MM-kultahuuma toi Turkuun hurjan yleisömäärän – lähes 2000 silmäparia näki TPS:n voiton

TPS muisti MM-sankareita Turun Marli Areenalla. Kuva: Anssi Koskinen

TPS muisti MM-sankareita Turun Marli Areenalla. Kuva: Anssi Koskinen
TPS muisti MM-sankareita Turun Marli Areenalla. Kuva: Anssi Koskinen

Miesten Salibandyliiga jatkui MM-tauon jälkeen Turussa, kun TPS ja LASB kohtasivat Marli Areenalla. 1922 katsojaa pääsi juhlistamaan kahta Suomen maajoukkueen tuoretta maailmanmestaria sekä kotijoukkue TPS:n voittoa.

Suomen sunnuntaina voittama maailmanmestaruuspokaali oli esillä Turun Kupittaalla, ja ottelussa muistettiin kahta turkulaisyleisölle tuttua MM-pelaajaa. TPS-puolustaja Lauri Stenforsin lisäksi paikalle oli saapunut Liedosta kotoisin oleva ja pitkään turkulaisseurassa pelannut Miko Kailiala.

Itse liigaottelu päättyi lopulta TPS:n 6–4-voittoon. Ottelu ratkesi turkulaisille vasta kolmannessa erässä.

LASBin Justus Kainulainen tasoitti numerot 2–2:een heti päätöserän alussa. TPS kuitenkin iski nopeaan tahtiin kolme peräkkäistä maalia, eivätkä vierailijat enää siitä toipuneet.

Nuori hyökkääjä Eero Jalo syötti TPS:n osumista peräti neljä. Jani Hyytiäinen saalisti hattutempun ja Janne Nurminen osui kahdesti. Maailmanmestari Stenfors sai syöttöpisteen Hyytiäisen kolmanteen maaliin.

LASBin tehokkain oli niin ikään kaksi maalia laukonut Justus Kainulainen.

TPS nousi voitolla 14 pisteeseen Salibandyliigassa, kun taas LASBilla on kasassa yhdeksän pistettä.

Ottelutilastot
Anssi Koskisen ottelukuvat

5 comments

  1. Missä maininta elmo lavosen näyttävästä osumasta?? #liigalavo

  2. Maailmanmestaruus hypetys on alkanut? Upeeta duunia Tepsiläisiltä. Nyt hyvää nostetta Turussa, lisää bensaa vaan liekkeihin, katsomot täyteen hienolla Marli Areenalla. Samanlainen hype jatkuu myös Tampereella katsojamäärät kasvavat maailmanmestareiden avulla.
    Jos Erä Viikingit olisvat vieneet Oilers-matsin Nordikselle niin siellkin olisi yli 2000 mutta Vantaalla tuskin 1000 menee rikki?
    Hämeenlinnassa ja Lahdessa päästään helposti yli tuhannen katsojan.
    Espoossa kerran jo yli 2000 jäähallissa mutta vanha halli ei vedä yleisöä kun alle 1000..
    Jyväskylässä halli tulee täyteen mutta kapasiteeti alle 1000. Pudotuspelit kannattaa viedä Hippokselle? Oulu vosi myös tempaista jäähallimatsilla?

  3. Aika moni meni katsomaan kun ilmaislippuja oltiin ilmeisesti jaettu aika paljon 😀 mutta siitä huolimatta hyvää pelisilmää tehdä noin heti mm jälkeen!

  4. Samaa mieltä, ilmaislippuja kehiin joka puolella, divarissa myös.