta puolelta. Tämä raha ei näy millään tavalla arjessa kentällä ja näitä kummallisia kehitysprojekteja sitten välillä näkyy liiton sivuilla jotka eivät kosketa kuin muutamaa seuraa.

    En tiedä mikä liiton rooli on ja mitä tapahtuisi jos liitto nykyisellään lakkaisi, vaikuttaisiko aidosti mihinkään?

  14. Taitaa olla enempi sääntö kuin poikkeus, että liitoissa kähmitään. Golfliitto hoitanut hommat parhaiten, jokainen sunnuntai neppailija joutuu ostamaan lisenssin, kisasi tai ei…

  15. Postimies kirjoitti ”on normaalia että marginaalilajissa sisäpiirileikki pyörii”. Ikävä kyllä olet oikeassa mutta kenttäväen pitäisi lyödä tämä leikki poikki. Tosin ei liiton herroja pelota pelin poikkaiseminen kenttäväen toimesta, koska yleensä seuroja ei edes juuri kiinnosta kaataa hallitusta ja tuppautua väkisin sisäpiiriin tekemään muutoksia. Suomalaisina me vain aina hyväksymme jatkumon, kun keskieuroopassa kaadettaisiin rekkalastillisia tomaatteja liittoon vievien teiden tukoksi.

    Hyvä esimerkki liiton toiminnasta oli tapahtumapäällikön tehtävien avoin haku, mikä muuttui lennossa sisäpiirin järjestelyksi. Joku kirjoittikin osuvasti ennen hakuprosessia Pääkallon palstalle kommentin ”eiköhän taas lopuksi tehtävään valita joku sisäpiiristä”. Ei olisi voinut paremmin osua, vaikka siinä vaiheessa oli liiton toimesta juuri aloitettu ”avoinhaku”.

    Eivät taida päättäjät liiton leivissä välittää hevonjalkoväliäkään lähes sukurutsaukseen verrattavissa olevistä päätösprosesseistaan. Ei nääs ole pelkoa ihmisten äänestyskäyttäytymisen muutoksesta ja näin saavutetut sisäpiirin edut ovat suht turvassa. Muutoksia sisäpiirissä tapahtuu tätä menoa vain kalman hajun kautta tai Venäjän ylimarssin jälkeen.

  16. Ihan kannattaisi valittajien tutustua siihen, montako hakemusta liiton duuneihin yleensä tulee. Ei siinä mistään sisäpiiristä tarvitse olla kysymys. Sabaliiton, kuten niin usein kolmannen sektorin yleensäkin, liksat vaan on niin pieniä, että ulkopuolisia hakijoita ja ns. kovemman kaliiberin hakijoita ei juurikaan duuneihin ole.

  17. Juuri noin. Salibandyliiton palkkalistoilla on monta hommiin ammatillisesti ylipätevää jotka tekee työtä rakkaudesta lajiin pienellä liksalla vaikka parempaakin olisi tarjolla. Se on jopa vahvuus että lajirakkautta löytyy. Saamieni tietojen mukaan liiton alueduunarit on kaikkein heikoiten palkattuja (n. 2100-2200e/kk), asiantuntijat (n. 2300-2500e/kk) ja esimiesvastuulliset pomotkin ”vain” n. 3000e/kk

  18. Voi mitä jeesustelua liksoilla. Jos rivimiehet saavat 200-500 vähemmän liksaa liitossa, niin mitäs sitten? Kun vielä Urheilusanomien mukaan JP sain about 6000€ kuukaudessa. Liiton nykyinen toiminnajohtaja saa saletisti yli viisi donaa kuussa. Noilla liksoilla palleille saa satavarmasti osaajia huipulta, jos tahtoa olisi.

  19. Mistä nuo palkat revitty? Verotietojen mukaan liiton työntekijöiden keskipalkka oli viime vuonna yli 50k vuodessa. Ei akateemisella alalla esim. sen kovempiin keskipalkkoihin päästä.

  20. Alakiventien porukka nyt vähän yrittää hämätä. Tärkeämpää olisi tietää mitä, tai miten vähän, sen palkan eteen täytyy tehdä. Ei ihme, ettei sieltä kukaan pois halua, kun helpolla hyville palkoille pääsee.

  21. S7, 90-luvulta buumi oli ainakin liiton tilastojen mukaan huikea; seurojen määrä moninkertaistui ja pelaajien määrä taisi peräti nelinkertaistua 93-00 välisenä aikana.
    Taisi olla silloin 90- luvun lopulla ppk-seudulla seuroissa sama määrä junnujen kun nykyisin.
    Liitto edelleen pyörittää koneenomaisesti sarjoja ja rahastaa seuroille & valtiolta, mutta kehitystä ei tapahdu.

