Koovee murskaavana paikallispelissä, Steelersin voittoputkelle jatkoa – katso perjantain salibandytulokset

Samuli Salomaa (oik.) iski kolme maalia KrP:n verkkoon. Kuva: Esa Takalo

Samuli Salomaa (oik.) iski kolme maalia KrP:n verkkoon. Kuva: Esa Takalo
Samuli Salomaa (oik.) iski kolme maalia KrP:n verkkoon. Kuva: Esa Takalo

Tampereen Koovee ja Nokian KrP kohtasivat perjantai-iltana paikalliskamppailussa Tampereen Tesoman palloiluhallissa. Heikon syyskauden pelannut Koovee löi vierasjoukkueen maalein 11-4.

Kotijoukkue aloitti vahvasti ja johti 4-1 ensimmäisen erän jälkeen. Toinen periodi meni Kooveelle maalein 3-2, joten päätöserään lähdettiin tilanteessa 7-3. Kolmas eräkin oli lopulta tamperelaisten heiniä maalein 4-1.

Kotijoukkueen Jasse Kuusisto paukutti pisteet 2+3 ja ketjukaveri Samuli Segerman komppasi tehoin 1+4. Mikko Immonen onnistui pistein 1+3 ja Samuli Salomaa vastasi kolmesta osumasta.

Voitto oli tamperelaisille helpotus, sillä se oli alisuorittaneelle joukkueelle vasta kauden kolmas. Koovee on silti edelleen sarjan toiseksi viimeisenä. Nokian KrP putosi tappion myötä sarjan nelostilalta viidenneksi.

Hämeenlinnan Steelersin vahva vire sai jatkoa Oulun Luistinseuraa vastaan Hämeenlinnassa. Steelers nappasi kolmannen perättäisen voittonsa maalein 5-3.

Ensimmäiset kaksi erää menivät tasaisissa merkeissä ja viimeiselle kaksikymppiselle lähdettiin tilanteessa 2-2. Kotijoukkue iski kolmannen erän kolme ensimmäistä osumaa, ja piti johdon loppuun saakka, vaikka OLS pääsi kaventamaan viimeisellä minuutilla.

Kotijoukkueen teholinko oli kahdesti maalannut Timo Johansson. Valtteri Niemi tarjoli kaksi maalisyöttöä.

Steelers nousi voiton myötä tasapisteisiin LASB:n kanssa, mutta majailee edelleen kolmanneksi viimeisenä. OLS jatkaa miesten Salibandyliigan yhdeksännellä sijalla.

Perjantain salibandyottelut:

Miesten Salibandyliiga
18:30 EräViikingit-SalBa 8-1 Ottelutilastot
18:30 Koovee-Nokian KrP 11-4 Ottelutilastot
18:30 LASB-Classic 6-13 Ottelutilastot
18:30 SPV-Oilers 4-4 ja. Ottelutilastot
18:30 Steelers-OLS 5-3 Ottelutilastot

16 comments

  1. Jep, paluu arkeen, yhden tonnin pelin jälkeen. Ei auta. Toivottavasti kevään peleissä enempi. Ei nyt jengi syty näistä ”selvistä matseista”.

  2. Peräpää tiivistyy, ols pelaamassa itseään kohti tippumisviivaa. Heikkoa ollut.

  3. Krp:n syksy on mennyt loistavasti kiitos Henri Johanssonin. Fysiikka on on ollut hyvässä tikissä koko joukkueella hyvän kesäreenin ansiosta. Mutta kyllä tänään näkyi erityisesti kakkoskentässä että joulua on vietetty. Kesän reenit eivät tule kantamaan kevään tärkeisiin otteluihin.

  4. Krp oli jo hävitä ennen Joulua Salballe ja nyt sitten jäi täysin jalkoihin Kooveelle. Pieni sauma pysyä playoff-rajan yläpuolella. Tuskin kuitenkaan.

  5. Tänää KVee teki 75% paikoista maaleja enen tätä peliä 15% ja tulos näkyy taulussa 2 pinnaa ja lisää on luvassa.Peli-ilo on löytymässä joka tietää muille jengeille ongelmia,KVeessa on kyllä paljon nuoria ja nälkäisiä maalin tekijöitä, ja tänään lähti lumipallo pyörimään.

  6. Haluaako joku lyödä vetoa Nokian playoff-paikkaa vastaan? Minä väitän, että pelaavat 2017 playoffeja.

  7. Vankka usko siihen, että Näätä on 8 joukossa, sijoitus 5-8 runkosarjaan jälkeen.

  8. Eikä katsoja ole käynyt katsomassa krpn 13 aikasempaa peliä. Alisuoritus oli eilen kylläkin. Toivottavasti Näätä nousee eikä jäädä laakerille lepäilemään ja kesälomaa odottamaan. Jos näin käy niin ne muutamat ahkerat ja kehityskelpoiset kyllä vaihtavat maisemaa ja sitten taas ryvetään pohjalla. Voi voi….

  9. Yksi runkosarjapeli ei ratkaise mitään muuta kuin 2 pojoa. Tiukkaa ja tasaista on

  10. Niin siis pointtini nimenomaan oli se, että mikäli joku on todellakin sitä mieltä, että Nokian KrP ei ole 2017 playoffeissa, niin nyt on sitten helpot rahat tiedossa.