MM-pokaali kiertää Suomea – katso aikataulut tästä

Kuvan MM-pokaali on nähtävillä eri puolella Suomea. Kuva: Juhani Järvenpää

Kuvan MM-pokaali on nähtävillä eri puolella Suomea. Kuva: Juhani Järvenpää
Kuvan MM-pokaali on nähtävillä eri puolella Suomea. Kuva: Juhani Järvenpää

Salibandyn miesten maailmanmestaruus palasi Suomeen kuuden vuoden jälkeen, kun salibandymiehemme voittivat MM-finaalissa Ruotsin 4-3 dramaattisesti rangaistuslaukauskisan jälkeen viime sunnuntaina Latvian Riiassa.

Nyt MM-pokaali lähtee kiertueelle.

– Suomen maailmanmestaruus on koko salibandyväen ja suomalaisen urheiluväen yhteinen ilonaihe. Haluamme tuoda MM-pokaalin mahdollisimman monen ulottuville Salibandyliigan tulevissa otteluissa sekä vuodenvaihteen jälkeen myös muissa tapahtumissa kertoo Salibandyliiton tapahtumapäällikkö Janne Bruun.

Tänään MM-pokaali on esillä ensimmäisen Turussa, kun TPS kohtaa LASB:n Marli Areenalla klo 18:30. Ennen ottelun alkua TPS palkitsee MM-kultajoukkueessa pelanneen Lauri Stenforsin ja TPS-taustaisen Miko Kailialan.

Kiertueeseen on luvassa jatkoa nyt sovittujen ajankohtien lisäksi.

– Tarkoitus on, että MM-pokaali kiertää muuallakin kuin vain liigaotteluissa. Suunnitelmissa on seuravierailuja ja junioriturnauksia, joissa pokaalin kera vierailee MM-kultapelaajia. Näistä kohtaamisista kerromme hieman tuonnempana, Bruun lupaa.

Lauantaina pokaali on nähtävänä Kampin Narinkkatorilla Lasten Jouluriehassa klo 12-14.

MM-pokaalikiertue (täydentyy)

2016
to 15.12. klo 18:30 TPS – LASB, Marli Areena, Turku
la 17.12. klo 12-14 Lasten Joulurieha, Kampin Narinkkatori, Helsinki
su 18.12. klo 16:00 EräViikingit – Oilers, Energia-Areena, Vantaa
ma 19.12. klo 18:30 Classic – Happee, Tampere Areena

2017
la 7.1. klo 18:30 Happee – Koovee, Monitoimitalo, Jyväskylä

Teksti: Salibandyliitto

6 comments

  1. TPS palkitsee myös Kailialan. Saa varmaan jotain myös Eräviikinkien pelissä? Palkitseeko Koovee Salinin, Happee Pylsyn jne. ja sit vielä Classic erikseen?

  2. Tuskin, mutta tepsi arvostaa ”kasvattiaan” ja haluaa kunnioittaa palkitsemalla hänet. Kailiala kuitenkin oli jo tepsissä kova pelimies.

  3. Onneksi Espoossa ei tarvitse arpoa ketä voisi palkita eikä pokaali sinne asti tule.
    Onnea silti maailmanmestareille.