  22. Tuo virheellinen käsitys liiton työntekijöiden palkoista muodostuu siitä, että siinä kokonaispalkkakuluihin laskettu erotuomaripalkkiot, mutta jaettu tuo summa sitten liiton henkilöstön lukumäärällä. Keskiansio ei siis lähelläkään 50 000€/vuosi.

  23. Kerro lisää kommentistasi; palkkoihin laskettu mukaan et-palkkiot? Nyt ei ymmärrä….

  24. Varmaan tarkoitti verotietoja, ja niihinhän tulee kaikki ansiot…

    Ja onhan se totta, että on ollut buumia säbään, laji on kuitenkin suhteellisen nopeasti kehittynyt yhdeksi harrastetuimmaksi lajiksi Suomessa, etenkin jos laskee kaikki harrastajat(puulaakiporukat, höntsäilijät, työpaikkavuorot). Todennöisesti tuona aika 93-00 on pelaajamäärä todellakin nelinkertaistunut. Sitä en usko ilman faktatietoja, mitä itelläni ei kyllä ole:-), että tuolloin olisi junnuja ollut yhtä paljon. Ei niitä ainakaan näkynyt peleissä halleilla, nykyisin näkee aina kun on hallilla junnuja pelaamassa! Ehkä se säbässä on, että oletetaan liian nopeaa kasvua joka sektorilla, ei se vielä takaa katsomoihin porukkaa, vaikka harrastajia on. Tietoisuus lajista, lajiniilojen ulkopuolella on heikkoa, koska sitä ei tuupata väkisin joka tuutista, niinkuin lätkää. Ja onhan tota kehitystä tapahtunut ysäriltä, esim vaikka tää pääkallo vetää porukkaa ja on selkeesti enempi niiloja:-D. Liiton rahastuksiin en ota kantaa, koska jokaisesta liitosta tunnutaan vaan valittavan ;-). Se ihan hyvä, että jengi on aktiivisia, mutta niinku ylempänä, jos kiinnostaa liitoissa vaikuttamiset, lähtee ehdolle ja tekee ite paremmin, eikä ala ite rahastaa helppoja masseja;-). Mua ei kiinnosta jatkossakaan, käyn kattoo matseja ja tuon sillä johonkin matsiin yhden katsojan lisää…

  25. Ja tuolla ylempänä mainitsin golfin, Suomen suurin määrä lisenssipelaajia, miksi? Koska jokainen jolla green card, maksaa 30€ liitolle, riippumatta onko kilpapelaaja vai harrastelija = siellä liitto hoitanut hommansa paremmin omiin taskuihinsa ja johtajien palkat sen mukaiset ;-). Ja rahalla saa ja jopolla pääsee, näkyvyyttä pitäis kait ostaa, eli alkaa perimään työpaikkavuorolaisilta lisenssimaksuja :-DD

  26. Eipä golfin näkyvyys nyt ihan hirveästi suurempi ole Suomessa kuin salibandyn. ”Ilmaiseksi” ei näe telkkarista mitään, eikä medianäkyvyys muussakaan mediassa nyt merkittävästi ole parempaa.

  27. Golf nyt on ihan pimennossa Suomessa, mitä nyt muutamia julkaisuja silloin tällöin. Ihan sillä heitin, että säbässä on edes pyrkimyksiä lisätä näkyvyyttä, tuolla toisessa liitossa ei taida paljoo kiinnostavan ;-). Eli hoitaneet hommat ”hyvin”, omiin taskuihinsa…

  28. Niin, siis tuo virheellinen 50000€/hlö on käsitääkseni saatu kun on jaettu liiton kokonaispalkka- ja palkkiokulut henkilöstön määrällä. Ongelmana se, että kokonaispalkka- ja palkkiokuluissa on myös keskitetyn erotuomarimaksujärjestelmän erotuomarimaksut. Ei siis liiton toimihenkilöille vaan tuomareille ylipäätänsä. Todelliset keskiansiot siis tuntuvasti pienemmät. Tästä twiittasi Jari Kinnunen @kinnuin 22.11. ja asia varmasti tarkistettavaksi, jos niin paljon kiinnostaa.

    Sitä paitsi aika erikoisen pienet palkkaerothan tuolla olisi, jos Oy:n toimarin tulotaso olisi noin vähän suurempi kuin keskiarvo.