MM-avauksessa Suomen parhaaksi valittu Peter Kotilainen: ”Seitsemän syöttöä olisi voinut olla lähellä”

"Keskelle jäi hyvä väylä, ja yleensä käytän ne", kommentoi neljä tehopistettä saalistanut Peter Kotilainen maaliaan. Kuva: IFF

"Keskelle jäi hyvä väylä, ja yleensä käytän ne", kommentoi neljä tehopistettä saalistanut Peter Kotilainen maaliaan. Kuva: IFF
”Keskelle jäi hyvä väylä, ja yleensä käytän ne”, kommentoi neljä tehopistettä saalistanut Peter Kotilainen maaliaan. Kuva: IFF

MM-kentillä ensimmäistä kertaa esiintyneistä suomalaisista Peter Kotilainen vastasi kovimmasta pistepotista. Maajoukkueen ykköskentän laidassa hyökännyt Kotilainen, 22, nautti pelaamisesta Riian näyttämöllä.

Suomi otti MM-turnauksen avausvoittonsa selvin lukemin, kun Saksa kaatui 12–1. Ottelun jälkeen hymy irtosi Kotilaisen suupielistä ja haastattelupyyntöjä riitti.

MM-debyytti ei hänen omien sanojensa mukaan kuitenkaan näkynyt liiallisena jännityksenä.

– Tätä on odotettu nyt parisen vuotta; ensinnäkin, että pääsee kisoihin ja toiseksi, että pelit menevät hyvin. Tänään oli hyvä aloitus, ja saimme niin sanotusti koneet auki. Ihan hyvä plusmerkkinen peli myös meidän kentältä, Kotilainen tuumi Pääkallo.fi:n haastatteluun päästyään.

– En ajatellut ennen peliä hirveästi mitään. Kyllä joka äijä on varmasti pyrkinyt nauttimaan tästä hetkestä, jota saamme elää. Askel kerrallaan mennään.

Kotilainen pääsi heti myös itse tehojen makuun, kun tilastoihin merkittiin vakuuttavat 1+3-tehot. Lisäksi raati arvosti hänet Suomen parhaaksi pelaajaksi.

Erityisesti Kotilaisen tekemä 9–1-maali sai vähälukuisenkin Riga Arenan yleisön hetkeksi ihailemaan suoritusta ääneen. Hän haki keskialueelta vauhtia ja nousi koko Saksa-viisikon läpi. Näyttävä suorituksen päätteeksi Kotilainen nosti pallon takayläkulmaan.

– Keskelle jäi hyvä väylä, ja yleensä käytän ne, Kotilainen muisteli maaliaan tyynenä.

Pistetehtailu oli nuorukaisen mieleen, ja enemmänkin olisi voitu nähdä.

– Seitsemän syöttöä olisi voinut olla tänään lähellä. Muutaman tyrin ihan itse, kun avosyöttö olisi pitänyt laittaa lapaan. Miklulle (ketjukaveri Miko Kailiala) vähän myös painetta, että olisi voinut laittaa palloa sisään, Kotilainen virnisti.

Ottelun toinen erä oli selvästi Suomen heikoin. Saksa ei joutunut avauserän kaltaiseen pyöritykseen ja pääsi rikkomaan maalivahti Eero Kososen nollapelin. Kotilaisen mielestä se oli hyvä ottaa vastaan tässä kohtaa.

– Toinen erä oli huono, mutta se on samalla myös hyvä asia tässä vaiheessa, jotta tiedämme, mitä pitää parantaa jatkoa varten.

Suomen pelit jatkuvat heti sunnuntaina, kun vastaan asettuu ennakkoon alkulohkon kovimmaksi vastustajaksi arvioitu Sveitsi.

– Totta kai paljon kovempi peli tulee Sveitsiä vastaan. Omaa peliä pitää kehittää ja joka osa-alueella täytyy nähdä parempaa kuin mitä nähtiin tänään. Haetaan voitto kotiin huomenna, ja se on tärkein asia tässä vaiheessa, Kotilainen ennakoi ja poistui pukukoppikäytävälle.

8 comments

  1. Nämä ovat aivan tarpeettomia pelejä. Voitaisiin pelata mitalipelit ja antaa muiden höntsäillä nämä.

  2. Arto, et sattunut katsomaan Latvia – Ruotsi peliä? Joo, Ruotsi voitti viidellä maalilla, mutta tuo ei tosiaan ollut mitään höntsäilyä, Latvia painoi miehekkäästi Ruotsia ahtaalle. Joten vähän voisi perehtyä ennen kuin laukoo noin typeriä…

  3. ”Ei voittanut ku viidellä maalilla”… Palataan aiheeseen siinä vaiheessa kun Latvia pudottaa Ruotsin kultataistelusta. Tämmöiset ”kyl ne näytti yrittävän ja jos oikein pinnistää, niin voi ehkä kuvitella, että pelistä olisi ehkä voinut mahdollisesti jossain tilanteessa tulla suhteellisen tiukka, luulen.”-ottelut voi unohtaa saman tien. Kun Ruotsi voitti, niin Ruotsi voitti. 50 vai 5 maalia eroa, ei pienintäkään merkitystä.

    Tai, jos olet täysin eri mieltä, niin millaisen vedon haluat laittaa siitä, että voittaako Ruotsi kultaa näissä kisoissa? Minä väitän, että voittaa. Kyllä, kaikista poissaolevista huolimatta.

  4. Jaaha Kilpparilla lähti jälleen täysin laukalle… Ruotsi on selkeä mestarisuosikki tottakai, otin vain kantaa tuohon täysin typerään kommenttiin ”tarpeettomia pelejä. Voitaisiin pelata mitalipelit ja antaa muiden höntsäillä nämä”

    Mikäli näin tehtäisiin, ei kukaan muu top4 maiden ulkopuolelta voisi koskaan ikinä kehittyä mitalikandidaatiksi. Nämä maailman parhaita maita vastaan pelatut pelit ovat näille pienemmille säbämaille aivan äärettömän tärkeitä ja se, että Latvia pärjäsi Ruotsia vastaan kohtuullisesti, vesittää tuon käsittämättömän ja halventavan höntsäily kommentin. Ruotsi ei peliä voittanut höntäämällä, vaan sai tehdä ihan kunnolla hommia ja tämä tietää hyvää kv-säbälle. Veikkaan, että näitä tullaan näkemään lisääkin, myös Suomen lohkossa. Tätä kautta jonain päivänä myös tuo mainitsemasi Ruotsin tippuminen kultataistelusta vielä nähdään.

  5. Arto laittoi facessa jo, ettei tarvii kattoo, kun ei oilerssista pelaajia, en ois uskonut tätä kommenttia todelliselta säbäjätkältä, vaikka kuinka ottais päähän, ettei omasta jengistä mahu jätkiä mukaan!!

  6. Noh eiköhän karsita salibandyliigakin kahteen joukkueeseen ja pelataan vain finaaliottelu. Ihan turhia jotkut Oilers v Salba-matsit. Kumallakaan ei ole mitään jakoa mestaruuteen, joten miksi niiden annetaan pelata?

  7. No tällaisista tasoeroja vain on kun kyse on marginaalilajista. Ehkä joskus tämä tiivistyy ja suomi on tässä lajissa yhtä huono ku futiksessa mutta nautitaan nyt ku kerrankin pärjätään jossain 😀